Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (3499)
Vierailija kirjoitti:
Jumala on oikeudenmukainen ja pyhä, niin ettei ketään rangaista toisen synneistä, vaan itse kukin saa palkan omien tekojen mukaisesti
Ei se nyt vain mene niin. Jokainen saa omat vastuut kannettavaksi ja elämän aika määrittelee tätäkin asiaa. Hoitamattomat asiat on jonkun myös tehtävä.
Esimerkiksi.
Jumala ei rankaise hyvää ihmistä muiden edesvastuuttomuudesta ihan kiusallaan vaan työ on kunnianosoitus hyvälle ihmiselle joka palvelee Jumalaa.
Jos nämä asiat haluaa ymmärtää niin siihen kyllä kykenee.
Eikö se kristinuskon pointti ole siinä, että Jeesusta rankaistiin toisten puolesta, eikä omat ihmisen omat teot enää vaikuta siihen palkkaan?
En tiedä tarkkaan tilannetta mutta kommentoin tähän jotakin.
"Jokaiselta ihmiseltä, joka syö raakoja rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa."
Pitäisi odottaa kypsää satoa eikä saisi syödä edeltä muiden satoa tai syödä välittämättä muista ihmisistä. Kostoksi saattaa menettää omat hampaansa. Omahyväisyys ja itsekkyys eivät ole rakkaudellisia ominaisuuksia.
Joskus jälkeläisetkin kärsivät näistä toimista. Edelleenkään en kuitenkaan ihan ymmärrä mainitsemaasi tilannetta joten paremmin en osaa vastata. Voi myös olla että lapsia on parannettu ja se on näkynyt hampaissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isien synnit ovat itsekuinkin omia syntejä syntejä, joita jo isät tekivät. Jos isäsi ja isoisäsi olivat epäjumalien palvojia ja sinä myös palvot epäjumalia, niin vaellat isiesi synneissä ja sinua rangastaan isien synneistä, niistä isien synneistä, joita itse teet.
Tää on totta tämäkin. Tai jos mulla ois alkkisgeeni, niin itse teen silti valinnat ja vastaan niistä.
-Yht.kr.
Ja jos sulla on rintasyöpägeeni, sen valinnan teki se portugalilainen prostituoitu mummi 1870-luvulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala on oikeudenmukainen ja pyhä, niin ettei ketään rangaista toisen synneistä, vaan itse kukin saa palkan omien tekojen mukaisesti
Ei se nyt vain mene niin. Jokainen saa omat vastuut kannettavaksi ja elämän aika määrittelee tätäkin asiaa. Hoitamattomat asiat on jonkun myös tehtävä.
Esimerkiksi.
Jumala ei rankaise hyvää ihmistä muiden edesvastuuttomuudesta ihan kiusallaan vaan työ on kunnianosoitus hyvälle ihmiselle joka palvelee Jumalaa.
Jos nämä asiat haluaa ymmärtää niin siihen kyllä kykenee.
Eikö se kristinuskon pointti ole siinä, että Jeesusta rankaistiin toisten puolesta, eikä omat ihmisen omat teot enää vaikuta siihen palkkaan?
Joskus täytyy myös kuolla muiden puolesta. Ts. muiden takia.
Monet hyvät ihmiset kuolevat liian aikaisin ja ovat saattaneet olla jopa täystyöllistettyjä koko elämänsä ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Raamatussa käsitellään psalmeissa hienosti elämän epäreiluutta. Tosin Aasaf siinä vertailee jumalattomia vs.häntä itseään uskovana”
Elämä olisi ihan täysin yhtä epäreilua vaikka mitään Jumalaa ei ole. En oikein enää ymmärrä mihin mitään Jumalaa tarvitaan kun elämä vaikuttaa olevan täysin yhtä epäreilua kuin vaikka Jumala olisi.Kyllä Jeesus on eheyttänyt monien, miljoonien elämää kun ovat tulleet uskoon. Välttämättä puitteet ei muutu ökyksi, syöpä heti parane ja kavereita ala virrata ovista ja ikkunoista, mutta Jumala uudistaa sisäisesti. Jeesus tepsii erittäin hyvin masentuneelle/itsetuhoiselle/suuntaa etsivälle.
Ja sit on näitä Kakeja-Katuojassa joille uskoontultuaan Jumala hommannut kodin ja vaimonkin. Heillä se ero entiseen on suurin.
-Yht.kr.
