Olen poliisi - Näkemykseni tähän Tuusulan mopokiilaukseen
Monella näyttää nyt menevän puurot ja vellit sekaisin tässä Tuusulan tapauksessa, jossa poliisi pysäytti mopoilijan. Haluaisin kertoa tässä oman näkemykseni asiaan.
Ensinnäkin on niin, ettei poliisi lähde koskaan takaa-ajoon ilman perustetta. Aina on vähintään epäily rikoksesta tai vaaran tuottaminen sivullisille. Tässä tapauksessa se oli mopon (viritetyn sellaisen) kilvettömyys ja ylinopeus.
Takaa-ajot ovat poliisille aika tavanomaisia tilanteita, joita varten harjoitellaan koulutuksessa ja niihin on omat keinonsa ja taktiikkansa. Esimerkkinä vaikkapa piikkimatto ja tässäkin nähty kiilaaminen. Ei siis ole niin, että kiilaaminen olisi jotenkin kiellettyä tai ennennäkemätöntä poliisille. Autoilijan tai mopoilijan kiilaaminen on hyväksyttävää esimerkiksi silloin, jos pakenevan kuljettajan ajo aiheuttaa välitöntä, vakavaa hengen tai terveyden vaaraa sivullisille, kuten kaahari törkeässä liikenneturvallisuuden vaarantamisessa.
Toivomme poliisissa tietenkin, ettei tällaisia tapauksia tulisi! Valitettavasti liikenneturvallisuus on kuitenkin nähdäkseni menossa huonompaan suuntaan varsinkin nuorten keskuudessa, liikennekuri on höltynyt monilla. Toivoisimme myös vanhemmilta vastuunottoa ja puuttumista viritettyihin mopoihin sekä yleisesti kiinnostusta nuoren asioihin.
Ystävällisin terveisin, eräs poliisi
Kommentit (673)
Nyt tiktokissa nuoret ihmettelee aikuisia, jotka kommentoivat että "oilispa poika kuollut"
Tämä on jo kamalaa
Vierailija kirjoitti:
Nyt on saatu nänni selänteenkin mielipide ameriikasta.
Mitä temuteemu sanoi?
Vierailija kirjoitti:
Mutta poliisi aiheutti mopon ajautumisen aitaa päin ja aiheuttaja maksaa,,eli poliisin maksettava aidankorjaus ja kaikki muutkin kulut+kivusta ja särystä sekä kuoleman pelosta 100 tuhansia euroja,!
Ai kuoleman pelosta 100 tuhansia euroja! Ootteko katsoneet vähän liikaa jenkkisarjoja? Ei Suomessa uhri saa oikeudessa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mopopojat ovat järjestämässä mielenosoutuksen, jotta myös heitä kuullaan ja saadaan lailliset mopomiitit johonkin alueelle.
Oiva tilaisuus poliisille suorittaa ratsiaa! Jes!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on saatu nänni selänteenkin mielipide ameriikasta.
Mitä temuteemu sanoi?
https://www.iltalehti.fi/jaakiekko/a/e2e781fc-24d7-4bbc-b12d-0ca1695c45…
Vierailija kirjoitti:
Kun poliisi täti on vanhainkodissa mennään ja tyrkätään rollaattori kumoon , laitetaan käsiraudat ja heitetään avain metikköön,,
Oujee. Nyt on kovaa menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mopopojat ovat järjestämässä mielenosoutuksen, jotta myös heitä kuullaan ja saadaan lailliset mopomiitit johonkin alueelle.
Joo, mutta tarvitsevat kuulemma poliisin turvaamaan mielenosoituksensa. Oh, the Irony! Jos edes tajuavat.
No luvat on kunnossa. Katotaan nyt kestääkö poliisin pinna. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on saatu nänni selänteenkin mielipide ameriikasta.
