Anoppi halusi että lapsenlapsen synttärit juhlitaan siellä
Suostuimme, koska anoppi sanoi että hänelle olisi niin tärkeää päästä järjestämään syntymäpäivää. Ulkopuolisia vieraita ei tullut.
Lapsella oli yksi toive synttäreitä varten: hän halusi toivomaansa tietynlaiseen kakkuun lempisuklaataan (keskihintainen merkki). Kakku oli tarkoitus tehdä lapsen kanssa yhdessä ja lupasimme että voisimme tuoda raaka-aineet mukanamme. Anoppi kuitenkin ilmoitti ettei ole tarvetta, hän on parhaillaan kaupassa ja on tarvittavat raaka-aineet jo ehtinyt kerätä.
Miten sitten kävi? Anoppi oli lapsen toivoman suklaan sijasta ostanut halvinta mahdollista suklaata. Kakku ei sitten maistunut yhtään siltä mitä lapsi oli toivonut. Anoppi oli kuitenkin kovin tyytyväinen, että sai tässäkin asiassa säästettyä euron tai kaksi.
Tiesin että anoppi on säästäväinen, mutta yleensä lastenlasten kohdalla ei ole tällaiseen kaikesta pihistelyyn lähdetty. Mies pahoitti asiasta mielensä, kun hänelle tulivat lapsuusmuistot mieleen.
Mielestäni ei ole kohtuullista, että lapselta kysellään ensin toiveet kakkua varten ja sitten ne totaalisesti jätetään huomiotta, kun jokin muu suklaa onkin hiukan halvempi.
Mikäli anoppi on tiukilla, olisimme mielellämme tuoneet raaka-aineet mukanamme, jotta lapsi varmasti saa toivomansa kakun, kun se ei mikään ökykallis itsetehtynä olisi ollut vaikka siihen olisi käyttänyt lapsen lenpisuklaata.
Toki tästä otetaan nyt opiksi ja jos anopin kanssa vielä joskus yhdessä leivotaan, tuomme raaka-aineet / valmiit leivonnaiset sinne mukanamme.
Mitä sinä tästä ajattelet? Saako toimia niin, että ensin kysyy toiveita ja sitten alkaa pihistellä sen sijaan, että sanoisi suoran ettei toiveen toteuttaminen onnistu. Silloin olisimme voineet tehdä kakun joko itse tai ostaa jostain valmiina.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo on taas avuttomuutta ja lapsellisuutta.
Anoppi tekee kotonaan semmosen kakun kun tekee synttärin kunniaksi.
Äiti tekee kotona ihanan kakun ja perhe juhlii kotona äidinäidin kanssa toiset perhekeskeiset lapsen synttärit.
Tai äidinäiti tarjoo kolmannet syntyärit ja tekee kakun jonka tahtoo.
Oppikaas itse järjestämään juhlanne.
Varmaan se ap OSAA järjestää itsekin niitä synttäreitä, mutta nyt suostui anopin pyyntöön (edellisellä sivulla sanoo, ettei lapsi ENÄÄ kaipaa kaverisynttäreitä, joten synttärijuhlia lienee useamman vuoden verran jo takana). Ja ap oli tarjoutunjut TUOMAAN kaikki leivontaan tarvittavat ainekset, mutta anoppi oli kieltäytynyt ja sanonut ostavansa ne.
Mä tiedän tän tyylin, että kuullaan, mutta ei kuunnella ja tehdään oman pään mukaan. Kyllä se turhauttaa, kun sitten toimitaankin eri tavalla.
Kun anoppi tahtoo sitä satasta ojentaessaan myös leipoa kakun.
Kai ilman muuta lapselle myös kotona tehdään kakku ja juhlitaan kotona lapsen synttärit perheen kesken.
Tottakai 8-vuotissynttärit on kuin 50-vuotispäivät.
