Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yksin tuntemattomien pöydässä häissä

Vierailija
30.07.2026 |

Olen menossa ystäväni (morsian) häihin ensi viikolla. Emme ole mitään sydänystäviä, mutta kuitenkin ihan ookoo-tuttuja, kun kerran sain kutsunkin. 

Tunnen hänet yhteisestä ystäväporukasta, johon kuuluu häiden seremoniamestari, eräs pariskunta ja vielä yksi yksittäinen ystävä. Olemme tunteneet porukan kanssa jo vuosia, ja ihan hyvissä väleissä. Olen opiskellut ulkomailla nyt 1,5 vuotta, jonka aikana emme ole nähneet kuin kerran, mutta olemme kuitenkin säännöllisesti kirjoitelleet ja soitelleet. Matkustan Suomeen nimenomaan näihin häihin ja palaan niiden jälkeen kakkoskotiini vielä hetkeksi, kunnes palaan kokonaan takaisin.
 
Sain äsken kuulla, että joudun istumaan erikseen tästä ystäväporukasta. Muu kaveriporukka istuu kaasojen pöydässä, vaikka yksikään heistä ei ole kaaso. Pariskunnan toinen puolisko oli, mutta morsian antoi hänelle lähtöpassit jo alkuvaiheessa, kun ei osallistunut paljon mihinkään. Ei muun muassa osallistunut hääpuvun sovitukseen, vaan varasi viikkoa ennen sitä parin päivän reissun ulkomaille, kun ”kerrankin oli vapaata”.

Istun siis yksin täysin tuntemattomien pöydässä ja loput kaverini istuvat keskenään. Muita kuin kaverini en näistä häistä tunne. Tiedän, että pöydässä on yksi henkilö, jonka kanssa työskentelemme samassa ammatissa, mutta jota en tunne tai ole koskaan tavannut, emmekä työskentele samassa yrityksessä. Juhlafiilis painui kyllä pohjamutiin, kun tästä kuulin.

Investoin paljon aikaa ja rahaa häihin, kun lennän paikalle ulkomailta, majoitun hotellissa ja laitan myös rahaa hääparin matkakassaan. Jos olisin tiennyt tästä istumapaikasta, olisin varmaan jättänyt häät väliin. Menemme kuitenkin kirkkoon ja juhlapaikalle yhdessä, ja sitten joudun eri pöytään istumaan. 

Olenko ainoa, josta tämä järjestely tuntuisi kurjalta vai olenko nyt vain hankala tai dramaattinen?

Kommentit (584)

Vierailija
161/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ollut kerran istumapaikkaa, joten jouduin syömään rakennuksen ulkopuolella olevan kuistin halkolaatikon päällä. Oli typerä olo

Miten tällaiseen järjestelyyn oli päädytty?

Olivat unohtaneet minut kokonaan. Pöytiä ja tuoleja ei ollut enää jäljellä. Vaihtoehdot olivat rakennuksen pienen kuistin laatikko tai syöminen ilman pöytää. Tuoliksi antoivat pienen puupöllin, mutta se oli niin epätukeva ettei siinä voinut istua...

Vierailija
162/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän sinut ole sijoitettu pöytään jossa arvellaan sinun viihtyvän pöytäkaverien kanssa. Näe tämä tilaisuutensa tutustua uusiin ihmisiin.

Ei minua kiinnosta maksaa yli tuhatta euroa siitä, että pääsen tutustumaan ventovieraisiin ihmisiin. Hääparilla on tietysti kiire muiden vieraiden kanssa, joten ajattelin, että saan aikani kulumaan seurustelemalla ystävieni kanssa, mikä ei nyt toteudu. Eihän niitä häitä minua varten tietenkään järjestetä, mutta olisin voinut jäädä myös kotiin niin en olisi vaivaksi tai kuluerä.

AP

Känni päälle vaan jee jee

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Plaseeraus on ruoan riittämisen jälkeen juhlien tärkein onnistumisen mittari. Sitä on mahdoton tehdä täydellisesti, mutta vähintään jokaisella pitäisi olla jollain tavalla kiva paikka. Pahinta jos loukkaa vieraitaan, sen tekee helposti juuri tuolla tavalla, yksi otetaan erilleen ja muut vieläpä kaasojen pöydässä.

