Muutaman treffin jälkeen moni mies on alkanut monkumaan rahaa
Olen hyvätuloinen, ja toki se jossain määrin myös näkyy elintavoissa. En esimerkiksi katso ravintoloissa hintoja, kuljen taksilla huolettomasti ja voin rahaa miettimättä lähteä vaikkapa lomalle, ja toki valitsen sen paremman hotellin enkä tuijota hintaa.
Useamman kerran nyt sattunut niin, että muutaman treffin jälkeen mies on alkanut pyytelemään rahaa. Onko tämä aivan tavallista? Yksi halusi minun ottavan hänet mukaan lomalleni, ja tietysti maksamaan hänetkin. Toinen ehdotteli Michelinravintolaa ja oli sitä mieltä, että minä voisin maksaa. Yksi aivan suoraan pyysi paria tonnia "lainaan". Toinen onneksi pyysi vain satasta.
Onko normaalia, vai onko minulla jotenkin äärimmäisen huono tuuri?
Kommentit (45)
Pari kertaa on miehet pyydellyt rahaa. Ei jatkoon sellaiset.
Jessus. Positiivista on, että miehet paljastivat heti todellisen karvansa.
Oletko varma, etteivät ole vitsailleet?
Onhan se mukavaa jos hyvän tyypin kylkiäisenä tulee myös korkeampi elintaso.
Ei tuo harvinaista ole, tosin ei kaikki miehet tuollaisia ole. Katsele tästä eteenpäin vain miehiä, joilla itselläänkin on korkea elintaso.
Eli olet leveillyt rahoillasi, eivät he sitä muuten tietäisi. Sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, annoinko rahaa?
No en tietenkään. Kyllä minä normaalin hintaisia treffejä voin maksaa, ja myöhemmin jos parisuhteeksi muuttuu niin maksamaan niitä lomiakin ja yleistä elintasoa, mutta en minä kohtuullisen tuoreelle tutravuudelle mitään lomia ja 500€ illallisia maksa. 😄
Huh, onko michelinruoka noin kallista?
Tuota luokkaa siellä menusta saa maksaa joo.
Eikä välttämättä riitäkään juomien kanssa kahdelta. Ei minunkaan tulisi mieleenkään tarjota sellaista uudelle tuttavuudelle, vaikka vienkin ihmisiä syömään lahjana. Olen tosin huomannut, että jotkut miehet tuntuvat tuovansa ihan uuden deittinsä tällaiseen ravintolaan. Kai sillä sitten voi vaikutuksen tehdä, vaikka mielestäni ne naisetkin ovat vaikuttaneet tilanteessa hiukan hämmentyneiltä.
Vierailija kirjoitti:
Eli olet leveillyt rahoillasi, eivät he sitä muuten tietäisi. Sitä saa mitä tilaa.
Meinaat et naiset leveilee rahoillaan samoin kuin miehet? En ole koskaan tällaista nähnyt. Naisen tekemänä.
Rahanruinaamimen on luotaantyöntävää. Ruokaa voi ostaa, jos toinen on muuten kuolemassa nälkään, mutta ei todellakaan mitään satasia ja tonneja kenellekään. Pois sellaiset ihmiset tuttavapiireustä, sen olen oppinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli olet leveillyt rahoillasi, eivät he sitä muuten tietäisi. Sitä saa mitä tilaa.
Meinaat et naiset leveilee rahoillaan samoin kuin miehet? En ole koskaan tällaista nähnyt. Naisen tekemänä.
No etpä ole maailmaa kovin sitten nähnyt. Yhtälailla niitä naisiakin on, jotka leijailee rahoilla, kuin miehiäkin. Eikä ap:n tapauksessa edes ole väliä sillä, että olisiko mieskin varakas, hän voi silti olla pihi ja odottaa naiselta asioita. Valitkaa kumppani siis luonteen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, annoinko rahaa?
No en tietenkään. Kyllä minä normaalin hintaisia treffejä voin maksaa, ja myöhemmin jos parisuhteeksi muuttuu niin maksamaan niitä lomiakin ja yleistä elintasoa, mutta en minä kohtuullisen tuoreelle tutravuudelle mitään lomia ja 500€ illallisia maksa. 😄
Huh, onko michelinruoka noin kallista?
Tuota luokkaa siellä menusta saa maksaa joo.
Eikä välttämättä riitäkään juomien kanssa kahdelta. Ei minunkaan tulisi mieleenkään tarjota sellaista uudelle tuttavuudelle, vaikka vienkin ihmisiä syömään lahjana. Olen tosin huomannut, että jotkut miehet tuntuvat tuovansa ihan uuden deittinsä tällaiseen ravintolaan. Kai sillä sitten voi vaikutuksen tehdä, vaikka mielestäni ne naisetkin ovat vaikuttaneet tilanteessa hiukan hämmentyneiltä.
Yhden ihmisen menu perustasoisten juomien kanssa juomineen maksaa tuon verran.
Me maksettiin kahdesta viimeksi yhteensä n 780€, ja oli vain yhden tähden paikka.
Ovatpa typeriä. Mitäköhän ajattelivat... Eihän kukaan tuollaisen kanssa tapailua jatka. 😂
Kannattaa valita sellaisia miehiä, joilla on itselläänkin rahaa.
Jos tulotasot ovat kovin erilaiset niin yleensä suhteella ei ole toivoa.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se mukavaa jos hyvän tyypin kylkiäisenä tulee myös korkeampi elintaso.
Ja jos on kusipää, niin on sillä sentään rahaa...
Naiselle on vaikeaa jos on se parempituloinen. Joko miehen itsetunto ei kestä sitä, tai sitten haluaa hyötyä.
Pummi on pummi ja hyväksikäyttäjä hyväksikäyttäjä, vaikka olis itse rikas. Nuo miehet kokeilivat rajojasi. Hyvä, ettet suostunut lainaamaan senttiäkään.
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, etteivät ole vitsailleet?
Ei ne vitsailee. Aina kun puhutaan rahasta on vitsit kaukana.
Tuota luokkaa siellä menusta saa maksaa joo.