Yksin tuntemattomien pöydässä häissä
Olen menossa ystäväni (morsian) häihin ensi viikolla. Emme ole mitään sydänystäviä, mutta kuitenkin ihan ookoo-tuttuja, kun kerran sain kutsunkin.
Tunnen hänet yhteisestä ystäväporukasta, johon kuuluu häiden seremoniamestari, eräs pariskunta ja vielä yksi yksittäinen ystävä. Olemme tunteneet porukan kanssa jo vuosia, ja ihan hyvissä väleissä. Olen opiskellut ulkomailla nyt 1,5 vuotta, jonka aikana emme ole nähneet kuin kerran, mutta olemme kuitenkin säännöllisesti kirjoitelleet ja soitelleet. Matkustan Suomeen nimenomaan näihin häihin ja palaan niiden jälkeen kakkoskotiini vielä hetkeksi, kunnes palaan kokonaan takaisin.
Sain äsken kuulla, että joudun istumaan erikseen tästä ystäväporukasta. Muu kaveriporukka istuu kaasojen pöydässä, vaikka yksikään heistä ei ole kaaso. Pariskunnan toinen puolisko oli, mutta morsian antoi hänelle lähtöpassit jo alkuvaiheessa, kun ei osallistunut paljon mihinkään. Ei muun muassa osallistunut hääpuvun sovitukseen, vaan varasi viikkoa ennen sitä parin päivän reissun ulkomaille, kun ”kerrankin oli vapaata”.
Istun siis yksin täysin tuntemattomien pöydässä ja loput kaverini istuvat keskenään. Muita kuin kaverini en näistä häistä tunne. Tiedän, että pöydässä on yksi henkilö, jonka kanssa työskentelemme samassa ammatissa, mutta jota en tunne tai ole koskaan tavannut, emmekä työskentele samassa yrityksessä. Juhlafiilis painui kyllä pohjamutiin, kun tästä kuulin.
Investoin paljon aikaa ja rahaa häihin, kun lennän paikalle ulkomailta, majoitun hotellissa ja laitan myös rahaa hääparin matkakassaan. Jos olisin tiennyt tästä istumapaikasta, olisin varmaan jättänyt häät väliin. Menemme kuitenkin kirkkoon ja juhlapaikalle yhdessä, ja sitten joudun eri pöytään istumaan.
Olenko ainoa, josta tämä järjestely tuntuisi kurjalta vai olenko nyt vain hankala tai dramaattinen?
Kommentit (584)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ei ole se, ettenkö pystyisi seurustelemaan tuntemattomien kanssa - tottakai pystyn, olen ihan perussosiaalinen. Ei olisi mikään ongelma, että pöydässämme istuisi tuon kaveriporukan lisäksi muutama henkilö, joita emme tunne, ottaisimme varmasti kaikki mukaan keskusteluun. Ihmettelen sitä, että minut (tai ylipäätään ketään muutakaan!) tuosta kaveriporukasta on jätetty pois muiden pöydästä, käytännössä yksin. Se tässä minua ihmetyttää.
AP
Koet kuuluvasi tiettyyn kaveriporukkaan, mutta ne muut kuuluvat ihan toiseen kaveriporukkaan, joka istuu samassa pöydässä. Olet siellä morsiamen kaverina, et osana tiivistä yhteisöä
Morsiusparin ei tarvitse miellyttää sinua siksi, että tulet ulkomailta. Vielä en ole ollut häissä, joissa on pakko istua paikallaan 3 tunnin ajan, eiköhän tuolla ehdi kavereitten kanssa juttelemaan - tosin muista, että heillä on siellä omat tuttunsa, eivät ole velvollisia organisoimaan sinulle hääkokemusta.
Kaasoa ei tarvita morsiusuvun sovituksessa, ompelija ja apulaisensa osaavat työnsä.
