Ylen uutisointi mopokolarissa
Ylen uutisointi Tuusulan mopokolafissa herättäö kysymyksiä. Ylen suorastaan maalittaa poliisia. Sen uutisointi ei ole puolueetonta kuten pitäisi vaan selvästi kantaa ottavaa ja yksipuolista. Tällaiseenko toimintaan meidän kaikkien veroja käytetään?
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, mites se YLE on sitten maalittanut sitä poliisia? Vähän voisi laittaa perusteita ja esimerkkejä kun jotain väittää.
Ylen toiminnassa riipoumattomus loistaa poissaolollaan. Tästä rikollisesta kaahaajasta Yle on tehnyt uhrin, vaikka itse valitsi pakenemisen ja sillä itse aiheutti vammansa. Miksi minun tulee maksaa tällaise puoleellisen median kuluista. Maksakoon ne jotka haluaa.
Eilen selostettiin verkkouutisissa tilanne tarkkaan kuvien kera. Poika kiihdytti tuolla 600 suoralla, aika-ajot. Siviiliauto oli levikkeellä n.200 metrin kohdalla, kurvasi nuoren perään, oli hetkessä pojan vieressä. Ajoa seuranneet nuoret sanoivat, että kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt edes reagoida tuohon autoon, ei myöskään pyörällä ajava. Siksipä poikaa ei edes epäillä pakenemisesta.
Aamu-tv:ssä videot sekunti sekuntilta analysoinut (1 sekunti voidaan "pilkkoa" 30 kuvaan) toimittaja sanoi, että koko tilanne siitä, kun poliisiauto lähti perään, kesti kaikkiaan 30 sekuntia, eikä siinä ajassa mopoa ajaneella ollut mitään mahdollisuutta pysähtyä. Ensin auto lähti liikkeelle, ajoi takana ja yhtäkkiä kiilasi ojaan tai oikeastaan siihen aitaan.
Ei mitään mahdollisuutta pysähtyä?
Ei luoja teidän juttuja. Eiks hävetä yhtään?

Juuri sitähän silminnäkijätkin kertoivat, että kaikki tapahtui niin äkkiä, ettei ollut mitään mahdollisuutta tehdä mitään.
Oli sillä 20sec aikaa kiihdyttää ja katsella taakseen.
Enkäpä nämä silminnäkijät ovat hieman puolueellisia? Vähän sama kun vankilassa kysyisi kuka sen toisen vangin hakkasi ja odottaisi näiden tunnustavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intersektionaalisen ideologian mukaan, voidaan yleisellä tasolla puhua misogyniasta?
Tuollahan tuota oli iltapäivälehdessä jo "asiantuntija" analysoimassa: Ilmassa on tosiaan merkkejä myös naisvihasta.
Kyllä suurin osa kritisoi ihan poliisin toimintaa, sukupuoleen katsomatta. Myös esimies sattaa olla osin vastuussa. Kritiikki ja epäluottamus kohdistuu nyt myös laajemmin poliisin toimintatapoihin ja virheellieen tiedottamiseen, joka ei herätä luottamusta ja nost epäilyjä toimintakulttuurin ongelmista laajemminkin.
Naivihaajia löytyy toki joka asiaan. Se on selvä. Mutta on ihan harhautusta alkaa puhumaan, että poliisin toiminnan voimakas ja laaja kritisointi nyt johtusi sukupuolesta.
Ihmiset katsovat myöskin ensimmäisen videon tapahtuneesta tietämättä kuka autoa ajoi ja kauhistuivat toiminnasta.
Massat eivät osaa tulkita tuota videota. Esimerkiksi se että poliisilla lähti auto käsistä ja se oli syy noinkin aggressiiviseen kiilaamiseen.
Oja imaisi autoa ojaan , siltä se näytti mielestäni . Tätäkään tapahtumaa ei olisi tapahtunut jos olisi toimittu sääntöjen mukaan , kilvet ja muut kunnossa . Omalla käyttäytymisellä on suuri merkitys .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mopokolari? Ei siellä mopo kolaroinut vaan moottoripyörä
Rakenteellisesti mopo.
