Lue keskustelun säännöt.
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (402)
En nyt ehdi lukea ketjua mutta millainen ruokavalio hänellä on?
Kaverin lapselta jätettiin kaikki karkit ja valkoinen sokeri/jauho kokonaan pois, eli vain täysjyvää ……!
Kas kummaa miten käytös muuttui rauhallisemmaksi ja koulukin alkoi sujua. Vaati kyllä vanhemmilta sisua!
Toki piti sitten löytää makean korvikkeita kuten täysjyväkeksit, hedelmät, rusinat ja pähkinät…..
Nyt jo lukiokin käyty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella paljon positiivista vahvistamista. Malleja ja ohjeita mitä tehdä jo ennen kuin keittää yli. Kehumista kaikesta oikeasta. Jokaista kieltoa kohti pitäisi olla 5-10 kehua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi(!) en ole lisääntynyt.
Kyse on siitä, että kukaan ei halua lisääntyä sinunlaisesi luuserin kanssa. Miksi edes kommentoit sitten tänne?
Eri, mutta pese tuo suusi! Luuseri, hitostako sinä sen tiedät?
Kun lapsi perseilee, niin silloin hantsautetaan tukkapöllyä niin että näkee kaikki nurkat yhtäaikaa. Loppuu se pelleily.
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi, pyöriikö kaikki lapsemme ympärillä. Ei pyöri. Lapsi ei saa kaikkea ja ensin, vaikka on ainoa lapsi. Omaa vuoroa pitää odottaa ja on opetettu jakamaan omastaan. Välillä sujuu paremmin, välillä huonommin. Saa kokea pettymyksiä ihan säännöllisesti. Välillä kestää peleissä häviämisen todella hyvin, välillä menee itkuksi. Toki meillä lapsen tarpeet huomioidaan ja tehdään lapsen näkökulmasta mukavia asioita (käynnit leikkipuistoissa yms mieluisissa paikoissa), mutta arjen isot linjat päättävät vanhemmat. Ja sen lapsi tietää, että esim. kaupassa lelua vonkumalla ei koskaan saa tahtoaan läpi. Ja empatiaa on yritetty opettaa parhaamme mukaan, miten kuuluu olla toisille ystävällinen ja hoivata esim. eläimiä.
Ap
kuulen ketjussa jatkuvasti sanoja opettaa, kouluttaa, asettaa rajoja, rangaista, hallita tunteita, keskustella eli manipuloida lasta pois omista tunteistaan, jotka ovat aidot ja joihin on aina syynsä ---- jotkut jopa suosittelevat väkivaltaa ja lyömistä, vaikka se on pahoinpitelyä ja suomen laissa rikos ja täysin kielletty--- huomautan että väkivalta ja kevytkin manipulointi missään muodossa ei ratkaise mitään vaan usein pahentaa tilannetta entisestään
SIIS
onko lapselta itseltään koskaan kysytty MIKSI hän suuttuu, raivostuu, mikä hätänä, mitä tapahtui, miksi tuli paha olo ja miksi tönit, lyöt tms mitä milloinkin ?
onko ?
jos lapsella on paha olo, niin se pitää osata uskaltaa kohdata ja hyväksyä, antaa lapsen ilmaista se mistä on kyse, koska siihen on aina olemassa SYY
ei pienet lapset tyhmiä ole, heihin vain sattuu ja miksi sattuu on vanhemman asia ottaa siitä selvää
ei siihen kuole, jos antaa lapsen olla sitä mitä hän on eli aito
olen joskus lukenut leikkiterapiasta ja jos lapsi ei osaa sanallistaa tunteitaan, niin siitä voisi olla apua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
empatiaa ei voi opettaa- lapsi sisäistää empatian vain jos häntä kohtaan ollaan empaattisia, jolloin käsitys ja kokemus menee solutasolle, epigeneettisesti DNA- ketjuihin asti
ja mitä eläimiin tulee, niin se onkin kiperämpi juttu, kun yhteiskuntamme on lähes psykopaattinen, todella julma eläimiä kohtaan jolloin päätyvät pitkän kärsimyksen jälkeen lautasille asti - ensin lapsia opetetaan olemaan kilttejä eläimille ja sen jälkeen lapset opetetaan syömään heitä 😮 ----- miten nurinkurinen, skitsofreeninen juttu !
Vierailija kirjoitti:
Kanmattaa muistaa, että kehonkielen on tuettava puhetta. Jos kieltää hymyillen ja nätisti, se on tehotonta ja haitallisen ristiriitaista viestintää. Kiellä ja käske koko olemuksella tärkeimmissä asioissa, jos tavallinen puhe ei toimi.