Olen kyllä ollut häissä, joissa vieraiden oletettiin istuvan paikallaan tuntikausia. Ravintola oli niin täynnä pöytiä, että liikkuminen oli todella vaikeaa. Olimme hyviä ystäviä hääparin kanssa, mutta jostain syystä koko kaveriporukkamme istutettiin yhteen pöytään ja minut avokkini kanssa toiseen pöytään, jossa oli jotain random sukulaisia. Ehkä hääpari piti meitä sen verran sosiaalisina että se sopisi meille, mutta kun sukulaiset vastasivat keskusteluyrityksiimme vain tyyliin "joo" ja "nii-i", into jutteluun lopahti aika nopeasti. Kerran illan aikana tungimme kaverien pöydän viereen hetkeksi juttelemaan ja saimme aikamoista mulkoilua osaksemme viereisistä pöydistä. Sen jälkeen odottelimme vain, että jatkopaikka selviäisi, jotta voisimme livistää sinne.
Toiset vastaavat häät olivat Pohjanmaalla, jossa vasta paikan päällä tajusimme että olimme ainoat kaveripiiristä, jotka olivat viitsineet ajaa sinne Helsingistä. Aika tylsää oli, kun kaikki olivat sukua toisilleen eikä ketään kiinnostanut jutella ulkopaikkakuntalaisten kanssa kuin korkeintaan säästä. Takaisin ajaessamme oli kyllä sellainen fiilis, että olisi voinut sen (pitkän) reissun jättää väliinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin tästä asiasta tosiaan tältä ex-kaasolta. Morsianta en viitsi vaivata, eiköhän hänellä ole kädet täynnä hommia juhliensa kanssa. Varmaan aina löytyy joku, joka ei ole istumajärjestykseen tyytyväinen, tällä kertaa se olen sitten minä. Kai sitten lähden vaeltelemaan ruoan jälkeen pöydästä toiseen, ja teen tuon ehdotetun ”vessareissun”, kun kakku on syöty. Ajattelin nyt kuitenkin mennä, kun lentoliput ja hotelli on maksettu eikä peruttavissa.
Ristiriitaisin fiiliksin kuitenkin menen ja vaikka juhlapäivänä olisi ihan mukavaakin, niin tällä lähtöasetelmalla melkeinpä tiedän, etten siellä koko iltaa viihdy. Sen verran hyvin tunnen itseni. Onneksi täältä löytyi myös väkeä, jotka ajattelevat kanssani samalla tavalla.
AP
Tee oharit. Peru häät mutta tee jotain mukavampaa kun kerran liput on ostettu. Kuka tuntematon muka haluaisi tutustua sinuun kun asut vielä toisessa maassa. Ei se kuulu suomalaisiin tapoihin. Morsiankaan ei pidä sinusta. Ehkä kutsu oli tarkoitettu muodolliseksi kun jotenkuten tunnette. Niin turhaa.
Niin suomalaista. Ei missään tapauksessa jutella vieraiden kanssa, mökötetään ja jätetään lahjakin antamatta.
Ankeeta on.
On sitten häät tai muut juhlat, niin totta se vaan on, että sitä on kuin "orpopiru markkinoilla" vieraiden ihmisten pöydässä. Vaikka kuinka yrittäisi etsiä ns. jutun juurta", niin tosi harvoin se johtaa mihinkään edes keskustelun tynkään. Ja niin se vaan on ollut, että aika uskollisesti vieraat istuvat omissa pöydissään, varsinkin jos tilaakaan ei ole ylenmäärin. Se voi olla eri asia, jos juhlat ovat ravintolassa ja väkevien myötä ihmiset vapautuvat, mutta......
Se on tosi kiusallista kiertää juhlissa orpona pöytiä. Ja onko tuossa vaeltelusuunnitelmassa otettu huomioon ettei vaikka lapsiperheen, vanhuksen, jalkakipuisen kiertely onnistu kovin mukavasti? Tai että jos on kaveriporukan ainoa muualle törkätty, voi olla ulkopuolinen olo katsoa kun muut pitävät hauskaa ja välillä tulla kesken kaiken juttuun mukaan hetkeksi ja ei luultavasti ole edes vapaata tuolia vaan siinä seisoo jonkun selän takana oudosti?
Pilaa pöytäseurueen häät juomalla liikaa ja örveltämällä. Pöydän päällä kannattaa tanssia
Minusta on ihan ok istua tuntemattomien kanssa samassa pöydässä. On mahdollista, etteivät hekään tunne toisiaan entuudestaan. Olen sen verran puheliasta tyyppiä sekä työelämässä kouliintunut, että osaan aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa ja vetää siihen muitakin, joita siinä lähellä on.
