Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hermo menee kyläilevän lapsiperheen kanssa

Vierailija
16.08.2026 |

Meillä kävi eilen kylässä lapsiperhe, lapset alle kouluikäisiä, mutta ei mitään taaperoita enää. Juu, ollaan sukua, niin on pakko joskus olla tekemisissä. Olemme karsineet näkemiset minimiin (nähdään kerran vuodessa, vuorovuosin kummankin kodissa), mutta silti rassaa. Meillä on kaveripiirissä monia asiallisesti käyttäytyviä lapsiperheitä, mutta tämän perheen kanssa on ihan erilaista.

Lapset ovat nirsoja, tämän tiedän jo valmiiksi. Nuorempi lapsenikaan ei syö kaikkea, mutta ei kävisi mielessäkään napista kyläpaikassa tarjottavista tai vaatia jotain lapselle sopivaa (vaan lapsi sitten söisi vaikka leipää kyläpaikassa ja huolehtisin itse ruokailut muuten). Olin etukäteen sanonut, että meillä on tarjolla nakkikeittoa, leipää ja jälkiruokakahvit. Etukäteen tuli jo viesti, että toinen lapsista ei syö nakkikeittoa ollenkaan ja toinen ehkä maistaa. Kysyin, mikä ruoka sitten maistuisi, niin vastaukseksi annettiin merkin x valmisruoka. Ostin sitä sitten lapsille, kun en viitsinyt katsella kiukuttelua ruokapöydässä. Jälkiruoka-aikaan tarjolla oli kahvia, mehua ja jäätelöä. Äiti valitteli, kun lapsensa eivät pidä jäätelöstä, vaan ainoastaan Muumi-keksit maistuvat. Olisitte sitten ottaneet niitä keksejä mukaan, ettekä valittaisi jäätelöstä. Ja onpa joskus aiemmin sattunut niinkin, että kun sovittiin kyläilystä ja kerroin, että meillä on lämmin ruoka heidän saapuessaan, niin olivat käyneet syömässä matkalla ja valittelivat, että nyt ei jaksa syödä mitään.

Tämä lapsiperhe tulee kylään oma aikataulunsa mukaan. Eivät saa sovittua tarkkaa kellonaikaa etukäteen, kun haluavat tulla kylään lapsen päiväunien mukaan. Lähtevät siis matkaan nuoremman nukahdettua päiväunille (ajomatkaa sen verran, että lapsi nukkuu unet autossa). Kiva siinä sitten arvailla ja odottaa, että missä välissä klo 12-15 välillä tulevat kylään. Ihan unohtavat, että meillä olisi muutakin elämää ja ei kiinnosta rytmittää omaa päivää toisen lapsen päiväunien mukaan. Samaten äiti valittaa, kun lapsemme ovat hänen mielestään liian vilkkailta. Omat lapsensa ovat todella hiljaisia, hitaasti lämpeneviä ja leikkivät lähinnä jotain rauhallista/piirtävät. Meillä ei satu olemaan samanlaiset lapset ja tämäkin on ongelma.

Jos ei oltaisi sukua, niin en olisi missään tekemisissä tällaisen perheen kanssa.

Kommentit (248)

Vierailija
181/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos he on pieneltä paikkakunnalta, eivät ole ehkä hahmottaneet ettet istu pirtissäsi vuorokauden ympäri odottamassa vieraita vaan sinulla on oma elämä

Mitä tuo estää siis? 

Siis että pitäisi sopia ihan selkeä aika, vaikka kello viisi, ja sitten ilmoittaa matkalta jos on vartin myöhässä

Vierailija
182/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kysele keneltäkään kyläilijältä, että mitä saisi olla ruuaksi. Minä teen mitä milloinkin ja jos ei kelpaa, niin se on sitten sillä tavalla.

Ekstraerityisruuat tuokoon kukin tullessaan, niin syövät omia mieleisiä ruokiaan. Tosin suurin osa tulee kahta kättä heiluttaen.

Niin että kun vieraaksi saapuva on vegaani keliaakikko niin tarjoat hänelle venhäjauhoihin tehtyä kinkkupiirakkaa? Kiva.

