Sipilän hallitus tuhosi Suomen
Niitä velkoja maksetaan edelleen. Muun muassa Uniper oli Sipilän äärioikeiston tekemä.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marinin wokehallitus tuhosi Suomen. Saatanan tunarit!
Se oli viimeinen niitti. Ei Kataisen "mama Africa ja Kreikan takuutukset" hallituksessakaan ollut juuri mitään hurraamisen aihetta. Se oli ensimmäinen hallitus, joka aloitti täysin kykenemättömien ja kouluttamattomien ministerien voittokulun.
Kuka muistaa taksi uudistuksen? Se on myös Sipilän aikaansaannos. Samoin peruskoulun digiloikka, joka oli jo alunperin täysin säästötoimi.
Koulutusleikkaukset, vaikka muuta luvattiin. Amiksen alasajo. Onhan näitä.
Mitään hyvää ei koskaan synny siitä, että kokoomus ja persut pääsevät valtaan. Keskusta ihan yhtä paha. Kaikki valtion omaisuus lihoiksi ja saatanan typerät ja kalliit koulutuksen säästöt siihen päälle.
Vielä kirsikkana kakun päälle yliopistojen rahoituksen romuttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Sipilän hallitus on ainoa, mikä on saanut pienennettyä velkasuhdetta 2010 jälkeen:
kiusallinen asia vassareille, ja siksi Sipilää kuuluu dissata
Herra Sipilä jätti lainaa nostamatta. Mistähän ne rahat sitten revittiin?
Herra Harakka (SDP) oli 4 vuotta Marinin (SDP) hallituksen liikenne- ja viestintäministeri. Aikaa oli tehdä vaikka kokonaan uusi taksilaki tai muuttaa vanhaa paremmaksi mutta istui vain perseellään eikä tehnyt elettäkään. Miksei?
Vierailija kirjoitti:
Sipilän hallitus on ainoa, mikä on saanut pienennettyä velkasuhdetta 2010 jälkeen:
kiusallinen asia vassareille, ja siksi Sipilää kuuluu dissata
...ja Sipilän opetusministeri SGL pisti kouluhommat niin sekaisin, että siitä sekoilusta ei olla vieläkään selvitty. Kaikenlaisia ministereitä sitä onkin ollut.
Sipilän Hallituskauden osakemyynneistä isoin oli Neste, jota valtio myi 861 miljoonan euron edestä. Jo edellisenä vuonna valtio oli laskenut osuutensa Nesteessä alle 50 prosentin, kun se lahjoitti Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiölle 50 miljoonan euron arvosta yhtiön osakkeita.
Aiemmin Nesteen omistamista oli perusteltu huoltovarmuudella. Vuonna 2017 hallitus teki kuitenkin päätöksen luopua sen osake-enemmistöstä ja että 33,4 riittää valtio-omistajan veto-oikeuteen yhtiökokouksessa.
Vierailija kirjoitti:
Herra Harakka (SDP) oli 4 vuotta Marinin (SDP) hallituksen liikenne- ja viestintäministeri. Aikaa oli tehdä vaikka kokonaan uusi taksilaki tai muuttaa vanhaa paremmaksi mutta istui vain perseellään eikä tehnyt elettäkään. Miksei?
Sanna Marinin hallitus toteutti vuosina 2020–2021 niin sanotun taksilain korjaussarjan, jolla tiukennettiin edellisen hallituksen aikana vapautettua taksisääntelyä. Muutoksilla pyrittiin parantamaan turvallisuutta, torjumaan harmaata taloutta ja lisäämään hinnoittelun läpinäkyvyyttä.
Mitä orpuli on tehnyt taksilain eteen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sipilän hallitus on ainoa, mikä on saanut pienennettyä velkasuhdetta 2010 jälkeen:
kiusallinen asia vassareille, ja siksi Sipilää kuuluu dissata
...ja Sipilän opetusministeri SGL pisti kouluhommat niin sekaisin, että siitä sekoilusta ei olla vieläkään selvitty. Kaikenlaisia ministereitä sitä onkin ollut.
Ministeri Sanni graanilapsonen (30v) leikkasi koulutuksesta 600 miljoonaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomen puoluekentän origo on niin kaukana vasemmalla, että vasemmistopuolueet ovat äärivasemmistoa ja ns "oikeistopuolueet" ovat maltillista vasemmistoa. Sosialistisessa Suomessa ei ole todellisia oikeistopuolueita.
Ei ole. SDP on täysiverinen oikeistopuolue ja siitä oikealla olevat ovat äärioikealla.
