Lue keskustelun säännöt.
On itse asiassa aika traumaattista todeta että pitkäaikaiset hyvät ystävät ei reagoi mitenkään jos lopetat pitämästä yhteyttä
03.08.2026 |
Moni roikkuu väljissä ihmissuhteissa pitäen yhteyttä yksipuolisesti, koska se on oikeesti tosi tuskaa todella testata onko ystävyys yksipuolista vai ei
Joskus elämässä on ihan tarpeeksi haasteita ja ekstra sydämen särkeminen ei vaan mahdu budjettiin. Moni myös pelkää totuutta ja mahdollista yksinäisyyttä
Mulla on mennyt kokonaisia pitkäaikaisia kaveriporukoita ja lapsuudesta asti olleita ystäviä siinä kun aloin pitää yhtä usein yhteyttä kuin he. Eli en ollenkaan. Eikä kukaan koskaan edes kysynyt mitään. Se oikeesti sattuu.
Kommentit (216)
Vierailija kirjoitti:
Eivät ihmiset koskaan ole ihan sellaisia, kuin juuri sinä haluaisit. Minusta on vähäsen narsistista ajatella niin.
Joku pitää aktiivisemmin yhteyttä, joku toinen passiivisemmin. Sellaista se on. Aktiivinen viestittelijä voi välittää sinusta enemmän kuin passiivinen, tai sitten ei. Ehkä hän onkin vain helpommin tylsistyvä ja tarvitsee sinua enemmän viihdykkeenä. Passiivinen kaveri voi olla piittaamaton, tai sitten itsenäinen yksin viihtyvä introvertti, joka vaalii jokavuotista tapaamistanne mielessään ja arvostaa sinua syvästi.
Kun muut ihmiset eivät ole aina sellaisia kuin haluaisit, sinun pitää itse toimia niin että olet tyytyväinen oloosi. Voit antautua olemaan se aktiivinen yhteydenpitäjä, tai jättää sikseen. Kumpi toimii sinulle paremmin?
Yleinen elämänkokemus sanoo, että yksinäisyyteen vetäytyminen ja armottomuus harvoin tekevät onnelliseksi. Muiden hyväksyminen ja vaaliminen sellaisinaan ehkä useammin.
Tämä on viisas viesti!
Ihmiset ovat kovin erilaisia.
Eräs ystäväni on hyvä ystäväni, mutta myös oman (melko tavallisen) elämänsä draamakuningatar. Meillä on aina tosi hauskaa yhdessä, mutta hän ei oikein muista isojakaan asioita mitä olen hänelle kertonut, siis sellaisiakaan mitä on puitu oikein huolella. Luulen että hänen arkensa on vaan niin kertakaikkiaan täynnä hurjia käänteitä ja käsittämättömiä kohtaloita, että ei sitä kaistaa enää riitä ystävien draamoille, mahtaako edes omiaan muistaa vuoden päästä kun on tullut jo niin monta uutta tilalle. Hän on myös fiksu, ajattelevainen ja hauska.
Toinen ystävä muistaa kaiken mitä olen ikinä sanonut, mutta hänellä ole superhyvää tilannetajua, vaan lukee muita ihmisiä melko kirjaimellisesti, töksäyttelee, ja olettaa useimmiten että muiden ihmisten elämä on juuri kuten hänenkin. Mutta hän tosiaan kuuntele kaiken ja muistaa kaiken, ja oikeasti välittää siitä minulle kuuluu. Nähdään usein ja jutellaan paljon, ja se on kivaa.
Parempi suhtautua niin, ettei sitä täydellistä ihmistä löydy kumppaniksi, ystäväksi eikä edes peilistä! Mukavaa voi olla silti, ja ihmiset useimmiten haluavat toisilleen hyvää, mutta kaikille oma elämä on suurin haaste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä toivoisin ihmisten erottavan kaksi asiaa.
On ihan eri juttu, jos toisesta kuuluu harvoin, mutta häntä kiinnostaa kuulumisesi ja kertoo omistaan. Se taas ei ole kivaa, että toisesta ei kuulu ja yhteydenottoihisi ei vastata/vastataan parin viikon viiveellä, eikä toista kiinnosta sinun kuulumisesi/eikä hän kerro elämänsä isoista tapahtumistakaan. Sitten luet somesta, että toinen ei ole kertonut sinulle menneensä kihloihin/saaneensa lapsen/muuttaneensa Norjaan.
