Lue keskustelun säännöt.
On itse asiassa aika traumaattista todeta että pitkäaikaiset hyvät ystävät ei reagoi mitenkään jos lopetat pitämästä yhteyttä
03.08.2026 |
Moni roikkuu väljissä ihmissuhteissa pitäen yhteyttä yksipuolisesti, koska se on oikeesti tosi tuskaa todella testata onko ystävyys yksipuolista vai ei
Joskus elämässä on ihan tarpeeksi haasteita ja ekstra sydämen särkeminen ei vaan mahdu budjettiin. Moni myös pelkää totuutta ja mahdollista yksinäisyyttä
Mulla on mennyt kokonaisia pitkäaikaisia kaveriporukoita ja lapsuudesta asti olleita ystäviä siinä kun aloin pitää yhtä usein yhteyttä kuin he. Eli en ollenkaan. Eikä kukaan koskaan edes kysynyt mitään. Se oikeesti sattuu.
Kommentit (219)
Vierailija kirjoitti:
Ei ne oikeasti ole sitten kovin hyviä ystäviä olleet jos eivät edes huomaa että et enää pidä yhteyttä.
Ehkä he ovat niitä, jotka täällä ihmettelevät miksi ystävä on lopettanut yhteydenpidon, siis niin tyhmiä, etteivät tajua, että toinen on kyllästynyt vetämään perässään, kun ei ole mitään vastavuoroisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo pitkään elänyt ja tullut siihen tulokseen , että 98% ihmisistä ei ota yhteyttä toisiin ihmisiin muulloin ,kun 1. Tarvitsevat apua tai rahaa. 2. Ovat ns hädissään. 3 ovat uteliaita mitä toiselle kuuluu. 4. Toivovat ,että se henkilö kutsuisi tämän yhteydenottajan kylään.
Näin on asiat esim täällä pohjoisemmassa Suomessa , siis Kajaanin pohjoispuolella.
Jos teet itse aloitteen ,niin kyllä kyläilijöitä piisaa. Vain osa kutsuu vastakahvittelulle.
Ihan hyvä näin!.Tämä ei ole moite ,eikä valitus, vaan fakta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on asiaan vähemmän dramaattinen (tai traumaattinen) näkökulma. Minulle on vaan realismia, että sellaisia aikuisia ei juurikaan ole, jotka pystyvät priorisoimaan kovin korkealle omat ystävyyssuhteensa. Aikuinen ystävyys on hieman sellaista luxusta; sitä on harvakseltaan, eikä siihen oikein ole resursseja välttämättömyyksien jälkeen, mutta silti tai juuri siitä syystä se on arvostettua. Mulla ei ole yhtään pitkäaikaista ystävyyssuhdetta, jossa ei olisi ollut pitkiä hiljaisia kausia. Joskus luulin, että kun lapset kasvavat, on aikaa enemmäm itselle ja ystävillekin, mutta pah. Tuli ikääntyvien appivanhempien ja omien vanhempien huolehtimiset tilalle ja omatkin voimavarat ja terveys vaan vähenevät vuosi vuodelta.
Minä taas ajattelen että arjessa on hälyttävästi jotain pielessä jos ei ole kerran viikossa aikaa ystäville
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on asiaan vähemmän dramaattinen (tai traumaattinen) näkökulma. Minulle on vaan realismia, että sellaisia aikuisia ei juurikaan ole, jotka pystyvät priorisoimaan kovin korkealle omat ystävyyssuhteensa. Aikuinen ystävyys on hieman sellaista luxusta; sitä on harvakseltaan, eikä siihen oikein ole resursseja välttämättömyyksien jälkeen, mutta silti tai juuri siitä syystä se on arvostettua. Mulla ei ole yhtään pitkäaikaista ystävyyssuhdetta, jossa ei olisi ollut pitkiä hiljaisia kausia. Joskus luulin, että kun lapset kasvavat, on aikaa enemmäm itselle ja ystävillekin, mutta pah. Tuli ikääntyvien appivanhempien ja omien vanhempien huolehtimiset tilalle ja omatkin voimavarat ja terveys vaan vähenevät vuosi vuodelta.