Kerrotko miksi niitä toiveita lapselta kysytään, jos niillä ei ole sitten väliä? Reilua olisi sitten ihan suoraan sanoa ettei aio toiveiden mukaan toimia, vaan leipoo itselleen mieluisan kakun.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi on mitä on ja todennäköisesti ei muutu. Tehkää kotona omalla porukalla se kakku haluamillanne aineilla. Tuo ikäluokka nyt on tuollaista, oma isä on samanlainen. Lapsena halusin Barbin jouluksi, sain halvimman mahdollisen muotinuken. Pyysin viimeviikolla ostamaan saunajakkaran kun oli muutenkin menossa rautakauppaan, laitoin kuvat ja linkit mikä malli (olisin maksanut sen takaisin) - no toi jonkun halvan penkin. Lapsenlapselle sama juttu. Mennään jätskiä ostamaan. Lapsi haluaa yhden jonkun Pingviinituutin joka maksaa 2e (ei edes mikään öky), no pappa ostaa koko paketin Coopia samalla rahalla....
Mitä ikäluokkaa tarkoitat jolla passuutat itseäsi ja asutte kai samassa taloudessa?
Eikö se aviomies oaaa rautakaupassa käydä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan sitä järjestää nyt muutenkin kahdet synttärit. Anopin järjestämät kakkukahvit jossa ei ole ulkopuolisia ja omat kaveri synttärit.
Lapsi ei halua enää nykyisin kaverisynttäreitä.
No sitten voi olla anopin järjestämät kakkukahvit ja oman perheen kesken kakkukahvit jossa on sitä lapsen toivomaa kakkua. Mitäpä sitä tarvitsee anopille sanoa, että kotona on myös kakkua jos se siitä loukkaantuu.
Ne synttärit menivät jo tämän vuoden osalta. Ensi vuodeksi tästä sitten otetaan opiksi.
No voi kai sen mieleisen kakun tehdä ihan muuten vaan, jos "synttärit meni jo".
Antakaa nyt armoa anopille! Anoppi ei todennäköisesti tiennyt, että suklaissa on niin tärkeitä makueroja, että ne maistuvat valmiissa kakussa. Lapsen on hyvä myös ymmärtää, että anoppi yritti parhaansa, eikä olla niin nirso.
Miksi ihmeessä et kykene tekemään lapsen kanssa kakkua kotona, nauttimaan juhlasta yhdessä ja menemään sitten mummolaan juhlimaan uudestaan? Meillä lapsella on ollut joskus jopa neljät synttärit eli isän luona perheenä, äidin luona perheenä, mummolassa serkuille ja vielä kaverisynttärit siihen päälle eikä mitään itkua kakusta tai lahjoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo on taas avuttomuutta ja lapsellisuutta.
Anoppi tekee kotonaan semmosen kakun kun tekee synttärin kunniaksi.
Äiti tekee kotona ihanan kakun ja perhe juhlii kotona äidinäidin kanssa toiset perhekeskeiset lapsen synttärit.
Tai äidinäiti tarjoo kolmannet syntyärit ja tekee kakun jonka tahtoo.
Oppikaas itse järjestämään juhlanne.
Varmaan se ap OSAA järjestää itsekin niitä synttäreitä, mutta nyt suostui anopin pyyntöön (edellisellä sivulla sanoo, ettei lapsi ENÄÄ kaipaa kaverisynttäreitä, joten synttärijuhlia lienee useamman vuoden verran jo takana). Ja ap oli tarjoutunjut TUOMAAN kaikki leivontaan tarvittavat ainekset, mutta anoppi oli kieltäytynyt ja sanonut ostavansa ne.
Mä tiedän tän tyylin, että kuullaan, mutta ei kuunnella ja tehdään oman pään mukaan. Kyllä se turhauttaa, kun sitten toimitaankin eri tavalla.
Kun anoppi tahtoo sitä satasta ojentaessaan myös leipoa kakun.
Kai ilman muuta lapselle myös kotona tehdään kakku ja juhlitaan kotona lapsen synttärit perheen kesken.
Tottakai 8-vuotissynttärit on kuin 50-vuotispäivät.
Mitä satasta? Saita ihminen kyseessä.

Kiva että teillä riittää virtaa. Meillä sitä ei ole siihen, että ajelimme sinne tänne ympäri Suomea järjestetään monia juhlia.

Tuomisia kuitenkin toisi jos teille tulee. Kuten valitit.
Hyvä kun oma äiti antaa paljon ja ennakkoperinnötkin ja leipoo hyviä kakkuja. Miehelläsi hyvä anoppi.

