Rydman vähentää tukirahaa UKK instituutilta. Kohta saatetaan joutua säästämään jopa hallinnostakin! Mitä ajatuksia herättää?
Mitä ajatuksia herättää Rydmanin törkeät säästöt
Kommentit (101)
Onko nyt mikään ihmekään kun Rydman on sielultaan kokoomuslainen ja UKK instituutti taas sai alkunsa presidentti Kekkosen syntymäpäivälahjana? Kyllähän tässä voi ihan syy-seurauksen nähdä. Kokoomuksella lienee ollut hampaankolossa yhtä sun toista kun Kekkonen piti puolueen ihan väkisin oppositiossa koko kautensa ajan.
Kekkosella oli hyvä syy toimintaansa. Neuvostoliiton toive ja oma tahto. Kekkonen oli myös kaukokatseinen poliitikko kun nyt näin vuosikymmeniä myöhemmin tiedetään mihin jamaan Kokoomus on Suomen saattanut.
Kokoomus pääsi hallitukseen vuonna 1987, vuosi Kekkosen kuoleman jälkeen ja heti se aloitti Suomen velkaannuttamisen ja Valtion omaisuuden myymisen pilkkahintaan ja useimmiten pois kotimaisesta omistuksesta.
Kekkonen varoitti suomalaisia; "älkää koskaan päästäkö Kokoomusta hallitukseen, muuten se tuhoaa Suomen".
Punaisien ruiskeiden auheuttamaa hallintoläskiä joudutaan taloustilanteen vaatiessa viimein laihduttamaan? Eikää!
Vierailija kirjoitti:
"No tämä järjestö on perustettu Kekkoselle syntymäpäivälahjaksi. Ei ole kärkipäässä, kun valtion tehtäviä laitetaan tärkeysjärjestykseen. Me ei tällä hetkellä tahdota selvitä niistä tärkeimmistäkään."
Esim. väestötason liikuntatukimus ei synny itsestään. Jos sitä ei kukaan missään tee, se tieto jää saamatta kokonaan.
Ei se tietenkään maailman tärkeintä tietoa ole mutta ei näitä sentään ihan huvikseen ole perustettu. Hyvä hallinto perustuu mm. juuri siihen että sille on tarjolla päätöksenteon tueksi tutkimustietoa jotta ei mennä päätöksissä ihan vain fiiliksellä. Vaikka siihen suuntaan kyllä asiat ovat valitettavasti olleet kyllä menossa.
Jyväskylän yliopistossa on liikuntatieteellinen tiedekunta. Eikö siellä voisi tutkia niitä asioita, joiden kimpussa UKK-instituutti puuhastelee.
Vierailija kirjoitti:
"UKK-instituutti on saanut nimensä edesmenneeltä presidentiltä Urho Kaleva Kekkoselta, josta usein käytettiin lyhennettä UKK. Instituutin perustaminen oli syntymäpäivälahja 80 vuotta täyttäneelle Kekkoselle. Kekkonen tunnettiin kuntoilua arvostavana presidenttinä."
Näin se persut ovat taas tuhoamassa suomalaista kulttuuria ja kulttuuriperintöä viemällä UKK-instituutilta rahoituksen. Mutta rahaa on kyllä Simulan ampuradoille ja Juuson mökkiteihin.
Eihän tässä ollut kyse siitä, että rahoitus vietäisiin kokonaan pois, vaan että UKK-instituutti joutuisi hakemaan avustuksensa samoin periaattein kuin muutkin vastaava laitokset ja järjestöt! Eikä rahaa jaettaisi automaattisesti budjetista erityislakien turvin.
Ettekö lue noita juttuja? Taas luetaan vain otsikot ja pahoitetaan mieli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Verorahoilla työllisestetty hyödytön työntekijä on yhteiskunnalle kalliimpi kuin työtön."
Kerrotko miksi minun pitäisi aktivoitua hakemaan töitä kun mielestäsi työt ovat usein ihan hyödyttömiä?
Ei läheskään kaikki työt ole hyödyttömiä. Kaikki yksityisen sektorin työt rahoittavat julkista sektoria, eli ne ovat ainakin jollain tavalla hyödyllisiä. Lisäksi julkisella on elintärkeitä tehtäviä ja resurssit pitäisi käyttää niihin. Eli töitä hoitajille, opettajille, poliiseille, pelastajille jne eikä järjestöjen sihteerille.
