Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Hermo menee kyläilevän lapsiperheen kanssa

Vierailija
16.08.2026 |

Meillä kävi eilen kylässä lapsiperhe, lapset alle kouluikäisiä, mutta ei mitään taaperoita enää. Juu, ollaan sukua, niin on pakko joskus olla tekemisissä. Olemme karsineet näkemiset minimiin (nähdään kerran vuodessa, vuorovuosin kummankin kodissa), mutta silti rassaa. Meillä on kaveripiirissä monia asiallisesti käyttäytyviä lapsiperheitä, mutta tämän perheen kanssa on ihan erilaista.

Lapset ovat nirsoja, tämän tiedän jo valmiiksi. Nuorempi lapsenikaan ei syö kaikkea, mutta ei kävisi mielessäkään napista kyläpaikassa tarjottavista tai vaatia jotain lapselle sopivaa (vaan lapsi sitten söisi vaikka leipää kyläpaikassa ja huolehtisin itse ruokailut muuten). Olin etukäteen sanonut, että meillä on tarjolla nakkikeittoa, leipää ja jälkiruokakahvit. Etukäteen tuli jo viesti, että toinen lapsista ei syö nakkikeittoa ollenkaan ja toinen ehkä maistaa. Kysyin, mikä ruoka sitten maistuisi, niin vastaukseksi annettiin merkin x valmisruoka. Ostin sitä sitten lapsille, kun en viitsinyt katsella kiukuttelua ruokapöydässä. Jälkiruoka-aikaan tarjolla oli kahvia, mehua ja jäätelöä. Äiti valitteli, kun lapsensa eivät pidä jäätelöstä, vaan ainoastaan Muumi-keksit maistuvat. Olisitte sitten ottaneet niitä keksejä mukaan, ettekä valittaisi jäätelöstä. Ja onpa joskus aiemmin sattunut niinkin, että kun sovittiin kyläilystä ja kerroin, että meillä on lämmin ruoka heidän saapuessaan, niin olivat käyneet syömässä matkalla ja valittelivat, että nyt ei jaksa syödä mitään.

Tämä lapsiperhe tulee kylään oma aikataulunsa mukaan. Eivät saa sovittua tarkkaa kellonaikaa etukäteen, kun haluavat tulla kylään lapsen päiväunien mukaan. Lähtevät siis matkaan nuoremman nukahdettua päiväunille (ajomatkaa sen verran, että lapsi nukkuu unet autossa). Kiva siinä sitten arvailla ja odottaa, että missä välissä klo 12-15 välillä tulevat kylään. Ihan unohtavat, että meillä olisi muutakin elämää ja ei kiinnosta rytmittää omaa päivää toisen lapsen päiväunien mukaan. Samaten äiti valittaa, kun lapsemme ovat hänen mielestään liian vilkkailta. Omat lapsensa ovat todella hiljaisia, hitaasti lämpeneviä ja leikkivät lähinnä jotain rauhallista/piirtävät. Meillä ei satu olemaan samanlaiset lapset ja tämäkin on ongelma.

Jos ei oltaisi sukua, niin en olisi missään tekemisissä tällaisen perheen kanssa.

Kommentit (132)

Vierailija
81/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Emä tottunut saamaan kaiken mitä haluaa. Lapset hankkinut väkisin tyhmällä miehellä, joka ei tajua käyttää ehkäisyä.

"Se huolehtii ehkäisystä joka ei lapsia halua." 

Sitten jälkikasvu on tällaista 🤷

Vierailija
82/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoisin, että oi, tykkään kovasti nakkisopasta, mutta voi olla ettei nirsolle mukulalleni välttämättä maistu. Ja jos sopii, niin voinko keittää hänelle vähän makaroonia ruoaksi ja että otetaan myös vähän hänelle omaa evästä mukaan. 

Mä luulen ap, että sulla taitaa muutenkin olla jotain antipatioita tämän perheen jotakin jäsentä kohtaa. Ja sitten nämä lapset, jotka eivät ole ihan sun pirran mukaan, niin harmittaa sua lisää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki te, joilla on nirsot lapset, niin oletteko itse olleet nirsoja tai oletteko edelleen? Kuulostaa oudolle, että mistä näitä nykyään riittää. Omassa lapsuudessa 70-80 -luvulla ei todellakaan perheiden ruokailua tehty kenenkään vierailevan lapsen mukaan. 

Tämä. Jos vieraalle ei kelpaa se mitä kylässä on tarjolla, voi olla sitten ottamatta. Syön sitä mitä voi tarjolla olevasta syödä. Ihan väärä oppi lapselle, että pelkän nirsoilun takia hypitään heidän pillin mukaan. 

Missä kohtaa aloituksessa oli jotain tuon suuntaistakaan vaatimusta? 

Vierailija
84/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älä avaa ovea.

Ei toimisi meillä. Soittaisivat poliisille kun ensin kutsutaan kylään, auto pihassa ja sit ei avata ovea.