Meillä ei auta, vaikka kuinka kiellän vihaisen näköisenä. En todellakaan hymyile tai lässytä, että tulisitko nyt äidin luokse, vaan sanon tule!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi, pyöriikö kaikki lapsemme ympärillä. Ei pyöri. Lapsi ei saa kaikkea ja ensin, vaikka on ainoa lapsi. Omaa vuoroa pitää odottaa ja on opetettu jakamaan omastaan. Välillä sujuu paremmin, välillä huonommin. Saa kokea pettymyksiä ihan säännöllisesti. Välillä kestää peleissä häviämisen todella hyvin, välillä menee itkuksi. Toki meillä lapsen tarpeet huomioidaan ja tehdään lapsen näkökulmasta mukavia asioita (käynnit leikkipuistoissa yms mieluisissa paikoissa), mutta arjen isot linjat päättävät vanhemmat. Ja sen lapsi tietää, että esim. kaupassa lelua vonkumalla ei koskaan saa tahtoaan läpi. Ja empatiaa on yritetty opettaa parhaamme mukaan, miten kuuluu olla toisille ystävällinen ja hoivata esim. eläimiä.
Ap
kuulen ketjussa jatkuvasti sanoja opettaa, kouluttaa, asettaa rajoja, rangaista, hallita tunteita, keskustella eli manipuloida lasta pois omista tunteistaan, jotka ovat aidot ja joihin on aina syynsä ---- jotkut jopa suosittelevat väkivaltaa ja lyömistä, vaikka se on pahoinpitelyä ja suomen laissa rikos ja täysin kielletty--- huomautan että väkivalta ja kevytkin manipulointi missään muodossa ei ratkaise mitään vaan usein pahentaa tilannetta entisestään
SIIS
onko lapselta itseltään koskaan kysytty MIKSI hän suuttuu, raivostuu, mikä hätänä, mitä tapahtui, miksi tuli paha olo ja miksi tönit, lyöt tms mitä milloinkin ?
onko ?
jos lapsella on paha olo, niin se pitää osata uskaltaa kohdata ja hyväksyä, antaa lapsen ilmaista se mistä on kyse, koska siihen on aina olemassa SYY
ei pienet lapset tyhmiä ole, heihin vain sattuu ja miksi sattuu on vanhemman asia ottaa siitä selvää
ei siihen kuole, jos antaa lapsen olla sitä mitä hän on eli aito
olen joskus lukenut leikkiterapiasta ja jos lapsi ei osaa sanallistaa tunteitaan, niin siitä voisi olla apua
Kysyn omalta lapseltani aina tuosta kiukun syystä. Joko lapsi sanoo a) en osaa sanoa syytä (yleisin vastaus) tai b) mä haluan mennä leikkipuistoon.
Usein lapsi ei edes itse osaa sanoittaa, mistä kiukku tulee. Enkä sitä vanhempanakaan ymmärrä, kun kiukku on alkanut hetkessä.
Senkin olen huomannut, että oma 5-vuotiaani ei ainakaan ole pahoillaan omista kolttosistaan. Jos hän on heittänyt isiä lelulla ja seuraamuksena lelun jäähylle loppupäiväksi, lapsi on pahoillaan siitä, että menetti lelunsa, eikä ole pahoillaan isin heittämisestä lelulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitat ainakin kolme kertaa että olette yrittäneet kasvattaa ja puhua ja puuttua lapsenne käytökseen. Mittä helvettiä se tarkoittaa? Näyttää siltä ettei teidän löperö yrittämisenne riitä.
Näyttää heillä olevan rajoja ja esim. leikki loppuu heti, kun alkaa töniä tai riehua. Tuo vaikuttaa aika vaikealta tapaukselta, uhmaikäkin on jo mennyt ohi.
Ehkä lapsi ei halua leikkiä ja siksi on väkivaltainen, kun tietää että sitten pääsee kotiin?
Jos on jotain neurokirjojuttua, miltä tilanne äkkisältän vaikuttaa, muiden lasten seura saattaa ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli lapsuudessa ystävä, joka asui naapurissani. Hän oli paras ystäväni päiväkodista yläasteen alkuun. Hän sai varsinkin päiväkoti- ja ala-asteikäisenä ihan hirveitä raivareita näennäisesti pienistä asioista. Minuakin löi, tuuppi kumoon ja heitteli tavaroilla moneen otteeseen, riidan päätteeksi heitteli minun vanhempien autoja kivillä ja levitteli meidän postit ympäri ojia (tämä oli kultaista 90-lukua, kun postilaatikot eivät olleet lukossa). Nämä vain esimerkkejä, näitä olisi kirjaksi asti.
