Olen katsonut tässä pari 80-luvun elokuvaa ja niissä tunkeileva seksuaalisuus, jopa ahdistelu, esitetään normaalina
Katsoin Ghostbustersin ja Indiana Jonesin (Viimeinen ristiretki). Tungetteleva piirittäminen ja vihjailu esitetään niissä normaalina miehen ja naisen välisen kanssakäymisen muotona. Nykypäivän vinkkelistä tuntuu oudolta, että tuollaisen käytöksen esittäminen on ollut tekijöiden mielestä soveliasta, kun kyseessä on vieläpä lapsille ja nuorille suunnatuista elokuvista.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli sen aikainen normi. Minä muistan kun yläasteella luokan kovis vetäisi peukalon yhden rillipää pojan perseeseen niin että tämä vingahti kivusta. Kovis naureskeli vaan. Ei siihen aikaan loukkaannuttu. Kiusatutkin osasi naureskella omalle kohtalolleen.
Tämä on totta. Muistan itse sellaisen tapauksen, että yksi nörtti meinattiin hukuttaa vessanpönttöön ja jälkikäteen se sanoi kiusaajalle että ansaitsi sen koska on paska. Nuoret oli toista maata siihen aikaan.
Pakko oli teeskennellä että ei seuraisi vielä pahempaa. Vielä 80-luvulla psykopaattinen väkivalta oli hyväksytympää kuin nykyään. Seurauksina oli alkoholismia, mielenterveysongelmia, traumaa ja itsemurhia. Olin siellä.
Vierailija kirjoitti:
80-luvun leffoja ei ole pilattu wokella.
Persujen ja magahörhöjen mielestä Rambotkin ovat wokea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli sen aikainen normi. Minä muistan kun yläasteella luokan kovis vetäisi peukalon yhden rillipää pojan perseeseen niin että tämä vingahti kivusta. Kovis naureskeli vaan. Ei siihen aikaan loukkaannuttu. Kiusatutkin osasi naureskella omalle kohtalolleen.
Tämä on totta. Muistan itse sellaisen tapauksen, että yksi nörtti meinattiin hukuttaa vessanpönttöön ja jälkikäteen se sanoi kiusaajalle että ansaitsi sen koska on paska. Nuoret oli toista maata siihen aikaan.
Hyvähän se on sivusta sanoa, kun sä et ollut se, joka yritettiin hukuttaa.
No minä vähän epäilin oliko uhri asian kanssa ok, mutta tässä keskustelussa on jo monta kertaa sanottu että se oli ihan normaalia siihen aikaan eikä pikkuisista jutuista valitettu kuten nykyään. Olen hieman toista mieltä, mutta ehkä olen väärässä kun täällä ollaan niin varmoja ja halutaan tuota takaisin.
Se oli tavallisempaa kuin nyt, mutta se oli silti sairasta ja sadistista, ja kyllä sen useimmat tiesivät. Sodan raaistava vaikutus jatkui pitkälle 80-luvulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elokuvissa esitetyt kohtaukset ei aina ole realistisia eikä niiden ole tarkoitus kuvata maailmaa mahdollisimman realistisesti tai opettaa ketään "näin lähestyt naisia" tai "tämä on ihanteellinen tilanne" tai kertoa että "näin saa tehdä" tai "näin ei saa tehdä". 80-luvulla tätäkään asiaa ei tarvinnut tavata auki.
Kyllä ne kuvastaa sitä mitä aikakaudella on pidetty normaalina käytöksenä.
Mikä aikakausi tässä nyt on siis se relevantti aikakausi? 1980-luku, jolloin elokuva tehtiin, vai 1880-luku, jota elokuva kuvasi? En tiedä kun en itse ollut paikalla, mutta en pidä mahdottomana, että 1880-luvulla on saattanut olla vähän eri meininki kuin nykyään.
Tuskin millään aikakaudella naisesta on ollut vähän harmi, mutta oikeastaan vähän mukavakin tulla raískatuksi. Erityisesti ennen ehkäisyä ja katumuspilleriä sekä toimivia seksitautien parannuskeinoja on koko elämä saattanut olla pilalla.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä ihmiset kuitenkin pariutui silloin, perustivat perheen ja hommasivat lapsia. Nykyään se ei tunnu enää millään onnustuvan...
Kai nyt kun jos edes katsot toista väärin niin syytteet saa. Helpommalla pääsee kun elää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta taas nykypäivä ei ole ihan "Normaalia".
Anaalinaintiohjeita iltalehdissä joita lapsetkin lukee. "Näin tunget Kyrrpääsi toisen peräsuoleen" Ok.
Joo ja en tiedä mikä oli selitys, en avannut artikkelia mutta otsikon näin eilen tai ihan tässä joskus jossa asiantuntija, oliko peräti lääkäri kertoi miksi miehen pitäisi harrasaa anaaliseksiä.
Normaalia?? Tuollaista ei 80-luvulla olisi ikinä julkaistu. Eikä jatkuvalla syötöllä mitään polyamorjuttuja ja voimaantuneita nuoria naisia jotka myyvät itseään ylpeinä.
Iltalehti ja Iltasanomat on kohdistettu keski-ikäisille miehille. Siksi ne jutut on tuollaisia.
Väärin. Jutut on tehty pääasiassa uhriutuville vihervassareille.
Vierailija kirjoitti:
Nyyhkis. Elokuvat ovat aikansa tuotteita. Mene terapiaan.
