Onko suomalainen identiteetti syntynyt muka vasta 1800-luvulla?
Onhan meillä ollut esimerkiksi oma kieli jo paljon pidempään. Emme me koskaan ole olleet aivan ruotsalaisia tai venäläisiä, vaikka kyseisten valtioiden alaisuudessa olemme olleetkin.
Kommentit (382)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Kyllä suomalainen identiteetti juontaa juurensa hamaan menneisyyteen, pitkälle ennen 1800-luvun kansallisuusaatetta. Identiteetti ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä kielen kanssa. Oma kieli ja sen mukana oma käsitteistö ja tapa hahmottaa ympäristöä ovat identiteetin rakennusaineita. Ratkaiseva identiteetin rakentaja on sekin että yhteisön oma kieli erottaa oman väen muista niin selkeästi: "me ymmärrämme toisiamme mutta nuo eivät ymmärrä meitä".
No voisitko mainita nimeltä jonkin ennen 1800-lukua vaikuttaneen henkilön, joka jotenkin edusti tai edisti tuota identiteettiä? Joku poliittinen vaikuttaja, pappi, pamfletisti, runoilija, mikä vain!
Porthan:
Kerropa vielä, kunika paljon hän vaikutti tavallisen kansan keskuudessa!
Varmasti vaikutus oli lähinnä epäsuoraa. Sivistynyt pappisväki luki Porthanin ajatuksia ja vei niitä eteenpäin saarnoissa ja kyläkokouksissa. Teki suomalaisuudesta kiinnostuksesta jopa muodikasta niissä piireissä, joilla oli vaikutusta kansankin elämään
Milloin kansa kiinnostui itsenäisesti herra Porthanin ajatuksista? Kirjoittamasi mukaan kaikki syötettiin kansalle ulkopuolelta. Mikä merkitys tällä aikanaan on mahdollisesti ollut, sillä en usko, että ruotusotamiesesi-isäni, sen paremmon kuin talolliset, torpparit, mäkitupalaiset, rengit, piiat, itselliset, ikinä pohti millään tavalla mainitun herran ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä kuvitellussa yhteisössä (tässä tapauksessa Suomen kansassa) väitetäkään ihmisten olevan täysin samankaltaisia keskenään. Joku nyt vain hokee ettei koe olevansa samanlainen kainuulaisen kouluttamattoman työttömän kanssa ja siksi eivät voi kuulua samaan kansaan. Ei se kovin akateemiselta vaikuta.
Eikö kyse ole kokemuksesta. Ketkä kuuluvat kenenkin joukkoon "me" ja ketkä joukkoon "muut"? Kansallisuus on oleellisesti tunne. Ei kukaan muu voi tulla sanelemaan ihmiselle, että kyllä sun nyt täytyy ajatella, että olet samaa porukkaa kuin nuo tuolla.
Ihmettelisin hiukan jos joku - suomalainen - vakavissaan kertoisi olevansa samaa kansaa vaikkapa chileläisten kanssa. Jotain yhteenkuuluvuutta voi tuntea, syystä jos toisesta, vaikka mihin ja kenen kanssa mutta että tuntisi kansallistunnetta niin ei voi.
Ehkä hän identifioi itsensä eri tavalla. Hän voi identifioitua vaikkapa uskonnon kautta tai poliittisen suuntauksensa kautta. Kansallisuuss sellaisenaa ei ole hänelle merkityksellinen tai kovinkaan merkityksellinen seikka.
Sitten se on uskonnollista tai poliittista yhteenkuuluvuutta, ei kansallista. Mikä pakkomielle on nimittää sitä kansalliseksi?
Ei kukaan ole väittänytkään. Nyt keskustellaan siitä onko helsinkiläisen akateemisen ihmisen lupa olla kokematta kainuulaista kouluttamatonta eri kansaan kuuluvaksi kuin itsensä. Mitä yhteistä näillä ihmisillä on?
