Muutaman treffin jälkeen moni mies on alkanut monkumaan rahaa
Olen hyvätuloinen, ja toki se jossain määrin myös näkyy elintavoissa. En esimerkiksi katso ravintoloissa hintoja, kuljen taksilla huolettomasti ja voin rahaa miettimättä lähteä vaikkapa lomalle, ja toki valitsen sen paremman hotellin enkä tuijota hintaa.
Useamman kerran nyt sattunut niin, että muutaman treffin jälkeen mies on alkanut pyytelemään rahaa. Onko tämä aivan tavallista? Yksi halusi minun ottavan hänet mukaan lomalleni, ja tietysti maksamaan hänetkin. Toinen ehdotteli Michelinravintolaa ja oli sitä mieltä, että minä voisin maksaa. Yksi aivan suoraan pyysi paria tonnia "lainaan". Toinen onneksi pyysi vain satasta.
Onko normaalia, vai onko minulla jotenkin äärimmäisen huono tuuri?
Kommentit (45)
Joo ei. Olet tapaillut aivan vääränlaisia miehiä.
Miehet nyt ovat usein naisen perässä vain hänestä hyötyäkseen. Syynä saattaa olla seksi, raha, lapsien saaminen tai kodinhoito.
Niin se sokerideittailu toimii. Sinä annat sokeripojalle fyffee ja saat hellyyttä vastalahjaksi, jos saat.
On minultakin kerjätty rahaa, mutta ei noin suuria summia... Ehkä ovat osanneet pyyntönsä laittamaan sellaisiksi joihin uskovat minulla olevan varaa...
Vierailija kirjoitti:
No anna rahaa nille sugarmama.
Käske sen noulla, ja maksa sit..
Vierailija kirjoitti:
No, annoinko rahaa?
No en tietenkään. Kyllä minä normaalin hintaisia treffejä voin maksaa, ja myöhemmin jos parisuhteeksi muuttuu niin maksamaan niitä lomiakin ja yleistä elintasoa, mutta en minä kohtuullisen tuoreelle tutravuudelle mitään lomia ja 500€ illallisia maksa. 😄
Vierailija kirjoitti:
No, annoinko rahaa?
En antanut. Annoin vähän muuta, mutta se ei kelvannut.
Multa on kans pyydetty, tosin enemmän sellaista "vippaa pari kymppiä"...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, annoinko rahaa?
No en tietenkään. Kyllä minä normaalin hintaisia treffejä voin maksaa, ja myöhemmin jos parisuhteeksi muuttuu niin maksamaan niitä lomiakin ja yleistä elintasoa, mutta en minä kohtuullisen tuoreelle tutravuudelle mitään lomia ja 500€ illallisia maksa. 😄
Huh, onko michelinruoka noin kallista?
Se on tuo varakkuuden ongelma... Sun kannattaa mennä treffeille julkisilla, jonnekin edulliseen kahvilaan. Ja odottaa vielä että mies maksaa.
Höpö höpö. Tässä trollissa ei ollut nyt mitään ideaa, äärettömän tylsä ja epäuskottava. No, toki yksinkertaiset ihmiset uskoo.
Miksi tapailet alemman tason miehiä?
Varakkuutta ei kannata yhdellekään miehelle näyttää, sen olen myös huomannut vaikken aivan noin räikeitä tapauksia olekaan vastaan tullut.
Yksi mukava itkeskeli kun häntä ahdisti se, että minä olin varakkaampi. Pari selvästi on ollut vain rahan perässä.
Tänään on nyt kovasti näitä miesvinkuurahaa-trollauksia.
Kannattaa katsella miehiä jotka itsekin ovat varakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Tänään on nyt kovasti näitä miesvinkuurahaa-trollauksia.
Äläpä muuta, ei ole mielikuvituksella siunattu tätäkään tyyppiä joka näitä tänne suoltaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehet nyt ovat usein naisen perässä vain hänestä hyötyäkseen. Syynä saattaa olla seksi, raha, lapsien saaminen tai kodinhoito.
Meinaatko, että joku haluaisi naisen luonteen vuoksi😄
No anna rahaa nille sugarmama.