Mielestäsi joku tarvitsee terapiaa, kun haluaa pohtia jotakin? 😂
kyllä minäkin muistan että noita n-kohtauksia oli 70 ja 80 luvun filmeissä melkein joka leffassa koska kakarana niitä oli hemmetin nolostuttava katsella. siihen aikaan oli myös tv leffoissa ikäraja jota ei tietenkään noudatettu.mutta 70 luvulla tuli myös nämä nainen kostaa raiskaajilleen leffoja ku sieniä sateella. jopa länkkärileffassa nainen tappoi kaikki raiskaajansa.
Niin sellaisia ne ajat silloin oli ennen wokea. Aika usein sitä unohtaa miten asiat on muuttuneet. Vielä 2013 kun aloitin nykyisen työni aika usein oli pyllylle läpsyttelijöitä ja kaikenmaailman rivouksia sai kuunnella töissä. Onneksi se siitä muuttui kun me nuoret puututtiin tilanteisiin eikö hyväksytty vain hiljaa kuten aiemmat sukupolvet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä mene ap katselemaan mitään 80-luvun elokuvia, ne eivät kuulu sinulle. Sinun elokuviasi ovat nämä nykyiset woke-viritykset joissa saatte miettiä sukupuolien moninaisuutta keskenänne.
M52, 80-luvun nuori
Pappa hokee sanaa woke ja yrittää epätoivoisesti vaikuttaa älykkäältä
Mielisairaus on jo niin yleistä, että sinäkin pidät sitä normaalina.
Vierailija kirjoitti:
Se olikin normaalia. Sen ajan normaali oli eri asia kuin nykypäivän.
Joo, "normaalia", mutta ei kaikki naiset silti siitä pitäneet, sitä piti vaan sietää.
No onneksi äänestät Suomen täyteen vuohenn-ssija-muhametteja siskojesi kanssa niin ahdistelu varmaankin vähenee! HAHAHAHHAAA!!
Vierailija kirjoitti:
Tänä päivänä kaikki on epänormaalia.
Olet siis itsekin epänormaali?
Vierailija kirjoitti:
Oli sen aikainen normi. Minä muistan kun yläasteella luokan kovis vetäisi peukalon yhden rillipää pojan perseeseen niin että tämä vingahti kivusta. Kovis naureskeli vaan. Ei siihen aikaan loukkaannuttu. Kiusatutkin osasi naureskella omalle kohtalolleen.
Eikö ne jääkiekkopiireissä harrasta tuota vieläkin. Sormi toisen ahteriin.
Vierailija kirjoitti:
Yritin kattoa jonkun 70-luvun Clint Eastwoodin länkkärin joka oli areenassa, mutta Clint, joka siis oli elokuvan sankari, raiskasi siinä melkein alkumetreillä naisen ja tilanne esitettiin jotenkin niin, että naista vähän harmitti mutta oikeastaan oli toivonut sitä. Jätin kesken.
Siinä Clintin hahmosta ei haluttu liian hyvistä, joten laitettiin alkuun tollanen väärinteko.
Ap taitaa olla näitä samoja mitkä kaatoivat patsaita Amerikassa. Niitähän kaadettiin esimerkiksi sen takia että jollain oli ollut orjia. Se oli normaalia siihen aikaan.
Jotenkin turhaa jälkiviisautta kauhistella miten asiat olivat ennen. Parempi keskittyä muuttamaan tulevaisuutta. Siihen pystyt vielä vaikuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Yritin kattoa jonkun 70-luvun Clint Eastwoodin länkkärin joka oli areenassa, mutta Clint, joka siis oli elokuvan sankari, raiskasi siinä melkein alkumetreillä naisen ja tilanne esitettiin jotenkin niin, että naista vähän harmitti mutta oikeastaan oli toivonut sitä. Jätin kesken.
Tottakai silloin kaikki leffat on samanlaisia ja käsikirjoitettu samalla tavalla
20 vuoden päästä kauhistellaan miten hirvittävää väkivaltaa 2020 luvun elokuvat olivat.
Ihmisiä kidutettiin ja tapettiin lukemattomin tavoin. Miten sairasta aikaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elokuvissa esitetyt kohtaukset ei aina ole realistisia eikä niiden ole tarkoitus kuvata maailmaa mahdollisimman realistisesti tai opettaa ketään "näin lähestyt naisia" tai "tämä on ihanteellinen tilanne" tai kertoa että "näin saa tehdä" tai "näin ei saa tehdä". 80-luvulla tätäkään asiaa ei tarvinnut tavata auki.
Kyllä ne kuvastaa sitä mitä aikakaudella on pidetty normaalina käytöksenä.
Niinkö?
Vai kuvastaisiko elokuva sittenkin sitä, mitä sen aikakauden leffojen tekijät ajatteli tapahtuvan Länkkärimaailmassa? Esim tuossa Clintin raiskausleffassa Ruoska aika oli 1800-luvun loppu ja paikka syrjäinen, kuvitteellinen kaivoskaupunki Lago Villissä Lännessä.
Clintin hahmon teon on tulkittu osoittavan heti alussa, ettei hänen hahmo ole perinteinen hyveellinen sankarifiguuri, vaan moraaliltaan synkkä koston välikappale. Lagon korruptoituneet asukkaat ja päättäjät päätti puolestaan katsoa raiskausta sormien läpi, koska he tarvitsi muukalaisen apua suojautuakseen vankilasta vapautuvilta lainsuojattomilta.
Elokuva sai muuten heti ilmestyessään vuonna 1973 jo erittäin ristiriitaisen vastaanoton ja rankkaa kritiikkiä sekä elokuvakriitikoilta että perinteisiltä lännenelokuvien tähdiltä, eli leffan kritiikki ei ole vain "jotain nykywokea".
Oletko mies? Mistä siinä voi päätellä naisen haluavan?