50 vuotiaat ja yli - Mitä nykyajan ilmiötä et ymmärrä?
Mä en ymmärrä sitä, että alastonkuvia tai sukuelinkuvia lähetellään tuntemattomille tai tutuillekaan. Siis että otat valokuvan omasta haarovälistä ja lähetät sen jollekin puolitutulle, deitille tms?! Miksi?!
Mä en kehtaisi ottaa omasta pimperostani kuvia ja lähettää niitä edes omalle miesystävälleni! Paitsi että se tuntuisi todella oudolta ja mauttomalta, niin tämän ikäisenä olen tietoinen, että ihanin ja hullaannuttavinkin romanssi saattaa loppua hyvin ikävissä merkeissä ja minusta olisi kauhea ajatus, että exällä olisi tuollaisia kuvia minusta tai että hän kostonhimoisena vaikka näyttäisi tai lähettäisi noita kuvia muille...
Kommentit (1448)
Ehkä sitä, että ei osata kirjoittaa oikein. Ei siis "50 vuotiaat", vaan "50-vuotiaat".
Kyllä persuilu on nykyajassa ahdistava ilmiö.
Raaka väkivalta. Ennenvanhaan maassa makaavaa ei enää kuritettu.
Miksi tuollainen typerys kuin ap kirjoittelee tänne.
En ymmärrä sitä, että baarissa/yökerhossa ei tanssita.
Lista asioista on todella pitkä, mutta suurin osa ihmetystä herättävistä asioista liittyy yhteen ja samaan kehityskulkuun.
Nuoremmat sukupolvet ovat käytännössä korvanneet koko suomalaisen kulttuurin yhdysvaltalaisella vastineella. Se ei ole pelkästään englannin kielen käyttöä siellä missä sitä ei tarvita vaan se on paljon laajempi kokonaisuus. Monet nuoremmat suomalaiset ajattelevat kuin amerikkalainen ja reagoivat asioihin niin kuin olettavat oman yhdysvaltalaisen viiteryhmän niihin reagoivan.
Kun lukee aiemmin kirjoitettuja kommentteja niin sama kaava toistuu. Usein kyse on siitä että hieman vanhemmat suomalaiset ovat kokonaan jääneet tästä nopeasta kulttuurisesta amerikanisaatiosta syrjään ja toivovat asioiden sujuvan niin kuin ne ennen Suomessa sujuivat.
Kieltämättä koen olon aika ulkopuoliseksi kun en enää ymmärrä kunnolla referenssejä. Kun ei tunne yhdysvaltalaisessa keskustelussa esiintyviä henkilöitä, ymmärrä heidän mielipiteitään ja motiiveitaan on aika hankala keskustella nuorempien suomalaisten kanssa. Oman osansa tuo keskusteluun ympätyt nasevat one-linerit, joiden eksaktia merkitystä on vaikea usein käsittää. Ne vaan nuorten ihmisten mielestä kuulostavat hyvältä.
Todella monia täällä esitettyjä asioita on tullut ihmeteltyä ja monesti...
Lisänä itsellä vielä autotunella tehty musiikki, nykyään ei tarvitse edes osta laulaa päästäkseen esiintymään, eli vain ulkonäöllä "tähtiin"?!?
Vierailija kirjoitti:
Tatuointivillitys.
En pysty käsittämään tuollaista ihon sotkemista. En ole nähnyt yhtäkään hienoa tatuointia. Entä onko tutkittu kunnolla millainen terveysuhka se on?
Jos näen naisella pienenkin tatuoinnin, se on välitön turn-off.
Tämä on vain minun mielipide.
Toinen asia on älypuhelimen tuijottaminen. Se on aivan sairasta miten paljon se vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Miten paljon jää asioita tekemättä ja havaitsematta kun katse on puhelimessa?
Kännykkä töissä. Sivusta seuranneena: heti kun on tauko, on kännykkä kädessä. Tuossa seurasin ruohonleikkaajaa ja kadun lakaisukoneen ajajaa. Molemmat ajoivat konetta vähän aikaa, sitten kännykkätauko, taas pieni hetki töitä ja taas kännykkätauko. Kaupassa vähän väliä kädessä kännykkä. Kahvilassa ja ruokailussa kännykkä. Sekopäistä sakkia.
Minä (74 v.) ymmärrän lähes kaikkia nykyajan hössötyksiäkin, koska pidän hyvin tod. näköisenä sitä että nykyinen Håmå "sapiens" (viisas, LoL!) on annunakien jostakin melko pitkälle kehittyneestä ihmisapinasta kullankaivajaorjiksi geenimanipuloiman vähäkarvaisen apinarodun jälkeläinen. Niitä apinoita on sitten mm. tekemässä lopullisen päätöksen siitä laukaistaanko ballistisia ydinohjuksia piakkoin vai vasta vähän myöhemmin. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tatuointivillitys.