Jos mopoa ei muutoskatsastettu moottoripyöräksi niin mopo se on.Laiton,mutta mopo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä poliisia ei ole vielä kuultu median mukaan, miten tämä on mahdollista?
Veikkaan terveydentilaa. Setäni ajoi rekkaa jonka kylkee ajoi mopo ja poika kuoli. Lääkäri kielsi kuulustelun ja häntä kuultiin vasta viikon päästä tapahtumista.
Minäkin juhlisin, mutta viikko?
Vierailija kirjoitti:
Sitä onnettomuutta ei olisi tapahtunut ellei se poliisi olisi kiilannut sitä mopoilijaa tieltä pois.
Aina kannattaa selvittää juurisyy.
Miksi poliisi kiilari moottoripyöräilijän pois, ja miksi häntä väitetään mopoilijaksi kun kaikki tietää kyseessä olleen kilvetön moottoripyörä johon hänellä ei ollut ajo-oikeutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intersektionaalisen ideologian mukaan, voidaan yleisellä tasolla puhua misogyniasta?
Tuollahan tuota oli iltapäivälehdessä jo "asiantuntija" analysoimassa: Ilmassa on tosiaan merkkejä myös naisvihasta.
Kyllä suurin osa kritisoi ihan poliisin toimintaa, sukupuoleen katsomatta. Myös esimies sattaa olla osin vastuussa. Kritiikki ja epäluottamus kohdistuu nyt myös laajemmin poliisin toimintatapoihin ja virheellieen tiedottamiseen, joka ei herätä luottamusta ja nost epäilyjä toimintakulttuurin ongelmista laajemminkin.
Naivihaajia löytyy toki joka asiaan. Se on selvä. Mutta on ihan harhautusta alkaa puhumaan, että poliisin toiminnan voimakas ja laaja kritisointi nyt johtusi sukupuolesta.
Ihmiset katsovat myöskin ensimmäisen videon tapahtuneesta tietämättä kuka autoa ajoi ja kauhistuivat toiminnasta.
Massat eivät osaa tulkita tuota videota. Esimerkiksi se että poliisilla lähti auto käsistä ja se oli syy noinkin aggressiiviseen kiilaamiseen.
Oja imaisi autoa ojaan , siltä se näytti mielestäni . Tätäkään tapahtumaa ei olisi tapahtunut jos olisi toimittu sääntöjen mukaan , kilvet ja muut kunnossa . Omalla käyttäytymisellä on suuri merkitys .
Oja imaisi auton koska poliisi teki liian tiukan käännöksen, joka sai perän lähtemään hieman sivulle. Tuon takia kiilauksesta tuli niin raju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intersektionaalisen ideologian mukaan, voidaan yleisellä tasolla puhua misogyniasta?
Tuollahan tuota oli iltapäivälehdessä jo "asiantuntija" analysoimassa: Ilmassa on tosiaan merkkejä myös naisvihasta.
Kyllä suurin osa kritisoi ihan poliisin toimintaa, sukupuoleen katsomatta. Myös esimies sattaa olla osin vastuussa. Kritiikki ja epäluottamus kohdistuu nyt myös laajemmin poliisin toimintatapoihin ja virheellieen tiedottamiseen, joka ei herätä luottamusta ja nost epäilyjä toimintakulttuurin ongelmista laajemminkin.
Naivihaajia löytyy toki joka asiaan. Se on selvä. Mutta on ihan harhautusta alkaa puhumaan, että poliisin toiminnan voimakas ja laaja kritisointi nyt johtusi sukupuolesta.
Ihmiset katsovat myöskin ensimmäisen videon tapahtuneesta tietämättä kuka autoa ajoi ja kauhistuivat toiminnasta.
Olemme varmaan katsoneet eri lähteitä, mutta sosiaalisessa mediassa ja uutisten kommenteissa (ja tälläkin palstalla) nimenomaan kommentointi oli tasoa "nainen ratissa" ja kuinka se rekkalesbon näköinen tyyppi halusi tappaa pojan. Olisiko mieheltä etsitty todistus ja kaivettu ajokokeen numero?