Onhan ihmisellä lupa Suomessa kokea olevansa aika lailla mitä vain. Tuskin siitä tässä on tarve keskustella.
Mutta jos sinun linjoillesi lähdettäisiin, kerro nyt ensin se, mitä "akateeminen ihminen" tarkoittaa, ja miksi jonkun sellaiseksi itsensä määrittelevän käsitys siitä mihin hän haluaa samaistua liittyisi millään tavalla suomalaisuuteen, menneisyydessä, nykypäivässä tai tulevaisuudessa.
Eiköhän kaikissa länsimaisissa yhteiskunnissa ihmisillä ole vapaus ajatella itsestään mitä vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse akateeminen ihminen, mutta koen hyvin tärkeäksi, että minulla on kansallinen identiteetti ja olen todella kiinnostunut suomalaisten historiasta kansana. Ehkä olen vanhanaikainen sitten. Ylpeä olen suomalaisuudestani, olemme ainutlaatuinen kansa maailmanlaajuisestikin katsottuna, vaikka mitä muuta yrittäisi väittää, jo ihan kieliryhmänäkin mutta myös geneettisesti.
Minun on käsittämättömän vaikeaa ymmärtää mitä edes tarkoittaa suomalainen.
Oma sukuni on Ruotsista ja ruotsalainen sukunimeni on käännetty suomeksi.
Mutta. On minulla hyvin paljon myös suomalaisia sukunimiä esivanhemmissani.
Mutta sitten kun katson sukututkimuksia, huomaan, miten monet esivanhemmat ovat kotoisin Ruotsista. Erittäin vahva Sursill - tihentymä, Ruotsista tulleita ja myöhemmin muuttaneet nimensä suomalaiseksi. Lisäksi saksalaisia joiden kautta juureni menevät muihinkin Euroopan maihin.
Sitten Ruotsista tullut vielä erikseen toisen vanhemman puolelta, sukunimi vaihdettiin suomalaiseksi vasta 30 - luvulla.
Suomalaisuuteni tulee lähinnä Pirkanmaa - Hämeestä. Ja sitä sukuaniKIN on tutkittu nimenomaan siksi, koska haluttiin tietää, mikä on suomalaisten alkuperä.
Mitä löytyi?
Yksi ikivanha hämäläinen sukuhaarani tuli Baltian kautta Ruotsiin. Sieltä Gotlantiin. Ja viikinkien haudasta löytyi esi - isämme.
Huom. Lähimmät veljeskansamme ovat geneettisesti Ruotsi ja Viro. Vrt. aiempi viestini ketjussa
...
Meitä on k u s e t e t t u ja tämä pistää vihaksi.
Syötetty jotain tarua Volgan mutkasta. Tiesin hyvin nuorena intuitiivisesti, että tuossa tarinassa kaikki ei ole oikein.
Suomalaisten DNA on 90 prossaa Euroopasta ja 10 prossaa idästä, N1c.
Luulen että tuo N1c on se DNA joka tulee Karjalasta. ( Mordva, Venäjä, Ukraina, Puola, Latvia, Liettua )
Vaatikaa uutta virallista historiantutkimusta joka perustuu totuuteen.
Kieli tulee Volgan mutkasta. Geenit enimmälti eurooppalaiset.
Silloin kun virallinen kieli oli ruotsi, oli myös monilla suomenkielisillä ruotsinkieliset sukunimet. Osa nimistä taas ei ollut oikein minkään kielisiä, hienon kuuloisia vain. Käsityöläisillä ja sotilailla oli pakollista olla sukunimi, ja nämä nimet olivat usein ruotsinkielisiä riippumatta henkilön äidinkielestä.
Tämä. 1100-1500 luvuilla tuli Ruotsista siirtolaisia ja asettuivat Suomeen, moni on heidän jälkeläisiään vaikka olisi vaihtanut kielen ja sukunimen myöhemmin. Suomen kielellä ei ole mitään tekemistä geenien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mainitsemasi on kolonialistien asenne maan enemmistöä ja pääkieltä kohtaan. Se on jalostunut satojen vuosien ajan huippunsa ja saa voimansa suomalaisten alistamisesta, eli pidemmästä elämästä ja korkeammasta koulutuksesta.
