Onko kellään kokemusta siitä, että haluaisi vielä yhden lapsen, mutta mies ei?

Pari ajatusta tuli mieleen:



1) Onko mies halunnut aina pelkät 2 lasta vai onko ollut määrä suurempi?



2) Onko asiasta puhuttu paljon; onko mies ehdoton määrässä vai onko sanonut EI NYT tai MYÖHEMMIN, ehkä.. ?



Oletko ajatellut asiaa miehen puolelta. Siis jos sinä et haluaisi kolmea mutta kumppani haluaa. Miltä toisen asiasta jauhaminen tuntuu. Onko asiasta kunnolla puhuttu, syitä mietitty? Riittäisikö talous kolmanteen? Mitä jos tapahtuisi vahinko (siis oikea eikä sun aiheuttama " vahinko" )?

Todella kova paikka lukea täällä yksilapsisten äitien mollaamisesta, kun itse ei asiaan pysty vaikuttamaan. Taustalla miehellä todella rankka vauva-aika eikä halua kokea sitä uudelleen. Ei silti mielestäni riittävä syy. En enää tiedä mitä tehdä. Erotakaan en haluaisi, koska mies on hyvä puoliso ja loistava isä tälle ainokaiselle. Ja mitään " vahinkojakaan" en halua järjestää, liian epäreilua. Ole ap iloinen, että lapsillanne on toisensa.

Kuulostaa ehkä ulkopuolisesta ihan hyvältä, mutta tosiasiassa tuo tarkoittaa että mies ei tahdo lisää lapsia, eikä vaan suostu sanomaan sitä todellista syytä. Todella raivostuttavaa! Jo se, että toinen yksinään päättää yhtäkkiä muuttaa perhesuunnitelmat, on tuskaa. Mutta että sitten pitää vielä valehdella ja kierrellä siihen päälle! Sanoisi sitten suoraan, että en tahdo enää lisää lapsia (sinun kanssasi), koska...

Ja noita kakkosen kyselemiä juttuja:

1) Suhteen alusta asti olen tehnyt selväksi, että minulle avioliitto ja iso perhe ovat itsestäänselviä, enkä tahdo jatkaa suhdetta jos miehellä ei ole samat haaveet. Mies on ollut samaa mieltä eikä epäröinyt yhtään suhteeseen ryhtymistä. Suunnittelemamme lapsiluku on vaihdellut 4-5 tienoilla.

2) Tähän vastasinkin jo alussa. Eli sanoo myöhemmin, mutta tiedän hänen tarkoittavan jotain ihan muuta.

Jos minä en tahtoisi suurperhettä, mutta mies tahtoisi, en olisi alkanut suhteeseen. Jos raskaus ja vauvanhoito olisivat pääasiassa miehen vastuulla, voisin hyvinkin tehdä lisää lapsia miehen takia, koska rakastan häntä.

Muutenhan sitä ei voikaan suoraan verrata, sillä vauvan tekeminen vaatii naiselta HUOMATTAVASTI enemmän kuin mieheltä... (Koska jo pelkkä raskaus on riski naisen terveydelle ja jopa hengelle, on mautonta verrata naisen halua kokea raskaus miehen haluun tehdä nainen raskaaksi. Asia olisi eri jos molemmat puolisoista voisivat hoitaa tämän tehtävän.)

Vahinkovauva olisi meille molemmille tervetullut, aborttia en suostuisi missään tapauksessa tekemään. Ehkäisy on täysin miehen kontolla. Olemme normaali perhe, talous riittäisi kolmanteen lapseen. Ei mihinkään yltäkylläiseen elämään, mutta pärjäisimme kyllä. Ja asiasta ei todellakaan ole puhuttu riittävästi, sillä mies kuittaa kaikki yritykset keskustella aina noilla " en tiedä" tai " ei ihan vielä" .

Ja miltä asian jauhaminen mahtaa miehestä tuntua? Tänään on huono päivä muutenkin, joten sanotaan näin: Toivottavasti yhtä pahalta kuin unelmien murskaantuminen ja valheiden kuuntelu minusta.

Vierailija:

Pari ajatusta tuli mieleen:

1) Onko mies halunnut aina pelkät 2 lasta vai onko ollut määrä suurempi?

2) Onko asiasta puhuttu paljon; onko mies ehdoton määrässä vai onko sanonut EI NYT tai MYÖHEMMIN, ehkä.. ?

Oletko ajatellut asiaa miehen puolelta. Siis jos sinä et haluaisi kolmea mutta kumppani haluaa. Miltä toisen asiasta jauhaminen tuntuu. Onko asiasta kunnolla puhuttu, syitä mietitty? Riittäisikö talous kolmanteen? Mitä jos tapahtuisi vahinko (siis oikea eikä sun aiheuttama " vahinko" )?

Vai onko naisen pakko alistua siihen mitä mies päättää?

Surin pitkään sitä, etten saa toista lasta. Kerroin surustani miehelleni, kerroin, että minun on äärettömän vaikeaa päästä siitä yli. Puhuimme asiasta kuukausia, silloin tällöin.



Lopulta mieheni tajusi, että toisen lapsen saaminen on minun elämäni onnistumisen kannalta todella merkittävä asia. Ja halusi minun onnellisuuttani.



Olen raskaana. :)

Toivottavasti kukaan ei saa mieltäni muuttumaan!