Todella köyhästä perheestä olevalta lukiolaiselta edellytetään opintolainan nostoa
Minkä vuoksi lukiolaisen pitää nostaa opintolaina, jos vanhemmat ovat köyhiä. Lukiosta ei valmistuta ammattiin, minkä vuoksi katsotaan, että lukiosta valmistuvalla olisi jo kahden vuoden päästä maksukykyä maksaa laina takaisin?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Näin toimii porvari hallitus.
Kyllä maahanmuuttajille riittää tukia jaettavaksi.
Törkeää on!
Jep, ja työpaikoille palkataan ulkomaalaisia, varsinkin niihin, mihin juuri nuoret voisivat hakea kesä-tai osa-aikatöihin. Ja tämä ei johdu siitä, ettei nuorille kelpaisi kyseessä oleva työ, vaan ihan kiintiöistä yms, että työnantajat ovat velvoitettuja ottamaan näitä maahanmuuttajia töihin. Ja sitten kärsitään sekä työnlaadusta että työturvallisuudesta, kun nämä eivät osaa eivätkä kaikki edes halua opetella suomenkieltä ja monilla on englannintaitokin nolla.
vit tu mihin jamaan tää hallitus on saanut monen perheen elämän.
Tulee kallis lasku, kun mielenterveysongelmat ja päihdeongelmat rähähtänyt käsiin ja koulut jää kesken.
Kelaan oli viime viikolla kun ohi menin varmaan 50m jono täynnä mustaihoisia.
Uskomatonta, että muut menee omien edelle näin rumasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin toimii porvari hallitus.
Kyllä maahanmuuttajille riittää tukia jaettavaksi.
Törkeää on!
Jep, ja työpaikoille palkataan ulkomaalaisia, varsinkin niihin, mihin juuri nuoret voisivat hakea kesä-tai osa-aikatöihin. Ja tämä ei johdu siitä, ettei nuorille kelpaisi kyseessä oleva työ, vaan ihan kiintiöistä yms, että työnantajat ovat velvoitettuja ottamaan näitä maahanmuuttajia töihin. Ja sitten kärsitään sekä työnlaadusta että työturvallisuudesta, kun nämä eivät osaa eivätkä kaikki edes halua opetella suomenkieltä ja monilla on englannintaitokin nolla.
järkyttävää.
Ammattikoulussa myös joutuu jo ottamaan lainaa.
Nykyään kaikki on ihan per seestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kun lukio on oppivelvollisuuden piirissä ja näin ollen maksutonta, ei opintolainaa ole todellakaan pakko ottaa jos ei itse välttämättä halua.
Elät siis opiskelupaikkakunnalla täysin ilmaiseksi?
Suurin osa (eivät kaikki, mutta suurin osa) voi käydä lukion kotoa käsin eikä tarvitse muuttaa minnekään. Ainoastaan syrjäseuduilla voi koulumatka olla liian pitkä.
Minun lapsi joutuu muutamaan , koska minulla ei ole enää rahaa. Ei saa toimeentulotukea.
Olen sairas ja siksi työtön.
Lapsi ei todellakaan ole valmis omaan asuntoon vielä ja on kovin masentunut tästä. Pelkään että koulu jää nyt kesken. 😓
Miksi hän joutuu muuttamaan? Siinähän asumiskulut väkisinkin nousevat eivätkä suinkaan laske jos tarvitaan 2 asuntoa yhden sijaan.
Ei minun rahat riitä elättämään.
Joudun itsekin muuttamaan nyt pienempään.
Elatustuki lähti ja toimeentulotukea lapsi ei saa, vaan pitäisi ottaa lainaa.
Opiskelee toista vuotta nyt.
Olen täysin yksin vanhempana, eli ei apua miehestä.
Miksi sitten häädät lapsen pois. Helpompihan hänen olisi nostaa lainaa ja elää sinun kanssasi kuin lähteä omilleen lainan kanssa?
Saa rahaa enemmän, kun asuu pois kotoa, eikä tarvitse nostaa lainaa.
No saa rahaa, mutta pitää maksaa se vuokra, sähkö, vesi ym niin tulee kyllä kalliimmaksi kuin asua äidin kanssa. Opintorahalla ja asumislisällä ei pitkälle pötki. Lainaa on nostettava.
