Miten päästä yli koulukiusaamisesta?
Minua kiusattiin neljännestä luokasta lukion loppuun asti. Nykyään olen pian 22 vuotta täyttävä nuori mies, ja aina välillä kiusaamiskokemukset edelleen vaivaavat minua. Kärsin myös kaikenlaisista mielenterveyden ongelmista, ja uskon että kiusaaminen on niihin osasyy. Miten päästä yli?
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajuamalla että kiusaajalla on aina jotain noloa taustalla. Sain jossain vaiheessa tietää että kiusaaja oli päätynyt isänsä käyttämäksi.
Ei ole. Osa kiusaajista on yksinkertaisesti pahoja. Siis sosiopaatteja, sadisteja, mitä ikinä. Osaa on itse kiusattu, ja osalla on traumataustaa. Ihan tavallisissakin perheissä opetetaan joskus arvoja, joiden mukaan erilaisia tai poikkeavia/vammaisia ihmisiä ei pidetä arvokkaina, ja heitä saa kohdella huonosti.
Miten se, että isä on raiskannut oman lapsensa saa olosi tuntumaan paremmalta? Eikö tuo ole aika traagista? Eikä välttämättä edes syy muiden kiusaamiselle.
Kuka sanoi että paremmalta? Se vaan selittää kiusaajan käytöstä, hän itse häpesi itseään ja omaa taustaansa niin että yritti avuttomasti purkaa omaa oloaan kiusaamistoiminnalla.
Kiusatun ei kuulu millään tapaa ymmärtää kiusaajaa, hänen vanhempiaan tai tilannetta muuten edistäneitä ihmisiä. Saa olla vihainen, raivoissaan ja halveksia. Ei tarvitse koskaan antaa anteeksi. Sehän olisi kuin lätkis itteensä avokämmenellä naamaan. Mutta noiden tunteiden pitää antaa tulla ja mennä. Ajan kanssa niitä luultavasti tulee yhä harvemmin
Vierailija kirjoitti:
Tajuamalla että kiusaajalla on aina jotain noloa taustalla. Sain jossain vaiheessa tietää että kiusaaja oli päätynyt isänsä käyttämäksi.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tajuamalla että kiusaaja on tehnyt väärin, kiusaaminen on aina kiusaajan itsensä valitsemaa toimintaa, mihin ulkopuoliset eivät voi vaikuttaa. Jokaisella ihmisellä on oma tahto mitä voi säädellä vain itse.
Kiusaaja oli menettänyt vanhempansa tsunamissa, vähän suuttui kun siltä kysyttiin, että miksi et sitten auttanut vanhempiasi.
Mutta ajattelitteko miten rankasta taustasta on selvinnyt? Teistä kukaan ei ollut kokenut mitään yhtä rankkaa. Kyllähän se varmasti ärsyttää kun muut saman ikäiset ei ole kokeneet mitään vastoinkäymisiä vaan saavat elää vanhempiensa kanssa. Puhuvat vanhemmistaan, ettekö tajua että se voi sattua?
Miten lapsen oma tausta liittyy tähän? Ei kiusaamiseen ole mitään oikeutusta, oli oma tausta mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Kiusatun ei kuulu millään tapaa ymmärtää kiusaajaa, hänen vanhempiaan tai tilannetta muuten edistäneitä ihmisiä. Saa olla vihainen, raivoissaan ja halveksia. Ei tarvitse koskaan antaa anteeksi. Sehän olisi kuin lätkis itteensä avokämmenellä naamaan. Mutta noiden tunteiden pitää antaa tulla ja mennä. Ajan kanssa niitä luultavasti tulee yhä harvemmin
Pikemminkin se vihan kantaminen jatkuvasti ja kiusaajan ajattelu on kuin itsensä naamaan lätkimistä. Se kiusaaja tuskin ajattelee sinua, ja hän elää vuokravapaasti päässäsi.
Ihan tutkittu juttu, että kaunainen asenne ei johda mihinkään positiiviseen. Sen sijaan se altistaa masennukselle, addiktioille ja itsetuhoisuudelle. Toki voit voimafantasioida ja ajatella kiusaajaasi kiukusta kihisten vaikka hautaan asti, mutta ei se kiusaajaasi vaikuta mitenkään. Oman elämäsi saat kyllä pilalle.
Jos on kostaakseen, kannattaa kostaa pian tapahtuneen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Muista, että kiusaajalla oli häiriö ja ongelma, ei sinulla. Leuka pystyyn vain. Tsemppiä.
Joo, mut sen jatkuvan kiusaamisen ansiosta myös se kiusattu on rikki
-sivusta
Vierailija kirjoitti:
Ei sinua kynnysmatto inseli enään mikään pelasta. N25
Se on ENÄÄ! Etkö 25-vuoteen mennessä oppinut sitä?! Hohhoh. seli seli seli, mikä inseli seli seli. Varmaana et oo ees kahtakytviittä vaan ehkä 21 tai 16v seli seli vali vali incel selli sellifrendi
Minua kiusattiin 1960-luvun lopulla keskikoulussa. Aloin jo silloin ajatella, että kiusaajat on melkoisia raukkoja ja surkimuksia ja luusereita. Omassa elämässä niillä mättää ja sitä pitää yrittää torjua mielestä käymällä jonkun muun kimppuun. Se auttoi. Porskutin menemään omaa elämääni ja jätin alhaiseen arvoonsa, vaikka välillä kirpaisi. Opiskelin ja hankin ammatin. Jälkikäteen huomasin, ettei niille kiusaajille kovin hyvin käynyt elämässä.