Olemme antaneet kolonialistien pullistella liian pitkään ja esiinnymme heidän silmissään heikkoina, joita saa vähätellä.
På
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaisi nyt tietää sen helsinkiläisen akateemisen ja muiden vastaavien mietteet: kummat ovat niitä oikeita suomalaisia, helsinkiläiset akateemiset vai kainuulaiset työttömät? Molemmathan eivät voi olla jos ensinmainittu ei koe kuuluvansa samaan kansaa kainuulaisten kanssa.
Ja mihin kansaan se toinen ryhmä joka ei ole suomalainen sitten kuuluu ja millä perusteilla? En oikein jaksa uskoa että on olemassa kansakunta nimeltä "Helsinkiläiset akateemiset" tai "Kainuulaiset työttömät".
Yksi helsinkiläinen ilmoittautuu ja totean, että mun puolesta ne kainuulaiset saa pitää suomalaisen kansallistunteensa jääkiekkoineen ja erätaitoineen. Ei kiinnosta minua. Koen ennemmin olevani kosmopoliitti.
Koillismaalaisena totean, että kansallinen identiteettini on ruotsalaisperäisten taiteilijoiden teoksissa. Kuulun mm. Calamnius - sukuun joka on pohjoissuomalainen pappis - ja sivistyssuku. Monta Calamnius - pappia esi - isinä. Suku on kotoisin Kalajoelta. ( Oulun maakunta - arkisto, laajat sukututkimukset ) ja se on vain yksi niistä 81 pappissuvusta joiden jälkeläinen olen.
En katso jääkiekkoa. En juo kaljaa. Helsinkiläiset juo kaljaa ja kattoo jääkiekkoa. Käyn luonnossa elämysten ja estetiikan vuoksi. En syö lihaa. En edes ymmärrä, miksi ihmiset syövät lihaa.
Calamnius - suvun jäseniä: Mannerheim, Sibelius, Saima Harmaja, Pentti Saarikoski, Herlin jne.
Toinen vanhempani on E - Suomesta ja hänen sukunsa on tullut Ruotsista. Toinen hänen vanhempansa on Pirkanmaalta joka tuli kauan sitten Baltian kautta Ruotsiin, Gotlantiin ja Suomeen.
Ex - ukko oli syntyperäinen helsinkiläinen
Haukkui minua porvariksi.
Suomalaisten historia pitää kirjoittaa uudelleen. Sori siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaisetkin henkilöt kuin Sibelius ja Alvar Aalto kokivat olevansa hyvinkin suomalaisia ja toivat suomalaisuutta paljon esille töissään. Mutta täällä joku "akateemikko" ei pysty samaistumaan työttömään kainuulaiseen, vaikka samaa kieltä puhuvat ja yhteiset kansalliset juuret jakavat.
En käsitä nykyajan yliopistoväkeä. Tai, itsekin siihen kyllä kuulun, eli en yleistä nyt täysin.
Eikö hän kertonut, että oma perhe oli kahden kulttuurin ja kielen perhe. Kyllä se aika kaukana on Kainuusta. Hän voi olla myös monikansallisessa yrityksessä töissä, käyttää niin kotona kuin töissä muita kieliä kuin Suomea jne.
Olen eri. Oma lapsuusperheeni oli kahden kielen ja kulttuurin perhe, yhteys tiivis siihen toiseen (keskieurooppalaiseen maahan vahva, on edelleen) itselläni kaksoiskansalaisuus ja se syntymässä saamani ei ollut Suomen, vanhemmat akateemisia (kuten itsekin olen) ja ns korkeakulttuuri oli meillä arvossaan monessa muodossa. Koen olevani suomalainenkin ihan yhtälailla kuin ovat kainuulaiset, sekä työssäkäyävt että työttömät, akateemiset ja oppimattomat.
