Voiko ainoasta lapsesta tulla sosiaalinen ja etevä keskustelija?

Itse olen ainokainen. Introvertti, mutta osaan keskustella ihmisten kanssa ja moni viihtyy hyvin seurassani.

Minulla on yksi lapsi. Saa jatkuvasti kehuja siitä miten sosiaalisesti taitava on ja miten osaa keskustella kaiken ikäisten kanssa. On näissä taidoissa paljon edellä sitä mitä itse esim. olin tuon ikäisenä, vaikka minä olin ison perheen kuopus. Ainoa lapsi joutuu opettelemaan sosiaaliset taidot, että pärjää. Ei ole sitä mahdollisuutta, että koskaan tukeutuisi sisaruksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on yksi lapsi. Saa jatkuvasti kehuja siitä miten sosiaalisesti taitava on ja miten osaa keskustella kaiken ikäisten kanssa. On näissä taidoissa paljon edellä sitä mitä itse esim. olin tuon ikäisenä, vaikka minä olin ison perheen kuopus. Ainoa lapsi joutuu opettelemaan sosiaaliset taidot, että pärjää. Ei ole sitä mahdollisuutta, että koskaan tukeutuisi sisaruksiin. 

Kyllä sisaruksiin tukeutuminen kehittää sosiaalisia taitoja, välit pitää opetella pitämään hyvinä, antaa anteeksi ja osata kommunikoida että sujuu eläminen yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

Tuo rentous voi juurikin olla sitä tahatonta itsekkyyttä myös, kun ei ole tarvinnut jakaa niin helposti se näkyy myös käytöksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

Tuo rentous voi juurikin olla sitä tahatonta itsekkyyttä myös, kun ei ole tarvinnut jakaa niin helposti se näkyy myös käytöksessä.

Mitä hiton itsekkyyttä? Oma lapsi antaa paidankin päältä, jos toisella ei ole. Tiedän nykyisin paljon ainoita lapsia ja kukaan ei kyllä ole itsekäs.

Naurettavaa toistaa jotain kulunutta stereotypiaa, joka on todistettu vääräksi monissa moderneissa tutkimuksissa.

Tietääkseni esim Mikael Jungner on ainoa lapsi. Ei todellakaan mikään nurkassa kyhjöttävä tuppisuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

Tuo rentous voi juurikin olla sitä tahatonta itsekkyyttä myös, kun ei ole tarvinnut jakaa niin helposti se näkyy myös käytöksessä.

Mitä hiton itsekkyyttä? Oma lapsi antaa paidankin päältä, jos toisella ei ole. Tiedän nykyisin paljon ainoita lapsia ja kukaan ei kyllä ole itsekäs.

Naurettavaa toistaa jotain kulunutta stereotypiaa, joka on todistettu vääräksi monissa moderneissa tutkimuksissa.

Ihan kokemuksesta puhun. Tunnen monta ainoata lasta ja eivät tosiaan huomaa sitä "paitaa lainata".

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Miksi kotona ei tarvitsisi ottaa huomioon muita, jos ei ole sisaruksia? Onhan sillä lapsella vanhemmat myös. Kyllä meillä ainakin on vaadittu vanhempien ja lemmikkien huomioonottamista, vaikka sisaruksia ei olekaan.

Ainoita lapsia useammin sen prinssi tai prinsessa on perheen kuopus, jonka pillin mukaan on isommat sisaruksetkin pakotettu pomppimaan. Ainoa lapsi taas on useammin ns. osa tiimiä, joka hoitaa osuutensa perheen arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

Tuo rentous voi juurikin olla sitä tahatonta itsekkyyttä myös, kun ei ole tarvinnut jakaa niin helposti se näkyy myös käytöksessä.

Mitä hiton itsekkyyttä? Oma lapsi antaa paidankin päältä, jos toisella ei ole. Tiedän nykyisin paljon ainoita lapsia ja kukaan ei kyllä ole itsekäs.

Naurettavaa toistaa jotain kulunutta stereotypiaa, joka on todistettu vääräksi monissa moderneissa tutkimuksissa.

Ihan kokemuksesta puhun. Tunnen monta ainoata lasta ja eivät tosiaan huomaa sitä "paitaa lainata".

Vaikea uskoa. Nykyaikana karseimmat kakarat tulee useamman lapsen perheestä, jossa vanhemmat ovat tehneet liikaa lapsia suhteessa omiin resursseihin ja ketään ei ole kasvatettu. Kotona vallitsee kärpästen herra-meininki ja huudetaan jos toinen saa millinkin enemmän kuin toinen.

Ei se sisaruksen kanssa olo ole aina ihanaa. Voi huomata 30 vuotiaana ettei koskaan ole oikeastaan viettänyt sisaruksen kanssa mukavaa aikaa tai edes keskustellut. Lapsuus ollut tappelua, riitelyä, sisarukselta varastelua ym. Ei mitään opettavaista siis. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

Tuo rentous voi juurikin olla sitä tahatonta itsekkyyttä myös, kun ei ole tarvinnut jakaa niin helposti se näkyy myös käytöksessä.