Uteliaisuus vaivaa sen verran, että kysyisin vieruskaverilta, mikä suhde tällä on hääpariin (sukua, ystäviä). Sitten pohditaan hetki säätä, viimeaikaisia uutisotsikoita jne. Hämmästyttävän usein alkaa syntyä juttua, koska ei ne muutkaan halua siellä yksinäisinä tuppisuina istua. Esim. voit kertoa, että tulit häihin ulkomaastasi saakka, jolloin joku jo kertoo, että on matkaillut siellä tai ties mitä yhteistä puhumista löytyy. Kaikki ovat jostakin kotoisin.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihan ok istua tuntemattomien kanssa samassa pöydässä. On mahdollista, etteivät hekään tunne toisiaan entuudestaan. Olen sen verran puheliasta tyyppiä sekä työelämässä kouliintunut, että osaan aloittaa keskustelun tuntemattoman kanssa ja vetää siihen muitakin, joita siinä lähellä on.
Uteliaisuus vaivaa sen verran, että kysyisin vieruskaverilta, mikä suhde tällä on hääpariin (sukua, ystäviä). Sitten pohditaan hetki säätä, viimeaikaisia uutisotsikoita jne. Hämmästyttävän usein alkaa syntyä juttua, koska ei ne muutkaan halua siellä yksinäisinä tuppisuina istua. Esim. voit kertoa, että tulit häihin ulkomaastasi saakka, jolloin joku jo kertoo, että on matkaillut siellä tai ties mitä yhteistä puhumista löytyy. Kaikki ovat jostakin kotoisin.
Jep
Se on hyvä
Se on huono
Se on hyvä
Jep
Se on paha
Varsinaisia kansainvälisiä maailmanmatkaajia nämä nuoret aikuiset, heti jos ei ole tutut naamat turvana, alkaa parku, ahdistaa ja heittäydytään puhetaidottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ilmaista ruokaa ja juomaa. Mene vaan.
Miten niin "ilmaista ruokaa ja juomaa 🤔" kun lentää tänne, asuu hotellissa ja osallistuu vielä häälahjaan - on kyllä kaukana "ilmaisesta" !!!
Itse olisin ilmoittanut "Kiitos kutsusta mutta olen estynyt tulemaan häihinne !!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin tästä asiasta tosiaan tältä ex-kaasolta. Morsianta en viitsi vaivata, eiköhän hänellä ole kädet täynnä hommia juhliensa kanssa. Varmaan aina löytyy joku, joka ei ole istumajärjestykseen tyytyväinen, tällä kertaa se olen sitten minä. Kai sitten lähden vaeltelemaan ruoan jälkeen pöydästä toiseen, ja teen tuon ehdotetun ”vessareissun”, kun kakku on syöty. Ajattelin nyt kuitenkin mennä, kun lentoliput ja hotelli on maksettu eikä peruttavissa.
Ristiriitaisin fiiliksin kuitenkin menen ja vaikka juhlapäivänä olisi ihan mukavaakin, niin tällä lähtöasetelmalla melkeinpä tiedän, etten siellä koko iltaa viihdy. Sen verran hyvin tunnen itseni. Onneksi täältä löytyi myös väkeä, jotka ajattelevat kanssani samalla tavalla.
AP
Onko ne siis sun häät vai morsiusparin? Sinä päätät, millaista tulee olla, jotta sinulla on kivaa? Entä jos kaikki sata häävierasta ajattelisi samoin ja vaatisi erityisoikeuksia?
Hei haloo - mieti nyt vähän mitä kirjoitat 🙈...!!
Toinen laittaa jo tulemiseen / lahjaan jo melkoisen summan rahaa....!!
Vierailija kirjoitti:
Ne ystävät eivät halunneet sinua samaan pöytään, olet ulkopuolinen ja todennäköisesti aika raskas ihminen, joka haluttiin sijoittaa sivummalle, jotta ei olisi vaivaksi.