Mitä temuteemu sanoi?
https://www.iltalehti.fi/jaakiekko/a/e2e781fc-24d7-4bbc-b12d-0ca1695c45…
Teemu on itse ajanut autolla Kummolan päälle. Eli pysyis tyhmä hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajelin tänään Järvenpään taajamassa ja kolme mopoa ajoi edelläni, vain yhdessä mopoista oli rekisterikilpi. Ja toki kaverukset ajoivat kaikkien ohjeiden mukaan vierekkäin. Luulisi että viikonlopun tapahtumat olisi vähän herättänyt vanhempia tarkastamaan lastensa mopot mutta ilmeisesti se on liikaa vaadittu
Ehkä et vain huomannut? Kilpiä taitellaan ja laitetaan esim. lokasuojan taakse yms. Ja keuliessa saattaa taittua niin, ettei näy taaksepäin.
En ole tuo jolle vastasit, mutta ei ole yhtään mitään väliä, että onko ollut taittuneena tai lokasuojan alla, kun sen rekisterikilven kuuluis olla näkyvissä.
On sillä se väli, että toinen on rekisteröity, ja toinen ei.
Miten niin toinen on rekisteröity ja toinen ei? Puhutko jostain tietyistä mopoista? Jos et, niin voihan se kilvetönkin olla rekisteröity, tarkoituiksellahan nuoret niitä kilpiä ottaa pois ja taittelee myös, kun eivät halua että se rekisterinumero näkyy kaikille, koska jos se näkyisi, joutuisivat ongelmiin poliisin kanssa kun tarkoituksella törttöilevät menemään viritetyllä mopolla. Ja uskallan sanoa että tarkoituksella, koska jos kaikki olisi laillista, ei sitä kilpeä olis mikään tarve taitella, piilotella tai ottaa pois.
Ja olen itse nähnyt sivusta kun tällainen mopoilija ajoi poliisia karkuun: Ihan täyttä häkää lähti yhtäkkiä ajamaan polkuja pitkin, missä kulkee paljon koiranulkoiluttajia ja lapsia myös. Ihan älyttömän vastuutonta toimintaa. Ja kilpeä ei ollut silläkään mopoilijalla.
Ihan turha selittää sitä taittumista jonain viattomana tapahtumana. Etenkään kun sillä mopolla ei myöskään kuuluisi keulia (eli sen saurauksena taittuminen tarkoittaa että mopolla on tehty muutenkin jotain mitä ei pitäisi).
Vierailija kirjoitti:
Oliko muuten polisi tädillä ajokortti? Vai pelkkä postikortti? Entä minkä luokan kortti?,,oliko liukkaan kellin koe suoritettu loppuun??
Mee takaisin kouluun. Suomi ei vielä suju sulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajelin tänään Järvenpään taajamassa ja kolme mopoa ajoi edelläni, vain yhdessä mopoista oli rekisterikilpi. Ja toki kaverukset ajoivat kaikkien ohjeiden mukaan vierekkäin. Luulisi että viikonlopun tapahtumat olisi vähän herättänyt vanhempia tarkastamaan lastensa mopot mutta ilmeisesti se on liikaa vaadittu
Ehkä et vain huomannut? Kilpiä taitellaan ja laitetaan esim. lokasuojan taakse yms. Ja keuliessa saattaa taittua niin, ettei näy taaksepäin.
En ole tuo jolle vastasit, mutta ei ole yhtään mitään väliä, että onko ollut taittuneena tai lokasuojan alla, kun sen rekisterikilven kuuluis olla näkyvissä.
On sillä se väli, että toinen on rekisteröity, ja toinen ei.
Miten niin toinen on rekisteröity ja toinen ei? Puhutko jostain tietyistä mopoista? Jos et, niin voihan se kilvetönkin olla rekisteröity, tarkoituiksellahan nuoret niitä kilpiä ottaa pois ja taittelee myös, kun eivät halua että se rekisterinumero näkyy kaikille, koska jos se näkyisi, joutuisivat ongelmiin poliisin kanssa kun tarkoituksella törttöilevät menemään viritetyllä mopolla. Ja uskallan sanoa että tarkoituksella, koska jos kaikki olisi laillista, ei sitä kilpeä olis mikään tarve taitella, piilotella tai ottaa pois.