Mitä hiton itsekkyyttä? Oma lapsi antaa paidankin päältä, jos toisella ei ole. Tiedän nykyisin paljon ainoita lapsia ja kukaan ei kyllä ole itsekäs.

Naurettavaa toistaa jotain kulunutta stereotypiaa, joka on todistettu vääräksi monissa moderneissa tutkimuksissa.

Ihan kokemuksesta puhun. Tunnen monta ainoata lasta ja eivät tosiaan huomaa sitä "paitaa lainata".

Vaikea uskoa. Nykyaikana karseimmat kakarat tulee useamman lapsen perheestä, jossa vanhemmat ovat tehneet liikaa lapsia suhteessa omiin resursseihin ja ketään ei ole kasvatettu. Kotona vallitsee kärpästen herra-meininki ja huudetaan jos toinen saa millinkin enemmän kuin toinen.

Vaikea uskoa tai ei, ei se tarkoita että jokainen ainoa lapsi on samanlainen. Paljon riippuu vanhemmistakin jotka hänet kasvattaa, eivät he automaattisesti ole niitä parempia vanhempia että lapsesta kasvaa tietynlainen ja epäitsekäs.

Vierailija kirjoitti:

Ei se sisaruksen kanssa olo ole aina ihanaa. Voi huomata 30 vuotiaana ettei koskaan ole oikeastaan viettänyt sisaruksen kanssa mukavaa aikaa tai edes keskustellut. Lapsuus ollut tappelua, riitelyä, sisarukselta varastelua ym. Ei mitään opettavaista siis. 

Onhan tuo opettavaista. Riippuu tietysti siitä opitko. Konfliktit ja suhteiden terveyden ylläpitäminen aina opettaa, kaikilta se ei vain luonnistu. 

Vierailija kirjoitti:

Voi. Ystäväni on ainoa, nyt aikuinen lapsi ja on hyvin sosiaalinen.
Toki osittain aina kyse luonteesta, mutta luulen osittain myös siitä, että on lapsena ollut paljon tekemisissä aikuisten kanssa. Hänellä on paljon myös itseään vanhempia ystäviä eikä ujostele ketään. Hän on sellainen ihminen jolla ei olisi mitään kynnystä mennä juttelemaan kansanedustajan kanssa siinä missä naapuriin muuttaneen maahanmuuttajaperheen, joka ei puhu sanaakaan suomea. 

Itselläni on vain nuorempia sisaruksia ja ujostelin pitkään etenkin vanhempia ihmisiä tai ihmisiä, jotka ovat jonkinlaisessa auktoriteettiasemassa. 

Minullakin on vain nuorempia sisaruksia, ja olen tuollainen kuin ystäväsi.

Keskustelin lapsena paljon aikuisten kanssa, ja kanssani keskusteltiin. Tein esim. teini-ikäisenä hautuumaakävelyitä isoäitini ystävän kanssa, jonka aikuinen poika oli tehnyt ittsemurhan ja jonka mies oli ilmeisesti puhumaton sukupolvensa edustaja. Hän siis halusi avautua ja keskustella siellä kävelyillä.

Kavereiden naapurit olen aina tuntenut ennen kuin he itse, ja tutustun helposti ihmisiin. Ihmisen statuksella ei ole minulle mitään väliä, kohtelen kadun asukkia samalla tavalla kuin jotain ns. menestyjääkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

Huomionhakuisin tuntemani ihminen on ainoa lapsi.

Mutta en yleistäisi kenestäkään mitään sen perusteella, että onko ainoa lapsi vai sisaruksia :D Eiköhän aivan kaikki muut asiat ihmisen persoonassa ja ympäristössä vaikuta enemmän kuin se, monta lasta perheessä on.

Ainoa mitä olen lasten vanhempana oppinut sosiaalisuudesta ja kaverisuhteista, että ne elävät ihan koko ajan eri ikäkausien mukaan. Ha se minkälainen on tietyn ikäisenä ei kerro mitään minkälaiset sosiaaliset suhteet kyseisellä lapsella on muutaman vuoden kuluttua. Ja sitten taas muutaman vuoden kuluttua, jne. Vaikuttaa, että sosiaalisuus vakiintuu jollekin tasolle vasta parikymppisenä, muta tiedä sitten sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

 

Huomionhakuisin tuntemani ihminen on ainoa lapsi.

Mutta en yleistäisi kenestäkään mitään sen perusteella, että onko ainoa lapsi vai sisaruksia :D Eiköhän aivan kaikki muut asiat ihmisen persoonassa ja ympäristössä vaikuta enemmän kuin se, monta lasta perheessä on.