Mikä ihme siinä on, etteivät vieraat voi istua missä haluaa? Keskittyisi hääpari vaan siihen naimisiinmenoon ja antaisi vieraiden rentoutua ja nauttia juhlista.

Oispa painajainen mennä häihin jossa joutuu itse miettimään mihin istuu

Mikä siinä on niin vaikeata? Olen ollut vain yksissä häissä, joissa koittivat määrätä mihin pitäisi istua, oli muuten maailman tylsimmät häät muutenkin. Kaikissa muissa häissä on ollut vapaa valinta istumapaikan suhteen, sai vaikkapa vaihtaa pöytääkin kesken kaiken jos halusi jutella jonkun muun kanssa välillä.

Me ollaan kaikki erilaisia. Mulle stressistöntä että hääpari huolehtinut kaikille viihtyisän ja sopivan paikan, tosin kaikki ei osaa tätä.. vapaa paikka valinta voisi toki sopia siihen jos paljon ylimääräistä varaa jättää vaikka pöydästä yksi tai kaksi tuolia tyhjäksi ja vieraat saapuvat niin että jokaisella on tuttu porukka paikalla, jonka kanssa luonteva istua 

Ilman plaseerausta, tiukalla tuolimäärällä ja niin ettei ihmiset tunne toisiaan, viimeisenä paikan valitsevat saattavat joutua kummalliseen pöytään tai joku morsiamen äiti peränurkkaan jne 

Miksi morsiamen äiti ei voisi olla peränurkassa? Jonkun sielläkin on istuttava. Tai jos paikka on niin kuvottava, siinä ei kuuluisi istua kenenkään

Kysytkö tosissaan?

Vierailija
164/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä poisjääntisi kaveriporukasta johtuu siitä, että olet ollut poissa kaveriporukasta 1,5 vuotta. Nuorena kuviot ja ihmiset vaihtuvat nopeasti. Ja sanot pitäneesi yhteyttä, siis muihinkin kuin morsiameen vaiko vain morsiameen?

Vierailija
165/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Plaseeraus on ruoan riittämisen jälkeen juhlien tärkein onnistumisen mittari. Sitä on mahdoton tehdä täydellisesti, mutta vähintään jokaisella pitäisi olla jollain tavalla kiva paikka. Pahinta jos loukkaa vieraitaan, sen tekee helposti juuri tuolla tavalla, yksi otetaan erilleen ja muut vieläpä kaasojen pöydässä.

Mikä ihme siinä on, etteivät vieraat voi istua missä haluaa? Keskittyisi hääpari vaan siihen naimisiinmenoon ja antaisi vieraiden rentoutua ja nauttia juhlista.

Oispa painajainen mennä häihin jossa joutuu itse miettimään mihin istuu

Mikä siinä on niin vaikeata? Olen ollut vain yksissä häissä, joissa koittivat määrätä mihin pitäisi istua, oli muuten maailman tylsimmät häät muutenkin. Kaikissa muissa häissä on ollut vapaa valinta istumapaikan suhteen, sai vaikkapa vaihtaa pöytääkin kesken kaiken jos halusi jutella jonkun muun kanssa välillä.

Me ollaan kaikki erilaisia. Mulle stressistöntä että hääpari huolehtinut kaikille viihtyisän ja sopivan paikan, tosin kaikki ei osaa tätä.. vapaa paikka valinta voisi toki sopia siihen jos paljon ylimääräistä varaa jättää vaikka pöydästä yksi tai kaksi tuolia tyhjäksi ja vieraat saapuvat niin että jokaisella on tuttu porukka paikalla, jonka kanssa luonteva istua 

Ilman plaseerausta, tiukalla tuolimäärällä ja niin ettei ihmiset tunne toisiaan, viimeisenä paikan valitsevat saattavat joutua kummalliseen pöytään tai joku morsiamen äiti peränurkkaan jne 

Miksi morsiamen äiti ei voisi olla peränurkassa? Jonkun sielläkin on istuttava. Tai jos paikka on niin kuvottava, siinä ei kuuluisi istua kenenkään

Ohhoh. Anna kun arvaan tällä tilannetajun määrällä että teidän häiden jälkeen mystisesti välit viilenivät vähän sinne ja tänne 

Vierailija
166/584 |

No kato, morsiamen äiti on vanhempi nainen, ja niitähän pitää halveksia. Kunnioitusta ei morsiusparin vanhemmille pidä missään tapauksessa osoittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/584 |

No mikä jumalasta seuraava se morsiamen äiti on, ettei voi istua peränurkassa? Ties vaikka haluaakin istua.