Minä taas ajattelen että arjessa on hälyttävästi jotain pielessä jos ei ole kerran viikossa aikaa ystäville
Olen samaa mieltä siitä, että arki on hälyttävästi pielessä, jos käytännössä kaikki voimavarat kuluu velvollisuuksiin. Mutta niinpä se vain vaikuttaisi olevan, niin mulla kuin muillakin ja kroonisesti. Sitten vielä sekin, että kun olen sote-alalla kuten suurin osa ystävistänikin, niin koko sosiaalinen akku kuluu jo työpäivän aikana ihmisiin, joihin ei ole mitään tunnesidettä. Eikä sitä vaan tunnu riittävän paljon niihin tärkeisiin ihmissuhteisiin. Onhan tämä surullista realismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on asiaan vähemmän dramaattinen (tai traumaattinen) näkökulma. Minulle on vaan realismia, että sellaisia aikuisia ei juurikaan ole, jotka pystyvät priorisoimaan kovin korkealle omat ystävyyssuhteensa. Aikuinen ystävyys on hieman sellaista luxusta; sitä on harvakseltaan, eikä siihen oikein ole resursseja välttämättömyyksien jälkeen, mutta silti tai juuri siitä syystä se on arvostettua. Mulla ei ole yhtään pitkäaikaista ystävyyssuhdetta, jossa ei olisi ollut pitkiä hiljaisia kausia. Joskus luulin, että kun lapset kasvavat, on aikaa enemmäm itselle ja ystävillekin, mutta pah. Tuli ikääntyvien appivanhempien ja omien vanhempien huolehtimiset tilalle ja omatkin voimavarat ja terveys vaan vähenevät vuosi vuodelta.
Minä taas ajattelen että arjessa on hälyttävästi jotain pielessä jos ei ole kerran viikossa aikaa ystäville
Olen samaa mieltä siitä, että arki on hälyttävästi pielessä, jos käytännössä kaikki voimavarat kuluu velvollisuuksiin. Mutta niinpä se vain vaikuttaisi olevan, niin mulla kuin muillakin ja kroonisesti. Sitten vielä sekin, että kun olen sote-alalla kuten suurin osa ystävistänikin, niin koko sosiaalinen akku kuluu jo työpäivän aikana ihmisiin, joihin ei ole mitään tunnesidettä. Eikä sitä vaan tunnu riittävän paljon niihin tärkeisiin ihmissuhteisiin. Onhan tämä surullista realismia.
Toivon että saat edes vähän helpotusta arkeesi, kuulostaa raskaalta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen aina ollut vähän erakkoluonne, itsekseen oleminen on mukavuusaluettani. Yhden kaveriporukan kanssa on ollut kivaa, mutta vanhemmiten tapaamisten sopiminen on tullut vaikeammaksi ja ihme häsäämiseksi, jossa ihan viime tingassa muutetaankin huvin vuoksi suunnitelmia tai pitäisi venyä extempore-tapaamisiin. Lisäksi tuntuu, että joutuu yhä useammin selittelemään, perustelemaan ja puolustelemaan omaa elämäänsä, en aina jaksa kuunnella elämänneuvojen tuputtamista ja jankkaamista. Vanhemmiten kommunikointi- ja luonne-eroja tuntuvat siis korostuvan, kiinnostuksen kohteet ovat taas erkaantuneet, ja yksinolo on helpompaa, kevyempää, vähemmän stressiä.
No mulle ihmistä ei enää olemassa jos 4 viikkoon ei ole pidetty mitään yhteyttä. Ja varsinkaan jos yhteydenpito ei ole vastavuoroista niin semmoset ystävät saavat todellakin jäädä.
Ei siinä mitään traumaattista ole, se on elämää. Ystäviä tulee ja menee, eri elämänvaiheessa on eri ystävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse pidän yhteyttä tuttuihin harvoin joku 1 kerta vuodessa etäällä asuvat ja lähimmät ystävät voi olla kerta viikko.
kaiknlainen painostaminen on huono asia.
monella on lapset,ikääntyvien vanhempien hoito,sairaudet jne kuorma,ei jaksa kyläillä tms. nuorena oli eri asia kun käytiin samaa koulua jne eli nähtiin päivittäin.vanhemmiten elinpiiri kutistuu,tulee kuolemia ja muuutoja ulkomaille jne.
ei kannata olla katkera vaan kiitollinen, että sai olla ystävä vaikka kouluajan.kunnes tiet vei eri puolille suomea.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen.
Samoin. Ja mikä kurjinta, että samat "ystävät" jaksavat kytätä somessa, mutta eivät vaivaudu ottamaan yhteyttä, koska tekosyynä on kiire, stressi tai ainainen välimatka. Yksipuoliset ystävyydet olivat minun kohdallani tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen.
Minä en.
Mutta minä en myöskään "testaa" ystävyyssuhteitani, enkä parisuhdettani. Elän elämää ja siihen kuuluu, että osa ystävyyssuhteista hiipuu välillä eri syistä johtuen. Jotkut jopa lopullisesti - tai enhän minä tiedä vielä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kyllä näin ruuhkavuosina on aika - ja etenkin voimavarat - sen verran kortilla, että kaikkiin hyviinkään tyyppeihin ei tule pidettyä tarpeeksi yhteyttä. Se on vain elämää, ei mitään mistä olisi syytä pahoittaa mielensä.
Vierailija kirjoitti:
No mulle ihmistä ei enää olemassa jos 4 viikkoon ei ole pidetty mitään yhteyttä. Ja varsinkaan jos yhteydenpito ei ole vastavuoroista niin semmoset ystävät saavat todellakin jäädä.