Minä en koe niin.
Minulle suomalaisuus liittyy korkeakulttuuriin - joiden tekijöiden juuret menevät Ruotsiin. Mm. Suomen kultakauden taide jota rakastan syvästi. Se on syvällä sielussani ja sitä iki - ihanan rakasta ikiomaa suomalaisuutta ja niin tuttua sielussani.
Jos Geni on totta - olen verisukulainen heidän kanssaan lukuisia eri sukuhaaroja pitkin.
Polveudun mm. 81 pappissuvusta ja niin monista sivistyssuvuista. Se on syvällä sielussani.
Siinä on meidän kansan sielullinen ytimemme.
Uskon, että koette luultavasti samoin. Vain toinen suomalainen voi ymmärtää.
Siis mitä selität? Tarkoitatko että korpimaiden rahan raskaan raatajat ja muut eivät ole koskaan olleet suomalaisia?
Voin ajatella "olen suomalainen", mutta se ei tarkoita sitä, että esivanhempani olisivat noin ajatelleet saati kokeneet.
Mitä ihmeen merkitystä sillä on, mistä ne geenit ovat peräisin. Kielisukulaisuus ei edellytä geneettistä sukulaisuutta, eikä niin ole koskaan väitettykään. Mitään kusetusta ei ole siis tapahtunut muualla kuin persun omassa päässä. Viikinkitarinat ja Odinin soturit ovat kyllä pelkkää höpinää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse akateeminen ihminen, mutta koen hyvin tärkeäksi, että minulla on kansallinen identiteetti ja olen todella kiinnostunut suomalaisten historiasta kansana. Ehkä olen vanhanaikainen sitten. Ylpeä olen suomalaisuudestani, olemme ainutlaatuinen kansa maailmanlaajuisestikin katsottuna, vaikka mitä muuta yrittäisi väittää, jo ihan kieliryhmänäkin mutta myös geneettisesti.
Minun on käsittämättömän vaikeaa ymmärtää mitä edes tarkoittaa suomalainen.
Oma sukuni on Ruotsista ja ruotsalainen sukunimeni on käännetty suomeksi.
Mutta. On minulla hyvin paljon myös suomalaisia sukunimiä esivanhemmissani.
Mutta sitten kun katson sukututkimuksia, huomaan, miten monet esivanhemmat ovat kotoisin Ruotsista. Erittäin vahva Sursill - tihentymä, Ruotsista tulleita ja myöhemmin muuttaneet nimensä suomalaiseksi. Lisäksi saksalaisia joiden kautta juureni menevät muihinkin Euroopan maihin.
Sitten Ruotsista tullut vielä erikseen toisen vanhemman puolelta, sukunimi vaihdettiin suomalaiseksi vasta 30 - luvulla.
Suomalaisuuteni tulee lähinnä Pirkanmaa - Hämeestä. Ja sitä sukuaniKIN on tutkittu nimenomaan siksi, koska haluttiin tietää, mikä on suomalaisten alkuperä.
Mitä löytyi?
Yksi ikivanha hämäläinen sukuhaarani tuli Baltian kautta Ruotsiin. Sieltä Gotlantiin. Ja viikinkien haudasta löytyi esi - isämme.
Huom. Lähimmät veljeskansamme ovat geneettisesti Ruotsi ja Viro. Vrt. aiempi viestini ketjussa
...
Meitä on k u s e t e t t u ja tämä pistää vihaksi.
Syötetty jotain tarua Volgan mutkasta. Tiesin hyvin nuorena intuitiivisesti, että tuossa tarinassa kaikki ei ole oikein.
Suomalaisten DNA on 90 prossaa Euroopasta ja 10 prossaa idästä, N1c.
Luulen että tuo N1c on se DNA joka tulee Karjalasta. ( Mordva, Venäjä, Ukraina, Puola, Latvia, Liettua )
Vaatikaa uutta virallista historiantutkimusta joka perustuu totuuteen.