Ei mun luona ruokailleet oo kukaan sanonut, että olis jotain rajoitteita ruuan suhteen. Kaikki on käynyt tähän asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
183/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe käy aina syömässä ennen tuollaista vierailua, joka paikasta on löytynyt ABC tai mäkkäri, jossa on syöty vatsa täyteen ja sitten sukulaisissa on voitu kieltäytyä tarjoiluista todeten, että nyt ei jaksa. Lisäksi pidetään huolta, että ei olla kahta tuntia pitempään, lapset tietävät kysymättäkin, että kotiinlähtö tarkoittaa sitä, että mennään jätskille mahdollisimman pian vierailun jälkeen, joten koskaan ei jää leikit kesken.

Sukulaiset eivät tiedä, pitävätkö lapseni muumikekseistä vai lakritsista, koska lapset ei kyläillessä ota mitään.

Olethan etukäteen ilmoittanut, että ette syö kyläpaikassa? En tiedä mitään niin veemäistä kuin sen, että kutsun jonkun syömään (ja sanon ihan suoraan, että meillä on tarjolla pizzaa tms) ja sitten kylässä toinen sanookin, että söin matkalla ja en nyt syökään. Olisitko voinut kertoa sen, että et aio syödä aikaisemmin, niin en turhaan laita sinulle ruokaa?!

Vierailija
184/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos he on pieneltä paikkakunnalta, eivät ole ehkä hahmottaneet ettet istu pirtissäsi vuorokauden ympäri odottamassa vieraita vaan sinulla on oma elämä

Mitä tuo estää siis? 

No aplla just sille päivälle tuleekin yhtäkkiä jooga ja pilates ja trnnistunti, dah! 

Totuushan on se, eträ ap ei tee yhtään mitään sellaista mikä estyisi sillä että vieraat tulee klo 14 eikä 13:00.

Vierailija
185/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämähän se ongelma onkin, kun kyläillään velvollisuuden tunteesta vaikka kumpikaan ei arvosta toista. 

Jos kutsun kylään ihmisen joka on minulle tärkeä, haluan tarjota hänelle parasta. Minun ei täydy, vaan haluan. Eikä haittaa vaikka ovat 3h sovitusta myöhässä jos arvostus on kohdillaan. 

Kyläilkää ihmisten luona joita haluatte nähdä. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi joutaviin.   

Vierailija
186/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onpas outo valituksen aihe. Meillä on yksi ystäväperhe, jonka toisella lapsella on rajoituksia ruoan kanssa. Eipä tulisi mieleenkään loukkaantua tai ryhtyä ojentamaan. Miksi ihmeessä tekisin ruokaa, jota hön ei syö silloin kun vierailevat? Sama kun sanoisit gluteenittomalle tai maidottomalle että älä sitten syö kun meillä on nyt tämmöstä. Tai syöttäisit makkaraa vegelle. Katso peiliin hyvä ihminen. 

Ystäväperhe on varmasti ilmoittanut etukäteen, että lapsella on rajoituksia, että osaat laittaa sopivaa ruokaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
187/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe käy aina syömässä ennen tuollaista vierailua, joka paikasta on löytynyt ABC tai mäkkäri, jossa on syöty vatsa täyteen ja sitten sukulaisissa on voitu kieltäytyä tarjoiluista todeten, että nyt ei jaksa. Lisäksi pidetään huolta, että ei olla kahta tuntia pitempään, lapset tietävät kysymättäkin, että kotiinlähtö tarkoittaa sitä, että mennään jätskille mahdollisimman pian vierailun jälkeen, joten koskaan ei jää leikit kesken.

Sukulaiset eivät tiedä, pitävätkö lapseni muumikekseistä vai lakritsista, koska lapset ei kyläillessä ota mitään.

Olethan etukäteen ilmoittanut, että ette syö kyläpaikassa? En tiedä mitään niin veemäistä kuin sen, että kutsun jonkun syömään (ja sanon ihan suoraan, että meillä on tarjolla pizzaa tms) ja sitten kylässä toinen sanookin, että söin matkalla ja en nyt syökään. Olisitko voinut kertoa sen, että et aio syödä aikaisemmin, niin en turhaan laita sinulle ruokaa?!

