Lue keskustelun säännöt.
Anoppi halusi että lapsenlapsen synttärit juhlitaan siellä
12.08.2026 |
Suostuimme, koska anoppi sanoi että hänelle olisi niin tärkeää päästä järjestämään syntymäpäivää. Ulkopuolisia vieraita ei tullut.
Lapsella oli yksi toive synttäreitä varten: hän halusi toivomaansa tietynlaiseen kakkuun lempisuklaataan (keskihintainen merkki). Kakku oli tarkoitus tehdä lapsen kanssa yhdessä ja lupasimme että voisimme tuoda raaka-aineet mukanamme. Anoppi kuitenkin ilmoitti ettei ole tarvetta, hän on parhaillaan kaupassa ja on tarvittavat raaka-aineet jo ehtinyt kerätä.
Miten sitten kävi? Anoppi oli lapsen toivoman suklaan sijasta ostanut halvinta mahdollista suklaata. Kakku ei sitten maistunut yhtään siltä mitä lapsi oli toivonut. Anoppi oli kuitenkin kovin tyytyväinen, että sai tässäkin asiassa säästettyä euron tai kaksi.
Tiesin että anoppi on säästäväinen, mutta yleensä lastenlasten kohdalla ei ole tällaiseen kaikesta pihistelyyn lähdetty. Mies pahoitti asiasta mielensä, kun hänelle tulivat lapsuusmuistot mieleen.
Mielestäni ei ole kohtuullista, että lapselta kysellään ensin toiveet kakkua varten ja sitten ne totaalisesti jätetään huomiotta, kun jokin muu suklaa onkin hiukan halvempi.
Mikäli anoppi on tiukilla, olisimme mielellämme tuoneet raaka-aineet mukanamme, jotta lapsi varmasti saa toivomansa kakun, kun se ei mikään ökykallis itsetehtynä olisi ollut vaikka siihen olisi käyttänyt lapsen lenpisuklaata.
Toki tästä otetaan nyt opiksi ja jos anopin kanssa vielä joskus yhdessä leivotaan, tuomme raaka-aineet / valmiit leivonnaiset sinne mukanamme.
Mitä sinä tästä ajattelet? Saako toimia niin, että ensin kysyy toiveita ja sitten alkaa pihistellä sen sijaan, että sanoisi suoran ettei toiveen toteuttaminen onnistu. Silloin olisimme voineet tehdä kakun joko itse tai ostaa jostain valmiina.
Kommentit (823)
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikeita on ihmissuhteet materialistisessa maailmassa. Ja ymmärrän vanhoja äitejä jotka tahtoisivat "auttaa " kun joka lehti koko kesän tulvinut otsikoita perheiden hädästä ja avun tarpeesta kun ei edes mummot ja äidit auta.
Onneksi olen tuon kaiken ulkopuolella.
Kaiken ulkopuolella eli siis vauvapalstalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole helpompi mennä ja ostaa mitä tarvitsee eikä vanhoilta ihmisiltä pyydellä täsmätuotetta? Minä ainakaan jaksa ees kierrellä kauppoja apuvälineineni.
Ennemmin annan sen rahana.
En itse ikinä olisi kehdannut keneltäkään pyytää tuote x, väri x, .
Mikset kehtaisi, jos sinulta varta vasten joku lahjatoivetta kysyy? Silloinhan kysyjä yleensä haluaa varmistaa että osaa suoraan ostaa mieluisen lahjan eikä turhaan pyöri kaupoissa tunteja raapimassa päätään mitä voisi antaa lahjaksi.
Siis oikeesti nykyisin tilataan mitä tahdotaan ja myös lapset opetettu siihen?
Pitääkö kysyä, vien huomenna ruusun yhdelle päivänsankarille, tarkka lajike ja väri ja pituus? Kelvanneeko ihan itse valitsemani.
Kyllä se on ihan fiksu tapa eikä mikään nykyjuttu. Etkö sinä eläessäsi ole kysynyt jonkun ihmisen lahjatoiveita?
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikeita on ihmissuhteet materialistisessa maailmassa. Ja ymmärrän vanhoja äitejä jotka tahtoisivat "auttaa " kun joka lehti koko kesän tulvinut otsikoita perheiden hädästä ja avun tarpeesta kun ei edes mummot ja äidit auta.
Onneksi olen tuon kaiken ulkopuolella.