Ja olen itse nähnyt sivusta kun tällainen mopoilija ajoi poliisia karkuun: Ihan täyttä häkää lähti yhtäkkiä ajamaan polkuja pitkin, missä kulkee paljon koiranulkoiluttajia ja lapsia myös. Ihan älyttömän vastuutonta toimintaa. Ja kilpeä ei ollut silläkään mopoilijalla.
Ihan turha selittää sitä taittumista jonain viattomana tapahtumana. Etenkään kun sillä mopolla ei myöskään kuuluisi keulia (eli sen saurauksena taittuminen tarkoittaa että mopolla on tehty muutenkin jotain mitä ei pitäisi).
Eihän se jääny kiinni?
Se poliisi täti oli ennen poliisin virkaa vanginvartiana,no nyt hän varmaan joutuu ite häkkiin eli tuttu paikka varmaan:) hänelle
Tämä ei ilmeisesti tunteita vauva.fi - kommentoijilla herätä? Kuinkahan monta ihmistä tuossa linja-auton kyydissä on, joiden turvallisuuden kysyi vaarantaa. Pitäisikö pistää mielenosoitus pystyyn. MITÄ!?

Siis Kuski!!
Vierailija kirjoitti:
Se poliisi täti oli ennen poliisin virkaa vanginvartiana,no nyt hän varmaan joutuu ite häkkiin eli tuttu paikka varmaan:) hänelle
Ei joudu.
Vierailija kirjoitti:
Se poliisi täti oli ennen poliisin virkaa vanginvartiana,no nyt hän varmaan joutuu ite häkkiin eli tuttu paikka varmaan:) hänelle
Siellä besserwisser tuomari tuomioita jakelee... mikä lie koulutus sinulla? Taidat olla pelkkä tyhjäntoimittaja.
Vierailija kirjoitti:
Ja valitettavasti nuoret eivät oikein ota onkeensa tätä sääntöjen mukaan ajamista. Poliisi on mielestäni Suomessa todella reilu. Tässä on mielessä useampi mieshenkilö, nuorempi kuski ja jo kokeneita kuskeja, jotka ovat päässeet kuin koira veräjästä ylinopeutta ajaessaan. Eräskin tuttu pari kertaa ajanut pientä ylinopeutta. Ei sakkoja. Eivät ole olleet 50 km/h ylinopeuksia, mutta silti.
Poliisi toimii reilusti, eikä nillitä turhasta. Ihmettelen siksi, että sitten meillä tapahtuu tällainen erittäin harmillinen tapaus ja sitten meillä lynkataan poliisi, eikä kritisoida nuorten toimintaa millään tavalla. Kuten rekisterikilvetön mopo, karkaaminen, vaikka poliisi on ilmoittanut itsestään ja ilmoittanut, että mopo tien sivuun.
Mä oon saanut kerran sakot ylinopeudesta. Oli pieni ylitys, ja epähuomiossa ajoin hetkellisesti ylinopeutta. Ei ollut edes kiire minnekään. Tähän omaan sakkooni suhteuttaen, kun autoni oli rekkarissa, vakuutusmaksut ja verot aina maksettu ajallaan, auto aina katsastettu ajallaan. Enkä mikään taparikollinen ole, mutta pieni nopeudenylitys johti heti sakkoihin ja kuulusteluun maijan takapenkillä. Niin siihen suhteutettuna, jos tämä tahalleen jatkuvasti lakeja rikkova 50 km/h ylinopeutta poliisia karkuun ajava ajoluvaton mopojonne sais vaan jatkaa ajeluaan katsastamattomalla lainvastaisella mopollaan, niin pikkasen kohtuuttomalta tuntuisi.
Valta kuuluu kansalle,tai ainakin pitäs kuulua mutta suomi on kohta pahempi kuin pohjois korea,,että sisällis-sotaa odotellessa,!
Kari Uoti on lupautunut ajamaan mopopojan asiaa.
Nyt on saatu nänni selänteenkin mielipide ameriikasta.