Yksityisellä sektorilla myös roijataan konttikaupalla muoviryönää Aasiasta, ajellaan metsäkoneilla raakkujoissa, saastutetaan kaivosvesillä puoli maakuntaa, verokikkaillaan rahat ulkomaille jne. Yhteiskunnan kannalta mikään tuosta ei ole hyödyllistä ja lasku on lopulta isompi kuin saadut verotulot.
Pane boikottiin kaikki metsäteollisuuden tuotteet. Lopeta myös tuotteiden käyttö, joissa on tarvittu kaivoksista hankittuja mineraaleja. Kyllä se julkinen sektori tarvitsee myös metsäteollisuuden ja kaivostoiminnan tuotteita. Mieti vaikka sairaalaan koneita ja laitteita, ilman metalleja niitä ei olisi olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"UKK-instituutti on saanut nimensä edesmenneeltä presidentiltä Urho Kaleva Kekkoselta, josta usein käytettiin lyhennettä UKK. Instituutin perustaminen oli syntymäpäivälahja 80 vuotta täyttäneelle Kekkoselle. Kekkonen tunnettiin kuntoilua arvostavana presidenttinä."
Näin se persut ovat taas tuhoamassa suomalaista kulttuuria ja kulttuuriperintöä viemällä UKK-instituutilta rahoituksen. Mutta rahaa on kyllä Simulan ampuradoille ja Juuson mökkiteihin.
Eihän tässä ollut kyse siitä, että rahoitus vietäisiin kokonaan pois, vaan että UKK-instituutti joutuisi hakemaan avustuksensa samoin periaattein kuin muutkin vastaava laitokset ja järjestöt! Eikä rahaa jaettaisi automaattisesti budjetista erityislakien turvin.
Ettekö lue noita juttuja? Taas luetaan vain otsikot ja pahoitetaan mieli?
Olen lukenut uutiset. Rydmanin 700 000 euron leikkaus tarkoittaisi 80% leikkausta UKK-instituuttiin. Se käytännössä tarkoittaisi kyseisen instituutin alasajoa. Ja kuinka sieltä Stean kautta nyt sitä rahaa riittäisi, kun Rydman leikkaa sieltäkin?
Kun hallitus perui 35 miljoonan hallihankerahoituksen, niin eikö siitä edes löydy 700 000 euroa UKK-instituutille, jotta vuosikymmenten kulttuuriperintöä ei perussuomalaisten toimesta tuhota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No tämä järjestö on perustettu Kekkoselle syntymäpäivälahjaksi. Ei ole kärkipäässä, kun valtion tehtäviä laitetaan tärkeysjärjestykseen. Me ei tällä hetkellä tahdota selvitä niistä tärkeimmistäkään."
Esim. väestötason liikuntatukimus ei synny itsestään. Jos sitä ei kukaan missään tee, se tieto jää saamatta kokonaan.
Ei se tietenkään maailman tärkeintä tietoa ole mutta ei näitä sentään ihan huvikseen ole perustettu. Hyvä hallinto perustuu mm. juuri siihen että sille on tarjolla päätöksenteon tueksi tutkimustietoa jotta ei mennä päätöksissä ihan vain fiiliksellä. Vaikka siihen suuntaan kyllä asiat ovat valitettavasti olleet kyllä menossa.
Jyväskylän yliopistossa on liikuntatieteellinen tiedekunta. Eikö siellä voisi tutkia niitä asioita, joiden kimpussa UKK-instituutti puuhastelee.
Kaikissa yliopistoissa, hyvinvointialueilla, THL:ssä, ja muissa järjestöissä on tätä samaa tutkimusta. UKK koordinoi ja päällepäsmäröi, ja vetää fyrkat.
Hae vaikka VESOTE-hanke!
Että kyllä meillä piisaa projekteja ja hankkeita ja tutkimusta ja tietoa. Suomi on kuulkaas näiden rojektien luvattu maa.
https://ukkinstituutti.fi/tutkimukset-ja-hankkeet/
Lukekaapa läpi. Ja kertokaa, oletteko koskaan kuulleet mistään näistä hankkeista?
