Äitini ei nähnyt 5 viikon kesälomallaan lapsenlapsia kertaakaan

Vierailija kirjoitti:

Lapsia tehdäänkin silkasta itsekkyydestä tyydyttämään niitä omia narsistisia tarpeita. Olet jo osoittautunut pettymykseksi, eikä hän voisi enempää olla kiinnostunut kun olitkin ihan vaan keskinkertainen täti-ihminen. 

Ap olisi kiinnostava jos hän olisi ollut se kympityttö josta tuli tenniksen maailmanmestari, eli hänessä olisi jotakin josta kehuskella muille, mutta nyt hän on vaan se perheenäiti, bläääh, booring. 

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on kyllä hirveä kun ihmiset täällä toivovat että mitään vastuuta, velvollisuutta tai vaatimuksia ei pidä yksilöllä olla. Joka kulmassa korostetaan kuinka on oikeus tehdä mitä lystää tai olla tekemättä. Ihan kuin toivottaisiin että yhteiskunnassa ei olisi sääntöjä tai lakeja moraalista puhumattakaan

Tää palsta? Ei kai  jumalauta tämän palstan vika ole, kun itsekkyys on lisääntynyt? Ei mua yllätä, että kun ääliöliberaali yhteiskunta on nostanut yksilön tunteet kaiken keskiöön, niitä myös käytetään. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, taitaa olla ihminen lomalla. Kuka haluaa nähdä jotarin 2- ja 4-vuotiaita? No ei yhtään kukaan.

Aika moni normaali ja välittävä isovanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa surulllsta. Kyllä isoäiti itse menettää paljon, kun ei synny hyvää suhdetta. Myöhemmin on ihan vieras, eikä teinejä sitten enää kiinnosta. Toivottavasti ymmärtää, ettei sitten vanhana ole auttajia..

Ei vanhan isoäidin auttamisen pitäisi mitenkään riippua siitä onko lapsena leikitty kesälomilla vai ei. 

No, ehkei ole kyse vain kesälomista. Jos ei isoäidillä ole milloinkaan halua ja aikaa nähdä, niin miksi häntäkään kukaan haluaisi nähdä myöhemmin?

Miksi märiset palstalla, ap?

Mun serkku ottaa alle kouluikäiset lapsenlapset luokseen joka viikko yöksi. Aiemmin otti joka viikonloppu pe-su.

Vierailija kirjoitti:

Miksi märiset palstalla, ap?

Kyllähän tällä palstalla märisee itse kukin milloin mistäkin. Miksi sinä jaksoit kommentoida? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia tehdäänkin silkasta itsekkyydestä tyydyttämään niitä omia narsistisia tarpeita. Olet jo osoittautunut pettymykseksi, eikä hän voisi enempää olla kiinnostunut kun olitkin ihan vaan keskinkertainen täti-ihminen. 

Ap olisi kiinnostava jos hän olisi ollut se kympityttö josta tuli tenniksen maailmanmestari, eli hänessä olisi jotakin josta kehuskella muille, mutta nyt hän on vaan se perheenäiti, bläääh, booring. 

En tiedä mikä minussa on vikana. Joitain vuosia sitten välit viileni HÄNEN toimestaan, kun tapasi uuden miehen. Tietysti uusi suhde ottaa aikaa, ei siinä. Sitten minä sain lapsia ja jotenkin kuvittelin, että häntä kiinnostaisi ja on ollut ainakin puheissa hyvin lapsirakas. Mutta ei kiinnostanut. Eipä ole tuota miestäkään enää. Ap

Vierailija kirjoitti:

En minäkään nähnyt lomalla lapsiani enkä lapsenlapsiani. Olen niin itsekäs että vietin lomani haluamallani tavalla, eli reissailemalla ja vastapainoksi itsekseni omassa rauhassni mökillä. En ole kokenut velvollisuutta viihdyttää lomallani yhtään ketään, enkä kaivannut vieraita. 

Omas lapset olet kuitenkin vienyt äidillesi lomaa viettämään.

Keskaria ja lällätystä teille molemmille ja erittäin hiostavan kuumaa loppukesää😍🥰😘

Vierailija kirjoitti:

No enpä ikinä ottaisi jonkun kaksivuotiasta kersaa käymään ja kotiani sotkemaan. Sama nelivuotiaalla, ihan painajaisiät.

