Voiko ainoasta lapsesta tulla sosiaalinen ja etevä keskustelija?

Vierailija kirjoitti:

Sisarusten kanssa kasvaneet on tottuneempia ratkomaan konflikteja. Tietenkin sisarusten kesken on riitoja: huutamista ja lyömistäkin. Mutta ne selvitellään ja elämä jatkuu. 

Ainoat lapset järkyttyvät sydänjuuriaan myöten riitatilanteissa. Eivät ole tottuneet erimielisyyksiin. 

Ja kyllä, riitatilenteet on inhottavia. Mutta ei niiltä pahassa maailmassa välty kukaan, valitettavasti.

Siksi parempi harjoitella niitä jo kotona.

Tuossakin asiassa voi lasta opettaa, vaikka olisi ainoa. Meillä oli lapsella tässä asiassa haastavaa, kun oli alaluokilla. Mutta kyllä hänkin oppi, kun kotona juteltiin asiasta. 

Ainoista lapsista tulee omaa etua tavoittelevia ja itsekkäitä päällehuutelijoita. Ei heidän kanssaan voi keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

 

Huomionhakuisin tuntemani ihminen on ainoa lapsi.

Mutta en yleistäisi kenestäkään mitään sen perusteella, että onko ainoa lapsi vai sisaruksia :D Eiköhän aivan kaikki muut asiat ihmisen persoonassa ja ympäristössä vaikuta enemmän kuin se, monta lasta perheessä on.

Ehkä hän on tuleva esiintyjä. Näyttelijä tai muu julkkis. 

Vierailija kirjoitti:

Ainoa mitä olen lasten vanhempana oppinut sosiaalisuudesta ja kaverisuhteista, että ne elävät ihan koko ajan eri ikäkausien mukaan. Ha se minkälainen on tietyn ikäisenä ei kerro mitään minkälaiset sosiaaliset suhteet kyseisellä lapsella on muutaman vuoden kuluttua. Ja sitten taas muutaman vuoden kuluttua, jne. Vaikuttaa, että sosiaalisuus vakiintuu jollekin tasolle vasta parikymppisenä, muta tiedä sitten sitäkään.

Ja sen jälkeenkin. Itselle isoja merkkipaaluja oli tietynlainen yliopisto ulkomailla ja verkostoitumiseen nojautuva ura isossa korporaatiossa. Olisin sosiaalisilta taidoiltani aivan erilainen, jos olisin jäänyt kotikuntaani Suomeen. (En ole ainoa lapsi.)

Vierailija kirjoitti:

Ainoista lapsista tulee omaa etua tavoittelevia ja itsekkäitä päällehuutelijoita. Ei heidän kanssaan voi keskustella.

Minut kasvatettiin aina huomioimaan muita ja ajattelemaan ensin miltä heistä tuntuu. Nyt olen sitten keski-ikäisenä opetellut pitämään puoliani ja aika lailla ihmiset ovat kyllä käyttäneet hyväkseen luonnettani.

Riippuu miten perhe keskustelee hänen kanssaan eli vanhemmat nyt ensin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisarusten kanssa kasvaneet on tottuneempia ratkomaan konflikteja. Tietenkin sisarusten kesken on riitoja: huutamista ja lyömistäkin. Mutta ne selvitellään ja elämä jatkuu. 

Ainoat lapset järkyttyvät sydänjuuriaan myöten riitatilanteissa. Eivät ole tottuneet erimielisyyksiin. 

Ja kyllä, riitatilenteet on inhottavia. Mutta ei niiltä pahassa maailmassa välty kukaan, valitettavasti.

Siksi parempi harjoitella niitä jo kotona.

Tuossakin asiassa voi lasta opettaa, vaikka olisi ainoa. Meillä oli lapsella tässä asiassa haastavaa, kun oli alaluokilla. Mutta kyllä hänkin oppi, kun kotona juteltiin asiasta. 

Meillä taas ei ole tarvinnut opettaa. On vähän liiankin empaattinen minusta. Itse olen paljon itsekkäämpi, vaikka en ole ainoa lapsi. Nämä on persoonakysymyksiä ja riippuu paljon miten ja missä tulee kasvaneeksi, millainen kaveripiiri ja koulu sattuu osumaan jne. 

Minun tuntemani ainokaiset lapset ovat kuten muutkin, ei heillä ole sen suurempia ongelmia pärjätä ihmisten kanssa. Tietenkin tilanne olisi eri jos vanhemmat olisivat olleet kovin laiminlyöviä eikä olisi ollut edes sitä sisarusta samassa veneessä.

Oman kokemukseni ja näkemäni mukaan sillä, onko lapsella sisaruksia vai ei, ei ole mitään tekemistä sosiaalisuuden tai keskustelutaitojen kanssa. 

Tunnen työni takia paljon teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia, pääasiassa poikia. Ainoana kasvanut voi olla hyvin puhelias ja sosiaalinen, hyvä keskustelija. Isossa sisarusparvessa kasvanut taas hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. 

Monesti isossa sisarusparvessa kasvaneet ovat hyvin hanakoita etenemään kyynärpäätaktiikalla jopa täysin mitättömissä asioissa. Kai se riippuu vanhemmista, joillakin ei vain riitä taidot ja resurssit.

Tunnen yhden ainokaisen, nyt 20v nuoren miehen, joka on aivan mahtava tyyppi, sosiaalisesti taitava, kohtelias, hyvä keskustelija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisarusten kanssa kasvaneet on tottuneempia ratkomaan konflikteja. Tietenkin sisarusten kesken on riitoja: huutamista ja lyömistäkin. Mutta ne selvitellään ja elämä jatkuu. 