Ja sitten on niitä, joilta Jumala vie kaiken, ihan vaan koska voi, ja jos tämä Jumalan ojaan potkima ei tuskissaan viimeisellä henkäyksellään kiitä Jumalaa kärsimyksestä rankaisee Herra vielä lisää ikuisella helvetillä (ja ilmeisesti lapsetkin saavat adhd:n tai jotain?)
Itse olen suvusta jossa on paljon sairautta ja rikkinäisyyttä. Toivoin itseäni lapsena toistuvasti toiseen perheeseen. Mutta kaiken keskellä on kuitenkin yks asia: antaako ihminen kärsimyksen kääntyä Jumalaa kunnioittavaksi vai syyttäväksi asiaksi?
Koska kuitenkin, kärsivänkin ihmisen pitäis nähdä, että tätä luontoa ja maapalloa ei ihminen pyöritä. Kärsivää ihmistä pitää ymmärtää, mutta ei loputtomiin: jotkut ovat vain kylmiä ja katkeroituneita elämään. Ylpeitä.
Ja kuten tuossa sivusin psalmia 73: mieluummin kärsin Jeesuksen kanssa, kuin menestyn ilman Jumalaa. Jeesuksen seura on mulle arvokkainta.
-Yhteiskr.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isien synnit ovat itsekuinkin omia syntejä syntejä, joita jo isät tekivät. Jos isäsi ja isoisäsi olivat epäjumalien palvojia ja sinä myös palvot epäjumalia, niin vaellat isiesi synneissä ja sinua rangastaan isien synneistä, niistä isien synneistä, joita itse teet.
Tää on totta tämäkin. Tai jos mulla ois alkkisgeeni, niin itse teen silti valinnat ja vastaan niistä.
-Yht.kr.
Jos on tietoinen siitä, että kyseessä on geneettinen alttius ja että itsellä tuo alttius on olemassa, niin silloin on tietenkin kohtuullista odottaa, että sen ottaa omassa toiminnassaan huomioon. Voiko aina kohtuudella olettaa, että on tietoinen siitä, että tuollainen geneettinen alttius on ylipäätään olemassa tai että itsellä se on onkin sitten toinen kysymys. Tosiasia on kuitenkin se, että sellainen käyttäytyminen, joka on hyvin turvallista sellaiselle, jolla alttiutta ei ole voi olla riskialtista sellaiselle, jolla alttius on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen " hyvyyttä" on joku semmoinen, että pahat teot rangaistaan tuleville sukupolville?
Eli jos on joku Jumala, joka niin tekee, niin hänhän on sairas kusipää, hyvyyden vastakohta.
Onneks ei ole olemassa.
....mutta samaan aikaan ootte "oi ihanaa", kun joku sanoo että "karma is the bitch". Kun karma tasaa välit?
Mieluummin mä keskustelen persoonallisen Jumalan kanssa vaikka kärsin isovanhempieni säätämisistä, kuin mietin että "joo mitäs tuli tehtyä 1870-luvulla kun olin prostituoituna Portugalissa". Kumpi on reilumpaa?
Ja se on TOTUUS, ihan ei-uskovien tunnustama asia että on esim.monisukupolvisia ongelmia suvuissa. Sama, minkä Jumala sanoo toisella tavalla Raamatussa.
-Yht.kr
Mieluummin mietit, että mitä iso-iso-mummin tuli tehtyä 1870-luvulla kun oli prostituoituna Portugalissa ja suostut ottamaan tästä vastaan Jumalan rangaistuksen?
Ei ole kyse isomummista vaan jälleensyntymään uskovat väittää että ihminen on edellisessä elämässä elänyt vaikka huitsin nevadassa, ja ne edellisen elämän teot vaikuttaa nykyiseen elämään.

Ja sinun mielestä Jumala rankaisee sinua isomummin synneistä. Onko tässä käytännössä mitään eroa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisin nauranut jos ei olisi niin paljon ärsyttänyt Norjan prinsessan Martha Louisen se mies Durek Verrett (en jaksa kaivaa oikeaa kirjoitusasua). Martha oli jo ennen Verrettiä vähän New Ageen kallellaan.
Ne rakastui tulenpalavasti ja Verrett leperteli Marthalle "olin faaraona Egyptissä ja seurustelimme jo silloin."
Hehheh! Kas kummaa, tietysti oikein faarao. :D Kumma kun ei laittanut itseään pyramidia rakentaneeksi orjaksi tai viinan salakuljettajaksi 1800-luvun Irlantiin.
Tai eräällä perheaiheisella palstalla intoili joku ulkkiksen kanssa seurustelemaan aloittanut nainen joka hehkutti ainutlaatuista suhdetta että "olimme kohdanneet jo astraalimaailmassa ennen tätä". Kas kummaa, ero tuli.