Vierailija
168/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmaista ruokaa ja juomaa. Mene vaan.

Menen tietysti, kun liput on jo ostettu, ja häät ovat kyllä ihan kunnollisessa paikassa ja ruokalista kuulostaa hyvältä. Ihmettelen vain miksi ainoastaan minut on jätetty kaveriporukan ulkopuolelle

AP

Mene ja pidä hauskaa! Voit seurustella muiden kanssa. Vaikka se tunnetusti on suomalaiselle vaikeaa. Tai toisille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/584 |

Jos häissäsi on ok istuttaa morsiamen äiti peränurkkaan, en usko että olet ihminen jolle on hyötyä selittää asiaa

Vierailija
170/584 |

Tuollainen vieraiden arvottaminen on oksettavaa. Älkää kutsuko ylimääräisiä, jos on huonoja ja hyviä paikkoja

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/584 |

Joo mullekin oma äiti ja naapurin serkku on samantasoisia kaikin tavoin ja muuten naapurin serkku itkee.

Vierailija
172/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmaista ruokaa ja juomaa. Mene vaan.

Menen tietysti, kun liput on jo ostettu, ja häät ovat kyllä ihan kunnollisessa paikassa ja ruokalista kuulostaa hyvältä. Ihmettelen vain miksi ainoastaan minut on jätetty kaveriporukan ulkopuolelle

AP

Asut ulkomailla, joten ei uskoisi, että sinulle vieraat ihmiset olisi enää mikään kynnyskysymys? Miten ihmeessä pystyit muuttamaan ulkomaille vieraaseen kulttuuriin, ympäristöön, uuteen työhön ja uusien ihmisten pariin, jos sinulle on muutaman tunnin hääjuhlat noin jäätävä ongelma? Juttele ihmisten kanssa, nauti hyvästä ruoasta ja juomasta ja löysää pipoa. Teet etukäteen asiasta ongelman. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kas, morsian saapui keskusteluun

Vierailija
174/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nimenomaan ulkomailla asuvalle olisi kiva pitkästä aikaa jutella tuttujen kanssa..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan ulkomailla asuvalle olisi kiva pitkästä aikaa jutella tuttujen kanssa..

No mikä sitä estää? Se pöytä nyt on lähinnä syömistä varten. Ei kai sen äärellä kukaan tönötä koko juhlan ajan?

Vierailija
176/584 |

Tarkoitatko niitä juhlien pakollisia odotteluaikoja jolloin vieras joutuu odottamaan milloin ohjelma etenee? Silloin on tarkoitus hoitaa viihtyminen??

Vierailija
177/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos plaseeraus nojaa lähinnä siihen että vieraat vaeltavat tauoilla niin ehkä jopa vapaat istumapaikat olisivat viihtyisämpi vaihtoehto

Vierailija
178/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nimenomaan ulkomailla asuvalle olisi kiva pitkästä aikaa jutella tuttujen kanssa..

No mikä sitä estää? Se pöytä nyt on lähinnä syömistä varten. Ei kai sen äärellä kukaan tönötä koko juhlan ajan?

Juhlissahan nimenomaan juhla-ateria on se tärkein osa, pöytien ääressä istutaan usein myös muu ohjelma. Ainoastaan tanssi on poikkeus mutta eivät kaikki tanssi ja sekin osa on vasta ihan lopuksi

Vierailija
179/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano ystävälle suoraan, että tulet häihin kaukaa ja haluat ostaa tuttujen pöydässä. 

Järjestelykysymys.

Vierailija
180/584 |
31.07.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä jos tutustuisit pöydässäsi istuviin ihmisiin, niin kuin sivistyneet ihmiset tekevät? 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kahdeksan