Nimenomaan saa auttaa, mutta päsmäröinti, muiden puolesta päättäminen jne. ei ole mitään auttamista, vaan itsekästä ja jotain valtapeliä.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini hakee jatkuvasti tlaisuuksia uhriutua, sekä pienistä, että suurista asioista.
Pienet asiat ovat yleensä juuri tällaisia, vaatimuksua että voi tehdä jotain ja sitten tekeekin jotain muuta ja odottaa kielteistä palautetta.
En enää leiki mukana, kiitän neutraalisti ja hoidan asiat kuntoon jälkikäteen.
Ne isommat asiat ovat todellinen ongelma.
Jatkan vielä äitini halusi ostaa lapselleni talvihaalarit, kerroin että olen osatnut sellaiset jo. Kuuksusi sen jälkeen en löytänyt haalareita mistään. Sisareni löysi ne äitini kotoa kaapista. Olin nimikoinut ne lapseni nimelle aiemmin.
Ensin väityi että ne ovat jonkun muun. Mutta Nimikoinnin takia alkoi väittää että olen vienyt ne kaappiin, koska olen juoninut ja halunnut tehdö hänestä syyllisen varastamiseen. Voi sitä uhriutumisen määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole helpompi mennä ja ostaa mitä tarvitsee eikä vanhoilta ihmisiltä pyydellä täsmätuotetta? Minä ainakaan jaksa ees kierrellä kauppoja apuvälineineni.
Ennemmin annan sen rahana.
En itse ikinä olisi kehdannut keneltäkään pyytää tuote x, väri x, .
Mikset kehtaisi, jos sinulta varta vasten joku lahjatoivetta kysyy? Silloinhan kysyjä yleensä haluaa varmistaa että osaa suoraan ostaa mieluisen lahjan eikä turhaan pyöri kaupoissa tunteja raapimassa päätään mitä voisi antaa lahjaksi.
Siis oikeesti nykyisin tilataan mitä tahdotaan ja myös lapset opetettu siihen?
Pitääkö kysyä, vien huomenna ruusun yhdelle päivänsankarille, tarkka lajike ja väri ja pituus? Kelvanneeko ihan itse valitsemani.
Kyllä se on ihan fiksu tapa eikä mikään nykyjuttu. Etkö sinä eläessäsi ole kysynyt jonkun ihmisen lahjatoiveita?
Lapsilta kun olivat pieniä. Mutta ei isovanhemmilta vaadittu mitään.
Aikuisia ei lahjota. Isot merkkipäivät joku 50 v, on suvussa yleensä kerätty rahalahja. Ja senjälkeiset kymmenet vain oman perheensä kanssa.
Emme vaihda lahjoja aikuisten lastenkaan eikä heidän puolisoidensa kanssa eikä kukaan aikuinen pidä joka vuosi synttäreitä kuten kai joillakin on tapana.
Ei ole tarvinnut riidellä lastenkaan perheiden kanssa huonoista lahjoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole helpompi mennä ja ostaa mitä tarvitsee eikä vanhoilta ihmisiltä pyydellä täsmätuotetta? Minä ainakaan jaksa ees kierrellä kauppoja apuvälineineni.
Ennemmin annan sen rahana.
En itse ikinä olisi kehdannut keneltäkään pyytää tuote x, väri x, .
Mikset kehtaisi, jos sinulta varta vasten joku lahjatoivetta kysyy? Silloinhan kysyjä yleensä haluaa varmistaa että osaa suoraan ostaa mieluisen lahjan eikä turhaan pyöri kaupoissa tunteja raapimassa päätään mitä voisi antaa lahjaksi.
Siis oikeesti nykyisin tilataan mitä tahdotaan ja myös lapset opetettu siihen?
Pitääkö kysyä, vien huomenna ruusun yhdelle päivänsankarille, tarkka lajike ja väri ja pituus? Kelvanneeko ihan itse valitsemani.
Kyllä se on ihan fiksu tapa eikä mikään nykyjuttu. Etkö sinä eläessäsi ole kysynyt jonkun ihmisen lahjatoiveita?
Lapsilta kun olivat pieniä. Mutta ei isovanhemmilta vaadittu mitään.
Aikuisia ei lahjota. Isot merkkipäivät joku 50 v, on suvussa yleensä kerätty rahalahja. Ja senjälkeiset kymmenet vain oman perheensä kanssa.
Emme vaihda lahjoja aikuisten lastenkaan eikä heidän puolisoidensa kanssa eikä kukaan aikuinen pidä joka vuosi synttäreitä kuten kai joillakin on tapana.
