Ristikorujen käyttö on näköjään lisääntynyt
Eilenkin näin kaupassa tosi monella. Joillain jopa oikein iso risti tumman t-paidan päällä. Oikein kiva minusta. Alan käyttämään itsekin.
Kommentit (120)
Mikä on gangstaristi ja miksi sitä pidetään?
En tiedä onko ristikorujen käyttö yleistynyt, mutta omasta puolestani voin todeta että olen ihan viime viikkoina ottanut uudelleen käyttöön rippilahjaksi saamani ristikaulakorun. En sen takia että olisin uskovainen (en ole), vaan ihan yksinkertaisesti siksi että kyseinen koru on kaunis ja näyttää hyvältä ruskettuneella iholla. Mistään sen syvällisemmästä ei ole kyse ja luulen että näin saattaa olla monen muunkin kohdalla, eli se on koru eikä välttämättä tarkoita mitään muuta kuin että kantaja pitää sitä kauniina.
Jos Jeesus olisi hirtetty, niin olisiko kaikkien kaulassa hopeinen tai kultainen pieni hirttosilmukka? Eikö kenenkään muun mielestä ole makaaberia kantaa kaulassaan minikokoista kidutusvälinettä?
Vierailija kirjoitti:
Mikä on gangstaristi ja miksi sitä pidetään?
Eikö se ole tällainen puoli kiloa painava?
Paavillakin on sellainen joten paavi on määritelmän mukaan gangsta
Katsoin U20-kisoja Oregonissa, todella paljon urheilijoita joillla ristiriipus. Tosi moni suuteli ristiä ja sormi kohti taivaita. Usea teki teki kaikkia muitakin uskonnollisia eleitä kuten ristiä josssa kosketaan otsaa/rinnan alaosaa/vasenta/oikeaa tai oikeaa/vasenta. Katoliset tekee roiste päin kuin ortodoksin tuon olkajutun. En muista kumpi tekee kumminpäin, joku voi tarkistaa jos niin haluaa.
Mutta joo, nuorten keskuudessa on lisääntynyt huomattavasti noi kristilliset arvot.
En ole erityisen uskovainen, paremminkin tapakristitty. Mutta olen jo jonkin aikaa ollut aikeissa ostaa ristin kaulaan ( rippiristi pudonnut uimareissulla joenpohjaan jo kasarilla ).
Laitan ristin kaulaan protestina islamisaatiolle ja Suvirren ja jouluevankeliumin ym. kieltämisellle koulussa. En hyväksy länsimaisen kulttuurin ja tapojen dissaamista.
Äidilläni on pari Daavidin tähti kaulakoruakin matkamuistoina, laitanpa Daavidin tähdenkin kaulaan. Ihan piruuttani.
Vierailija kirjoitti:
Me kristilliskonservatiiviset olemme käyttäneet tuota ristiä aina. Se muistuttaa meitä Jeesuksesta.
Tämä.
Käytin nuorempana ristikorua. Se ei edes tunnu kovin radikaalilta. Kristilliset paidat sanomineen ovat mielestäni vielä enemmän. Sellaista eivät ei-uskovat ainakaan pue ylleen vaikka korua vielä pitäisivätkin. Lisäksi monet ristikorut ovat goottityylistä "pakanaroinaa" jotka ovat kyllä kivan näköisiä mutta ovat kuin suoraan jonkun hevibändin levynkannesta.
Teetin just itselleni kristillisen paidan, joskin siinä ei lue mitään radikaalia. Valkoisella paidalla selässä sininen suomenlipun risti ja sen alla pieni Japanin nouseva aurinko jossa lukee kanjikirjaimin "rakkaus". Kannan siis ylläni Suomen kansaa ja Japanin kansaa, koska ne ovat lähellä sydäntäni. Lippumme on yksi maailman kauneimmista ja rauhallisimmista. Jos näette mut liikenteessä tuolla paidalla niin tunnistatte "palstakääkäsi, joka käy jeesustelemassa" palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Onhan sitä monenmoista taikauskoista amulettia maailmassa.
Risti ei kuitenkaan ole sellainen, joten mikä on pointtisi? Ai niin, trollaat vain.
Vierailija kirjoitti:
Mitä isompi risti sen varmemmin feikki.
Sinä et tiedä kenenkään tarkoituksia joten tuki turpasi.
Ilmiö liittyy siihen, että korujen käyttö on muodin takia lisääntynyt tytöillä ja erityisesti pojilla/nuorilla miehillä. Rippiristi on monella valmiina laatikossa ja nyt se on kaivettu esille. Ei se sen enempää monella merkitse.
Vierailija kirjoitti:
En ole erityisen uskovainen, paremminkin tapakristitty. Mutta olen jo jonkin aikaa ollut aikeissa ostaa ristin kaulaan ( rippiristi pudonnut uimareissulla joenpohjaan jo kasarilla ).
Laitan ristin kaulaan protestina islamisaatiolle ja Suvirren ja jouluevankeliumin ym. kieltämisellle koulussa. En hyväksy länsimaisen kulttuurin ja tapojen dissaamista.
Äidilläni on pari Daavidin tähti kaulakoruakin matkamuistoina, laitanpa Daavidin tähdenkin kaulaan. Ihan piruuttani.
Ns. Daavidin tähti edustaa numeroa 666 ja on lähtökohtaisesti kristitynvastainen. Tiedoksi vain.
Vierailija kirjoitti:
Jos Jeesus olisi hirtetty, niin olisiko kaikkien kaulassa hopeinen tai kultainen pieni hirttosilmukka? Eikö kenenkään muun mielestä ole makaaberia kantaa kaulassaan minikokoista kidutusvälinettä?
Vain sinun tulkintasi ... ei mulla muuta.
Siis nyt kun MUUT käyttävät ristikoruja, SINÄkin uskallat käyttää?
Ristikoruja on kautta aikoijen käytetty homopiireissä vihjaamaan että kantajallaan olisi bottompeppua tarjolla. Ristin koko viittaa kuinka isoa asetta kantaja sisäänsä kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Persujen ja muiden pölhöpopulien nousu, ristimerkkien ja tyhmyyden kasvu, sivistyksen ja koulutuksen alamäki taitavat kaikki kuulua samaan yhtälöön.
Mutta säkkiin pukeutuneet naiset on edistystä ja ihkua diversiteettiä, vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korujen käytöstä tai käyttämättömyydestä riippumatta Jumalaa ei ole, mutta kärpästen on tietty mukavampi lennellä laumassa.
Vai niin.
Loukkaat tällä palstalla uskontoja....rasisti
Loukkaan niitä myös muilla palstoilla ja aina ihan kasvotusten hihhuliin törmätessäni.
Ehdotan paikaksi moskeijan ympäristöä. Anna palaa hannes, katotaan paljonko uskallat
Pidemmällä kohti itsa ria olevissa maissa lapset yleensä painottavat perheen olevan kristitty vanhempien protestien yli koska uskoton kuffari on vain halpaa feikkilihaa jota saa vapaasti viillellä ja heittää riskoon paloina.
Siinä "suolen" tulevaisuus mätänevänä ruumina entisenä maana.
Et siihen se suvaitsevaisuus meni, jaksoin varoittaa koko 90 luvun ja puoli vuosisataa päälle.
Suvisjengi pitäkää tunkkinne. Nauttikaa rikkaudesta ja värinästä. Toive tuli täyteen.
Allahu akhbar!
Niinpä, kuka nyt pitää teloitusvälinettä koruna ...
Juuri niin.