Loukkaannuin todella, kun olin kysynyt lapseni kummin kuulumisia. Kummi sanoi, ettei kuulu mitään erityistä. Sitten sain lukea somesta, että olin mennyt kihloihin. Naimisiin menostaankaan ei suostunut kertomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on vain ja ainoastaan helpotus kun pääsee joutavasta paskasakista eroon.
Oletko itse kokenut ja oliko se sulle tunteen tasolla noin mustavalkoista?
On se siinä vaiheessa, kun on tunnisrsnut olleensa itselleen yoksisessa seurassa ja voineensa huonosti. Sitten kun on tehnyt päätöksen irtaantua kyseisistä ihmisistä - mennään nyt sitten tunteen tasolle - niin se tunne on sama kuin hengittäisit kasteenraikasta aamuilmaa pitkään jatkuneen ummehtunern kellari-ilman sijaan. Mustavalkoista tai ei, mutta ihanaa pehmeää valoa kylläkin. Heitä ei ole ikävä.
-eri-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet varmasti nainen, jos on pakko pitää yhteyttä koko ajan tai ystävyys loppuu., Miehet voivat hyvin pitää vaikka 20 vuoden tauon ja sitten taas tavatessa jatkaa normaalisti siitä mihin viimeksi jäätiin.
Normaalisti? Siis kyllä noinkin voi käydä, mutta onko se silloin ollut kovinkaan läheistä ystävyyttä?
Miten ei voi käydä ? Miehen lapsuuden ja nuoruuden kaveri muutti etelä- Ruotsiin hyvin vähän ja harvoin pitivät yhteyttä. Sitten noin 30 vuoden tauon jälkeen näkivät kun mies oli siellä työ keikalla ja jutut jatkui siitä mihin jäivät. Elämä heittelee ja vaikkei ole missään tekemisissä toisen kanssa, ystävyys jatkuu kun taas tiet kohtaa. Mutta joo vain läheisriippuvaisella jää kaikki lopullisesti kun ei vastaa heti viestiin eikä muutenkaan ehdi näkemään.
Tämä on mielestäni aidointa ystävyyttä. Tehdään toisen elämä rikkaammaksi, mutta ei raskaammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet varmasti nainen, jos on pakko pitää yhteyttä koko ajan tai ystävyys loppuu., Miehet voivat hyvin pitää vaikka 20 vuoden tauon ja sitten taas tavatessa jatkaa normaalisti siitä mihin viimeksi jäätiin.
Normaalisti? Siis kyllä noinkin voi käydä, mutta onko se silloin ollut kovinkaan läheistä ystävyyttä?
Miten ei voi käydä ? Miehen lapsuuden ja nuoruuden kaveri muutti etelä- Ruotsiin hyvin vähän ja harvoin pitivät yhteyttä. Sitten noin 30 vuoden tauon jälkeen näkivät kun mies oli siellä työ keikalla ja jutut jatkui siitä mihin jäivät. Elämä heittelee ja vaikkei ole missään tekemisissä toisen kanssa, ystävyys jatkuu kun taas tiet kohtaa. Mutta joo vain läheisriippuvaisella jää kaikki lopullisesti kun ei vastaa heti viestiin eikä muutenkaan ehdi näkemään.
Tämä on mielestäni aidointa ystävyyttä. Tehdään toisen elämä rikkaammaksi, mutta ei raskaammaksi.
No tässä molemmilla elämä muuttui eikä kumpikaan enää kovin välittänyt, kun oli uudet kuviot. Mitä jos tämä mies olisikin halunnut pitää yhteyttä tuohon ruotsin kaveriin, mutta tällä ei olisi kiinnostanut? Välit olisivat menneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet meistä keski-ikäisistä on yksinkertaisesti aika väsyneitä tai muuten vaan vapaa-aikana kiinnostuneita lähinnä omista harrastuksistaan ja ajasta oman perheen kanssa.
Minä kuulun niihin, joka ei yksinkertaisesti jaksa oma-aloitteisesti pitää yhteyttä ystäviin, mutta kyllä he tietävät, että minusta saa halutessaan juttuseuraa, ja olen myös aina valmis auttamaan ongelmatilanteissa.