Ne kiusaajat ovat vain olleet typeriä lapsia, joilla on todennäköisesti ollut huonot oltavat kotona. Ei se ole lapsen vika eikä sinun että niin on käynyt. Tuollainen kiusaaminen on asia mihin pitäisi aikuisten heti puuttua ja kiusaajan pitäisi saada lastensuojelun asiakkuus, koska jotain on pielessä kun lapsi noin toimii. Jotkut nuoret kypsyy niin hitaasti että eivät ymmärrä ottaa vastuuta itsestään edes siellä lukiossa. Omaa käytöstä voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan naurettavaa kuinka jokaisella kiusatulla on jonkinlainen tarina kuinka kiusaaja joutui laitokseen, linnaan, ym. Kukaan ei usko. Kiusatut ovat ja tulevat aina olemaan reppanoita.
Tilastollisesti lasuasiakasperheistä tulevat lapset ovat ongelmaisempia, heikompi koulumenestys, alttiimpia ongelmille sosiaalisissa suhteissa ja ryhtyvät helpommin kiusaamaan, koska kotona tai elämässä yleensä ei ole mennyt oikein putkeen. Tilastollisesti heille on tulevaisuutena myös ne linna ja laitos.
Harva kiusaaja on ongelmaperheestä. Kiusaaja on se jolla on hyvä perhe ba pätäkkää. Kiusatut, köyhiä luusereita.
Ei, kyllä kiusaajalla aina jotain ongelmia on, jos ei kotona niin omassa päässä. Kiusaajat ovat luusereita, aina, siitä ei pääse yhtään mihinkään.
🤣🤣
Kiusaajien ei tarvitse täällä märistä kun eivät pääse yli. Tuo on klassinen ajattelimalli kiusaajasta jolla pyritään vaan tuomaan kiusatulle hyvä mieli.
Mitäs veikkaatte kuinka moni korkealle menestynyt ei ole ollut kiusaaja?
Ketä kiinnostaa tunnevammaisten "menestys"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tajuamalla että kiusaaja on tehnyt väärin, kiusaaminen on aina kiusaajan itsensä valitsemaa toimintaa, mihin ulkopuoliset eivät voi vaikuttaa. Jokaisella ihmisellä on oma tahto mitä voi säädellä vain itse.
Kiusaaja oli menettänyt vanhempansa tsunamissa, vähän suuttui kun siltä kysyttiin, että miksi et sitten auttanut vanhempiasi.
Mutta ajattelitteko miten rankasta taustasta on selvinnyt? Teistä kukaan ei ollut kokenut mitään yhtä rankkaa. Kyllähän se varmasti ärsyttää kun muut saman ikäiset ei ole kokeneet mitään vastoinkäymisiä vaan saavat elää vanhempiensa kanssa. Puhuvat vanhemmistaan, ettekö tajua että se voi sattua?
Eihän tätä voi vertailla että kuka on kokenut mitäkin, kaikki eivät kerro kokemuksistaan, joten aivan turha olettamus etä hänellä olisi ollut sen vaikeampaa. Mikään, ei edes vanhempien kuolema, oikeuta kiusaamiseen. Eiköhän hänkin ole saanut aikoinaan apua ja tukea lastensuojelusta ja sosiaalitoimesta, tarvittaessa varmaan myös siihen jos ilmenee ongelmia sosiaalisissa tilanteissa. Tuo, että ärsyttäisi kun toiset lapset puhuvat vanhemmistaan, ei ole niiden toisten lasten vastuulla, ei ole ollut heidän tehtävänsä toimia yhden terapialeluina.
Vanhempansa menettänyt lapsi on vahvempi ja on kokenut elämässään enemmän kuin kukaan eikä iskän ja äiskän kanssa elävät lapset tiedä oikeasta elämästä tai rankoista asioista yhtään mitään, elävät vaan nössöä elämää kotona. Uskomatonta miten pienistä jotkut valittaa, joten eiköhän ne ns kiusatut ole ansainneet sen.

Hahah, ja vielä kehtaa kiusata tuolla taustalla.

Sinulla ainakin on defensiivinen kulissien pystyssäpitomoidi päällä. Ollaan niin polleaa, mutta niinpä vain näet tarpeelliseksi postata lyhyessä ajassa vaikka kuinka monta kiusattuja mollaavaa viestiä. Epävarma paskakasa olet sinäkin, nauruhymiöinesi ja pätäköinesi. Ihan niin kuin ne muutkin kiusaajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan tajuamalla että kiusaaja on tehnyt väärin, kiusaaminen on aina kiusaajan itsensä valitsemaa toimintaa, mihin ulkopuoliset eivät voi vaikuttaa. Jokaisella ihmisellä on oma tahto mitä voi säädellä vain itse.