Ei ole tarvinnut riidellä lastenkaan perheiden kanssa huonoista lahjoista.
Ja sinulta on jotenkin pois että jossain muussa suvussa annetaan lahjoja useammin ja kysytään toisilta lahjatoiveita?
Näinä päivinä, jos tietää jonkun olevan pihi, niin ei kannata ottaa heiltä mitään lahjoja vastaan. Vaikka olisi antanut tarkat toiveet (esim. koko, näyttänyt kuvan ja jopa mistä kaupasta löytyy) siihen mille olisi tarvetta ja avaat paketin ja toiveet päällisinpuolin täsmää, ihanaa, paitsi pihi ylpeänä ilmoittaakin (JOS ilmoittaa) että Temusta se löyty, "samaa kamaa ne kaikki on". Annapa siinä sitten lapsesi leikkiä sillä myrkkyversiolla... Mitäs siitä että hänellä tulee olemaan hedelmällisyysongelmia sitten myöhemmin, kun mummo pääsi vähän säästämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikeita on ihmissuhteet materialistisessa maailmassa. Ja ymmärrän vanhoja äitejä jotka tahtoisivat "auttaa " kun joka lehti koko kesän tulvinut otsikoita perheiden hädästä ja avun tarpeesta kun ei edes mummot ja äidit auta.
Onneksi olen tuon kaiken ulkopuolella.
Nimenomaan saa auttaa, mutta päsmäröinti, muiden puolesta päättäminen jne. ei ole mitään auttamista, vaan itsekästä ja jotain valtapeliä.
Niin silloin on parempi kun se äiti pysyy kaukana eikä ees pyynnöstä "hae tapetteja, lasta päivähoidosta, tee kakkuja".
Kokeilkaas kaikki, sopu säilyy.
Jotenkin tuntuu että perheet aikaisemmin pärjäsivät ilman avustajakaartia arjessaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikeita on ihmissuhteet materialistisessa maailmassa. Ja ymmärrän vanhoja äitejä jotka tahtoisivat "auttaa " kun joka lehti koko kesän tulvinut otsikoita perheiden hädästä ja avun tarpeesta kun ei edes mummot ja äidit auta.
Onneksi olen tuon kaiken ulkopuolella.
Nimenomaan saa auttaa, mutta päsmäröinti, muiden puolesta päättäminen jne. ei ole mitään auttamista, vaan itsekästä ja jotain valtapeliä.
Niin silloin on parempi kun se äiti pysyy kaukana eikä ees pyynnöstä "hae tapetteja, lasta päivähoidosta, tee kakkuja".
Kokeilkaas kaikki, sopu säilyy.
Jotenkin tuntuu että perheet aikaisemmin pärjäsivät ilman avustajakaartia arjessaan?
Oletko sinä nyt siellä kaiken ulkopuolella provoilemassa? Mitä sillä on sinulle väliä miten nyt tai ennen pärjättiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole helpompi mennä ja ostaa mitä tarvitsee eikä vanhoilta ihmisiltä pyydellä täsmätuotetta? Minä ainakaan jaksa ees kierrellä kauppoja apuvälineineni.
Ennemmin annan sen rahana.
En itse ikinä olisi kehdannut keneltäkään pyytää tuote x, väri x, .
Mikset kehtaisi, jos sinulta varta vasten joku lahjatoivetta kysyy? Silloinhan kysyjä yleensä haluaa varmistaa että osaa suoraan ostaa mieluisen lahjan eikä turhaan pyöri kaupoissa tunteja raapimassa päätään mitä voisi antaa lahjaksi.
Siis oikeesti nykyisin tilataan mitä tahdotaan ja myös lapset opetettu siihen?
Pitääkö kysyä, vien huomenna ruusun yhdelle päivänsankarille, tarkka lajike ja väri ja pituus? Kelvanneeko ihan itse valitsemani.
Kyllä se on ihan fiksu tapa eikä mikään nykyjuttu. Etkö sinä eläessäsi ole kysynyt jonkun ihmisen lahjatoiveita?
Lapsilta kun olivat pieniä. Mutta ei isovanhemmilta vaadittu mitään.
Aikuisia ei lahjota. Isot merkkipäivät joku 50 v, on suvussa yleensä kerätty rahalahja. Ja senjälkeiset kymmenet vain oman perheensä kanssa.