Minä vain viihdyn omassa seurassani, taide- ja käsityöharrastusteni parissa, niin mahdottoman hyvin, etten ole valmis luovuttamaan sitä aikaani muille kovin usein. Tähänastinen elämä on ollut täynnä velvollisuuksia ja nyt vihdoin saatu oma, kiireetön aika tuntuu luksukselle.
Sitten sinun ja vastaavien pitää olla yksin ja hyväksyä se. Sinun pitää sitten myös hyväksyä se, että myös ne soitot ja kutsumisen loppuu. Ystävyys on vastavuoroisuutta. Ihmisellä on sina voimia ja aikaa sellaisiin asioihin, jotka hänelle ovat tärkeitä. Sinulle ystävyydet eivät ole. Se on ihan hyväksyttävää. Olet sitten vsin yksin ja keskityt taideprojekteihisi.
En ole samaa mieltä, että voimat riittäisivät aina tärkeinä pitämiinsä asioihin. Esimerkiksi monet perhe-elämän velvoitteet vedetään joinain kausina aika voimattomina vain koska on pakko, minkä myös tuntee omassa jaksamisessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet meistä keski-ikäisistä on yksinkertaisesti aika väsyneitä tai muuten vaan vapaa-aikana kiinnostuneita lähinnä omista harrastuksistaan ja ajasta oman perheen kanssa.
Minä kuulun niihin, joka ei yksinkertaisesti jaksa oma-aloitteisesti pitää yhteyttä ystäviin, mutta kyllä he tietävät, että minusta saa halutessaan juttuseuraa, ja olen myös aina valmis auttamaan ongelmatilanteissa.
Minä vain viihdyn omassa seurassani, taide- ja käsityöharrastusteni parissa, niin mahdottoman hyvin, etten ole valmis luovuttamaan sitä aikaani muille kovin usein. Tähänastinen elämä on ollut täynnä velvollisuuksia ja nyt vihdoin saatu oma, kiireetön aika tuntuu luksukselle.
Sitten sinun ja vastaavien pitää olla yksin ja hyväksyä se. Sinun pitää sitten myös hyväksyä se, että myös ne soitot ja kutsumisen loppuu. Ystävyys on vastavuoroisuutta. Ihmisellä on sina voimia ja aikaa sellaisiin asioihin, jotka hänelle ovat tärkeitä. Sinulle ystävyydet eivät ole. Se on ihan hyväksyttävää. Olet sitten vsin yksin ja keskityt taideprojekteihisi.
Anteeksi, pakko kommentoida sivusta. Mistä sinä olet saanut sen ajatuksen että sinä voit määrittää mitä muidenkin ystävyyssuhteiden pitää olla ja miten niissä pitää toimia, tai sitten vaihtoehtoisesti olla yksin?
Maailmassa kun on paljon meitäkin joiden ystävyyssuhteissa on erilaisia dynamiikkoja ja pystymme mainiosti elämään sen kanssa. Esimerkiksi itse olin nuorena aivan surkea yhteydenpitäjä mutta silti minulla oli paljon ystäviä jotka pitivät yhteyttä minuun ja pitävät edelleen. Nykyään olen tullut rohkeammaksi itse ottamaan yhteyttä ja minulla on myös ystävyyksiä joissa minä olen se yhteydenpitäjä.