Kritisointi ei kohdistunut poliisiin vaan tuohon naiseen.
Eikä siinä, itse kaipaan edelleen samaa tutkivaa journalismia pojan vanhemmista ja pojasta itsestään. Kiinnostaa tietää millaiset henkilöt kasvattavat tuollaisen taparikollisen ja millainen sen koulumenestys on.
Suurimmassa osassa kritiikkiä ei mainita sukupuolesta yhtään mitään, eikä todela ole siitä kyse. Mitkäs lasit sulla itselläsi onkaan päässä?
Ja niinkuin sanoin, niin mukaan mahtuu myös naisvihaa. Eipä ole yllätys. Aivan valtaosa kritiikistä on kuitenkin nyt täysin itse asiasta ja poliisin toiminnasta, tottakai paljon tämän autoa ajaneen ko. poliisin, mutta myös laajemminkin poliisin toimintatavoista, luottamuksesta poliisiin ja poliisin tiedottamisesta ja asian mahdollisesta vähättelyssä poliisissa.
Mitä olisi kerrottu jos videoita ei olisi ollut? Paljonko tämäntyyppisä tapauksia on, joista ei ole videota? Poliisin sanaan on Suomessa ollut tapana uskoa aika vankasti vrt. jonkin rikkeen tai rikoksen tehneen / epäillyn sanaa / teinien sanaa / muun silminnäkijän sanaa.

Lainaamasi kommentoijan lähde on hänen oma tiktok kuplansa. Kuvittelee että tuo on otos suomalaisista.

Kas kun viranomaiset, liitto ja vihdoin jopa toimittajat kiinnittivät samaan huomiota.
Nyt panikoitte kun ajatusmaailmanne paljastui.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä. Kuvottaa miten Yle maalittaa yksittäistä poliisia. Yle voisi kysyä miksi poliisi oli yksin autossa ja mikä oli johdon rooli tapauksessa. Jos mopolla kaahataan satasta tiellä mikä ei ole suljettu muulta liikenteeltä, niin se on myös todella vaarallista sivullisille, mutta meidänhän täytyy ymmärtää näitä nuoria. Aivot eivät ole näillä nuorilla vielä kehittyneet, niin saavat tehdä mitä huvittaa.
Tämä, aivot kehittyy 25-vuotiaaksi. Siihen asti saa vaikka r a i s k a t a.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intersektionaalisen ideologian mukaan, voidaan yleisellä tasolla puhua misogyniasta?
Tuollahan tuota oli iltapäivälehdessä jo "asiantuntija" analysoimassa: Ilmassa on tosiaan merkkejä myös naisvihasta.
Kyllä suurin osa kritisoi ihan poliisin toimintaa, sukupuoleen katsomatta. Myös esimies sattaa olla osin vastuussa. Kritiikki ja epäluottamus kohdistuu nyt myös laajemmin poliisin toimintatapoihin ja virheellieen tiedottamiseen, joka ei herätä luottamusta ja nost epäilyjä toimintakulttuurin ongelmista laajemminkin.
Naivihaajia löytyy toki joka asiaan. Se on selvä. Mutta on ihan harhautusta alkaa puhumaan, että poliisin toiminnan voimakas ja laaja kritisointi nyt johtusi sukupuolesta.
Ihmiset katsovat myöskin ensimmäisen videon tapahtuneesta tietämättä kuka autoa ajoi ja kauhistuivat toiminnasta.
Olemme varmaan katsoneet eri lähteitä, mutta sosiaalisessa mediassa ja uutisten kommenteissa (ja tälläkin palstalla) nimenomaan kommentointi oli tasoa "nainen ratissa" ja kuinka se rekkalesbon näköinen tyyppi halusi tappaa pojan. Olisiko mieheltä etsitty todistus ja kaivettu ajokokeen numero?
Kritisointi ei kohdistunut poliisiin vaan tuohon naiseen.
Eikä siinä, itse kaipaan edelleen samaa tutkivaa journalismia pojan vanhemmista ja pojasta itsestään. Kiinnostaa tietää millaiset henkilöt kasvattavat tuollaisen taparikollisen ja millainen sen koulumenestys on.