Emme vaihda lahjoja aikuisten lastenkaan eikä heidän puolisoidensa kanssa eikä kukaan aikuinen pidä joka vuosi synttäreitä kuten kai joillakin on tapana.
Ei ole tarvinnut riidellä lastenkaan perheiden kanssa huonoista lahjoista.
Ja sinulta on jotenkin pois että jossain muussa suvussa annetaan lahjoja useammin ja kysytään toisilta lahjatoiveita?
Ei se minua haittaa kun näköjään tahdotaan jatkuvaa taistelua pitää yllä tavarasta.
Mutta jos oma valinta on joku lahjasymbioosi (ja "äiti auttaa") riitoineen siitä vaan. Onhan nää viihdyttäviä lukea ja naureskella.
"Lapsilta kun olivat pieniä. Mutta ei isovanhemmilta vaadittu mitään."
Vaadittu? Meillä on isovanhemmat ihan itse kysyneet niitä lahjatoiveita ja jos tällaisia on ollut, niin ollaan kerrottu. Kukaan ei ole vaatinut yhtään mitään :D minunkin mummo eläessään kysyi aina, että mitä minä haluan lahjaksi - monesti ihan suoraan minulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikeita on ihmissuhteet materialistisessa maailmassa. Ja ymmärrän vanhoja äitejä jotka tahtoisivat "auttaa " kun joka lehti koko kesän tulvinut otsikoita perheiden hädästä ja avun tarpeesta kun ei edes mummot ja äidit auta.
Onneksi olen tuon kaiken ulkopuolella.
Nimenomaan saa auttaa, mutta päsmäröinti, muiden puolesta päättäminen jne. ei ole mitään auttamista, vaan itsekästä ja jotain valtapeliä.
Niin silloin on parempi kun se äiti pysyy kaukana eikä ees pyynnöstä "hae tapetteja, lasta päivähoidosta, tee kakkuja".
Kokeilkaas kaikki, sopu säilyy.
Jotenkin tuntuu että perheet aikaisemmin pärjäsivät ilman avustajakaartia arjessaan?
Ei todellakaan ole pärjännyt ennen yhtään sen paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini hakee jatkuvasti tlaisuuksia uhriutua, sekä pienistä, että suurista asioista.
Pienet asiat ovat yleensä juuri tällaisia, vaatimuksua että voi tehdä jotain ja sitten tekeekin jotain muuta ja odottaa kielteistä palautetta.
En enää leiki mukana, kiitän neutraalisti ja hoidan asiat kuntoon jälkikäteen.
Ne isommat asiat ovat todellinen ongelma.
Jatkan vielä äitini halusi ostaa lapselleni talvihaalarit, kerroin että olen osatnut sellaiset jo. Kuuksusi sen jälkeen en löytänyt haalareita mistään. Sisareni löysi ne äitini kotoa kaapista. Olin nimikoinut ne lapseni nimelle aiemmin.
Ensin väityi että ne ovat jonkun muun. Mutta Nimikoinnin takia alkoi väittää että olen vienyt ne kaappiin, koska olen juoninut ja halunnut tehdö hänestä syyllisen varastamiseen. Voi sitä uhriutumisen määrää.
Meilläkin on tällaista että kaikki voi erään ihmisen kanssa lähteä johonkin ihan yllättävälle kierteelle.
Jos ulkopuoliselle erehtyy mainitsemaan jotakin, henkilön käytös kuulostaa niin uskomattomalta että kertoja saattaa siloin itse vaikuttaa satuilijalta.
Tällaiset ihmiset ovat todella raskaita ja mielenrauha säilyy paremmin, kun ei juuri ole tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää valehtelu ko. ikäpolvella on omituista. Meillä anoppi rakastaa sieniä, ja meidän perheessä on useampi joka ei pidä sienistä. Anoppi kuitenkin salaa piilottaa sieniä ihan joka ruokaan, siis niitä on lasagnesta kalakeittoon ihan kaikessa, ja jos kysyy niin ei ole, ja kun maistaa ja sanoo että on, niin vastaa että no ihan vähän laitoin mauksi (ja ruoasta näkee että siitä puolet on sieniä). Sitten jos mennään kylään, niin on pakko käydä syömässä etukäteen, eikä voida olla kauaa, koska yhdelläkään ruoalla ikinä ei ole sienetöntä ruokaa. Ja sitten hän valittaa ettei olla kauaa. No miksiköhän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole helpompi mennä ja ostaa mitä tarvitsee eikä vanhoilta ihmisiltä pyydellä täsmätuotetta? Minä ainakaan jaksa ees kierrellä kauppoja apuvälineineni.