Mikä vika? Ethän sä sitä sille vieraalle tehnyt alunperinkään vaan itsellesi kun kerran ilmoitit, eträ tätä teen. 

Vierailija
188/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en kysele keneltäkään kyläilijältä, että mitä saisi olla ruuaksi. Minä teen mitä milloinkin ja jos ei kelpaa, niin se on sitten sillä tavalla.

Ekstraerityisruuat tuokoon kukin tullessaan, niin syövät omia mieleisiä ruokiaan. Tosin suurin osa tulee kahta kättä heiluttaen.

Ja ihmettelet ettei kukaan koskaan käy? Miksi ihmeessä toimit noin typerästi?

Siis niitä kyläilijöitä tulee mielellään jopa kutsumatta. Just sen takia, kun tarjoan ruokaa.

Yks pari jäi kolmeksi päiväksi omalla ilmoituksellaan. Söivät kaapit tyhjiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
189/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämähän se ongelma onkin, kun kyläillään velvollisuuden tunteesta vaikka kumpikaan ei arvosta toista. 

Jos kutsun kylään ihmisen joka on minulle tärkeä, haluan tarjota hänelle parasta. Minun ei täydy, vaan haluan. Eikä haittaa vaikka ovat 3h sovitusta myöhässä jos arvostus on kohdillaan. 

Kyläilkää ihmisten luona joita haluatte nähdä. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi joutaviin.   

No totta helvetissä haittaa jos on 3h myöhässä vaikka miten arvostaisin

Vierailija
190/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas outo valituksen aihe. Meillä on yksi ystäväperhe, jonka toisella lapsella on rajoituksia ruoan kanssa. Eipä tulisi mieleenkään loukkaantua tai ryhtyä ojentamaan. Miksi ihmeessä tekisin ruokaa, jota hön ei syö silloin kun vierailevat? Sama kun sanoisit gluteenittomalle tai maidottomalle että älä sitten syö kun meillä on nyt tämmöstä. Tai syöttäisit makkaraa vegelle. Katso peiliin hyvä ihminen. 

Ystäväperhe on varmasti ilmoittanut etukäteen, että lapsella on rajoituksia, että osaat laittaa sopivaa ruokaa?

Tottakai, koska olen kysynyt ja ihan kuule viettänyt aikaa ja keskustellut. Kokeilepas joskus. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
191/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mites olisi niin, että teet mitä teet ja syövät tai ovat syömättä?

Miksi aina pitää neuvotella ja mennä lapsen pään mukaan? Juuri näin tulevaisuuden mulkvisteja kasvatetaan

Vierailija
192/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perhe käy aina syömässä ennen tuollaista vierailua, joka paikasta on löytynyt ABC tai mäkkäri, jossa on syöty vatsa täyteen ja sitten sukulaisissa on voitu kieltäytyä tarjoiluista todeten, että nyt ei jaksa. Lisäksi pidetään huolta, että ei olla kahta tuntia pitempään, lapset tietävät kysymättäkin, että kotiinlähtö tarkoittaa sitä, että mennään jätskille mahdollisimman pian vierailun jälkeen, joten koskaan ei jää leikit kesken.

Sukulaiset eivät tiedä, pitävätkö lapseni muumikekseistä vai lakritsista, koska lapset ei kyläillessä ota mitään.

Olethan etukäteen ilmoittanut, että ette syö kyläpaikassa? En tiedä mitään niin veemäistä kuin sen, että kutsun jonkun syömään (ja sanon ihan suoraan, että meillä on tarjolla pizzaa tms) ja sitten kylässä toinen sanookin, että söin matkalla ja en nyt syökään. Olisitko voinut kertoa sen, että et aio syödä aikaisemmin, niin en turhaan laita sinulle ruokaa?!

Etkö voi laittaa ylimääräisen pakastimeen tai jääkaappiin ja syödä itse myöhemmin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
193/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua. Mutta minä tekisin niin että kertoisin meidän päivän ruokalistan. Jos ei kelpaa niin tuokaa omat ruuat tullessanne. Kuinka helppoa. Aivan turha alkaa paapomaan aikuisten perhettä.

Näinhän tossa oli tehtykin. Aplle sekään ei kelvannut. 

