Syöpä

Kun sairastin syöpää, ihmiset halusivat puhua jatkuvasti kuolemasta ja hautajaisista. He eivät ymmärtäneet sitä, ettei syöpä muuta välttämättä ihmisen persoonallisuutta tai vie pois kaikkia mielenkiinnonkohteita. 

Minä taas kuulen enemmän kohteliaisuuksia kuin koskaan. Ikään kuin syöpäpotilaan pitäisi näyttää ja kuulostaa tietynlaiselta.

Kun sairastan syöpää, osa tuttavistani haluaa kertoa minulle, että kuka heidän tuttavistaan on kuollut syöpään ja miten kivuliaasti. Ei kiinnosta.

Koska he eivät tiedä eivätkä haluakaan tietää.

Eli mikään ei kelpaa. Olisiko ghostaaminen oikein?

Vierailija kirjoitti:

Kun sairastan syöpää, osa tuttavistani haluaa kertoa minulle, että kuka heidän tuttavistaan on kuollut syöpään ja miten kivuliaasti. Ei kiinnosta.

Tämä. Minäkin olen joutunut sanomaan muutamalle ihmiselle suoraan etten halua kuulla jonkun kumminkaiman syövästä (joka ei ole edes sama syöpä kuin minulla). En myöskään ota vastaan neuvoja pyytämättä.

Vierailija kirjoitti:

Eli mikään ei kelpaa. Olisiko ghostaaminen oikein?

Mieti miten SINÄ haluaisit tulla kohdatuksi.

Kun ystäväni sairastui syöpään, hän määritteli tosi tarkkaan, mistä hänelle saa puhua ja mihin sävyyn. Tosin nämä säännöt saattoi vaihdella tosi yllättäen. Muut saattoi vain mokata.

Vierailija kirjoitti:

Kun sairastan syöpää, osa tuttavistani haluaa kertoa minulle, että kuka heidän tuttavistaan on kuollut syöpään ja miten kivuliaasti. Ei kiinnosta.

Moukkia olleet !

Voisiko vaan jutella ihan tavallisista asioista, niin kuin ennen syöpää. Jos syövästä puhutaan, niin olkoon se syöpää sairastava, joka sen ensiksi puheeksi ottaa. 

Mitä pisteliästä tuossa nyt on? En ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Kun sairastin syöpää, ihmiset halusivat puhua jatkuvasti kuolemasta ja hautajaisista. He eivät ymmärtäneet sitä, ettei syöpä muuta välttämättä ihmisen persoonallisuutta tai vie pois kaikkia mielenkiinnonkohteita. 

Minulle taas tultiin sanomaan ettei diagnoosini voi pitää paikkaansa. Yksi sanoi jopa etten kuole, kunhan vain päätän olla kuolematta.

Sairastuin parantumattomaan syöpään, ja kun kerroin siitä toimeksiantajalleni, hän toivotti minulle pikaista paranemista.

Vierailija kirjoitti:

Kun ystäväni sairastui syöpään, hän määritteli tosi tarkkaan, mistä hänelle saa puhua ja mihin sävyyn. Tosin nämä säännöt saattoi vaihdella tosi yllättäen. Muut saattoi vain mokata.

Palataan tähän sitten kun sinä sairastut.

Vierailija kirjoitti:

Mitä pisteliästä tuossa nyt on? En ymmärrä.

Empatiakyvyn puutetta on näköjään sinullakin.

Sairastuessaan ihminen on kylöä herkillä ja kaikki tavat lähestyä on vääriä. Ajan kuluessa ainakin itse tajusin, että kaikki tarkoittivat hyvää kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mikään ei kelpaa. Olisiko ghostaaminen oikein?

Mieti miten SINÄ haluaisit tulla kohdatuksi.

Syöpää ei ole ollut, mutta muita tragedioita kyllä. Olisin halunnut että mut olisi tohdittu kohdata. Eikä suurinpiirtein siirrytty kadun toiselle puolelle tai vaihtoehtoisesti tuijotettu suu auki. Kumma kyllä, typerintä käytöstä on tullut iäkkäiltä, joilla sentään luulisi olevan eniten kokemusta mitä kaikkea elämässä voi sattua.

Ja ties vaikka olisi se syöpäkin: odotan juuri koepalojen tuloksia.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko vaan jutella ihan tavallisista asioista, niin kuin ennen syöpää. Jos syövästä puhutaan, niin olkoon se syöpää sairastava, joka sen ensiksi puheeksi ottaa. 

Osa sairastuneista ei halua ajatella syöpäänsä eikä puhua siitä, osa ei halua että heitä yritetään keinotekoisesti piristää puhumalla jostai ihan muusta. Keskustelun voi aina aloittaa kysymällä sairastuneen vointia (vaikka se ei kiinnostaisikaan). Lisäksi kannattaa tiedustella haluaako syöpäpotilas puhua siitä vai jostain muusta. Automaatiota ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ystäväni sairastui syöpään, hän määritteli tosi tarkkaan, mistä hänelle saa puhua ja mihin sävyyn. Tosin nämä säännöt saattoi vaihdella tosi yllättäen. Muut saattoi vain mokata.

Palataan tähän sitten kun sinä sairastut.

Ihminen joka on kriisissä voi olla tosi herkillä ja unohtaa, että muutkin ovat ihmisiä, joille ei yhtäkkiä kehity taianomaisesti täydellistä osaamista sairastuneen kohtaamiseen. 

Ilkeydet on ilkeyksiä mutta kömpelyys on usein vain osaamattomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko vaan jutella ihan tavallisista asioista, niin kuin ennen syöpää. Jos syövästä puhutaan, niin olkoon se syöpää sairastava, joka sen ensiksi puheeksi ottaa. 

Ei se aina toimi. Jotkut kokee, että tavalliset asiat on muuttuneet triviaaleiksi ja on naurettavaa/loukkaavaa puhua niistä hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mikään ei kelpaa. Olisiko ghostaaminen oikein?

Mieti miten SINÄ haluaisit tulla kohdatuksi.

Syöpää ei ole ollut, mutta muita tragedioita kyllä. Olisin halunnut että mut olisi tohdittu kohdata. Eikä suurinpiirtein siirrytty kadun toiselle puolelle tai vaihtoehtoisesti tuijotettu suu auki. Kumma kyllä, typerintä käytöstä on tullut iäkkäiltä, joilla sentään luulisi olevan eniten kokemusta mitä kaikkea elämässä voi sattua.

Ja ties vaikka olisi se syöpäkin: odotan juuri koepalojen tuloksia.

Ghostaaminen on valitettavan yleistä varsinkin kuolemansurussa. Kun suremattomat eivät tiedä miten kohdata, on helpointa olla kohtaamatta ollenkaan. Tai sitten möläyttää esim. lapsensa menettäneelle jotain sellaista kuin etteivät he ainakaan kestäisi vastaavaa.

Ghostaamisen vastakohta on traumadumppaaminen: surevaa äitiä ja syöpäpotilasta käytetään omien vastoinkäymisten kaatopaikkana.