Ai jaa, meillä on just 2- ja 4-vuotiaat lapsenlapset, vilkkaita, mutta niin ihania. Mielellämme olemme heidän kanssaan ja hoidamme aina silloin tällöin ja lomia vietämme heidän kanssaan, joko vanhempien kanssa tai ilman vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia tehdäänkin silkasta itsekkyydestä tyydyttämään niitä omia narsistisia tarpeita. Olet jo osoittautunut pettymykseksi, eikä hän voisi enempää olla kiinnostunut kun olitkin ihan vaan keskinkertainen täti-ihminen. 

Ap olisi kiinnostava jos hän olisi ollut se kympityttö josta tuli tenniksen maailmanmestari, eli hänessä olisi jotakin josta kehuskella muille, mutta nyt hän on vaan se perheenäiti, bläääh, booring. 

En tiedä mikä minussa on vikana. Joitain vuosia sitten välit viileni HÄNEN toimestaan, kun tapasi uuden miehen. Tietysti uusi suhde ottaa aikaa, ei siinä. Sitten minä sain lapsia ja jotenkin kuvittelin, että häntä kiinnostaisi ja on ollut ainakin puheissa hyvin lapsirakas. Mutta ei kiinnostanut. Eipä ole tuota miestäkään enää. Ap

Ihminen ja elämäntilanteet, sekä jaksaminen, vaihtelee. Vanhemmuuden voi jollain tapaa suunnitella (joo tiedän, että lapsia ei tule tilauksesta), mutta isovanhemmuutta ei. Aika paljon on ollut nyt täälläkin juttua, kun mummo ei auta ja ei ole kiinnostunut, tai sitten jostain syystä näitä on nyt osunut silmään aiempaa enemmän. Samaan aikaan nyt on joku juttu kuvata reaktiot, kun raskaudesta kerrotaan. Siinä kiteytyy hyvin odotukset. Nuori pari on päättänyt tulla raskaaksi ja oletus on, että se on kaikille muillekin unelmien täyttymys. Isovanhemmat ja sisarukset itkee, jne. On täysin tabu sanoa, että ehkä isovanhemmilla oli just nyt muita suunnitelmia, tai muuten sellainen vaihe elämässä, että olisi kaivannut omaa rauhaa? Näiden juttujen takia itsekin olen alkanut miettiä, että mitä jos mäkään en ole tulevaisuudessa se jaksava mummo milliaseksi olen aina itseni kuvitellut? Samoin kuin sun äiti, olen myös puheissani ollut lapsirakas. Toisaalta nyt kun ikää tulee, niin huomaa, että jaksaminen on rajallista. Viime vuosina työelämässä on ollut useammat yt:t, muutosta muutoksen perään. On tullut sairauksia ja vaivoja, mitkä vaikuttaa esim. yöuniin. Mulla on aikuisia lapsia, mutta yksi nuori vielä asuu kotona. Nyt lomalla taas vuorokauden rytmit on ihan erit, valvoo aamuyölle, ja mulla tätä pätkäunta mihin alan olla jo totaalisen kyllästynyt. Jokaisen lapsen vauva- ja pikkulapsiajat ja nyt nämä. Kun hän ehkä parin vuoden päästä muuttaa kotoa, voi olla, että mun onkin aika tulla mummoksi. Tai jo ennen sitä. Tai ei lähivuosina ollenkaan. En voi yhtään tietää, enkä vaikuttaa. Kuitenkin oletus on, että ihan koska vaan olen taas valmis hoitamaan pientä, tukemaan ja auttamaan? Onko se naisen osa, että hoivaaminen jatkuu läpi elämän? Tai ehkä, toivottavasti, omiin lapsenlapsiin tulee automaattisesti sellainen suhde, että heitä jaksaa sitten taas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia tehdäänkin silkasta itsekkyydestä tyydyttämään niitä omia narsistisia tarpeita. Olet jo osoittautunut pettymykseksi, eikä hän voisi enempää olla kiinnostunut kun olitkin ihan vaan keskinkertainen täti-ihminen. 

Ap olisi kiinnostava jos hän olisi ollut se kympityttö josta tuli tenniksen maailmanmestari, eli hänessä olisi jotakin josta kehuskella muille, mutta nyt hän on vaan se perheenäiti, bläääh, booring. 