En pysty käsittämään tuollaista ihon sotkemista. En ole nähnyt yhtäkään hienoa tatuointia. Entä onko tutkittu kunnolla millainen terveysuhka se on?
Jos näen naisella pienenkin tatuoinnin, se on välitön turn-off.
Tämä on vain minun mielipide.
Toinen asia on älypuhelimen tuijottaminen. Se on aivan sairasta miten paljon se vaikuttaa sosiaaliseen elämään. Miten paljon jää asioita tekemättä ja havaitsematta kun katse on puhelimessa?
Kännykkä töissä. Sivusta seuranneena: heti kun on tauko, on kännykkä kädessä. Tuossa seurasin ruohonleikkaajaa ja kadun lakaisukoneen ajajaa. Molemmat ajoivat konetta vähän aikaa, sitten kännykkätauko, taas pieni hetki töitä ja taas kännykkätauko. Kaupassa vähän väliä kädessä kännykkä. Kahvilassa ja ruokailussa kännykkä. Sekopäistä sakkia.
Et kai itse ole tauolla tuota kirjoittaessasi?
Välillä kummastuttaa kännyköistä valittajat. Eiköhän täälläkin suurin osa kirjoita tänne kännykällä. Muutakin voisi tehdä.

Toimistoissa ja etätöissä istujat valittavat kännykän äärellä, kun huomaavat muidenkin käyttävän työpäivän aikana kännykkää ihan muuhun kuin työntekoon.
Vierailija kirjoitti:
En painajaisissanikaan kuvitellut, että vihervasemmistolainen woke-kulttuuri ja sen ajama henkinen autoritarismi murentaisivat demokratiaa kuten Neuvostoliiton kaltaisessa totalitaarisessa valtiossa. Ja tämä on nykyhetki läntisissä demokratioissa.
Pakotetut uudet sanat, keinotekoiset sukupuolikäsitteet ja ideologinen identiteettipolitiikka luovat uutta eriarvoisuutta, jossa tietyt ryhmät nostetaan muiden yläpuolelle. Suvaitsevaisuuden varjolla harjoitettava cancel-kulttuuri ja sosiaalinen eristäminen pakottavat kansalaiset itsesensuuriin ja pelkoon. Kun avoin keskustelu korvautuu neuvostotyylisellä ajatusten ja kielen kontrollilla, vapaan yhteiskunnan ja demokratian perusta murenee.
Tämä!
En ymmärrä, että miksi väkivalta ja kiusaaminen on lisääntynyt yhä enemmän? Näitä löytyy yhä nuoremmista koko ajan ja erittäin huolestuttava ilmiö on se, että yhä nuorempia laitetaan murhaamaan, polttamaan asuntoja ym. Näille nuorille myös kasvaa ennen pitkää vain huonoa oloa lisää ym. Mutta tämä palsta jo todistaa sen, että kun aikaisemmin oli suhteellisen rauhallinen palsta, niin trollit ja kiusaaminen alkanut täällä myös? En ymmärrä tätä ilmiötä enää lainkaan?!
Tuollainen ahdasmielisyys ja ihmisten halveksunta on käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, että miksi väkivalta ja kiusaaminen on lisääntynyt yhä enemmän? Näitä löytyy yhä nuoremmista koko ajan ja erittäin huolestuttava ilmiö on se, että yhä nuorempia laitetaan murhaamaan, polttamaan asuntoja ym. Näille nuorille myös kasvaa ennen pitkää vain huonoa oloa lisää ym. Mutta tämä palsta jo todistaa sen, että kun aikaisemmin oli suhteellisen rauhallinen palsta, niin trollit ja kiusaaminen alkanut täällä myös? En ymmärrä tätä ilmiötä enää lainkaan?!
Tässä tyypillinen harhakuva. Tosiasiassa nuorison tekemät pahoinpitelyt ja henkirikokset ovat vähentyneet menneisiin vuosikymmeniin verrattuna. Kohuotsikot ei kerro koko totuutta.
Oikeistopupulismi ja kaikki sen lieveilmiöt, kuten täälläkin saa lukea. Toisin kuin he kirjoittavat, aikamme kuva on äärioikeiston harjoittama maalittaminen, trollaaminen ja öyhötys. Samaan aikaan valtaapitävät voivat rauhassa heikentää vähäosaisten asemaa.
Afrikkalaisten mustamaalaaminen.
Hidastetöyssyt!!! On niin väärin, että nuorison yörallien vuoksi on töyssyt oltava joka ainoan kaupungin ja kyläpahasen keskustan kaduissa. Miksi meitä normaaleja oikein ajavia rangaistaan ja autot tärveltyvät hyppyreissä. Peltipoliisit käyttöön ja ylinopeuksista tuntuvat sakot!
Se, että nahkapääpersut yrittävät epätoivoisesti määritellä rasismia ja vihapuhetta itselleen suotuisampaan suuntaan.