Ennemmin annan sen rahana.
En itse ikinä olisi kehdannut keneltäkään pyytää tuote x, väri x, .
Mikset kehtaisi, jos sinulta varta vasten joku lahjatoivetta kysyy? Silloinhan kysyjä yleensä haluaa varmistaa että osaa suoraan ostaa mieluisen lahjan eikä turhaan pyöri kaupoissa tunteja raapimassa päätään mitä voisi antaa lahjaksi.
Siis oikeesti nykyisin tilataan mitä tahdotaan ja myös lapset opetettu siihen?
Pitääkö kysyä, vien huomenna ruusun yhdelle päivänsankarille, tarkka lajike ja väri ja pituus? Kelvanneeko ihan itse valitsemani.
Kyllä se on ihan fiksu tapa eikä mikään nykyjuttu. Etkö sinä eläessäsi ole kysynyt jonkun ihmisen lahjatoiveita?
Lapsilta kun olivat pieniä. Mutta ei isovanhemmilta vaadittu mitään.
Aikuisia ei lahjota. Isot merkkipäivät joku 50 v, on suvussa yleensä kerätty rahalahja. Ja senjälkeiset kymmenet vain oman perheensä kanssa.
Emme vaihda lahjoja aikuisten lastenkaan eikä heidän puolisoidensa kanssa eikä kukaan aikuinen pidä joka vuosi synttäreitä kuten kai joillakin on tapana.
Ei ole tarvinnut riidellä lastenkaan perheiden kanssa huonoista lahjoista.
Ja sinulta on jotenkin pois että jossain muussa suvussa annetaan lahjoja useammin ja kysytään toisilta lahjatoiveita?
Ei se minua haittaa kun näköjään tahdotaan jatkuvaa taistelua pitää yllä tavarasta.
Mutta jos oma valinta on joku lahjasymbioosi (ja "äiti auttaa") riitoineen siitä vaan. Onhan nää viihdyttäviä lukea ja naureskella.
Sinusta paistaa joku katkeruus. Etkö saanut tarpeeksi apua? Jätettiinkö toiveesi aina huomioimatta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole helpompi mennä ja ostaa mitä tarvitsee eikä vanhoilta ihmisiltä pyydellä täsmätuotetta? Minä ainakaan jaksa ees kierrellä kauppoja apuvälineineni.
Ennemmin annan sen rahana.
En itse ikinä olisi kehdannut keneltäkään pyytää tuote x, väri x, .
Mikset kehtaisi, jos sinulta varta vasten joku lahjatoivetta kysyy? Silloinhan kysyjä yleensä haluaa varmistaa että osaa suoraan ostaa mieluisen lahjan eikä turhaan pyöri kaupoissa tunteja raapimassa päätään mitä voisi antaa lahjaksi.
Siis oikeesti nykyisin tilataan mitä tahdotaan ja myös lapset opetettu siihen?
Pitääkö kysyä, vien huomenna ruusun yhdelle päivänsankarille, tarkka lajike ja väri ja pituus? Kelvanneeko ihan itse valitsemani.
Kyllä se on ihan fiksu tapa eikä mikään nykyjuttu. Etkö sinä eläessäsi ole kysynyt jonkun ihmisen lahjatoiveita?
Lapsilta kun olivat pieniä. Mutta ei isovanhemmilta vaadittu mitään.
Aikuisia ei lahjota. Isot merkkipäivät joku 50 v, on suvussa yleensä kerätty rahalahja. Ja senjälkeiset kymmenet vain oman perheensä kanssa.
Emme vaihda lahjoja aikuisten lastenkaan eikä heidän puolisoidensa kanssa eikä kukaan aikuinen pidä joka vuosi synttäreitä kuten kai joillakin on tapana.
Ei ole tarvinnut riidellä lastenkaan perheiden kanssa huonoista lahjoista.
Ja sinulta on jotenkin pois että jossain muussa suvussa annetaan lahjoja useammin ja kysytään toisilta lahjatoiveita?
Ei se minua haittaa kun näköjään tahdotaan jatkuvaa taistelua pitää yllä tavarasta.
Mutta jos oma valinta on joku lahjasymbioosi (ja "äiti auttaa") riitoineen siitä vaan. Onhan nää viihdyttäviä lukea ja naureskella.
