Miksi joku tekee syömisestä näin hankalaa? Ei voi käydä kaupassa ostamassa usean päivän ruokia, kun ei tiedä mitä haluaa huomenna syödä?

Ruokatottumuksista on muodostunut kompastuskivi monessa perheessä ja parisuhteessa. Onneksi on myös perheitä, joissa ruoka-asiat sujuvat kuin itsestään. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Vierailija kirjoitti:

Ruokatottumuksista on muodostunut kompastuskivi monessa perheessä ja parisuhteessa. Onneksi on myös perheitä, joissa ruoka-asiat sujuvat kuin itsestään. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Ihana tarina 💕💕💕

Minulla ei ainakaan ole jäänyt mikään saa tehdä mitä haluaa-vaihe päälle. En koskaan sellaista kokenut vaan näin lapsena nälkää ja olimme veljen kanssa alipainoisia kun meidät huostattiin ekan kerran. Isän kasvatusmetodeihin kuului myös pakottaa syömään kunnes lapsi oksensi lautaselle. Autistinen veljeni kärsi tästä huomattavasti minua pahemmin.

Olen mielummin syömättä kuin että yrittäisin väkisin syödä jotain mistä en pidä. Ei minulle yleensä tule nälkäkään. 

En ole sinänsä nirso jos miettii jotain kyläpaikan pakkosyömisiä. Mutta on joitain asioita mitä en halua syödä, enkä tajua miksi pitäisi väkisin. Ostan ja laitan itse ruokani niin ei pitäisi hiertää ketään muuta. 

Kissankeittohullu, vedä mirri päähäsi ja hyppää järveen.

Minä käyn kaupassa kaksi kertaa viikossa. Sitten syön sitä, mikä milloinkin eniten miellyttää, kun jääkaappiin katson.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ruoka mitä minä teen on hyvää ja sitä tekee aina mieli oli se sitten mitä tahansa. Jos jatkuvasti tuntuu, että ruokaa ei ole miellyttävä syödä niin silloin on kokkaustaidoissa parantamsien varaa.

Sama kävi mielessä aloitusta lukiessa. Että jos ruuanlaitto on sitä että heitetään kanankoivet ja ranskalaiset uuniin tai keitetään riisiä ja sekaan hemapa-pussi, niin ei ihme ettei tee mieli eikä pysty syömään.

Mutta kun muukin ruoka on hyvää, malttaa sitä mielitekoruokaa odottaa muutamia päiviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokatottumuksista on muodostunut kompastuskivi monessa perheessä ja parisuhteessa. Onneksi on myös perheitä, joissa ruoka-asiat sujuvat kuin itsestään. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Ihana tarina 💕💕💕

Vanha vitsi toi on.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ruoka mitä minä teen on hyvää ja sitä tekee aina mieli oli se sitten mitä tahansa. Jos jatkuvasti tuntuu, että ruokaa ei ole miellyttävä syödä niin silloin on kokkaustaidoissa parantamsien varaa.

Tai sitten asenteessa on parantamisen varaa.

Vierailija kirjoitti:

Ruokatottumuksista on muodostunut kompastuskivi monessa perheessä ja parisuhteessa. Onneksi on myös perheitä, joissa ruoka-asiat sujuvat kuin itsestään. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Olisiko sinulla tuon keiton reseptiä. Se voisi pelastaa tilanteen monessa perheessä.

Mulla on sellainen teoria, että jos ihmisellä ei ole ongelmia, hän kehittää sellaisia tyhjästä. Tämä aloituksessa kuvailtu käytös tukee teoriaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ruoka mitä minä teen on hyvää ja sitä tekee aina mieli oli se sitten mitä tahansa. Jos jatkuvasti tuntuu, että ruokaa ei ole miellyttävä syödä niin silloin on kokkaustaidoissa parantamsien varaa.

Tai sitten asenteessa on parantamisen varaa.

Tai yläpään terveydessä. Hyväkin laittelija voi joka päivä herätä ihan eri päällä ja sitten niitä päähänpistoja on noudatettava. Ihan varmasti löytyisi jokin diagnoosi, jos antaisivat tutkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokatottumuksista on muodostunut kompastuskivi monessa perheessä ja parisuhteessa. Onneksi on myös perheitä, joissa ruoka-asiat sujuvat kuin itsestään. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.

Olisiko sinulla tuon keiton reseptiä. Se voisi pelastaa tilanteen monessa perheessä.

Kyllähän minulta tuo keittoresepti löytyy. Sitä on mummon lapsuudenajoista asti säilytetty sukumme pyhäinjäännöslippaassa.

Tässä oleva resepti on kyllä muokattu nykyaikaisen pienen perheen tarpeisiin. Alkuperäinen keitto tehtiin muuripadassa ja siihen meni useampi kappa perunoita ja neljä-viisi kulkukissaa nahkoineen, karvoineen, päineen ja häntineen.

Kissanlihakeitto

400 g kissan lihaa (lapaa, etuselkää tai kylkeä)

1 l vettä

1 tl suolaa

1 tl kokonaisia maustepippureita

1 laakerinlehti

1 sipuli

3 porkkanaa

100 g lanttua

50 g palsternakkaa

50 g juuriselleriä

6 perunaa

10 cm purjoa

2 rkl tuoretta persiljaa

Alkuperäinen keitto tehtiin muuripadassa ja siihen meni useampi kappa perunoita ja neljä-viisi kulkukissaa nahkoineen, karvoineen, päineen ja häntineen.

Tuota keittoa voisin syödä vaikka joka päivä 😋🍲😼

Kun joku toinen suunnittelee ja päättää ruoat niin voi tulla aika lapsenomainen olo. On kuin olisi taas lapsi, joka syö mitä äiti laittaa.

No minä käyn käytännössä joka päivä kaupassa ja päätän siellä, mitä tekee mieli. Asun yksin, joten ei tarvitse murehtia, mitä puoliso söisi milloinkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpä tilaan kuukauden ruokatarvikkeet ym kerralla. Voin aina valita omasta keittiöstä mitä haluan . Ihan itse teen ja saan just parasta haluamaani ruokaa. 

Aika hyvin tilaat kuukauden lihat, kalat, kasvikset ja hedelmät. Mahtavat olla herkullisia jakson loppuvaiheessa.

Olen eri, mutta tilaan myös kuukausittain ison ruokatilauksen. En osta mitään tuoretta (paitsi maitoa kahviin, ja sitä haen kyllä lähikaupasta lisää), vaan säkkikaupalla erilaisia pakastevihanneksia. Hedelmiä en syö hirveästi, mutta tilaan niitä säilykkeinä ja taaperoiden hedelmäsoseina. Ovat kätevämpiä töissä eväänä kuin repussa muussaantuvat banaanit. 

Valmistan heti ruokatilauksen saavuttua kuukauden ruoat pakkaseen, joten ei lihat ehdi siinä vaiheessa pilaantua.  

Ruokahävikkini on ollut 0 g jo pitkään.

Tilaat pakastevihanneksia, teet niistä kuukauden ruuat, jotka tuuppaat takaisin pakastimeen? Yöks, en kyllä itse tekisi noin. Mahtaa maku ja koostumus olla aika karmea usean pakastamisen jälkeen.

No en kyllä itse asiassa valmista niitä mitenkään, kun ovat jo höyrytettyjä valmistajan toimesta. Kun kokoan ruoka-annosta pakastusrasiaan, niin heitän sinne pohjalle vihannessekoitusta, parsakaalia ym ja siihen päälle pastaa/riisiä sekä jonkun kastikkeen. Mikrossa ne sitten sulaa vasta juuri ennen ruokailua.