Sipilän aikana työttömiä kuritettiinn edelleen. Työttömyyspäivärahan enimmäisaika lyheni 400 päivään ja alle kolmen vuoden työhistorialla 300 päivään. Lisäsi kikyn ja keksi portaittain vähenevän aktiivimallin ansiosidonnaiseen, pupukursseja unohtamatta. Jopa tunnin työstä työtön merkittiin työlliseksi.
Hallitus leikkasi miltei kaikkia Kelan etuuksia: lapsilisiä, työmarkkinatukea, peruspäivärahaa, ansiopäivärahan perusosaa, sairaus-, äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahoja, kansaneläkettä ja takuueläkettä.
Sipilän hallitus ehti kolmessa vuodessa leikata lapsilta, perheiltä, vanhuksilta, opiskelijoilta, työttömiltä ja työntekijöiltä ennätysmäisesti. Sosiaali- ja terveysalan Soste-järjestön selvityksen mukaan leikkaukset kurittivat pahiten pienituloisia lapsiperheitä, työttömiä ja opiskelijoita.
https://www.smu.fi/uutiset/sipilan-hallituksen-tekemat-leikkaukset-ovat…
Vierailija kirjoitti:
Sipilän sai Suomen talouden nousuun sitten 2008 valuuttakriisin.
Sitten tulikin punikkihallitus, jonka tunarointia maksetaan vielä parikymmentä vuotta.
Sipilä myi ennätysmäärä valtion omaisuutta saadakseen tuloksen näyttämään paremmalta. Pitkällä aikavälillä kuitenkin valtion tulot putosivat reilusti.
Vierailija kirjoitti:
Tuppuraisen uniper sotkuja yritetään valkopestä. Demari on demari vaikka voissa paistaisi.
Yksinkertaiset ihmiset kenties nielevät tuon että Marinin hallitus on yksin syypää Uniper fiaskoon, ihmiset jotka osaavat lukea ja perehtyä asioihin tietävät ettei se asia ole todellakaan niin yksinkertainen.
Uniper ostettiin Sipilän hallituksen toimesta. Kun Tuppuraisen aikana se myytiin, se olisi vaatinut raskasta pääomitusta. Saksan valtio joutui upottamaan siihen 20 miljardia, olisiko Suomen siis pitänyt pitää se ja upottaa tuo summa siihen? Vai olisiko kuitenkin niin että koko roskaa ei olisi pitänyt ostaa missään vaiheessa? Sipilän hallitus vaati sen ostoa, sen jälkeen kun kokoomuslainen hallitus oli myynyt sähköverkot pois ja ”löysää rahaa” oli.
Vierailija kirjoitti:
Suomen puoluekentän origo on niin kaukana vasemmalla, että vasemmistopuolueet ovat äärivasemmistoa ja ns "oikeistopuolueet" ovat maltillista vasemmistoa. Sosialistisessa Suomessa ei ole todellisia oikeistopuolueita.
Tästä ”oikeasta oikeistolaisuudesta” on tullut kyllä jonkinlainen uskonkappale jo. Joka toinen itseään oikeistolaisena pitävä julistaa kuinka Suomessa tai oikeastaan missään muualla ei ole oikeaa oikeistolaisuutta vaan kaikki ovat vasemmistolaisia, mutta jos pääsisimme toteuttamaan sellaista oikeanlaista okeistopolitiikkaa niin taivaan portit aukeaisivat ja taivaalta sataisi mannaa. Tulee ihan mieleen vanhojen kommareiden julistus kuinka kommunismia ei ole missään oikeasti kokeiltu ja jos he saisivat toteuttaa sitä oikein, kaikki olisi toisin.
Vierailija kirjoitti:
Sipilän sai Suomen talouden nousuun sitten 2008 valuuttakriisin.
Sitten tulikin punikkihallitus, jonka tunarointia maksetaan vielä parikymmentä vuotta.
Tuo silmänkääntötemppu tehtiin myymällä valtion tuottavaa omaisuutta. Siten esimerkiksi pörssiyhtiöiden osakkeiden osinkotuloja ei enää sen jälkeen valunut Suomen valtion kassaan. Äänestäjät eivät ymmärrä noita asioita. He eivät tajua mitään sijoittamisesta ja siitä, kuinka hyvä asia on saada tasaista osinkovirtaa valtiolle. Äänestäjät tulkitsevat asioita samalla peruskoulumatematiikan logiikalla kuin pizzan tilatessaan ja katsovat laskua. Eivät he osaa ajatella sitä, että vaalikaudesta vaalikauteen virtaavat tasaiset osinkotulot ovat koko kansan etu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen puoluekentän origo on niin kaukana vasemmalla, että vasemmistopuolueet ovat äärivasemmistoa ja ns "oikeistopuolueet" ovat maltillista vasemmistoa. Sosialistisessa Suomessa ei ole todellisia oikeistopuolueita.