Myönnän, että melko kokeneena leipurina en osaa ennalta aavistaa, miltä joku tietty suklaa maistuu valmiissa tuotteessa. Pitää kokeilla ennen kuin tietää ja sittenkin tulee yllätyksiä, perinteinen leivontasuklaa on varma valinta, mutta kaikki muut käyttäytyvät eri tavalla sen mukaan, paljonko tuotteessa muuten on rasvaa (ja mitä rasvaa), rahkaa ja kermaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksaisi nostaa tuollaista haloota yhdestä kakusta. Elämässä on ihan tarpeeksi oikeitakin ongelmia.
Ensi vuonna se teidän lapsi voi halutakin jo jotain ihan muuta. Tehkää se kakku nyt kotona ja kutsukaa joku ystävä kahville ja kakulle.
Mikä ihmeen ero jossain tavallisessa suklaassa muuten on? Tehtiinkö dajm-kakku Fazerin sinisestä? Ja juu, älä vastaa.
Ilmeisesti on vaan niin mukavaa purkaa vihaa anoppia kohtaan, mihinkään muuhunhan tämäkään valitusvirsi täällä ei johda. Anoppi on edelleen se sama ihminen kuin ennenkin.
Onko Fazerin sininen nykyään halpissuklaata? Normaali levy maksaa neljä euroa. Ilmeisesti jollain sitten tulotkin ovat nousseet, jos tuo on vielä halpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä et kykene tekemään lapsen kanssa kakkua kotona, nauttimaan juhlasta yhdessä ja menemään sitten mummolaan juhlimaan uudestaan? Meillä lapsella on ollut joskus jopa neljät synttärit eli isän luona perheenä, äidin luona perheenä, mummolassa serkuille ja vielä kaverisynttärit siihen päälle eikä mitään itkua kakusta tai lahjoista.
Kiva että teillä riittää virtaa. Meillä sitä ei ole siihen, että ajelimme sinne tänne ympäri Suomea järjestetään monia juhlia.
Isä järjestää omansa, äiti omansa, mummolassa mummo serkkujuhlat ja ne kaverisynttärit on yleensä paikassa,josta saa "koko paketin". Mitä vaivaa tuossa on? Joka tapauksessa perhe juhlii lapsen kanssa synttärit kertaalleen yhdessä kotona!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo on taas avuttomuutta ja lapsellisuutta.
Anoppi tekee kotonaan semmosen kakun kun tekee synttärin kunniaksi.
Äiti tekee kotona ihanan kakun ja perhe juhlii kotona äidinäidin kanssa toiset perhekeskeiset lapsen synttärit.
Tai äidinäiti tarjoo kolmannet syntyärit ja tekee kakun jonka tahtoo.
Oppikaas itse järjestämään juhlanne.
Varmaan se ap OSAA järjestää itsekin niitä synttäreitä, mutta nyt suostui anopin pyyntöön (edellisellä sivulla sanoo, ettei lapsi ENÄÄ kaipaa kaverisynttäreitä, joten synttärijuhlia lienee useamman vuoden verran jo takana). Ja ap oli tarjoutunjut TUOMAAN kaikki leivontaan tarvittavat ainekset, mutta anoppi oli kieltäytynyt ja sanonut ostavansa ne.
Mä tiedän tän tyylin, että kuullaan, mutta ei kuunnella ja tehdään oman pään mukaan. Kyllä se turhauttaa, kun sitten toimitaankin eri tavalla.
Kun anoppi tahtoo sitä satasta ojentaessaan myös leipoa kakun.
Kai ilman muuta lapselle myös kotona tehdään kakku ja juhlitaan kotona lapsen synttärit perheen kesken.
Tottakai 8-vuotissynttärit on kuin 50-vuotispäivät.
Mitä satasta? Saita ihminen kyseessä.
Tuomisia kuitenkin toisi jos teille tulee. Kuten valitit.
Hyvä kun oma äiti antaa paljon ja ennakkoperinnötkin ja leipoo hyviä kakkuja. Miehelläsi hyvä anoppi.
Miksi yrität tuolla vimmalla vetää miehen anoppia mukaan ketjuun?

Miesten syrjimistä, miesten anopeista ei saa puhua.
Missä se miehen anoppi juhli tämän lapsenlapsensa syntymäpäiviä ja millaisella kakulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksaisi nostaa tuollaista haloota yhdestä kakusta. Elämässä on ihan tarpeeksi oikeitakin ongelmia.
Ensi vuonna se teidän lapsi voi halutakin jo jotain ihan muuta. Tehkää se kakku nyt kotona ja kutsukaa joku ystävä kahville ja kakulle.