Joka tapauksessa, hänestä kasvoi ihan normaali työssäkäyvä aikuinen mies. En usko, että hänen vanhemmat silloin 90-luvun alussa häntä veivät mihinkään psykologeille ja kouluaikanakin väkivaltaisiin tai ilkivaltaisiin tekoihin puututtiin lähinnä jälki-istunnolla.
Tämän nyt halusin kertoa vain jos siitä on jotakin lohtua, että teidän lapsi ei ole mitenkään lopullisesti sekaisin. Hänellä on vaikea vaihe menossa ja te voitte vain auttaa häntä navigoimaan tunnemyrskyissä. Mikään neuvo tai tapa ei varmasti toimi heti 100%, mutta vaikka muutos olisi hidasta eikä niin näkyvää, niin pikkuhiljaa hän oppii käsittelemään tunteitaan. Tuo vaihe ei varmasti kestä ikuisesti, vaikka se varmasti nyt tuntuu siltä, hävettää ja turhauttaa. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi on?
En sano tarkkaa ikää, jotta lapsi ei olisi tunnistettavissa. Ei ole enää taapero, mutta alle kouluikäinen.
Ap
Oliskohan nyt menossa se uhmaikä? Mutta sekin saattaa ahdistaa ja ärsyttää lasta jos lähes koko ajan jostain torutaan.
Ainakin mua aikuisena ärsyttäis jos kaikesta mahdollisesta huudetaan tai äristään. Siitä tulee voisin kuvitella todella ärsyyntynyt olo sille lapselle.
Jos kokeilisitre sellasta ettei niistä pienistä asioista alettais vauhkoomaan ja sekin miten se sanotaan huudatteko? Mollaatteko? Tuleeko lapselle ehkä tunne että hän on aina kaikkeen syypää teki muut mitä tahansa?
Vierailija kirjoitti:
Nyt mietityttää, että jos teillä on kotona rakkautta, yhteistä tekemistä, välittämistä ja rajoja, niin mitä onkaan lapsen päivä päiväkodissa? Lyövätkö ja kiusaavatko toiset häntä siellä, kiroilun ilmeisesti ainakin on oppinut sieltä? Ihan varmasti tuo käytösmalli tarttuu, lapsi ajattelee, että hänhän huitaisee ensiksi niin, että toiset eivät hypi silmille.
Tätä olen valitettavasti töissä nähnyt joissakin erittäin kuormittuneissa ryhmissä, vaikka parhaamme olemme varhaiskasvattajina tehneetkin. 6-7 lasta alkoi käyttäytyä tämän käytösmallin levittyä todella väkivaltaisesti, hakkasivat toisiaan, heittelivät tavaroita, huusivat ja karjuivat. Kyseessä 5-vuotiaat lapset, joista osa oli kotona traumatisoitunut ja joutunut todistamaan väkivaltaa, osalla myös selviä nepsy-oireita.
Olisiko päiväkodin vaihto aiheellinen?
Tämä taitaa olla se oikea vastaus ja selitys ap:n aloitukseen. Jos lapsi on päiväkodissa niin pitäis selvittää nyt sieltä ett mitä siellä tapahtuu päivän mittaan. Sieltä tämä käytös on varmaan tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1) Alle kouluikäiset ei osaa sanoittaa tunteitaan samalla tavalla kuin aikuiset.
2) Joillain lapsilla tunnesäätely karkaa, jos vuorokausirytmi on epäsäännöllinen tai on herkkuja. Kello kuuden jälkeen kaikki ruudut ja näytöt kiinni ja rauhoittumista iltaa kohden (ei urheilua, vaan jotain rauhallisempaa, kuten piirtelyä, palapelejä tai lautapelejä tai mikä ikinä teidän lasta rauhoittaakaan). Illalla kevyt ruoka, ei lihaa kalaa tai kovin makeita hedelmiä.
3) Lapset tarvitsee rajoja. Toteat vaan rauhallisesti ei.
4) Uhkailu on vähän huono juttu, koska lapsi ei osaa todennäköisesti hallita raivareitaan eikä ennakoida käytöstään. Parempi on vaan istuttaa lapsi rauhoittumaan hetkeksi ja sen jälkeen hän menee pyytämään toiselta lapselta anteeksi. Se on kaverisuhteidenkin kannalta parempi.
5) Kunnallisen puolen psykologille on tietysti pitkä jono. Kotona voisitte tutustua lasten tunnetaitokirjoihin ja käydä tutkimassa niitä kirjastossa tai kirjakaupassa.