Ei ole. SDP on täysiverinen oikeistopuolue ja siitä oikealla olevat ovat äärioikealla.
SDP on islamo-kommunistinen puolue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sipilän hallitus on ainoa, mikä on saanut pienennettyä velkasuhdetta 2010 jälkeen:
kiusallinen asia vassareille, ja siksi Sipilää kuuluu dissata
Herra Sipilä jätti lainaa nostamatta. Mistähän ne rahat sitten revittiin?
2018 rahoitusyhtiö Finnvera maksoi valtiolle noin 1,5 miljardin euron lainasumman. Summa toi hallitukselle merkittävästi lisää liikkumavaraa syksyn budjettiriiheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sipilän sai Suomen talouden nousuun sitten 2008 valuuttakriisin.
Sitten tulikin punikkihallitus, jonka tunarointia maksetaan vielä parikymmentä vuotta.
Tuo silmänkääntötemppu tehtiin myymällä valtion tuottavaa omaisuutta. Siten esimerkiksi pörssiyhtiöiden osakkeiden osinkotuloja ei enää sen jälkeen valunut Suomen valtion kassaan. Äänestäjät eivät ymmärrä noita asioita. He eivät tajua mitään sijoittamisesta ja siitä, kuinka hyvä asia on saada tasaista osinkovirtaa valtiolle. Äänestäjät tulkitsevat asioita samalla peruskoulumatematiikan logiikalla kuin pizzan tilatessaan ja katsovat laskua. Eivät he osaa ajatella sitä, että vaalikaudesta vaalikauteen virtaavat tasaiset osinkotulot ovat koko kansan etu.
Miksi Suomen luottoluokitus laski Sipilän aikana?
Vierailija kirjoitti:
Sipilä osti puolet Uniperista ja silloin kun se oli hyvä sijoitus. Rinne osti loput Uniperista, kun sijoitus ei ollut enää järkevää.
Mutku Sipilä -vassarit ei kanna vastuuta omasta sössimisestään. Tuppuraisen hukkaamalla rahalla olisi rahoittanut 100 Helsinki Gardenia.
Sipilän hallitus teki sopimuksen, jonka mukaan seuraavakin hallitus oli velvoitettu tukemaan Fortumia Uniperin osake-enemmistön hankinnassa. Se oli sitä Sipilän Laitettiin taseet töihin-politiikkaa. En anna kiitosta myöskään Fortumin hallitukselle, joka laittoi kaikki munat samaan koriin eli Venäjän varaan. Venäjä valtasi Krimin Sipilän hallituskauden aikana.
Mikä järki tulla riippuvaiseksi venäläisestä energiasta? Etenkään kun suomalaiset eivät juurikaan käyttäneet venäläistä kaasua. Se, että Putin ja saksalainen Gerhard Schröder olivat sydänystäviä, ei saisi vaikuttaa Fortumin hallituksen jäsenien ajatuksiin niin paljoa, että heittäydyttiin Uniper-seikkailuun. Vielä hullumpaa oli se, että Fortum rakensi voimaloitaan Venäjälle. Kaikki siis yhden Venäjä-kortin varaan, vaikka kaikki merkit näyttivät nimenomaan vesivoiman olevan myös tulevaisuuden ratkaisu.
Uniperissa Venäjä-riskit laukesivat. Samoin kun Venäjä ryhtyi täysimittaiseen sotaan ja Fortumin rakentamat voimalat jäivät venäläisille. Niitä ei saada ikinä takaisin. Senaikaisten Fortumin hallitusten jäsenten nimet ovat julkista tietoa ja löydettävissä hakukoneella internetistä.
Uniper-kauppa tehtiin vuonna 2017, kun oli kolmisen vuotta kulunut Venäjän härskistä Krimin valtauksesta. Maassamme istui Juha Sipilän (kesk.) hallitus, jonka omistajaohjausministerinä oli Mika Lintilä (kesk.) Hallituksen ykkösketjua olivat myös ulkoministeri Timo Soini (ps., myöhemmin sin.), valtionvarainministeri ja varapääministeri Petteri Orpo (kok.) sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.).
Jos oikein muistan, Juha Sipilä ilmoitti hallituksensa laittavan taseen töihin.
Tiesivätkö ministerit tekeillä olleesta kaupasta? On aivan mahdotonta uskoa, että valtionyhtiöiden ”kruununjalokivi” Fortum, sen toimiva johto ja hallitus, ei olisi informoinut aikeistaan maan hallitusta.
Tuhoamista jatkaa herra Sipilän oppipoika herra Orpo.