Vierailija
85/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki te, joilla on nirsot lapset, niin oletteko itse olleet nirsoja tai oletteko edelleen? Kuulostaa oudolle, että mistä näitä nykyään riittää. Omassa lapsuudessa 70-80 -luvulla ei todellakaan perheiden ruokailua tehty kenenkään vierailevan lapsen mukaan. 

Tämä. Jos vieraalle ei kelpaa se mitä kylässä on tarjolla, voi olla sitten ottamatta. Syön sitä mitä voi tarjolla olevasta syödä. Ihan väärä oppi lapselle, että pelkän nirsoilun takia hypitään heidän pillin mukaan. 

Missä kohtaa aloituksessa oli jotain tuon suuntaistakaan vaatimusta? 

Ap osti lapsille heidän toivomansa valmisruoat, kun nakkisoppa ei kelvannut.

Vierailija
86/132 |

Minusta olisi ollut tuon äidin tehtävä hankkia ne, eikä ap:n. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki te, joilla on nirsot lapset, niin oletteko itse olleet nirsoja tai oletteko edelleen? Kuulostaa oudolle, että mistä näitä nykyään riittää. Omassa lapsuudessa 70-80 -luvulla ei todellakaan perheiden ruokailua tehty kenenkään vierailevan lapsen mukaan. 

Tämä. Jos vieraalle ei kelpaa se mitä kylässä on tarjolla, voi olla sitten ottamatta. Syön sitä mitä voi tarjolla olevasta syödä. Ihan väärä oppi lapselle, että pelkän nirsoilun takia hypitään heidän pillin mukaan. 

Missä kohtaa aloituksessa oli jotain tuon suuntaistakaan vaatimusta? 

Ei ollutkaan. Apta eisoo kun hänen soppansa ei kelpaa. Ja tuo ettei sano tarkkaa tuloaikaa, on ongelma vain kontrollifriikille. Eihän kukaan ole sopinut jotain muuta, jos on sopinut vierailun. Ei sillä ole mitään väliä tuleeko ne vieraat 12 vai 14. Eikä päiväuniaika noin paljon edes heitä. Aplla tässä ongelmia on eikä muilla 

Vierailija
88/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että oi, tykkään kovasti nakkisopasta, mutta voi olla ettei nirsolle mukulalleni välttämättä maistu. Ja jos sopii, niin voinko keittää hänelle vähän makaroonia ruoaksi ja että otetaan myös vähän hänelle omaa evästä mukaan. 

Mä luulen ap, että sulla taitaa muutenkin olla jotain antipatioita tämän perheen jotakin jäsentä kohtaa. Ja sitten nämä lapset, jotka eivät ole ihan sun pirran mukaan, niin harmittaa sua lisää.

Alle kouluikäiseltä vielä voi ymmärtää nirsoilun ruoan suhteen, mutta kun mennään kouluun pitää pystyä syömään kaikenlaista tavallista ruokaa. Muuten homma menee liian vaikeaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sukulaisiakaan ole pakko nähdä joka vuosi ja pitää väkisin yhteyttä. En esim. itse pidä sisarukseeni yhteyttä, koska hän on ilkeä, itsekäs ja valehtelee. Jätä ensi kesänä menemättä heille. Ja seuraavana vuonna kutsumatta kylään. Ihmisillä on kiireitä. Ei sun ole mikään pakko kestitä epämiellyttäviä ja itsekkäitä vieraita.

Vierailija
90/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei enää koskaan kyläilyjä. Kerrasta poikki tuollainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole pakko olla tekemisissä vaikka olisi miten sukua. Tämä on vapaa maa ja meillä on kaikilla yksilönvapaus. Sanot suoraan että käyttäydytte päin helvettiä, niin ette ole enää tervetulleita.

Vierailija
92/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki te, joilla on nirsot lapset, niin oletteko itse olleet nirsoja tai oletteko edelleen? Kuulostaa oudolle, että mistä näitä nykyään riittää. Omassa lapsuudessa 70-80 -luvulla ei todellakaan perheiden ruokailua tehty kenenkään vierailevan lapsen mukaan. 

Tämä. Jos vieraalle ei kelpaa se mitä kylässä on tarjolla, voi olla sitten ottamatta. Syön sitä mitä voi tarjolla olevasta syödä. Ihan väärä oppi lapselle, että pelkän nirsoilun takia hypitään heidän pillin mukaan. 

Missä kohtaa aloituksessa oli jotain tuon suuntaistakaan vaatimusta? 

Ei ollutkaan. Apta eisoo kun hänen soppansa ei kelpaa. Ja tuo ettei sano tarkkaa tuloaikaa, on ongelma vain kontrollifriikille. Eihän kukaan ole sopinut jotain muuta, jos on sopinut vierailun. Ei sillä ole mitään väliä tuleeko ne vieraat 12 vai 14. Eikä päiväuniaika noin paljon edes heitä. Aplla tässä ongelmia on eikä muilla 

Siis jos vieraat eivät sovi tuloaikaa, vierailu on peruttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole pakko olla tekemisissä vaikka olisi miten sukua. Tämä on vapaa maa ja meillä on kaikilla yksilönvapaus. Sanot suoraan että käyttäydytte päin helvettiä, niin ette ole enää tervetulleita.