Tai oletteko saaneet jotain hyötyä/apua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"UKK-instituutti on saanut nimensä edesmenneeltä presidentiltä Urho Kaleva Kekkoselta, josta usein käytettiin lyhennettä UKK. Instituutin perustaminen oli syntymäpäivälahja 80 vuotta täyttäneelle Kekkoselle. Kekkonen tunnettiin kuntoilua arvostavana presidenttinä."
Näin se persut ovat taas tuhoamassa suomalaista kulttuuria ja kulttuuriperintöä viemällä UKK-instituutilta rahoituksen. Mutta rahaa on kyllä Simulan ampuradoille ja Juuson mökkiteihin.
Eihän tässä ollut kyse siitä, että rahoitus vietäisiin kokonaan pois, vaan että UKK-instituutti joutuisi hakemaan avustuksensa samoin periaattein kuin muutkin vastaava laitokset ja järjestöt! Eikä rahaa jaettaisi automaattisesti budjetista erityislakien turvin.
Ettekö lue noita juttuja? Taas luetaan vain otsikot ja pahoitetaan mieli?
Olen lukenut uutiset. Rydmanin 700 000 euron leikkaus tarkoittaisi 80% leikkausta UKK-instituuttiin. Se käytännössä tarkoittaisi kyseisen instituutin alasajoa. Ja kuinka sieltä Stean kautta nyt sitä rahaa riittäisi, kun Rydman leikkaa sieltäkin?
Kun hallitus perui 35 miljoonan hallihankerahoituksen, niin eikö siitä edes löydy 700 000 euroa UKK-instituutille, jotta vuosikymmenten kulttuuriperintöä ei perussuomalaisten toimesta tuhota?
UKK-instituutin vuosimenot on noin 2,2milj.€. Osa tulee hankerahoituksista ja muualta kuin STEA:sta.
Ja sitähän emme tiedä, minkä verran UKK saisi STEA-avustuksina.
Että koko rahoitusta ei tuossa olla viemässä. Että älä puhu paskaa.
UKK olisi vain samalla viivalla muiden satojen hakijoiden kanssa.

Mitähän yrität sanoa? Se, että sinä et ole jostain kuullut tai et jotain tiedä, on joku meriitti ja argumentti?

Vuodelle 2027 valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa instituutille ehdotetaan 200 000 euron määrärahaa. Vähennys on 718 000 euroa, miltei 80 prosenttia.
https://yle.fi/a/74-20239638
Kun hallitus perui 35 miljoonan hallihankerahoituksen, niin eikö siitä edes löydy 700 000 euroa UKK-instituutille, jotta vuosikymmenten kulttuuriperintöä ei perussuomalaisten toimesta tuhota?
Rydman ei toteuta näitä leikkauksia pelastaakseen valtiontalouden vaan puhtaasti ideologisista syistä. Tämä ideologia on täysin sama kuin Trumpin hallinnossa eli tutkimus ja koulutus on pahasta. Hän on omaksunut Trumpilaisen ja Muskilaisen ideologian, missä ihannoidaan rikkaiden tyrannien hallinnoimaa maailmaa, missä kouluttamaton ja kritiikitön kansa raataa rikkaiden eteen. Kun ei ole tietoa, ei ole ymmärrystä, jolloin kaikki johdon mielipuolisetkin viestit ja käskyt menevät läpi täysin vastarinnatta. Hänet erottaa edellämainituista tosin se, ettei Rydman ole rikas vaan itse elää veronmaksajien rahalla. Mielestäni Rydman on tehnyt täydellisen virhearvioinnin lähtiessään Trumpilaiselle linjalle. Näkeehän se jenkeissäkin, että vaaleissa tulossa rökäletappio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://ukkinstituutti.fi/tutkimukset-ja-hankkeet/
Lukekaapa läpi. Ja kertokaa, oletteko koskaan kuulleet mistään näistä hankkeista?
Tai oletteko saaneet jotain hyötyä/apua?
Mitähän yrität sanoa? Se, että sinä et ole jostain kuullut tai et jotain tiedä, on joku meriitti ja argumentti?
En väitäkään, että tietäisin mistään mitään.
Siksi kysynkin, että tiedätkö esim. sinä? Tai muut palstalla?