Niin mutta hallitus on näin päättänyt. ei köyhä yh pärjää mitenkään lapsen lanssa enää kun täyttää 18.
Kaikki tuet lähtee.
Miksi varattoman perheen lapsi menisi lukioon? Sosiaalipuolen pitäisi huolehtia, että näiden lapset hankkivat jonkun ammattiin valmistavan tutkinnon. Ei ole muiden vika, eikä vastuu maksaa varattomille kaikkea, mitä hän pyytää.
Edellytetään missä? Viimesijaisessa toimeentulotuessa (huom. ei perustulo!) huomioidaan tulona nostipa tai ei nostanut. Mutta se ei liene sama kuin edellyttäminen.
Kannattaa käydä amis niin ei maksa mitään.
Voihan perslärvi wt teini myydä persettä, ettei tarvitse nostaa tukia tai lainaa.
Vierailija kirjoitti:
Niin mutta hallitus on näin päättänyt. ei köyhä yh pärjää mitenkään lapsen lanssa enää kun täyttää 18.
Kaikki tuet lähtee.
No eikä lähde, vain ne mitkä liittyvät siihen nyt täysi-ikäiseen lapseen. Ei yleistuki tai asumistuki mihinkään katoa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa käydä amis niin ei maksa mitään.
No amiksessa mun lapsi opiskelee toisra vuotta ja nyt, kun täyttää 18 niin pitää ottaa lainaa heti, jotta pärjätään kahdestaan tai muuttaa omilleen.
Vaikka olen itse duunariperheestä niin kyllä isovanhemmat tukevat poikaani alkavissa Amk opinnoissa esim. ostamalla pojalle tietokoneen, jota opinnoissa tarvitaan. Me vanhemmat kyllä elätämme poikamme muuten. Ei se pidä paikkansa eikö myös duunariperheissä isovanhemmmat auta lapsenlapsiaan tai olisi kiinnostunut heidän opinnoistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mutta hallitus on näin päättänyt. ei köyhä yh pärjää mitenkään lapsen lanssa enää kun täyttää 18.
Kaikki tuet lähtee.
No eikä lähde, vain ne mitkä liittyvät siihen nyt täysi-ikäiseen lapseen. Ei yleistuki tai asumistuki mihinkään katoa.
Eihän 595 työttömyystuki ja parin satasen asumistuki voi riittää kahdelle aikuiselle jos vaikka kaksio oletettavasti kyseessä. Lapsen opintotuki maxim muistaakseni 109
Valmistuu, hankkii duunin ulkomailta, muuttaa ulkomaille, jättää velan tänne vanhenemaan. Suomen ulosotto on ulkomailla voimaton. 20 vuoden päästä takaisin puhtaaseen pöytään JOS asenneilmasto on täällä muuttunut. Jos ei, niin jää ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Eli jos olet jo valmiiksi heikoissa kantimissa, esim. ei tukiverkkoja ja köyhät vanhemmat, niin sinua rankaistaan vain enemmän, kun yrität opiskella päästäksesi itse pois siitä suosta? Hienoa politiikkaa.
Jos olet syntynyt luuseri inseliksi niin luuserina on sinun pysyttävä.🙋
Kaksoistutkinto tekoon, ei pelkästään lukioon.
Terveisin nykyään sen verran vähemmän köyhempi, että saa maksettua kaikki opintolainat pois ennen eläkeikää. Ei vaatinut kuin lukion, yliopiston ja lopulta amiksen käymisen. Paljolta olisi säästynyt, kun olisi silloin nuorena tehnyt kaksoistutkinnon ja olisi ollut edes joku ammatti jo nuoresta alkaen. Yliopistoaikana ammattitutkinnon joskus tehneet saivat huomattu paremmin töitä opintojen oheen ja kesiksi. Yliopistosta en sano muuta kuin, että miettikää pariin kertaan, mitä opiskelette varsinkin opintolainalla. Tutkintoni piti työllistää, mutta toisin kävi.
Useimmat asuvat edelleen kotona vanhempien kanssa.