Nämä vaihtelevat luonteiden ja elämäntilanteiden mukaan. Itse sanoisin että ystävyydessä avainsana on kommunikaatio. Ei kukaan tajua jos yhtäkkiä vain muuttaa totuttua dynamiikkaa "testatakseen" toista. Miksi pitää testata? Mun ystävyyssuhteissa on aina juteltu tästäkin asiasta. Muistan kun nuorena sanoin uusille ystäville että sori mut mä en sitten osaa pitää yhteyttä, eli ei kannata alkaa mun ystäväksi jos sitä odottaa. Osa ei alkanutkaan, mutta vielä nyt 30 vuoden jälkeen mulla on eräskin läheinen ystävä joka iloisesti sanoi vain että ei haittaa! Hän voi olla se joka pitää yhteyttä koska se on hänelle luontevaa :) Viime vuosina ollaan naurettu makeasti kun olen yllättänyt ottamalla oma-aloitteisesti yhteyttä jo useamman kerran :D
Eli yksin ei tarvitse olla, pitää vain löytää ne omat ihmiset jotka ymmärtävät sinua ja joille toimintatapasi on ok. Ja muistaa se kommunikaatio passiivisaggressiivisten testien sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin ennen yhteydessä paljon ihmisiin ja ihmetellyt myöskin ap:n tyyliin asioita. Lopuksi tulin siihen tulokseen, etten vain ole ihmisten ystävä ja viihdyn vain muutaman ihmisen kanssa. En siis ole hyvä ystävä enkä ihminen itsekkään. Olen vain muutamaan ystävään yhteyksissä ja nämäkin kaukana toisistaan. Olen alkanut viihtymään omassa seurassa, koska saan silloin olla just sellainen kuin olen. Ei ressiä muista, ei jatkuvaa miellyttämistä, ei tarvitse kuunella miten toistenkanssa tulee olla. Saan olla yksin oma tympeä itseni.
Aloittajan tyyppiseen takia mulla on itse asiassa hirveä kynnys ottaa yhteyttä, jos on tullut syystä tai toisesta taukoa yhteydenpitoon. Pelottaa, että saan vaan haukkuja, miten surkea epäystävä olen (niin on itse asiassa käynytkin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävät on tärkeitä ja pitkäaikaiset kivoja olla olemassa. Joskus ystävyydet vaan hiipuu. Sitten voi olla erilaisia asioita, jotka hiivuttavat toista osapuolta. Itse oon kokenut, etten enää jaksa olla kovin usein ystävän kanssa, joka on kova arvostelemaan. Eikä osaa kunnioittaa toisen rajoja. Ei tuu kyseltyä hänen peräänsä, kun usein hänet tavattua tulee vain paha mieli. Sääli meidän lasten kannalta, jotka eivät tapaa enää kovin usein.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen tätäkin keskustelua lukiessa Liisa Keltikangas-Järvisen uusin kirja itsekkyydestä. Kaikki ovat nykyään aika keskittyneitä siihen, miltä minusta tuntuu, mitä minä haluan, mitä minä jaksan. Monelle on aika vieras sellainen ajatus, että toisesta ihmisestä (muustakin kuin omasta perheenjäsenestä) saattaisi aidosti välittää niin paljon, että olisi oikeasti kiinnostunut siitä, miten hänellä menee. Ihmissuhteen hyödyt pitäisi saada itselleen näkemättä lainkaan vaivaa. Ystävyys tuntuu vaatimukselta, ja toisen toive olla tekemisissä tuntuu "roikkumiselta".
Kuitenkin sitten jos ja kun se vanhuus ja/tai sairaus koittaa, meistä jokainen tajuaa sen, miksi ihmisen ei kuulu olla yksin, ja että esimerkiksi vain omaan puolisoon turvautuminen on aina huono idea. Meillä ei täällä elämässä lopultakaan ole mitään muuta kuin toisemme. Kannattaa katsoa vakavasti peiliin, jos ystävyys tuntuu liian rankalta. Silloin on jotain vialla.
Ystävyys ei ole mitään ihmeellistä. Mutta sen verran se vaatii vaivaa, että yhteyttä on jaksettava pitää.
Joidenkin ihmisten kanssa vaan tulee paremmin toimeen kuin toisten. Kun ikää tulee enemmän ja elämässä on muitakin asioita kuin kavereiden kanssa pörrääminen, niin miksi pitäisi väkisin nähdä vaivaa niiden ihmisten kanssa joiden kanssa ei synkkaa niin hyvin? Ei niitä ystäviä kymmenittäin tarvitse olla, eikä ehkä voikaan, kymmeniin ystäviin ei oikein ehtisi panostaa. Joten vaikka olisivat ihmisinä ihan ok niin ne vähemmän samalla aaltopituudella olevat vain jäävät vähemmälle ja enemmän tulee oltua kontaktissa niihin joiden kanssa on enemmän yhteistä. Jonkin verran nämä ihmiset saattavat vaihtua elämän edetessä, toiset pysyvät ja toiset eivät, jokaisella tietenkin oma tiensä näissä asioissa. Ei siinä mitään ihmeellistä dramatiikkaa ole. Eikä mielestäni mitään erityistä itsekkyyttäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarviiko kaiken, myös ystävyyden, olla niin armotonta ja musta-valkoista? Kun elämä on pitkä ja monovaiheinen, ehtii olla jossain kohtaa hyvä ystävä, jossain huono ja jossain keskinkertainen. Jos sitä nyt haluaa yhteydenpidon määrällä mitata. Minusta ystävyydessä on paljon muutakin.