Samaa mieltä. Kylässä ei ruikuteta tarjoiluista. Ihmisillä on nykyään käytöstavat hukassa. Et huoli noita enää kylään, vaan keksit aina muuta menoa ja kiireitä. Noille olisi kyllä hyvä sanoa ihan suoraan, että käyttäydytte todella huonosti. Ehkä se oli aloituksen tarkoituskin, että lukisivat sen täältä.

Vierailija
94/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei enää koskaan kyläilyjä. Kerrasta poikki tuollainen.

Millainen? Mä en kyllä yhtään tajua mikä ongelma tossa on. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/132 |

Ruikuttiko noi? Ap ruikuttaa kun hänen soppansa ei maistu. 

Vierailija
96/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että oi, tykkään kovasti nakkisopasta, mutta voi olla ettei nirsolle mukulalleni välttämättä maistu. Ja jos sopii, niin voinko keittää hänelle vähän makaroonia ruoaksi ja että otetaan myös vähän hänelle omaa evästä mukaan. 

Mä luulen ap, että sulla taitaa muutenkin olla jotain antipatioita tämän perheen jotakin jäsentä kohtaa. Ja sitten nämä lapset, jotka eivät ole ihan sun pirran mukaan, niin harmittaa sua lisää.

Alle kouluikäiseltä vielä voi ymmärtää nirsoilun ruoan suhteen, mutta kun mennään kouluun pitää pystyä syömään kaikenlaista tavallista ruokaa. Muuten homma menee liian vaikeaksi.

Oma lapseni on ollut alhaisen painon ja nirsoilun vuoksi erikoissairaanhoidossa. En ole häntä saanut kertaakaan maistamaan esim. jauhelihakastiketta, kanakastiketta, pihviä, leipää, lihapullia tai nakkeja, vaikka hän on jo eskarissa. Hän ei niitä ja monia muitakaan yleisiä ruokia/ruoka-aineita syö vaikka olen tehnyt kaikkeni. Se, jos mennään kylään ei tilannetta muuta. On parempi tästä isäntäperhettä infota kuin antaa heidän kuvitella, että lapseni on törkeä ihminen tai me vanhemmat kasvatuskyvyttömiä. Kolme muuta vanhempaa lastani ovat syöneet normaalia kotiruokaa melko hyvin aina.

Vierailija
97/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei enää koskaan kyläilyjä. Kerrasta poikki tuollainen.

Millainen? Mä en kyllä yhtään tajua mikä ongelma tossa on. 

Ihanko oikeasti et tajua, että sä et mene toisen kotiin nirsoilemaan ja valittamaan. Joko syöt mitä tarjotaan, tai olet syömättä. 

Vierailija
98/132 |

Niinhän nuo tekikin. Ainut, joka valittaa, on ap. 

Vierailija
99/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että oi, tykkään kovasti nakkisopasta, mutta voi olla ettei nirsolle mukulalleni välttämättä maistu. Ja jos sopii, niin voinko keittää hänelle vähän makaroonia ruoaksi ja että otetaan myös vähän hänelle omaa evästä mukaan. 

Mä luulen ap, että sulla taitaa muutenkin olla jotain antipatioita tämän perheen jotakin jäsentä kohtaa. Ja sitten nämä lapset, jotka eivät ole ihan sun pirran mukaan, niin harmittaa sua lisää.

Alle kouluikäiseltä vielä voi ymmärtää nirsoilun ruoan suhteen, mutta kun mennään kouluun pitää pystyä syömään kaikenlaista tavallista ruokaa. Muuten homma menee liian vaikeaksi.

Oma lapseni on ollut alhaisen painon ja nirsoilun vuoksi erikoissairaanhoidossa. En ole häntä saanut kertaakaan maistamaan esim. jauhelihakastiketta, kanakastiketta, pihviä, leipää, lihapullia tai nakkeja, vaikka hän on jo eskarissa. Hän ei niitä ja monia muitakaan yleisiä ruokia/ruoka-aineita syö vaikka olen tehnyt kaikkeni. Se, jos mennään kylään ei tilannetta muuta. On parempi tästä isäntäperhettä infota kuin antaa heidän kuvitella, että lapseni on törkeä ihminen tai me vanhemmat kasvatuskyvyttömiä. Kolme muuta vanhempaa lastani ovat syöneet normaalia kotiruokaa melko hyvin aina.

Sitten sä otat lapsellesi eväät mukaan, etkä ala esittämään jotain ostoslistoja.

Vierailija
100/132 |
16.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikäs narsisti sä oot?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi neljä yhdeksän