-Yhteiskr.
Mitenkä tuohon kristilliseen vakaumukseesi mahtuu toisten uskolle nauraminen ja parisuhteiden pilkkaaminen?
Saatanan keksinnöille saakin nauraa. Koska ne on typeriä valheita ja vie kadotukseen.
Martha Louise ja Verrett on silti mun rukouksissa. Vaikka herätystä tarvitsisi koko Norjan kuningashuone.

Ei kannata uskoa näihin edellisiin elämiin, selittelevät kaikkea tapahtuvaa näiden avulla. Nykyisin on ollut trendikästä myös ulkoistaa kaikki vastuu niin sehän on kätevä tapa myös. Näyttää itse sitten viattomalta kaikkeen omaankin osuuteen.
Tässäpä kysymys. Miksi yksikään kristitty ei noudata satukirjan sanomaa vaan rikkoo kymmentä käskyä päivittäin?
Ja monet ajattelevat että korjaavat sitten seuraavassa elämässä kaikki virheensä. Ehkä ajattelivat jo edellisessä elämässänsä näin, sen verran ummikkoja on liikenteessä. Lue huumorilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”. Itselläni vaikuttaa vielä isovanhempani törttöilyt, jotka hänen vanhempansa olivat kohdistaneet isovanhempaani.”
Oletko tuon siis Jumalan rangaistuksena eikä normaalina loogisena seurauksena?Eikö siis tuota seuraisi jos mitään Jumalaa ei olisi?
Ilman Jumalaa ei olisi yhtikäs mitään.
Kyllä tuota yhtään mitään näyttää olevan aika paljon. Varsinkin tiskiä. Enkä usko, että Jumala on vastuussa tiskeistäni, eli Jumalaa ei ole olemassa.
Sinä saat tietysti uskoa niin kuin parhaaksi näet. Raamatun mukaan on kuitenkin niin, että Jumala on luonut kaiken tyhjästä ja ilman Jumalaa ei olisi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen " hyvyyttä" on joku semmoinen, että pahat teot rangaistaan tuleville sukupolville?
Eli jos on joku Jumala, joka niin tekee, niin hänhän on sairas kusipää, hyvyyden vastakohta.
Onneks ei ole olemassa.
....mutta samaan aikaan ootte "oi ihanaa", kun joku sanoo että "karma is the bitch". Kun karma tasaa välit?
Mieluummin mä keskustelen persoonallisen Jumalan kanssa vaikka kärsin isovanhempieni säätämisistä, kuin mietin että "joo mitäs tuli tehtyä 1870-luvulla kun olin prostituoituna Portugalissa". Kumpi on reilumpaa?
Ja se on TOTUUS, ihan ei-uskovien tunnustama asia että on esim.monisukupolvisia ongelmia suvuissa. Sama, minkä Jumala sanoo toisella tavalla Raamatussa.
-Yht.kr
Mieluummin mietit, että mitä iso-iso-mummin tuli tehtyä 1870-luvulla kun oli prostituoituna Portugalissa ja suostut ottamaan tästä vastaan Jumalan rangaistuksen?
Ei ole kyse isomummista vaan jälleensyntymään uskovat väittää että ihminen on edellisessä elämässä elänyt vaikka huitsin nevadassa, ja ne edellisen elämän teot vaikuttaa nykyiseen elämään.
-Yht.kr
Ja sinun mielestä Jumala rankaisee sinua isomummin synneistä. Onko tässä käytännössä mitään eroa?
En jaksais toistaa pointtiani.
Raamatun malli isomummin suhteen (vaikka taitaa jopa Raamatun mittakaavassa mennä kaukaa haetuksi) sopii oikein passelisti ihan ei-uskovienkin tekemiin toteamisiin.
"Isoisä Väinö pelasi uhkapelissa suvun talon ja perintömaat. Oltais varakkaampia ilman sitä."
"Isäni lähti toisen naisen matkaan kun olin 3-vuotias. En tiedä, kuinka olla isä omille lapsilleni."
....kuin miettiä 4738 eri elämää tätä ennen "joo, johtuuko tää mun elämä siitä kun olin prostituoitu Nepalissa vai kirkkoherra Kanadassa vai orjana Burmassa?"
-Yht.kr.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisin nauranut jos ei olisi niin paljon ärsyttänyt Norjan prinsessan Martha Louisen se mies Durek Verrett (en jaksa kaivaa oikeaa kirjoitusasua). Martha oli jo ennen Verrettiä vähän New Ageen kallellaan.