Suurimmassa osassa kritiikkiä ei mainita sukupuolesta yhtään mitään, eikä todela ole siitä kyse. Mitkäs lasit sulla itselläsi onkaan päässä?
Ja niinkuin sanoin, niin mukaan mahtuu myös naisvihaa. Eipä ole yllätys. Aivan valtaosa kritiikistä on kuitenkin nyt täysin itse asiasta ja poliisin toiminnasta, tottakai paljon tämän autoa ajaneen ko. poliisin, mutta myös laajemminkin poliisin toimintatavoista, luottamuksesta poliisiin ja poliisin tiedottamisesta ja asian mahdollisesta vähättelyssä poliisissa.
Mitä olisi kerrottu jos videoita ei olisi ollut? Paljonko tämäntyyppisä tapauksia on, joista ei ole videota? Poliisin sanaan on Suomessa ollut tapana uskoa aika vankasti vrt. jonkin rikkeen tai rikoksen tehneen / epäillyn sanaa / teinien sanaa / muun silminnäkijän sanaa.
Lainaamasi kommentoijan lähde on hänen oma tiktok kuplansa. Kuvittelee että tuo on otos suomalaisista.
Kas kun viranomaiset, liitto ja vihdoin jopa toimittajat kiinnittivät samaan huomiota.
Nyt panikoitte kun ajatusmaailmanne paljastui.
Naiset nyt ovat sellaisia suojeltavia. Vähän kuin pikkulapset. Tämän takia on kaksoisstandardit sukupuolittuneen kritiikin käsittelyyn.
Vierailija kirjoitti:
En arvosta Yleä enää yhtään. Olen huomannut ettei uutisointi ole tasapuolista. Jopa a-studio on siinä mukana. Nytkin YLE on monta päivää muiden medioiden kanssa tehnyt poliisista rikollista, vaikka kilvetön viritetty mopo on laiton.
Ei missään ole kiistetty, etteikö poika olisi toiminut väärin. Kaikki tietää, että näin on. Asia on myös uutisissa selvästi kerrottu.
Tuollainen pojan rike ei silti pitäisi olla mikään peruste viranomaiselle pelata nuoren hengellä. Sellainen ei ole laillista. (Poliisin voimankäyttö on tarkoin säädeltyä.) Siitä tässä on kyse. Ja siitä, ettei poliisi ole tiedottanut asiasta myöskään asianmukaisesti ja oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä onnettomuutta ei olisi tapahtunut ellei se poliisi olisi kiilannut sitä mopoilijaa tieltä pois.
Aina kannattaa selvittää juurisyy.
Miksi poliisi kiilari moottoripyöräilijän pois, ja miksi häntä väitetään mopoilijaksi kun kaikki tietää kyseessä olleen kilvetön moottoripyörä johon hänellä ei ollut ajo-oikeutta.
"miksi häntä väitetään mopoilijaksi"
Siksi kun on täysin normaalia ja ihan oikein puhua viritetyistä mopoista, mistä asiasta tässä on kyse.
(Viritykset voi myös purkaa.)
Juurisyy tässä kohussa on se, että poliisi käytti voimaansa vaarallisesti väärin pojan lainrikkomuksien laatuun nähden. Suurin osa ei halua Suomeen mitään villiä länttä ja poliisin oman käden oikeutta.

Tuollainen öyhöttäminen on vain tarkoituksellista pöyristymistä. Aivan kuin hoitovirheen tehnyttä lääkäriä syytettäisiin ihmisten tarkoituksellisista tppamisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä onnettomuutta ei olisi tapahtunut ellei se poliisi olisi kiilannut sitä mopoilijaa tieltä pois.
Aina kannattaa selvittää juurisyy.
Miksi poliisi kiilari moottoripyöräilijän pois, ja miksi häntä väitetään mopoilijaksi kun kaikki tietää kyseessä olleen kilvetön moottoripyörä johon hänellä ei ollut ajo-oikeutta.