En tiedä mikä minussa on vikana. Joitain vuosia sitten välit viileni HÄNEN toimestaan, kun tapasi uuden miehen. Tietysti uusi suhde ottaa aikaa, ei siinä. Sitten minä sain lapsia ja jotenkin kuvittelin, että häntä kiinnostaisi ja on ollut ainakin puheissa hyvin lapsirakas. Mutta ei kiinnostanut. Eipä ole tuota miestäkään enää. Ap

Ihminen ja elämäntilanteet, sekä jaksaminen, vaihtelee. Vanhemmuuden voi jollain tapaa suunnitella (joo tiedän, että lapsia ei tule tilauksesta), mutta isovanhemmuutta ei. Aika paljon on ollut nyt täälläkin juttua, kun mummo ei auta ja ei ole kiinnostunut, tai sitten jostain syystä näitä on nyt osunut silmään aiempaa enemmän. Samaan aikaan nyt on joku juttu kuvata reaktiot, kun raskaudesta kerrotaan. Siinä kiteytyy hyvin odotukset. Nuori pari on päättänyt tulla raskaaksi ja oletus on, että se on kaikille muillekin unelmien täyttymys. Isovanhemmat ja sisarukset itkee, jne. On täysin tabu sanoa, että ehkä isovanhemmilla oli just nyt muita suunnitelmia, tai muuten sellainen vaihe elämässä, että olisi kaivannut omaa rauhaa? Näiden juttujen takia itsekin olen alkanut miettiä, että mitä jos mäkään en ole tulevaisuudessa se jaksava mummo milliaseksi olen aina itseni kuvitellut? Samoin kuin sun äiti, olen myös puheissani ollut lapsirakas. Toisaalta nyt kun ikää tulee, niin huomaa, että jaksaminen on rajallista. Viime vuosina työelämässä on ollut useammat yt:t, muutosta muutoksen perään. On tullut sairauksia ja vaivoja, mitkä vaikuttaa esim. yöuniin. Mulla on aikuisia lapsia, mutta yksi nuori vielä asuu kotona. Nyt lomalla taas vuorokauden rytmit on ihan erit, valvoo aamuyölle, ja mulla tätä pätkäunta mihin alan olla jo totaalisen kyllästynyt. Jokaisen lapsen vauva- ja pikkulapsiajat ja nyt nämä. Kun hän ehkä parin vuoden päästä muuttaa kotoa, voi olla, että mun onkin aika tulla mummoksi. Tai jo ennen sitä. Tai ei lähivuosina ollenkaan. En voi yhtään tietää, enkä vaikuttaa. Kuitenkin oletus on, että ihan koska vaan olen taas valmis hoitamaan pientä, tukemaan ja auttamaan? Onko se naisen osa, että hoivaaminen jatkuu läpi elämän? Tai ehkä, toivottavasti, omiin lapsenlapsiin tulee automaattisesti sellainen suhde, että heitä jaksaa sitten taas?

Minä en ole vaatinut hoitamaan. Ap

En nähnyt mäkään omaa jälkeläistä koko kesänä. On etäiset välit isänsä vieraannuttamisen takia 

Miksi sinua ottaa tämä asia päähän? Äidilläsi on oikeus omaan elämään ja hän teki lomallaan häntä miellyttäviä asioita. Sanoit äitiäsi itsekkääksi. Me kaikki ihmiset olemme itsekkäitä, koska elämme elämäämme juuri niinkuin me itse haluamme.

Se miten lapsia kohtelee ja niistä puhuu on erinomainen ihmisen sivistyksen ja kehityksen tason mittari. 

Vierailija kirjoitti:

En minäkään nähnyt lomalla lapsiani enkä lapsenlapsiani. Olen niin itsekäs että vietin lomani haluamallani tavalla, eli reissailemalla ja vastapainoksi itsekseni omassa rauhassni mökillä. En ole kokenut velvollisuutta viihdyttää lomallani yhtään ketään, enkä kaivannut vieraita. 

Muita sitten tämä itsekkyytesi kun tulet vanhemmaksi ja alat tarvita apua, ehkä lastasi ja lapsenlapsia ei kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsia tehdäänkin silkasta itsekkyydestä tyydyttämään niitä omia narsistisia tarpeita. Olet jo osoittautunut pettymykseksi, eikä hän voisi enempää olla kiinnostunut kun olitkin ihan vaan keskinkertainen täti-ihminen. 