Voi Luoja että ihmiset ovat tyhmiä, kuten edellinen kirjoittaja on 😈!!
Ei nyt ainakaan kannata mainita tyytymättömyydestään. Kannattaa vaan mököttää ja valittaa vauva-palstalla.
Elä huoli Ap, sen "virallisen" osuuden joka ei hirveän kauaa yleensä kestä, kestät kyllä eri pöydässä ja sen jälkeen kun syömingit on ohi ja on vapaamuotoisempaa juhlintaa ym. niin voit ujuttautua kavereidesi luokse.
Vierailija kirjoitti:
Ei se istumajärjestys varmaan olisi hyvä syy jättää ystävän tärkeä juhla väliin. Etkö pysty istumaan hetken tuntemattomien ihmisten kanssa? Onko se niin kauheaa?
Luulisi ystävälle olevan tärkeää kutsutun viihtyminen jos oikeasti haluaa paikanpäälle.
Vierailija kirjoitti:
Elä huoli Ap, sen "virallisen" osuuden joka ei hirveän kauaa yleensä kestä, kestät kyllä eri pöydässä ja sen jälkeen kun syömingit on ohi ja on vapaamuotoisempaa juhlintaa ym. niin voit ujuttautua kavereidesi luokse.
Siis siinä vaiheessa kun osa porukasta lähtee jo kotiin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sinut ole sijoitettu pöytään jossa arvellaan sinun viihtyvän pöytäkaverien kanssa. Näe tämä tilaisuutensa tutustua uusiin ihmisiin.
Omalla kohdallani viereeni pöytään sijoitettu sulhasen häävieras viihtyi niin hyvin, että alkoi pöydän alla käpälöimään. Oli todella vaivaannuttava tilanne. Poistuin pöydästä toiseen pöytään tuttujen luokse heti, kun oli mahdollista.
Huijaat. Tosiasiassahan veit kätesi miehen etumukselle ja hyväiit sitä voimakkaasti, lopulta kova kullioli paljaana kädessäsi ja vetelit sitä samalla kun lusikoit kakkua. Mies huohotti melko äänekkäästi, mikä ei onneksi kuulunut, ainakaan kovin kauas. Hän laukesi viettelevässä kosketuksessasi ja pyyhit mällisen kätesi lautasliinaan. Myöhemmin anaalirakaselitte juhlatilan vessakopissa :)
Idiootti, itse tekisit varmasti noin😈🙈😈!!
Teen paljon ulkomaanmatkoja työn vuoksi, ja siinä on usein myös 8 tunnin kokouksen jälkeen illanviettoja ravintoloissa, eli pitää edustaa. Olen myös melko introvertti, mutta olen nähnyt paljon elämää ja maailmaa ja kummallisia sattumuksia, joten juttelu ihan vieraiden kanssa sujuu, vaikka aina vähän jännittääkin.
Esittele itsesi ja kerro olevasi morsiamen ystävä ja asuvasi ulkomailla. Sen jälkeen voit kysyä, keitä ne muut ovat ja jutunjuurta syntyy yleensä kyllä. Kyllä se siitä lähtee!
AP ei ole kysynyt neuvoa siihen miten jutellaan tuntemattomille vaan ihmettelee että onko ainoa josta tuntuu kurjalta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ollut kerran istumapaikkaa, joten jouduin syömään rakennuksen ulkopuolella olevan kuistin halkolaatikon päällä. Oli typerä olo
Miten tällaiseen järjestelyyn oli päädytty?
🤣 😂 😅 🤣 😂 😅!!
Ei muuta, kun menet ja koet. Häiden jälkeen varmaan tiedät, että mikä on tilanne näiden kavereiden kanssa. Välimatka voi tehdä tehtävänsä, ja sillekään ei voi mitään.
On sitten häät tai muut juhlat, niin totta se vaan on, että sitä on kuin "orpopiru markkinoilla" vieraiden ihmisten pöydässä. Vaikka kuinka yrittäisi etsiä ns. jutun juurta", niin tosi harvoin se johtaa mihinkään edes keskustelun tynkään. Se voi olla eri asia, jos juhlat ovat ravintolassa ja väkevien myötä ihmiset vapautuvat, mutta......