Ainoat lapset järkyttyvät sydänjuuriaan myöten riitatilanteissa. Eivät ole tottuneet erimielisyyksiin. 

Ja kyllä, riitatilenteet on inhottavia. Mutta ei niiltä pahassa maailmassa välty kukaan, valitettavasti.

Siksi parempi harjoitella niitä jo kotona.

Tuossakin asiassa voi lasta opettaa, vaikka olisi ainoa. Meillä oli lapsella tässä asiassa haastavaa, kun oli alaluokilla. Mutta kyllä hänkin oppi, kun kotona juteltiin asiasta. 

Meillä taas ei ole tarvinnut opettaa. On vähän liiankin empaattinen minusta. Itse olen paljon itsekkäämpi, vaikka en ole ainoa lapsi. Nämä on persoonakysymyksiä ja riippuu paljon miten ja missä tulee kasvaneeksi, millainen kaveripiiri ja koulu sattuu osumaan jne. 

Eihän siinä ole mitään itsekästä, jos ei ole tottunut ristiriitatilanteisiin. Meillä se opettaminen oli lähinnä sitä, että opetettiin pitämään puoliaan ja myös, että yksittäinen riita ei ole maailmanloppu.

Vierailija kirjoitti:

Voi. Toisaalta jos lapsi on introvertti niin hän on sitä sisaruksista huolimatta eikä se ole mikään vika. Kaikkia meitä tarvitaan :)

Introvertti ei ole mikään vastakohta sosiaaliselle. Olen itse sosiaalinen introvertti, joka pärjää porukassa kuin porukassa puhelahjoilla. En vain jaksa tietyntyyppisiä minäminä-ihmisiä kovin kauaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

Suurperheiden lapset yleensä on ihan kamalia.... 

Olen kyllä sitä mieltä, että ainokaiset on usein niitä kilteimpiä ja parhaiten käyttäytyviä lapsia. 

Itse olen suurperheestä ja mieheni on ainut lapsi. Olen tätä ilmiötä tarkastellut aktiivisesti 20 vuotta. 

Ainoat lapset osaavat usein keskustella hienolla tavalla.

-ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

Suurperheiden lapset yleensä on ihan kamalia.... 

Valitettavasti näin..

T: 1/9 lapsen perheestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tämäkin ole ihan yksilöstä kiinni. Isosta perheestä tulleena kuitenkin huomannut ainoisissa lapsissa sen, että he eivät niin hyvin ota muita huomioon. Ei pahuuttaan, mutta eivät vain ole kasvaneet niin että täytyisi siellä kotona miettiä muita. Varsinkin jos ei ole isossa kaveripiirissä kasvanut jne. 

Päinvastoin. Ainoat lapset ovat usein rennompia, kun ei ole tarvinnut joka asiaa jakaa viivottimella sisarusten kanssa. Huomiosta ei tarvitse taistella joten se ei tule selkärangasta kavereidenkaan kanssa. 

Tuo rentous voi juurikin olla sitä tahatonta itsekkyyttä myös, kun ei ole tarvinnut jakaa niin helposti se näkyy myös käytöksessä.

Mitä hiton itsekkyyttä? Oma lapsi antaa paidankin päältä, jos toisella ei ole. Tiedän nykyisin paljon ainoita lapsia ja kukaan ei kyllä ole itsekäs.

Naurettavaa toistaa jotain kulunutta stereotypiaa, joka on todistettu vääräksi monissa moderneissa tutkimuksissa.

Meillä on vain yksi aikuinen lapsi, joka on hyväntahtoinen, kohteliaaksi sekä sosiaalisesti taitavaksi kehuttu ja innostunut yhdistys-, harrastus- ja opiskelijaelämästä. Häntä voi kuvailla sanalla puuhaihmiset. Ja on tosiaankin sellainen, joka jakaa aina mielellään omastaan ja on aina valmis auttamaan jos pystyy. Hänellä on todella suuri kaveriverkosto, jonka kanssa on päivittäin tekemisissä jollain tavalla. Jos hän olisi itsekäs tai veemäinen niin kuka hänen kanssaan suostuisi olemaan tekemisissä? 

Hän ei edes pidä itseään ekstroverttina ja asia voi olla niin, että hän on introvertti kuten minäkin. Introversio ei tarkoita sosiaalisten taitojen puutetta, ujoutta tai ihmisvihaa. Ei introvertin tarvi olla mikään jurottaja. Introvertti vain tarvii sen oman aikansa akkujen lataamiseen välillä. 

Voi todellakin tulla. Omani on introverttipiirteinen, mutta sosiaalinen introvertti ja paljon ihmisten kanssa tekemisissä (kesätyö / opiskeluajan osa-aikatyö kaupan alalla, valmentaa urheiluseurassa, opiskelee opettajaksi).

Enemmän mä itse olen syrjäänvetäytyvä, vaikka mulla on sisko.

Vierailija kirjoitti:

Tietääkseni esim Mikael Jungner on ainoa lapsi. Ei todellakaan mikään nurkassa kyhjöttävä tuppisuu.

Suomalaisille tyypillinen jurottaminen ei taida mitenkään liittyä sisarusten määrään? Osa ihmisistä nyt on vain sellaisia jurottajia ja osa sekä pessimistejä että jurottajia. Heidän kanssaan tuntuu vaikealta hoitaa pieniäkin asioita, koska joutuu pyytelemään anteeksi sitä että häiritsee heidän rauhaansa jonkin pikkujutun vuoksi. 

No tietenkin voi. Kuvitteletko sinä, että itseä nuorempien paskaperseiden seura tekee jotenkin maagisen taitavan keskustelijan?