Kiusaaja oli menettänyt vanhempansa tsunamissa, vähän suuttui kun siltä kysyttiin, että miksi et sitten auttanut vanhempiasi.
Mutta ajattelitteko miten rankasta taustasta on selvinnyt? Teistä kukaan ei ollut kokenut mitään yhtä rankkaa. Kyllähän se varmasti ärsyttää kun muut saman ikäiset ei ole kokeneet mitään vastoinkäymisiä vaan saavat elää vanhempiensa kanssa. Puhuvat vanhemmistaan, ettekö tajua että se voi sattua?
Eihän tätä voi vertailla että kuka on kokenut mitäkin, kaikki eivät kerro kokemuksistaan, joten aivan turha olettamus etä hänellä olisi ollut sen vaikeampaa. Mikään, ei edes vanhempien kuolema, oikeuta kiusaamiseen. Eiköhän hänkin ole saanut aikoinaan apua ja tukea lastensuojelusta ja sosiaalitoimesta, tarvittaessa varmaan myös siihen jos ilmenee ongelmia sosiaalisissa tilanteissa. Tuo, että ärsyttäisi kun toiset lapset puhuvat vanhemmistaan, ei ole niiden toisten lasten vastuulla, ei ole ollut heidän tehtävänsä toimia yhden terapialeluina.
Vanhempansa menettänyt lapsi on vahvempi ja on kokenut elämässään enemmän kuin kukaan eikä iskän ja äiskän kanssa elävät lapset tiedä oikeasta elämästä tai rankoista asioista yhtään mitään, elävät vaan nössöä elämää kotona. Uskomatonta miten pienistä jotkut valittaa, joten eiköhän ne ns kiusatut ole ansainneet sen.
Saako sillä elämäm koulussa kympin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiusaajasi ovat olleet lapsia, jotka ovat käyttäytyneet sen mukaan, miten heidän vanhempansa ja ympäristö on heille opettanut. He eivät ole tienneet paremmin.
Itse pysyttelisin pidempään vihaisena aikuisille, jotka vielä aikuisena kiusaavat.
Kyllä viimeistään kouluikäinen täysjärkinen lapsi tajuaa että kiusaaminen on väärin, ei siitä voi vierittää vastuuta kenellekään muulle, edes vanhemmille.
Ainakin koulun on myös aiheesta puhuttava, ettei jää siitä kiinni, että vanhemmat lyövät velvollisuutensa laimin ja lapsi jää totaalisen ymmärtämättömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Tapasit ilkeitä ihmisiä. Minä myös, itse ekaluokalta ysille asti. Paras kosto on elää sellaista elämää josta itse tykkäät.
Jossain sanottiin osuvasti "menestys on paras tapa kostaa", unohda ne pölvästit ja jatka omaa elämääsi.
Treenaa. Sun minäpystyvyys nousee ja sun aivot oppii käsittelemään paremmin traumoja. Sun täytyy ymmärtää ne mekanismit siinä ihmisessä itsessään kuka kiusaa ja miten yhteiskunta jopa kannustaa siihen, nähä se todellisuus sielä takana ja tajuta se että koko asialla ei ole sun kanssa mitään tekemistä. Se ymmärrys auttaa sammuttamaan sen katkeruuden ja katsomaan sitä tilannetta sellasenaa ku se oikeasti on. Opiskelkaa omaa mieltänne niin tajuatte paljon ympäröivästä maailmasta. EI saa olla ignorantti, sille joka ei eti, ei anneta vastauksia. Se täytyy se oma kiinnostus olla myös ymmärtää asioita.
Vierailija kirjoitti:
Kiusatun ei kuulu millään tapaa ymmärtää kiusaajaa, hänen vanhempiaan tai tilannetta muuten edistäneitä ihmisiä. Saa olla vihainen, raivoissaan ja halveksia. Ei tarvitse koskaan antaa anteeksi. Sehän olisi kuin lätkis itteensä avokämmenellä naamaan. Mutta noiden tunteiden pitää antaa tulla ja mennä. Ajan kanssa niitä luultavasti tulee yhä harvemmin
Huonoin neuvo mitä voi ikinä antaa. Tottakai sun pitää ymmärtää ne mekanismit sen kiusaajan takana ja päästää irti. Ethän sä muuten ikinä pääse eteenpäin missää.
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi äläkä kitise. Siten.
Koulukiusattu N, joka ei edes ajattele asiaa enää.
Just näin. Kuka jaksaa vatvoa tuollaista p.skaa aikuisena? Unohdin kiusaamisen sillä sekunnilla kun peruskoulu loppui
Todennäköisesti on siis joutunut tekemisiin sosiaaliviranomisten kanssa, sosiaaliviranomaiset ottavat vastuun etsiä uudet huoltajat kun lapsi jää orvoksi. Ehkä koki tilanteensa noloksi, sukulaiset ja tuttavatkin on ajatelleet että jumalauta likka mitä menit nyt tekemään. Ei auttanut vanhempiaan, ei.