Tämmöistä on kyllä myös tutkimuksissa huomattu (AI):

Alempi sovinnollisuus (Agreeableness) ja aivorakenne

Vuonna 2017 julkaistussa laajassa kiinalaisessa kuvantamistutkimuksessa tutkittiin ainoiden ja sisaruksellisten lasten aivorakennetta ja persoonallisuuspiirteitä. [, 2]

Havaittu ero: Ainoat lapset saivat persoonallisuustesteissä keskimäärin hieman matalampia pisteitä sovinnollisuudessa (agreeableness). Sovinnollisuus mittaa suoraan ihmisen taipumusta olla empaattinen, luottavainen, yhteistyöhaluinen ja muita huomioonottava. 

Yhteys aivoihin: Tutkijat havaitsivat, että ainoilla lapsilla oli vähemmän harmaata ainetta mediallisessa etuotsalohkossa (medial prefrontal cortex). Tämä aivoalue on keskeisessä roolissa silloin, kun ihminen miettii itseään suhteessa muihin ja prosessoi muiden ihmisten tunteita. 

Selitys: Tutkijat arvelivat tämän johtuvan siitä, että ainoat lapset saavat kotona paljon jakamatonta huomiota, eivätkä he joudu jatkuvasti harjoittamaan sosiaalista joustavuutta sisarusten kanssa.

Juurikin tätä tarkoitin aiemmissa kommenteissani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa ikävän arvottava kysymyksenasettelu, jossa tietynlainen temperamentti luokitellaan ihanteeksi, ja toisenlainen leimataan ei-toivotuksi "syrjäänvetäytyvä tuppisuu"-piirteeksi. Ihmisiä on erilaisia, eikä ole mitään vikaa siinäkään, että on "syrjäänvetäytyvät tuppisuu". Tällaiset ihmiset voivat myös erittäin hyvinkin menestyä elämässään. Ja heille on yhtä lailla tarvetta maailmassa kuin ekstrovertimmillekin ihmisille. 

Maailma ei valitettavasti toimi noin, vaikka sitä niin toivoisikin. Kyllä karismaattinen esiintyjä vetää aina sen pisimmän tikun.

 

T. tuppisuu 

Ihan eri kokemus. Mieheni on yliopistotutkija, ja on pärjännyt erinomaisesti introverttina. Itse it-alalla ja sama juttu. Tietokoneella näperrän 95% työajastani, vieläpä täysin etänä, ei tässä sosiaalisuutta kauheasti tarvita, saati karismaattisuutta. Eli minusta on kyse lähinnä siitä, että hakeutuu taipumustensa mukaisiin tehtäviin, eikä esim. väkisin tunge vaikka myyntiin tai HR-hommiin, jos ei välitä oikein olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa mitä olen lasten vanhempana oppinut sosiaalisuudesta ja kaverisuhteista, että ne elävät ihan koko ajan eri ikäkausien mukaan. Ha se minkälainen on tietyn ikäisenä ei kerro mitään minkälaiset sosiaaliset suhteet kyseisellä lapsella on muutaman vuoden kuluttua. Ja sitten taas muutaman vuoden kuluttua, jne. Vaikuttaa, että sosiaalisuus vakiintuu jollekin tasolle vasta parikymppisenä, muta tiedä sitten sitäkään.

Tämä. Sisarukset yleensä kulkevat mukana läpi elämän, ellei ihan poikki suhteet mene. Kaverisuhteetkin voi pysyä, mutta veriside on erilainen jokatapauksessa ja monesti pyritään edes jotenkin tulla toimeen, kun taas kaverit tulee ja menee eri iässä mahdollisesti.

Sisarusten kanssa kasvaneet on tottuneempia ratkomaan konflikteja. Tietenkin sisarusten kesken on riitoja: huutamista ja lyömistäkin. Mutta ne selvitellään ja elämä jatkuu. 

Ainoat lapset järkyttyvät sydänjuuriaan myöten riitatilanteissa. Eivät ole tottuneet erimielisyyksiin. 

Ja kyllä, riitatilenteet on inhottavia. Mutta ei niiltä pahassa maailmassa välty kukaan, valitettavasti.

Siksi parempi harjoitella niitä jo kotona.

Vierailija kirjoitti:

Sisarusten kanssa kasvaneet on tottuneempia ratkomaan konflikteja. Tietenkin sisarusten kesken on riitoja: huutamista ja lyömistäkin. Mutta ne selvitellään ja elämä jatkuu. 

Ainoat lapset järkyttyvät sydänjuuriaan myöten riitatilanteissa. Eivät ole tottuneet erimielisyyksiin. 

Ja kyllä, riitatilenteet on inhottavia. Mutta ei niiltä pahassa maailmassa välty kukaan, valitettavasti.

Siksi parempi harjoitella niitä jo kotona.

Hienovaraisiahan erot ovat ainoissa lapsissa ja sisaruksissa. Mutta itse todennut että se sovinnollisuus juurikin näkyy jos on konfliktia tai eriäviä mielipiteitä.