Mikä ihmeen ero jossain tavallisessa suklaassa muuten on? Tehtiinkö dajm-kakku Fazerin sinisestä? Ja juu, älä vastaa.
Ilmeisesti on vaan niin mukavaa purkaa vihaa anoppia kohtaan, mihinkään muuhunhan tämäkään valitusvirsi täällä ei johda. Anoppi on edelleen se sama ihminen kuin ennenkin.
Onko Fazerin sininen nykyään halpissuklaata? Normaali levy maksaa neljä euroa. Ilmeisesti jollain sitten tulotkin ovat nousseet, jos tuo on vielä halpaa.
Sveitsistä tilattu artesaanisuklaa kuuluu tuohon reseptiin, siitä on kyse. Jos suklaa ei ehtinyt tulla?

En ymmärrä miksi asiasta kysyt. Vastataan nyt sitten, jotta saat mielenrauhan. Äitini kuoli kun olin teini.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa nyt armoa anopille! Anoppi ei todennäköisesti tiennyt, että suklaissa on niin tärkeitä makueroja, että ne maistuvat valmiissa kakussa. Lapsen on hyvä myös ymmärtää, että anoppi yritti parhaansa, eikä olla niin nirso.
Jotenkin en usko, että anoppi on niin pussissa kasvanut, ettei tajua suklaissa olevan makueroja. Ilmeisesti vaan onnitteli itseään, kun sai euron tai pari säästettyä.
Anoppi nimenomaan ei yrittänyt parastaan, vaan sooloili. Petti myös lupauksensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksaisi nostaa tuollaista haloota yhdestä kakusta. Elämässä on ihan tarpeeksi oikeitakin ongelmia.
Ensi vuonna se teidän lapsi voi halutakin jo jotain ihan muuta. Tehkää se kakku nyt kotona ja kutsukaa joku ystävä kahville ja kakulle.
Mikä ihmeen ero jossain tavallisessa suklaassa muuten on? Tehtiinkö dajm-kakku Fazerin sinisestä? Ja juu, älä vastaa.
Ilmeisesti on vaan niin mukavaa purkaa vihaa anoppia kohtaan, mihinkään muuhunhan tämäkään valitusvirsi täällä ei johda. Anoppi on edelleen se sama ihminen kuin ennenkin.
Onko Fazerin sininen nykyään halpissuklaata? Normaali levy maksaa neljä euroa. Ilmeisesti jollain sitten tulotkin ovat nousseet, jos tuo on vielä halpaa.
Sveitsistä tilattu artesaanisuklaa kuuluu tuohon reseptiin, siitä on kyse. Jos suklaa ei ehtinyt tulla?
Älä jaksa selittää. Ihan normaalista kaupan suklaasta oli kyse, jota saa normaalisti 20 euron kilohintaan ja tarjouksesta halvemmalla. Mutta ei, piti hakea se kaupan halvin, täysin toisenlaiselta maistuva suklaa sen tilalle kakkua varten.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi on mitä on ja todennäköisesti ei muutu. Tehkää kotona omalla porukalla se kakku haluamillanne aineilla. Tuo ikäluokka nyt on tuollaista, oma isä on samanlainen. Lapsena halusin Barbin jouluksi, sain halvimman mahdollisen muotinuken. Pyysin viimeviikolla ostamaan saunajakkaran kun oli muutenkin menossa rautakauppaan, laitoin kuvat ja linkit mikä malli (olisin maksanut sen takaisin) - no toi jonkun halvan penkin. Lapsenlapselle sama juttu. Mennään jätskiä ostamaan. Lapsi haluaa yhden jonkun Pingviinituutin joka maksaa 2e (ei edes mikään öky), no pappa ostaa koko paketin Coopia samalla rahalla....
Tuo on tosi rasittavaa. Mutta ei kai auta kuin yrittää luovia parhaansa mukaan. Ei vain ikinä voi tietää missä paikassa se vimmattu säästövimma tämän sukuolven ihmisillä iskee.
Voi ilmoittaa että kiitos, rakkaan lapseni juhlat järjestän itse.
Kas kun sopii anopin kotiin mennä ja vaatia siellä, itse ei voi kutsua anoppia kun on niin paljon muuta menoa. Kiire, kiire, kiirus jo on