Miksi extrovertit vihaa ujoja ihmisiä?
Kommentit (35)
Olen alkanut vihata näitä vertteilijöitä, eikö ole persoonallisuutta sen vertaa omasta takaa että pitää kopioida jokin käyttäytymismalli minkä mukaan toimia.
No minä en ainakaan ole vihannut. Tietenkin voi olla vaivaannuttavaa, jos vaikka keskusteluun ei toinen ota osaa paljon ollenkaan, mutta siinäkin huomaa, onko tahallista vai muuten vasn on vähäsanainen.
Eräät olivat kuulemma päättäneet järjestää jäynän mulle. Sopivat että näyttelevät sellasta hiljaisempaa mitä ovat välillä. Puhuvat päälle kun puhun, ignooravat mitä sanon,
Ei tietenkään liian ilmiselvästi, mutta jotkut tilanteet oli ilmiselviä kuten se, että kun aloitin puhumaan oli eka kuuntelevinaan, mutta saattoi sitten kesken ottaakin yhtäkkiä kantaa jonkun viereisen seurueen keskusteluun. Tosi outoa. .
Onneksi kuulin myöhemmin pienistä järjestelyistä ja asiasta nimeltä Gang stalking.
Olen hyvä keskustelemaan itse. Melko suulas, mutta annan toisille suunvuoron myös. Kuuntelen myös toista. En uhkaile, enkä puhu asiattomia, vaikka olisi erimielisiä näkemyksiä. Vastaan kysymyksiin, jos on vastaus niihin.
Miten ihmeessä niin monelta ihmiseltä puuttuu normaalit keskustelutaidot?
- Ei kuunnella toista loppuun asti, eikä anneta saman verran puheenvuoroja tai samaa aikaa
- Ei perustella omia vastauksia mitenkään
- Jos ei haluta vastata, eikä ole ilmeisesti järkeviä perusteluja, lähdetään keskustelusta tai sanotaan joku yleinen lause, joka muka on vastaus, vaikka ei ole sitä kyseiseen kysymykseen
- Kysytään mutta ei anneta vastata Suututaan toisen vastauksesta, vaikka ei ole loukkaavaa tai henkilökohtaista.
Annan itselleni 9/10 hyvistä keskustelutaidoista.
Jaa, itse vihaan ekstrovertteja ihmisiä. Ne ovat uskomattoman ärsyttäviä.
Millä perusteella vihaa? Todellisuudessa eivät vihaa lainkaan vaan tuo on ihan omaa kuvitelmaasi josta pidät kynsin ja hampain kiinni.
Olen huomannut et niille tulee epämukava olo. Sen näki ihan katseesta. jos ei koko ajan keksi jutustelevaa
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella vihaa? Todellisuudessa eivät vihaa lainkaan vaan tuo on ihan omaa kuvitelmaasi josta pidät kynsin ja hampain kiinni.
No ei ehkä vihaa, mutta eivät tykkää. Ihan työpaikoilla ja kaikkialla huomattu tämä. Ja muut ujot voivat samaistua joten ei ole minun keksimää.
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella vihaa? Todellisuudessa eivät vihaa lainkaan vaan tuo on ihan omaa kuvitelmaasi josta pidät kynsin ja hampain kiinni.
En ole itse huomannut aloittajan väitettä todeksi.
Mä pystyn olla täysin hiljaa ventovieraan ihmisen kanssa. Moni ei pysty.
Eivät tiedä miten pitäisi suhtautua ihmiseen joka käyttäytyy eritavalla kuin hän itse. Ovat vain vähän yksinkertaisia, eivät osaa, eivät hyväksy erilaisuutta. Nämähän ne on kaikkein julmimpia kiusaajia joka paikassa. Puhuvat koko ajan mutta eivät koskaan pysähdy miettimään mitä suusta tulee. Aivot eivät pysy suun mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella vihaa? Todellisuudessa eivät vihaa lainkaan vaan tuo on ihan omaa kuvitelmaasi josta pidät kynsin ja hampain kiinni.
En ole itse huomannut aloittajan väitettä todeksi.