Ne rakastui tulenpalavasti ja Verrett leperteli Marthalle "olin faaraona Egyptissä ja seurustelimme jo silloin."
Hehheh! Kas kummaa, tietysti oikein faarao. :D Kumma kun ei laittanut itseään pyramidia rakentaneeksi orjaksi tai viinan salakuljettajaksi 1800-luvun Irlantiin.
Tai eräällä perheaiheisella palstalla intoili joku ulkkiksen kanssa seurustelemaan aloittanut nainen joka hehkutti ainutlaatuista suhdetta että "olimme kohdanneet jo astraalimaailmassa ennen tätä". Kas kummaa, ero tuli.
-Yhteiskr.
Mitenkä tuohon kristilliseen vakaumukseesi mahtuu toisten uskolle nauraminen ja parisuhteiden pilkkaaminen?
Saatanan keksinnöille saakin nauraa. Koska ne on typeriä valheita ja vie kadotukseen.
Martha Louise ja Verrett on silti mun rukouksissa. Vaikka herätystä tarvitsisi koko Norjan kuningashuone.
-Yht.kr.
Mitäpä luulet tuon asenteen tekevän? Löytääkö joku ihminen Jeesuksen sinun halveksuntasi ansiosta? Vai karkottaako asenteesi ihmiset kauemmas?
Vierailija kirjoitti:
Oisin nauranut jos ei olisi niin paljon ärsyttänyt Norjan prinsessan Martha Louisen se mies Durek Verrett (en jaksa kaivaa oikeaa kirjoitusasua). Martha oli jo ennen Verrettiä vähän New Ageen kallellaan.
Ne rakastui tulenpalavasti ja Verrett leperteli Marthalle "olin faaraona Egyptissä ja seurustelimme jo silloin."
Hehheh! Kas kummaa, tietysti oikein faarao. :D Kumma kun ei laittanut itseään pyramidia rakentaneeksi orjaksi tai viinan salakuljettajaksi 1800-luvun Irlantiin.
Tai eräällä perheaiheisella palstalla intoili joku ulkkiksen kanssa seurustelemaan aloittanut nainen joka hehkutti ainutlaatuista suhdetta että "olimme kohdanneet jo astraalimaailmassa ennen tätä". Kas kummaa, ero tuli.
-Yhteiskr.
Miksi suhtaudut muiden uskomuksiin noin pilkallisesti? Opettaako Raamattusi tai seurakuntasi noin?
Vierailija kirjoitti:
Jumala on oikeudenmukainen ja pyhä, niin ettei ketään rangaista toisen synneistä, vaan itse kukin saa palkan omien tekojen mukaisesti
Ei se nyt vain mene niin. Jokainen saa omat vastuut kannettavaksi ja elämän aika määrittelee tätäkin asiaa. Hoitamattomat asiat on jonkun myös tehtävä.
Esimerkiksi.
Jumala ei rankaise hyvää ihmistä muiden edesvastuuttomuudesta ihan kiusallaan vaan työ on kunnianosoitus hyvälle ihmiselle joka palvelee Jumalaa.
Jos nämä asiat haluaa ymmärtää niin siihen kyllä kykenee.
Miksi kukaan haluaisi ymmärtää olemattoman henkiolennon touhuja? Et ymmärrä, että sinun lähtökohtasi jumalan olemassaolosta on järjetöntä hölynpölyä heille. Et pysty vakuuttamaan heitä siitä kun sinulla ei ole minkäänlaista todistusaineistoa uskomuksesi perusteeksi.
Vierailija kirjoitti:
”Helvetti on eri asia kun kadotus”
Mihin Raamatun kohtaan perustat väitteesi?
Tämä on tärkeä kysymys. Kristikunnassa on kahta eri ajatusta aiheesta. Onkohan tämä videomateriaali julkinen, kokeillaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse isomummista vaan jälleensyntymään uskovat väittää että ihminen on edellisessä elämässä elänyt vaikka huitsin nevadassa, ja ne edellisen elämän teot vaikuttaa nykyiseen elämään.
Ei kannata uskoa näihin edellisiin elämiin, selittelevät kaikkea tapahtuvaa näiden avulla. Nykyisin on ollut trendikästä myös ulkoistaa kaikki vastuu niin sehän on kätevä tapa myös. Näyttää itse sitten viattomalta kaikkeen omaankin osuuteen.
Niin ja tarpeeksi ympäripyöreäksi kun joku ismi tai uskonto tehdään, niin jokainen pitelee sitä kuin muovailuvahaa.