Miksi Sinä jankkaat tuota kusettamista? Tieteellinen tieto muuttuu ja niin sen pitääkin muuttua. Ei minua hetkauta se, että kansakoulussa ja oppikoulussa opetettiin suomalaisten tulleen vaikkapa sieltä Oka- ja Kamajoen tai Volgan mutkasta. Nyt asiassa on edetty toisenlaiseen tietoon, jota pidämme totetna, kunnes se syystä tai toisesta kumotaan.
Ja toivottavasti myös tuo älytön ja rasistinenkin y-kromosomin haploryhmien kyttääminen jää unholaan, kun opitaan tulkitsemaan esivanhempien genetiikkaa vähän tarkemmin. Se y-kromosomi on olemassa vain noin puolella suomalaisista, ja heillekin se on tullut yhdeltä tuhansista esivanhemmista. Pääosa geeneistä tulee ihan muualta kuin sieltä, mistä se haploryhmä on lähtöisin.
Mikä tekee toisesta haploryhmästä huonomman kuin toisesta? Vaikuttaako taannoinen ruotsalainen rotututkimus asiaan? Haplot on sen verta vanhoja ettemme voi tietää mitä olisimme ihailleet ja mitä inhonneet niiden perusteella. Idän mongoleilla oli huono maine, kyllä, mutta sekin johtui enemmän, pakko sanoa, miten he harjoittivat uskontoaan silloin kun siitä alettiin esim. Ruotsissa tietää.
Woke puhetta ja uhriutumista ajattelu että suomalaiset olisi kolonialisoitu ja alistettu. Suomi, el Itämaa, oli luonnollinen osa ja jatkumo Ruotsia aina siihen saakka kunnes se otettiin Ruotsilta väkivalloin pois vuonna 1808.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen identiteetti luotiin tietoisesti autonomian aikana. Ei sen ihmeellisempää.
So? Ei se silti häviä väheksymällä.
Onko joku väheksynyt?
Ja suomen kieli on muodostettu Koillis - Viron rannikon murteesta. Sieltä tuli väkeä Länsi - Suomeen. Mm. raumalaisilla on säilynyt kielen rytmi. Osa Länsi - Suomeen tulleista muutti sieltä Hämeen alueille.
Pappi Agricola ja byrokraatit pilasivat alkuperäisen kauniin kielemme. Minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää raumalaisten kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen merkitystä sillä on, mistä ne geenit ovat peräisin. Kielisukulaisuus ei edellytä geneettistä sukulaisuutta, eikä niin ole koskaan väitettykään. Mitään kusetusta ei ole siis tapahtunut muualla kuin persun omassa päässä. Viikinkitarinat ja Odinin soturit ovat kyllä pelkkää höpinää.
Yrität kusettaa persuillasi?
Vierailija kirjoitti:
Onko suomalaisuutta enää samalla tavalla kuin ennen? En ainakaan itse akateemisena stadilaisena koe yhteenkuuluvuutta kainuulaisen kouluttautumattoman työttömän kanssa.
Ei uskoisi sinun olevan akateeminen.
Vierailija kirjoitti:
Woke puhetta ja uhriutumista ajattelu että suomalaiset olisi kolonialisoitu ja alistettu. Suomi, el Itämaa, oli luonnollinen osa ja jatkumo Ruotsia aina siihen saakka kunnes se otettiin Ruotsilta väkivalloin pois vuonna 1808.
Ja myös etnonationalistien uhriutumista.
Ruotsalaiset ovat tosi ok ja veljeskansamme.
Lopetetaan ruotsalaisviha. Ei ole mitään syytä vihata heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko suomalaisuutta enää samalla tavalla kuin ennen? En ainakaan itse akateemisena stadilaisena koe yhteenkuuluvuutta kainuulaisen kouluttautumattoman työttömän kanssa.
Ei uskoisi sinun olevan akateeminen.