Vie Rinnekotiin siellä hommat järjestyy
Pieni lapsi harvoin osaa sanoittaa raivarinsa syytä tai antaa jonkun näennäisen höpöselityksen päästäkseen tilanteesta. Silti toki aina kannattaa kysyä onko kaikki kunnossa. Se viestii että vanhempi välittää.
Tunnesäätely tapahtuu otsalohkossa ja joillakin se kehittyy myöhemmin. On joitakin joilla se ei kehity juuri lainkaan.
Yli-impulsiiviset lapset voivat kasvaessaan muuttua empaattisiksi. Tai sitten eivät.
Nämä ohjeet. Ja vastaavat oivallukset auttoivat meillä. Se että kiinnitimme huomion niihin pieniinkin tilanteisiin isosti mitkä sujui. Sen sijaan et viritimme lapsemme jo epäonnistumisen mielentilaan ennen tapahtumia. Tietysti tuli tilanteita mitkä ei sujunut mut olennaista on minusta se et ymmärtää et lapsikin haluaa toimia hyvin. Ja asettumalla tuomariksi ja syyttäjäksi silloin kun lapsella menee vihkoon. Vie lapselta myös luottamuksen siitä että voisi enää olla hyvä ja onnistua.
Myös lapsi kiinnittää huomion enemmän siihen mitä aikuiset sanottavat ääneen. " katsoppa kun kaveri osaa hienosti kaivaa lapiolla." "Osasitpa antaa taitavasti tilaa toisille" olitpa ystävällinen" jne... Vaikka se onnistuminen olisi kuinka pieni. Niin se kannattaa nostaa tikun nokkaa. Lapsi haluaa miellyttää.
Toimii minusta myös aikuiseen. Jos jatkuvasti morkkaan ja huomaan epäonnistumiset. Ne vahvistuvat. Kun keskitynkin onnistumisiin, ne lisääntyvät. Enkä hajoa niistä epäonnistumisista niin radikaalisti joita väistämättä myös tulee. Koska uskon, että ne ei määritä minua ihmisenä.
Toinen näkökulma joka liippaa läheltä on lempeämpi ote elämään. Tätä opettellaan vielä itsekkin. Mutta huomaan, että kun on löytynyt balanssi lempeämmällä otteella toimimiseen itseä ja perhettä kohtaan, kaikki perheenjäsenet rentoutuvat. Ja rentoutuneena on helpompi toimia kiihtymättä nollasta sataan. Lapsella on alkanut sujua itsenäisemmin asiat ilman sataa muistutusta kun ei tarvitse jännittää sitä et äiti kireänä vieressä naputtaa. On henkistä tilaa toimia omaan tahtiinsa. Empaattisuuus ja lempeys on myös lisääntyneet arjessa kun itsekkin on saanut hermostoa tasotettua.
Voi olla että nämä asiat ovat täysin normaalia ja teillä ei ole kyse ollenkaan tämäntyyppisestä. Mut itse en ollut tajunnut että kuinka pienillä muutoksilla arjessa lapsen vointi on alkanut parantua. Räjähdykset ovat hävinneet kokonaan ja omatoimitsuus ja myönteisyys lisääntyneet 100%
Tsemppiä ap:lle ja toivon että löydätte tarvitsemanne avun mahd pian
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi perseilee, niin silloin hantsautetaan tukkapöllyä niin että näkee kaikki nurkat yhtäaikaa. Loppuu se pelleily.
Kurinpidon ei tarvitse sisältää väkivaltaa. Onneksi tukkapölly ei ole enää sallittua.
En voinut kahlata ketjua läpi.
Avauksessa lapsi näyttää menneen pesuveden mukana. Ihan kuin se lapsiyksilö olisi hautautunut kokonaan tämän alle ja olisi vain ongelmansa. Eriyttäkää lapsi ja käytös. Ja olkaa lapsen puolella ja rinnalla, käytöstä vastaan. Tuntuu, että ongelma haluttaisiin ratkaista vain, jotta ympäristön rasitus vähenisi. Lapsi on ongelma, joka haittaa muita. Ei kukaan motivoidu tuollaisessa yhteistyöhön.
Julkisen resurssit ovat rajalliset. Rahalla saa taatusti kotiin tulevia ihmisiä ja muuta tukea ja neuvontaa.
Kanmattaa muistaa, että kehonkielen on tuettava puhetta. Jos kieltää hymyillen ja nätisti, se on tehotonta ja haitallisen ristiriitaista viestintää. Kiellä ja käske koko olemuksella tärkeimmissä asioissa, jos tavallinen puhe ei toimi.