Tyhjyyden tunne kun elämä on "valmis"

Hmm... mutta mitä sä oikeasti haluat? Itse en kaipaa materiaa vaan henkistä kasvua, elämäniloa, uuden oppimista, läheisten kanssa vietettyä aikaa jne. N34

Vähän samat tunteet täällä ap. 

Oon 35v mutta jotenkin semmone olo että oon jo ehkä kokenut sen hyvän mitä elämällä on antaa. Lapsia ei ome 10v yrityksistä meille tupsahtanut. Mitään erityisen hyvää ei ole juuri odotettavissa, ehkä vain shaissea kun maailma on menossa kokoajan jotenkin pelottavampaan ja välinpitämättömämpään suuntaan.

Melkein joutaisin jo pois.

Nämä ajatukset heräsi kun äskettäin 49v enoni kuoli yllättäen sairauteen. Hän eli kyllä täyttä elämää ihan satasella loppuun asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kuvittelin nuorena, että elämä olisi jotenkin valmis ja olisin tyytyväinen saavutettuani tietyt haaveet. Kun se päivä lopulta koitti, minulla oli jo paljon uusia haaveita, joita kohti ponnistella. Näin elämä on pysynyt mielekkäänä vuosikymmenestä toiseen.

Antaisitko konkreettisia esimerkkejä? Siis niistä keski-iän haaveista ja tavoitteista.

Lapsia on, työelämässä ei enää pääse eteenpäin, asunto on. Harrastus on kuntoilu, muuhun ei ole nyt aikaa. Sinänsä huvittavaa, että jonkun ohje on hankkia vielä lisää tekemistä, esim. hevonen, kun aikaa ei ole nytkään. Kesämökin joskus haluaisin, mutta ei nyt kun lapset pieniä. Tuntuu että elän vain lasten kautta.

Miksi kaipaat tavoitteita, jos aika ei nytkään riitä mihinkään?

Koska on tyhjä olo ja ajattelen että tässäkö tämä nyt on.

Nuorena tavoitteena oli tietty tutkinto (saavutettu), hyvä parisuhde (on), tietynlainen omistusasunto (hankittu), tiettyyn työtehtävään pääseminen (saavutettu) ja lapset (hankittu).

Nyt ainoa tavoite on kasvattaa lapset mahdollisimman hyvin. Touhuan lasten kanssa, pyykkään, teen ruokaa, käyn töissä, kuskaan harrastuksiin ja ajattelen että tässäkö tämä nyt on.

Mitä siis oikein haluat, jotain päräyttävämpää kuin lapsiperhearki? Jos elää isojen etappien kautta elämäänsä niin tottakai ne joskus loppuu realistisesti ajatellen. Et voi enää kokea lapsen mukanaan tuomaa mullistusta uudelleen tai omistusasuntokaan ei enää päräytä samalla tavalla kuin sen hankinta. Toki voit kehittää koulutuksellisen tai ammatillisen ambition vaikka tohtoriksi väittelystä. 

Itselläki ei ole juuri mitään noista, enkä muutoinkaan ajattele parisuhdetta ja perhettä tavoitteina, ja silti elämä on antoisaa ja mielenkiintoista. En ehkä pidä tärkeinä tavoitteita tai päämääriä, mitä elämän "kuuluisi" olla vaan elän uteliaasti kokeillen asioita. Tietenkin lapseton elämä tarjoaa mahdollisuuden kokeilla, siksi en lapsia hankkinut koska uumoilen että se ei olisi itselle mielekäs (tai riittävä, if you will) elämänsisältö.

En tiedä mitä haluan. Ainoa tavoite on kasvattaa lapset mahdollisimman hyvin, mutta sen teen lasten vuoksi. En tiedä mitä haluaisin itselleni.

Siksi minä pyysinkin konkreettisia esimerkkejä, kun monilla tuntuu olevan vaikka kuinka haaveita ja tavoitteita.

Tohtorin tutkinnon joku mainitsi, mikä on ihan hyvä esimerkki. Moni keski-ikäinen väittelee, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä uran kannalta eli selkeästi tuota tehdään muista syistä. Itseäni se ei kiinnosta. En ole tutkijatyyppi ja maisterin paperit oli minulla vain välitavoite, joka täytyi hoitaa, jotta voisi tavoitella uratavoitetta (joka siis on jo saavutettu).

Vierailija kirjoitti:

Ala tavoitella taloudellista riippumattomuutta. Lopeta rahan tuhlaaminen ja pyri jäämään liian kiireisestä työelämästä pois. Sitten seuraavaa tavoitetta tulille.

Tykkään työstäni enkä halua jäädä työelämästä pois. Se veisi tilannetta vain huonompaan suuntaan.

Ap

No, odotapa, kun työttömyys iskee toiseen tai molempiin, eikä uutta työtä olekaan nurkan takana, niin siinäpä sulla/teillä ei olekaan se elämä enää valmis ja saat kaipaamaasi(?) haastetta 😏

Vierailija kirjoitti:

Nuo saavutetut tavoitteet ovat suoraan hyvän ihmisen käsikirjasta. Pohdiskele, mitä olisit itse oikeasti halunnut. Mökin autiosta saaresta? Omavaraisen puutarhan? Yksinkertaisen työn, josta saa vain riittävästi palkkaa?

Sehän siinä onkin, että olen elänyt itseni näköistä elämää. Jätimme lapset hankkimatta emmekä halua niitä vieläkään, vaikka hyvän ihmisen käsikirja olisi ehkä eri mieltä. Olen saavuttanu työelämässä sen aseman minkä olen halunnutkin eikä tästä subjektiivisessa mielessä voi enää parantaa. Opiskeluaikana oli jatkuvasti lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteita ja ihmisiä jakamassa niitä. Nyt tavoitteet on saavutettu ja kaverit ovat pääosin perheytyneet.

Ap