On siinäkin sinulla huvit. Oletko ehtinyt yhtään miettiä mitä syksyn käynnistyessä voisit tämän rinnalla harrastaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikeita on ihmissuhteet materialistisessa maailmassa. Ja ymmärrän vanhoja äitejä jotka tahtoisivat "auttaa " kun joka lehti koko kesän tulvinut otsikoita perheiden hädästä ja avun tarpeesta kun ei edes mummot ja äidit auta.
Onneksi olen tuon kaiken ulkopuolella.
Nimenomaan saa auttaa, mutta päsmäröinti, muiden puolesta päättäminen jne. ei ole mitään auttamista, vaan itsekästä ja jotain valtapeliä.
Niin silloin on parempi kun se äiti pysyy kaukana eikä ees pyynnöstä "hae tapetteja, lasta päivähoidosta, tee kakkuja".
Kokeilkaas kaikki, sopu säilyy.
Jotenkin tuntuu että perheet aikaisemmin pärjäsivät ilman avustajakaartia arjessaan?
Ei todellakaan ole pärjännyt ennen yhtään sen paremmin.
No sisaruksillani on lapsia. Ei äitimme eikä heidän puolisoidenkaan äidit heitä hyyssänneet eivätkä edes asuneet autottomat mummot sillä etäisyydellä. Eikä taatusti kummaltakaan puolen saaneet villasukkua tai lapasia kummempia lahjoja.
Sitä en tiedä oliko sitten koot ja värit oikeat , en ainakaan minulle kukaan niustä mälvännyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole helpompi mennä ja ostaa mitä tarvitsee eikä vanhoilta ihmisiltä pyydellä täsmätuotetta? Minä ainakaan jaksa ees kierrellä kauppoja apuvälineineni.
Ennemmin annan sen rahana.
En itse ikinä olisi kehdannut keneltäkään pyytää tuote x, väri x, .
Mikset kehtaisi, jos sinulta varta vasten joku lahjatoivetta kysyy? Silloinhan kysyjä yleensä haluaa varmistaa että osaa suoraan ostaa mieluisen lahjan eikä turhaan pyöri kaupoissa tunteja raapimassa päätään mitä voisi antaa lahjaksi.
Siis oikeesti nykyisin tilataan mitä tahdotaan ja myös lapset opetettu siihen?
Pitääkö kysyä, vien huomenna ruusun yhdelle päivänsankarille, tarkka lajike ja väri ja pituus? Kelvanneeko ihan itse valitsemani.
Kyllä se on ihan fiksu tapa eikä mikään nykyjuttu. Etkö sinä eläessäsi ole kysynyt jonkun ihmisen lahjatoiveita?
Lapsilta kun olivat pieniä. Mutta ei isovanhemmilta vaadittu mitään.
Aikuisia ei lahjota. Isot merkkipäivät joku 50 v, on suvussa yleensä kerätty rahalahja. Ja senjälkeiset kymmenet vain oman perheensä kanssa.
Emme vaihda lahjoja aikuisten lastenkaan eikä heidän puolisoidensa kanssa eikä kukaan aikuinen pidä joka vuosi synttäreitä kuten kai joillakin on tapana.
Ei ole tarvinnut riidellä lastenkaan perheiden kanssa huonoista lahjoista.
Ja sinulta on jotenkin pois että jossain muussa suvussa annetaan lahjoja useammin ja kysytään toisilta lahjatoiveita?
Ei se minua haittaa kun näköjään tahdotaan jatkuvaa taistelua pitää yllä tavarasta.
Mutta jos oma valinta on joku lahjasymbioosi (ja "äiti auttaa") riitoineen siitä vaan. Onhan nää viihdyttäviä lukea ja naureskella.
Sinusta paistaa joku katkeruus. Etkö saanut tarpeeksi apua? Jätettiinkö toiveesi aina huomioimatta?
En ole ollut koskaan autettava ihminen eikä perheen, suvun ihmissuhteet lahjomiseen perustuvia.
Lasten valehteluun oli MLL ohje, että pitää vastata, että ”Tiedän, että haluat tuon olevan totta ja niin minäkin haluaisin. Mutta me molemmat tiedämme, ettei se ole niin.” Voiko samaa käyttää valehtelevaan isovanhempaan?
Meiltä ne Raamatut on kyörätty pois ja kielletty tiukasti tuomasta tällaista tavaraa. En käsitä miten se tekee minusta mielestäsi materialistin kuten ketjussa väitit. Minä en tässä nimittäin ole se, joka tavaravuoria kotiinsa kerää.