Ap olisi kiinnostava jos hän olisi ollut se kympityttö josta tuli tenniksen maailmanmestari, eli hänessä olisi jotakin josta kehuskella muille, mutta nyt hän on vaan se perheenäiti, bläääh, booring. 

En tiedä mikä minussa on vikana. Joitain vuosia sitten välit viileni HÄNEN toimestaan, kun tapasi uuden miehen. Tietysti uusi suhde ottaa aikaa, ei siinä. Sitten minä sain lapsia ja jotenkin kuvittelin, että häntä kiinnostaisi ja on ollut ainakin puheissa hyvin lapsirakas. Mutta ei kiinnostanut. Eipä ole tuota miestäkään enää. Ap

Ihminen ja elämäntilanteet, sekä jaksaminen, vaihtelee. Vanhemmuuden voi jollain tapaa suunnitella (joo tiedän, että lapsia ei tule tilauksesta), mutta isovanhemmuutta ei. Aika paljon on ollut nyt täälläkin juttua, kun mummo ei auta ja ei ole kiinnostunut, tai sitten jostain syystä näitä on nyt osunut silmään aiempaa enemmän. Samaan aikaan nyt on joku juttu kuvata reaktiot, kun raskaudesta kerrotaan. Siinä kiteytyy hyvin odotukset. Nuori pari on päättänyt tulla raskaaksi ja oletus on, että se on kaikille muillekin unelmien täyttymys. Isovanhemmat ja sisarukset itkee, jne. On täysin tabu sanoa, että ehkä isovanhemmilla oli just nyt muita suunnitelmia, tai muuten sellainen vaihe elämässä, että olisi kaivannut omaa rauhaa? Näiden juttujen takia itsekin olen alkanut miettiä, että mitä jos mäkään en ole tulevaisuudessa se jaksava mummo milliaseksi olen aina itseni kuvitellut? Samoin kuin sun äiti, olen myös puheissani ollut lapsirakas. Toisaalta nyt kun ikää tulee, niin huomaa, että jaksaminen on rajallista. Viime vuosina työelämässä on ollut useammat yt:t, muutosta muutoksen perään. On tullut sairauksia ja vaivoja, mitkä vaikuttaa esim. yöuniin. Mulla on aikuisia lapsia, mutta yksi nuori vielä asuu kotona. Nyt lomalla taas vuorokauden rytmit on ihan erit, valvoo aamuyölle, ja mulla tätä pätkäunta mihin alan olla jo totaalisen kyllästynyt. Jokaisen lapsen vauva- ja pikkulapsiajat ja nyt nämä. Kun hän ehkä parin vuoden päästä muuttaa kotoa, voi olla, että mun onkin aika tulla mummoksi. Tai jo ennen sitä. Tai ei lähivuosina ollenkaan. En voi yhtään tietää, enkä vaikuttaa. Kuitenkin oletus on, että ihan koska vaan olen taas valmis hoitamaan pientä, tukemaan ja auttamaan? Onko se naisen osa, että hoivaaminen jatkuu läpi elämän? Tai ehkä, toivottavasti, omiin lapsenlapsiin tulee automaattisesti sellainen suhde, että heitä jaksaa sitten taas?

Minä en ole vaatinut hoitamaan. Ap

Joo, et. Mainitsit sen kyllä heti alussa. Vastaus oli enemmän omia pohdintojani kuin suoraan tuohon sun tilanteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Mitäs sitten kun nämä itsekkäät isovanhemmat vanhenevat ja sitten kyllä seura ja apu kelpaisi, pitääkö sitten lasten ja lastenlasten rientää luoksenne vai saavatko viettää vapaa-aikansa ja lomansa kuten haluavat? Tuskinpa vaan ja sitten ulistaan kuinka kukaan ei käy eikä auta..

Sinä et sitä etukäteen voi tietää joten turhaan keksit asioita.

No minusta kyllä aika kummallista, jos ei edes yhtä päivää voi uhrata oman lapsen ja lapsenlasten näkemiseen. Vaikka olisikin muita suunnitelmia ja reissuja.