Ei siinä mitään traumaattista ole, se on elämää. Ystäviä tulee ja menee, eri elämänvaiheessa on eri ystävät.
Eikai tää oo ihan tosissaan kirjoitettu?
4 viikkoa on todella lyhyt aika, jos sattuu olemaan vaikkapa työkiireitä tai muuta, joka vie paljon vapaa-aikaa.
Itse puhuisin enemmän vuosista kuin viikoista, mutta meitä on varmasti moneen junaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mulle ihmistä ei enää olemassa jos 4 viikkoon ei ole pidetty mitään yhteyttä. Ja varsinkaan jos yhteydenpito ei ole vastavuoroista niin semmoset ystävät saavat todellakin jäädä.
Ei siinä mitään traumaattista ole, se on elämää. Ystäviä tulee ja menee, eri elämänvaiheessa on eri ystävät.
Aikamoinen trauma ja tragedia se sulle näyttää olevan, jos jo neljässä viikossa alkaa julistaa että hän on mulle kuollut ihminen, kun ei ottanut mitään yhteyttä. Ei hyvää päivää 😅😅😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulle ihmistä ei enää olemassa jos 4 viikkoon ei ole pidetty mitään yhteyttä. Ja varsinkaan jos yhteydenpito ei ole vastavuoroista niin semmoset ystävät saavat todellakin jäädä.
Ei siinä mitään traumaattista ole, se on elämää. Ystäviä tulee ja menee, eri elämänvaiheessa on eri ystävät.
Eikai tää oo ihan tosissaan kirjoitettu?
4 viikkoa on todella lyhyt aika, jos sattuu olemaan vaikkapa työkiireitä tai muuta, joka vie paljon vapaa-aikaa.
Itse puhuisin enemmän vuosista kuin viikoista, mutta meitä on varmasti moneen junaan.
Jos et kuule ystävästä vuoteen, niin onko hän sinulle edelleen hyvä ja läheinen ystävä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen.
Minä en.
Mutta minä en myöskään "testaa" ystävyyssuhteitani, enkä parisuhdettani. Elän elämää ja siihen kuuluu, että osa ystävyyssuhteista hiipuu välillä eri syistä johtuen. Jotkut jopa lopullisesti - tai enhän minä tiedä vielä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Kyllä näin ruuhkavuosina on aika - ja etenkin voimavarat - sen verran kortilla, että kaikkiin hyviinkään tyyppeihin ei tule pidettyä tarpeeksi yhteyttä. Se on vain elämää, ei mitään mistä olisi syytä pahoittaa mielensä.
Sangen kummallista, että sinulta löytyy silti ruuhkavuosien keskellä aikaa ja voimavaroja kommetoida av:lla? Hmm...
Vierailija kirjoitti:
Kasvaminen erilleen on normaalia. On oikeastaan epänormaalia olettaa että ihmiset ovat kavereita/ystäviä iänkaikkisesti aamen? Ihmissuhteet ei ole staattisia olotiloja missä ei tapahdu muutoksia.
Onhan se normaalia joo. Toisaalta itse vertaisin pitkäaikaisia ystäviä, etenkin lapsuudenystäviä, sisaruksiin ja siksi kynnys katkaista välit on todella korkea.
Te vaan kalusitte toisenne tietyllä tavalla tyhjiksi. Kummallakaan ei lopulta ollut oikein mitään uutta annettavaa toiselle. Ihan normaalia.
Eivät reagoineet, kun yritin pitää yhteyttä ja eivät reagoi, kun lopetin. Monen kanssa käynyt näin ja nyt voin sanoa, että minulla ei ole yhtään ystävää.
Jos en ota yhteyttä, niin en todennäköisesti välitä koko ihmisestä. Jotkut vain eivät hoksaa, että heidän yksisuuntainen yhteydenpitonsa tuntuu siitä "ystävästä" lähinnä vastenmieliseltä ja rasittavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mulle ihmistä ei enää olemassa jos 4 viikkoon ei ole pidetty mitään yhteyttä. Ja varsinkaan jos yhteydenpito ei ole vastavuoroista niin semmoset ystävät saavat todellakin jäädä.
Ei siinä mitään traumaattista ole, se on elämää. Ystäviä tulee ja menee, eri elämänvaiheessa on eri ystävät.
Aikamoinen trauma ja tragedia se sulle näyttää olevan, jos jo neljässä viikossa alkaa julistaa että hän on mulle kuollut ihminen, kun ei ottanut mitään yhteyttä. Ei hyvää päivää 😅😅😅
Kyllä mäkin unohdan ihmisen olemassaolon jos on noin pitkä aika ilman yhteyttä. Muistan taas kun palaa kuvioihin itse aktiivisena
Kasvaminen erilleen on normaalia. On oikeastaan epänormaalia olettaa että ihmiset ovat kavereita/ystäviä iänkaikkisesti aamen? Ihmissuhteet ei ole staattisia olotiloja missä ei tapahdu muutoksia.