Minunkin on vaikeaa uskoa häntä akateemiseksi.
"Helsinkiläiset juo kaljaa ja katsoo jääkiekkoa" joo, niin tekee osa helsinkiläisistä ja osa ei tee. Sama koskee koko Suomea. Kuten lihansyönti/syömättömyys, estetiikan taju aj siitä nauttiminen, luonnossa liikkuminen ja sen kauneuden arvostaminen jne jne.
Tuon mahtisuvun vesaa en tajua nyt ollenkaan ellei hän sitten satu olemaan hiukan degeneroitunut yksilö ja siksi tavallaan syyntakeeton höpinöihinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse akateeminen ihminen, mutta koen hyvin tärkeäksi, että minulla on kansallinen identiteetti ja olen todella kiinnostunut suomalaisten historiasta kansana. Ehkä olen vanhanaikainen sitten. Ylpeä olen suomalaisuudestani, olemme ainutlaatuinen kansa maailmanlaajuisestikin katsottuna, vaikka mitä muuta yrittäisi väittää, jo ihan kieliryhmänäkin mutta myös geneettisesti.
Minun on käsittämättömän vaikeaa ymmärtää mitä edes tarkoittaa suomalainen.
Oma sukuni on Ruotsista ja ruotsalainen sukunimeni on käännetty suomeksi.
Mutta. On minulla hyvin paljon myös suomalaisia sukunimiä esivanhemmissani.
Mutta sitten kun katson sukututkimuksia, huomaan, miten monet esivanhemmat ovat kotoisin Ruotsista. Erittäin vahva Sursill - tihentymä, Ruotsista tulleita ja myöhemmin muuttaneet nimensä suomalaiseksi. Lisäksi saksalaisia joiden kautta juureni menevät muihinkin Euroopan maihin.
Sitten Ruotsista tullut vielä erikseen toisen vanhemman puolelta, sukunimi vaihdettiin suomalaiseksi vasta 30 - luvulla.
Suomalaisuuteni tulee lähinnä Pirkanmaa - Hämeestä. Ja sitä sukuaniKIN on tutkittu nimenomaan siksi, koska haluttiin tietää, mikä on suomalaisten alkuperä.
Mitä löytyi?
Yksi ikivanha hämäläinen sukuhaarani tuli Baltian kautta Ruotsiin. Sieltä Gotlantiin. Ja viikinkien haudasta löytyi esi - isämme.
Huom. Lähimmät veljeskansamme ovat geneettisesti Ruotsi ja Viro. Vrt. aiempi viestini ketjussa
...
Meitä on k u s e t e t t u ja tämä pistää vihaksi.
Syötetty jotain tarua Volgan mutkasta. Tiesin hyvin nuorena intuitiivisesti, että tuossa tarinassa kaikki ei ole oikein.
Suomalaisten DNA on 90 prossaa Euroopasta ja 10 prossaa idästä, N1c.
Luulen että tuo N1c on se DNA joka tulee Karjalasta. ( Mordva, Venäjä, Ukraina, Puola, Latvia, Liettua )
Vaatikaa uutta virallista historiantutkimusta joka perustuu totuuteen.
Miksi Sinä jankkaat tuota kusettamista? Tieteellinen tieto muuttuu ja niin sen pitääkin muuttua. Ei minua hetkauta se, että kansakoulussa ja oppikoulussa opetettiin suomalaisten tulleen vaikkapa sieltä Oka- ja Kamajoen tai Volgan mutkasta. Nyt asiassa on edetty toisenlaiseen tietoon, jota pidämme totetna, kunnes se syystä tai toisesta kumotaan.
Ja toivottavasti myös tuo älytön ja rasistinenkin y-kromosomin haploryhmien kyttääminen jää unholaan, kun opitaan tulkitsemaan esivanhempien genetiikkaa vähän tarkemmin. Se y-kromosomi on olemassa vain noin puolella suomalaisista, ja heillekin se on tullut yhdeltä tuhansista esivanhemmista. Pääosa geeneistä tulee ihan muualta kuin sieltä, mistä se haploryhmä on lähtöisin.