Mulle yksi oivallus on vapauttava. Ystävyys ei voi poistaa sellaista yksinäisyyttä, missä ihminen luontaisesti kaipaa olla toiselle elintärkeä ja korkea prioriteetti. Sitä voi saada vain puolisolta tai perheenjäseneltä. Jos sitä ei voi heiltä saada, alkaa sitä etsimään ystävistä, mutta se ei kanna. Tulee pettymystä ja katkeruutta.
Mutta jos ottaa vastaan sen, mitä ystävällä on sillä hetkellä antaa, eikä itsekään anna sen enempää tai vähempää kuin voi hyvällä mielellä antaa, kertyy kaikesta tästä vuosien saatossa paljon yhteensä! Miksi sen heittäisi pois jonkun hiljaisen kauden aikana? Tai oman ehdottomuuden vuoksi. Ei ystävyyttä kannata kuluttaa loppuun kasaamalla siihen odotuksia, mitä ystävyys ei edes voi kantaa. Mieluummin ottaa sen, mitä sillä on annettavaa, kuin käpertyy pettyneenä itseensä.
Jos joku mun kaveri lopettaisi yhteydenpidon "testaamismielessä", niin multa jäisi tämä testi kyllä tajuamatta. En pidä kohteliaana tuppautua sellaisen ihmisen seuraan, joka ei osoita olevansa mun seurasta kiinnostunut. Koska ystävyyssuhteita ei useinkaan ole tapana lopettaa millään muodollisella eroilmoituksella, vaan pikemminkin antamalla niiden hiipua ja lopettamalla yhteydenpito, niin tulkitsisin hiljaisuuden tällaiseksi enkä kyselisi perään. Toki vähän riippuen millainen ihmissuhde on ollut siihen asti.
Ystävien välinen yhteydenpito voi olla hyvin monenlaista muodoltaan kyllä, kunhan muoto on sellainen joka molemmille osapuolille sopii. Joidenkin kanssa lähinnä vain tavataan ja viestittely rajautuu siihen, että sovitaan tapaamisista. Joidenkin kanssa taas on enemmän soittelua tai viestittelyä, ja tavataan harvoin. Viestittelyn tapojakin on monenlaisia. Mulle sopii parhaiten sellainen, että yhdessä viestissä on kunnolla sisältöä, ja siihen vastataan itselle sopivaan aikaan samoin kirjoittaen kunnolla sisältöä. En tykkää parin sanan viesteistä, tiheästä chattaamisesta niin että pitää koko ajan olla puhelin kädessä, enkä varsinkaan ääniviesteistä. Joillekin nämäkin ovat sopivia yhteydenpidon tapoja. Jos odotukset ja mieltymykset näissä eivät kohtaa, ei ystävyydelle oikein ole edellytyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos itse lopettaa yhteydenpidon, niin eikös se tarkoita, että ei enää kiinnosta häntä itseään se yhteydenpito.
Ystävyyden kuuluu olla vastavuoroista. Luitko aloitusta lainkaan jossa ap kirjoitti että lakkasi pitämästä yhteyttä kun ystävätkin tekivät niin? Yhteys säilyi vain niin kauan kuin ap piti itse yhteyttä.
Miten ei voi käydä ? Miehen lapsuuden ja nuoruuden kaveri muutti etelä- Ruotsiin hyvin vähän ja harvoin pitivät yhteyttä. Sitten noin 30 vuoden tauon jälkeen näkivät kun mies oli siellä työ keikalla ja jutut jatkui siitä mihin jäivät. Elämä heittelee ja vaikkei ole missään tekemisissä toisen kanssa, ystävyys jatkuu kun taas tiet kohtaa. Mutta joo vain läheisriippuvaisella jää kaikki lopullisesti kun ei vastaa heti viestiin eikä muutenkaan ehdi näkemään.