En minäkään. Korkeintaan lievää turhautumista on voinut olla mikäli työpaikalla on työtehtävää hoitaessa joutunut jokaisen sanan kiskomaan erikseen hohtimilla ja työtehtävä pitänyt saada ripeästi hoidettua. Tai joutunut puolestaan suorittamaan jonkun työtehtävän koska liian ujo tmv. omien työtehtäviensä lisäksi.
Olen huomannut, että autistit monta kertaa rupeavat parisuhteeseen ekstrovertin kanssa, eikä siitä kovin hyvää seuraa. Ekstrovertti muuttuu pisteliääksi, vaativaksi ja rupeaa etsimään sijaiskärsijöitä. Tekee mieli vältellä heistä molempia.
Vierailija kirjoitti:
Eräät olivat kuulemma päättäneet järjestää jäynän mulle. Sopivat että näyttelevät sellasta hiljaisempaa mitä ovat välillä. Puhuvat päälle kun puhun, ignooravat mitä sanon,
Ei tietenkään liian ilmiselvästi, mutta jotkut tilanteet oli ilmiselviä kuten se, että kun aloitin puhumaan oli eka kuuntelevinaan, mutta saattoi sitten kesken ottaakin yhtäkkiä kantaa jonkun viereisen seurueen keskusteluun. Tosi outoa. .
Onneksi kuulin myöhemmin pienistä järjestelyistä ja asiasta nimeltä Gang stalking.
Olen hyvä keskustelemaan itse. Melko suulas, mutta annan toisille suunvuoron myös. Kuuntelen myös toista. En uhkaile, enkä puhu asiattomia, vaikka olisi erimielisiä näkemyksiä. Vastaan kysymyksiin, jos on vastaus niihin.
Miten ihmeessä niin monelta ihmiseltä puuttuu normaalit keskustelutaidot?
- Ei kuunnella toista loppuun asti, eikä anneta saman verran puheenvuoroja tai samaa aikaa- Ei perustella omia vastauksia mitenkään
- Jos ei haluta vastata, eikä ole ilmeisesti järkeviä perusteluja, lähdetään keskustelusta tai sanotaan joku yleinen lause, joka muka on vastaus, vaikka ei ole sitä kyseiseen kysymykseen
- Kysytään mutta ei anneta vastata Suututaan toisen vastauksesta, vaikka ei ole loukkaavaa tai henkilökohtaista.
Annan itselleni 9/10 hyvistä keskustelutaidoista.
Melkonen analyysi ihmisistä, jotka ei osaa keskustella. Mutta tiedätkö mitä? He eivät tee sitä tahallaan. Miksi siis analysoit noin paljon ja vaivaat päätäsi? Älä ota itseesi muiden osaanattomuutta. Olet liian kriittinen. Anna vähän armoa.
Ei kai ne edes juuri huomaa hiljaisempia
Ekstroverttejä on kahta eri tyyppiä:
+ iloinen, puhelias, reipas, toisia kannustava positiivisesti ajatteleva sangviinikko
- vihainen, sivaltava, (osaa näytellä iloista hetken aikaa), vahingoniloinen, puhelias, hyökkäävästi ajatteleva vaativa koleerikko, josta saattaa tulla myös narsisti
Sangviinikko hyväksyy introvertit, eikä hyökkää päälle. Sangviinikko saattaa yrittää jopa jututtaa introverttejä ja varsinkin flegmaatikkoja, koska flegmaatikoilla on hyvä huumorintaju. Sen sijaan koleerikko ärsyyntyy suunnattomasti introverteistä ja varsinkin iloiset flegmaatikot ärsyttävät niin, että koleerikko käy päälle toistuvasti.
Vihaa? Aika extreme teoria.... mä olen ehkä enemmän extro kuin intro mutten tiedä missä ihmeen piireissä pyörii ihminen jos ajattelee muiden vihaavan häntä... kantsii vaihtaa seuraa tai jos tämä on töissä niin ne päällepuhujat kyllä puhuvat kaikkien päälle eikä vain introverttien koska haluavat olla pomoille jne esillä itsestään selvistä syistä
Vierailija kirjoitti:
Millä perusteella vihaa? Todellisuudessa eivät vihaa lainkaan vaan tuo on ihan omaa kuvitelmaasi josta pidät kynsin ja hampain kiinni.
Sen kuulee rivien välistä.
Esim.
"Hiljainen hissukka"
Saa varmaan niiden olon epämukavaksi.