Mikä tekee toisesta haploryhmästä huonomman kuin toisesta? Vaikuttaako taannoinen ruotsalainen rotututkimus asiaan? Haplot on sen verta vanhoja ettemme voi tietää mitä olisimme ihailleet ja mitä inhonneet niiden perusteella. Idän mongoleilla oli huono maine, kyllä, mutta sekin johtui enemmän, pakko sanoa, miten he harjoittivat uskontoaan silloin kun siitä alettiin esim. Ruotsissa tietää.
Se ei ollut ruotsalaisten alkuunpanena tutkimus. Vaan Suomessa asuvan pappismiehen.
Älä vääristele.
Ruotsalaiset tiedemiehet totesivat, että kalloväitteillä ei ole mitään perää.
Koko vouhotus on suomalaisen pappismiehen häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Ja suomen kieli on muodostettu Koillis - Viron rannikon murteesta. Sieltä tuli väkeä Länsi - Suomeen. Mm. raumalaisilla on säilynyt kielen rytmi. Osa Länsi - Suomeen tulleista muutti sieltä Hämeen alueille.
Pappi Agricola ja byrokraatit pilasivat alkuperäisen kauniin kielemme. Minulla ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää raumalaisten kieltä.
Ei sieltö Virosta ja Karjalasta tullut tänne muuta kuin lainattu kieli, ihmiset ja geenit tulivat Ruotsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaisi nyt tietää sen helsinkiläisen akateemisen ja muiden vastaavien mietteet: kummat ovat niitä oikeita suomalaisia, helsinkiläiset akateemiset vai kainuulaiset työttömät? Molemmathan eivät voi olla jos ensinmainittu ei koe kuuluvansa samaan kansaa kainuulaisten kanssa.
Ja mihin kansaan se toinen ryhmä joka ei ole suomalainen sitten kuuluu ja millä perusteilla? En oikein jaksa uskoa että on olemassa kansakunta nimeltä "Helsinkiläiset akateemiset" tai "Kainuulaiset työttömät".
Yksi helsinkiläinen ilmoittautuu ja totean, että mun puolesta ne kainuulaiset saa pitää suomalaisen kansallistunteensa jääkiekkoineen ja erätaitoineen. Ei kiinnosta minua. Koen ennemmin olevani kosmopoliitti.
Koillismaalaisena totean, että kansallinen identiteettini on ruotsalaisperäisten taiteilijoiden teoksissa. Kuulun mm. Calamnius - sukuun joka on pohjoissuomalainen pappis - ja sivistyssuku. Monta Calamnius - pappia esi - isinä. Suku on kotoisin Kalajoelta. ( Oulun maakunta - arkisto, laajat sukututkimukset ) ja se on vain yksi niistä 81 pappissuvusta joiden jälkeläinen olen.
En katso jääkiekkoa. En juo kaljaa. Helsinkiläiset juo kaljaa ja kattoo jääkiekkoa. Käyn luonnossa elämysten ja estetiikan vuoksi. En syö lihaa. En edes ymmärrä, miksi ihmiset syövät lihaa.
Calamnius - suvun jäseniä: Mannerheim, Sibelius, Saima Harmaja, Pentti Saarikoski, Herlin jne.
Toinen vanhempani on E - Suomesta ja hänen sukunsa on tullut Ruotsista. Toinen hänen vanhempansa on Pirkanmaalta joka tuli kauan sitten Baltian kautta Ruotsiin, Gotlantiin ja Suomeen.
Ex - ukko oli syntyperäinen helsinkiläinen
Haukkui minua porvariksi.
Suomalaisten historia pitää kirjoittaa uudelleen. Sori siitä.
Laita muutama esimerkki miten suomalaisten historia pitäisi kirjoittaa uusiksi, kiitos. Ei tarvitse soritella.
Et ole ainoa.