Eikä tehty.

meillä on lämmin ruoka heidän saapuessaan, niin olivat käyneet syömässä matkalla ja valittelivat, että nyt ei jaksa syödä mitään.

Olihan

"Olin etukäteen sanonut, että meillä on tarjolla nakkikeittoa, leipää ja jälkiruokakahvit. Etukäteen tuli jo viesti, että toinen lapsista ei syö nakkikeittoa ollenkaan ja toinen ehkä maistaa. Kysyin, mikä ruoka sitten maistuisi, niin vastaukseksi annettiin merkin x valmisruoka. Ostin sitä sitten lapsille, kun en viitsinyt katsella kiukuttelua ruokapöydässä. Jälkiruoka-aikaan tarjolla oli kahvia, mehua ja jäätelöä. Äiti valitteli, kun lapsensa eivät pidä jäätelöstä, vaan ainoastaan Muumi-keksit maistuvat. Olisitte sitten ottaneet niitä keksejä mukaan, ettekä valittaisi jäätelöstä."

Normaalia vieraiden käytöstä. Ei ole. Vaan hemmetin huonoa käytöstä. Vanhemmat tuovat X-merkin valmisruoat ja Muumikeksinsä itse. Tai ovat syömättä.

Mikä tossa oli huonoa käytöstä? Yleensä homma menee näin:

Kiva kun tulette lauantaina. Teenkö tässä jotain ruokaa vai tilataanko tai käydäänkö ravintolassa?

Syödään siinä jotain, jos sopii. 

Miten olisi nakkikeitto? 

Meidän lapset ei syö nakkikeittoa, niin olisko parempi ruoka x?

Ok, sopii hyvin. Mihin aikaan muuten tulette? 

Lähdetään ajamaan kun lapsi menee unille. 

Jeps. Laita viestiä kun lähdette, niin tiedän aloittaa ruoanlaiton ja palata sieniretkeltä. Ajakaa varovasti! 

Huonoa käytöstä on se, että ei voida saapua yhteisesti sovittuna aikana toisen kotiin kyläilemään, vaan odotutetaan siellä vaikka tunteja. Jos kerran vuodessa tavataan, nin ei varmaan ole niin kauheaa, vaikka lapsi nukkuisi päiväunet eri aikaan, kylässä tai jäisi vähän lyhyemmiksi. Kyse ei ole kuitenkaan mistään vauvasta tai taaperosta.

Sekin vielä, että ei jotkut serkut tiedä sitä, mihin aikaan jossain perheessä lapsi ottaa torkut.

Vierailija
194/248 |

Miksi pitäisi tietää? Onko sun koti joku residenssi, johon pitää saapua tiettyyn aikaan? Jos mun kanssa on sovittu, että tullaan päikkyaikaan, en odota, että se on klo tasan se ja se. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
195/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kylläpä hermostut pienestä.

Vierailija
196/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mites olisi niin, että teet mitä teet ja syövät tai ovat syömättä?

Miksi aina pitää neuvotella ja mennä lapsen pään mukaan? Juuri näin tulevaisuuden mulkvisteja kasvatetaan

Koska yleensä vieraita kunnioitetaan 🤷‍

Vierailija
197/248 |

Miksi se että sovitaan kyläilylle selkeä aika, tekee talosta residenssin?

Vierailija
198/248 |

Jos kyläilijät on tahdittomia, niin isäntäväki voi lähettää kyläilijät matkoihinsa. 

Vierailija
199/248 |

Siltä se kuulostaa, jos epämääräisempi aika ei kelpaa. Apkaan ole sopinut tarkkaa aikaa ja silti valittaa. 

Vierailija
200/248 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites olisi niin, että teet mitä teet ja syövät tai ovat syömättä?

Miksi aina pitää neuvotella ja mennä lapsen pään mukaan? Juuri näin tulevaisuuden mulkvisteja kasvatetaan

Koska yleensä vieraita kunnioitetaan 🤷‍

Jos kyläilijät on tahdittomia, niin isäntäväki voi lähettää kyläilijät matkoihinsa. 

Siitä sitten vaan, mutta aika pikkumaisesta syystä olet lähettämässä kotimatkalle. Kannattaisikohan vähän relata ennen kuin pumppu pettää? 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan kuusi