Vai ovatko nämä miljoonien rahoitusta saavat hankkeet ja projektit vain sen niissä toimivien puuhastelua, josta kukaan ei tiedä mitään niiden ulkopuolella? Valtavasti tulee raporttia ja tilastoa, jota kukaan ei käytä tai lue?
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei tule huomaamaan ko instituutin avustusleikkausta eikä huomaisi edes sen lopettamista kokonaan. Kekkonenkaan ei ole enää täällä pahastumassa synttärilahjansa katoamista.
Samaa mieltä, kyseinen turhake joutaa jo historiaan.
Matkalla kohti yövartijavaltiota ollaan, mutta en tiedä miten toisin asiat voisi hoitaa kun ikääntyneiden määrä räjähtää ja lasten pienenee silmissä. Ei ole ehkä mahdollista ylläpitää enää aiempaa hyvinvointia.

Meillä on tooodella pitkä matka yövartijavaltioon. Yhden maailman suurimmista julkisista sektoreista ja yövartijavaltion välillä on jokunen askel kuljettavana.
Vierailija kirjoitti:
"samoin UKK-instituutti pärjäisi hyvin omillaan, se vain on tottunut valtionapuun."
Oletko koskaan ajatellut mikä näitä järjestöjä on aikanaan alettu tukea? No lähinnä siksi että järjestöt ovat tehneet samat hommat halvemmalla kuin se että valtio tai kunnat tekisivät ne itse. Järjestöthän rahoittavat aika ison osan toiminnastaan itse ja valtionapu on vain lisä siihen.
Jotenkin nyt oletetaan että järjestöt hoitavat osan valtion ja kuntien tehtävistä jatkossa ilmaiseksi. Aika härski olettamus.
vastoin yleistä käsitystä nämä järjestöt eivät ole vain jotain "ylimääräistä puuhastelua" vaan valtion ja kuntien tehtäviä paikkaavia toimijoita joiden avulla valtio voi pitää omat palvelunsa pienempinä.
Tämä. Järjestöiltä leikkaaminen on silkkaa typeryyttä! Se on kuin suoraan hölmöläisten tarinoista.
Järjestökentällä eli kolmannella sektorilla liikkuvat rahat ovat äärimmäisen pieniä verrattuna julkisella sektorilla liikkuviin rahamääriin.
Kuitenkin järjestökentällä tehdään työtä, joka hyödyttää julkista sektoria, vähentää sen tarvetta ja sen resursseja.
Järjestösektoria voisi päinvastoin tukea enemmän ja panostaa sinne enemmän resursseja, sillä se hyödyttää julkista sektoria ja vähentää julkisten palveluiden tarvetta. Järjestösektorin työ on monesti ennaltaehkäisevää työtä, joka lisää hyvinvointia ja terveyttä. Se tulee siinäkin mielessä monin kerroin halvemmaksi.
-hallintotieteilijä
Oikein sopiva säästökohde tämäkin. Ei ole mitään niin merkittävää saanut aikaan viime vuosina että olisi perusteltua valtion budjetista rahoittaa. Omillaan saa toki toimia.
Vierailija kirjoitti:
Jopa hallinnosta kuulostaa toki raflaavalta. No oikeasti UKK-instituutin hallinto on valtavat kolme henkilöä, johtaja, hallinto- ja talousjohtaja sekä hallintokoordinaattori (=assistentti).
Tuon kokoista instituuttia tuskin pystyy enää tuon pienemmällä hallinnolla tehokkaasti pyörittämään.
UKK-Instituutissa on iso henkilökunta, kymmeniä henkilöitä, osa täysaikaisia, osa osa-aikaisia.
Tämmöinen löytyi AI:lla:
"Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiö:n (UKK-instituutti) oma pääoma oli vuoden 2024 lopussa 4 143 548 euroa.
Taseen loppusumma kasvoi edellisvuodesta noin 437 000 eurolla. Säätiön varallisuutta tukevat sijoitustuotot, joilla katetaan toiminnan vuosittaiset alijäämät, sekä aiemmat varainhankinnan tuotot, kuten vuonna 2022 tehty kiinteistökauppa, joka tuotti 1,78 miljoonaa euroa. Säätiö omistaa myös enemmistön UKK Terveyspalvelut Oy:stä, joka tuottaa kaupallisia terveys- ja hyvinvointipalveluita."