"miksi häntä väitetään mopoilijaksi"
Siksi kun on täysin normaalia ja ihan oikein puhua viritetyistä mopoista, mistä asiasta tässä on kyse.
(Viritykset voi myös purkaa.)
Juurisyy tässä kohussa on se, että poliisi käytti voimaansa vaarallisesti väärin pojan lainrikkomuksien laatuun nähden. Suurin osa ei halua Suomeen mitään villiä länttä ja poliisin oman käden oikeutta.
Hän kuitenkin ajaa moottoripyörällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En arvosta Yleä enää yhtään. Olen huomannut ettei uutisointi ole tasapuolista. Jopa a-studio on siinä mukana. Nytkin YLE on monta päivää muiden medioiden kanssa tehnyt poliisista rikollista, vaikka kilvetön viritetty mopo on laiton.
Ei missään ole kiistetty, etteikö poika olisi toiminut väärin. Kaikki tietää, että näin on. Asia on myös uutisissa selvästi kerrottu.
Tuollainen pojan rike ei silti pitäisi olla mikään peruste viranomaiselle pelata nuoren hengellä. Sellainen ei ole laillista. (Poliisin voimankäyttö on tarkoin säädeltyä.) Siitä tässä on kyse. Ja siitä, ettei poliisi ole tiedottanut asiasta myöskään asianmukaisesti ja oikein.
Nuori pelaa muiden hengellä, ei se ole mikään pieni "rike" vaan rikos.
Jännä että vain toisen laillisuus mietityttää noin kovin.
Tuon lapsen toimia vähätellään jatkuvasti. Mopo, rike.... ja samat pellet selittää kuinka poliisi "yritti tappaa"
Voi luoja teidän juttuja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä onnettomuutta ei olisi tapahtunut ellei se poliisi olisi kiilannut sitä mopoilijaa tieltä pois.
Aina kannattaa selvittää juurisyy.
Miksi poliisi kiilari moottoripyöräilijän pois, ja miksi häntä väitetään mopoilijaksi kun kaikki tietää kyseessä olleen kilvetön moottoripyörä johon hänellä ei ollut ajo-oikeutta.
"miksi häntä väitetään mopoilijaksi"
Siksi kun on täysin normaalia ja ihan oikein puhua viritetyistä mopoista, mistä asiasta tässä on kyse.
(Viritykset voi myös purkaa.)
Juurisyy tässä kohussa on se, että poliisi käytti voimaansa vaarallisesti väärin pojan lainrikkomuksien laatuun nähden. Suurin osa ei halua Suomeen mitään villiä länttä ja poliisin oman käden oikeutta.
Väärin.
Juurisyy on alaikäisen lapsen kaahailu laittomalla tappovehkeellä sivulliset vaarantaen
Yle selvitti ja korjasi aikajanan milloin mm. ambulanssi oikeasti soitettiin. Poliisi ensin tiedotti virheellisesti, että ambulanssi tuli onnettomuuspaikalle, sitten tiedotti, ettei tullut ja oli tunnin viive. Sekin oli väärä tieto. Poliisi on tiedottanut jatkuvasti ihan väärin. Kunnon tunarointia.
"Julkisuudessa ollut käsitys siitä, että ambulanssin tuloon olisi mennyt tunti, ei Ylen selvityksen mukaan pidä paikkaansa. Poliisi korjasi kertomiaan kellonaikoja tämän jutun julkaisun jälkeen."
"Sekä poliisia että mopoilijaa epäillään rikoksista.
27-vuotiasta poliisia epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta. Poliisia ei ole päästy vielä kuulemaan. Hänet on siirretty tutkinnan ajaksi toisiin tehtäviin.
Syyttäjä tutkii poliisin toimintaa tilanteessa, koska poliisia epäillään rikoksesta.
Nuorta epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä ajoneuvorikkomuksesta. Asiaa tutkii Helsingin poliisi."
Todella asiallinen ja faktat hyvin kaikin puolin kertova tämäkin Ylen juttu.
Eipä ole vaaraa moisesta, katsos kun poliisi ei toimi noin :)