Lue keskustelun säännöt.
Kun aggressiivisen lapsen kanssa ei saa apua - vanhemman pettymys
Alle kouluikäisestä kyse ja me vanhemmat olemme kääntäneet kaikki mahdolliset kivet. Lapsi käyttäytyy usein aggressiivisesti huolimatta siitä, että olemme sen sata kertaa kieltäneet. Lapsella on rajat, mutta ei läheskään aina niitä tottele. Positiivinen kannustus säilyy lapsella mielessä hetken, sitten taas p'rseilee. Rangaistukset eivät tunnu tepsivän. Kiva leikkihetki saattaakin loppua siihen, että lapsi tönäisee leikkikaveria. Meillä on siis sääntönä, että kiva tekeminen päättyy kotiinlähtöön, jos lapsi heittäytyy aggressiiviseksi.
Lapsi ei ole enää mikään taapero, joten ei mene iänkään piikkiin. On myös suoraan sanottu lapselle, että tällä menolla lapsella ei kohta enää ole kavereita ollenkaan, jos jatkaa moista käytöstä. Ja toisten lasten vanhemmat kieltävät pian lapsiaan leikkimästä lapsemme kanssa. Lapsellamme on oikein hyvin kehittynyt puhe ja lapsi puhuu paljon, mutta tunnekuohun yllättäessä puhelahjat unohtuvat ja tilalle tulee huutaminen ja aggressiivinen käytös. Me vanhemmat olemme ihan loppu tämän lapsen käytöksen kanssa ja tähän päälle vielä häpeä siitä, kun oma lapsi käyttäytyy näin, vaikka kuinka olemme yrittäneet kasvattaa. Kaiken kukkuraksi päiväkodista on opittu aivan hirveää kieltä, mm. kiroilua (meillä ei kiroilla ollenkaan).
Olemme yrittäneet useamman kerran hakea apua terveydenhuollosta. Neuvolassa on vain kohauteltu olkia, kun on muuten terve ja hyvin kehittynyt lapsi. Lastenpsykologi vain voivottelee, että ikävä tilanne ja kun jo teette niin paljon lapsen eteen ja olette kasvatusoppaat/nettisivut lukeneet, niin ei tässä oikein mitään neuvojakaan ole antaa. Olen pyytänyt, eikö voitaisi saada joku ammattilainen käymään meillä kotona, mutta ei kuulemma ole mahdollista. Keskusteluaika järjestyisi reilun kuukauden päähän, vaikka lapsi on viimeksi tänään päiväkodissa huitaissut toista lasta ja eilen yritti lyödä kotona toista vanhempaa. Terveydenhuollossa vastassa on vain voivottelua, mutta ei apua. Eikä sekään lämmitä mieltä, että hoetaan lapsen olevan vielä "pieni". Juu, hän on vielä pieni, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuta.
Anteeksi siis sinulle, joka olet kohdannut lapseni kamalaa käytöstä. Olemme siihen yrittäneet puuttua ja saada apua, mutta aika yksin on jääty. Ihan itkettää tämä tilanne ja todella kaipaisin neuvoja siitä, miten tätä tilannetta lähtisi purkamaan, kun apua ei näytä neuvolasta saavan.
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Mitä toivoisit, että teille kotiin tuleva ammattilainen tekisi?
Oletan, että vanhemmat toivovat ammattilaisen näkevän, miten aggressiivisuus kehittyy ja minkäalisessa tilanteessa. Sellaista tilannetta ei saada toistettua esim.psykologin vastaanotolla. Lapsi on selvästi ammattiavun tarpeessa, mutta avun saaminen ei ole mikään helppo nakki. Vanhempien tulee otta yhteys ihankaikkiin mahdollisiin instansseihin, vaatia lapselleen neuropsykologisia tutkimuksia. ja jos/kun jokin poikkeavuus todetaan, vaatia apua siihen. Se kannattaa aloittaa jo ennen kouluikää, jott aapu aolisi valmiinamys heti koulun alkaessa.
Toivotavn vanhemmille voimia,en jaksa lukea koko ketjua kaikkine idioottimaisuuksineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten nyppii, kun osa vanhemmista kuvittelee, että me vanhemmat hyväksyisimme lapsen aggressiivisen käytöksen. Emme hyväksy! Se surettaa ja hävettää. Lasta kielletään, mutta emme tietenkään ole läsnä esim. päiväkodissa estämässä, jos äkillinen lyömistilanne sattuu. Emmekä todellakaan puolustele lapsen tekoja, päinvastoin. Ja jos joku lyö lasta päiväkodissa, meidän reaktiomme asiaan on "Onpa ikävää, Paavo. Huomaatko, miten pahalta sinusta tuntuu, kun joku lyö sinua? Niin se tuntuu toisistakin pahalta, jos sinä lyöt heitä."
Lakatkaa kuvittelemasta, ettemmekö me aggressiivisten lasten vanhemmat kasvattaisi lapsiamme. Jostain syystä ovat vain kovapäisiä ja eivät millään meinaa oppia, että toisia ei lyödä.
Eli ovat empatiakyvyttömiä ja kehitysviiveisiä?
Vierailija kirjoitti:
Onko aggressiivisuutta, jos 1-vuotias (1) puree, yrittää purra aikuisia, kaiketi saadakseen huomiota. Näykkäisee. Vaarana, että voisiko purra oikeasti.
Näykkäise takaisin.
Kannattaa huolehtia, että aggressiivisen lapsen leikkikaverit ovat häntä vanhempia ja ainakin kookkaampia. Ei missään nimessä samanikäisiä tai nuorempia.
Kyllä elämä sitten opettaa tavoille.
Ap, mulla kokemusta ihan samasta. Mitään apua ei saatu, syynättiin vaan kotiolot + syyllistettiin vanhempia vihjaillen. Tutkimuksia pyydettiin, aina vaan vedottiin ikään. Perheneuvolassa käytiin vuosi turhaan, työntekijä myönsi ettei ole osaamista neurokirjon lapsista, muttei suostunut lopettamaan asiakkuutta ekan 3kk jälkeenkään. Mitään tukea tai apua siitä höpöttelystä ei ollut, toki systeemi itse koki sen tukikeinona...
Kaikki päättyi lopulta huostaanottoon, sairaalakouluun jne. jossa tekivät kunnolla tutkimukset. Ylläripylläri, autismihan sieltä löytyi, lisäksi muutakin. (Ei tullut meille yllätyksenä, hoitotaholle kylläkin.) Suomessa menee päin helvettiä moni asia, lasten puolen terveydenhuolto lukeutuu niihin.