Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kesäloma lapsiperheessä uuvuttaa, kun tukiverkkoja ei ole
17.07.2026 |
Aina tulee joku kommentoimaan, että mitäs olet perustanut perheen ja niin sitä on ennenkin pitänyt pärjätä itse. Omassa lapsuudessani ysärillä aika pienetkin lapset saatettiin laittaa keskenään ulos, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa. Nykyisin tulisi lasu, jos 5 v vahtisi 2 v ikäistä pihalla ja aikuisia ei olisi läsnä. Omassa lapsuudessani vanhempani kävivät meidän lasten kanssa mummoloissa kolmen viikon välein, vaikka matkaa mummolaan oli 200 km. Isovanhemmat leikkivät meidän lasten kanssa, puuhastelivat ulkona, laittoivat ruokaa ja vanhemmat saivat levätä. Omasta lapsuudestani muistan, miten vierailtiin sukulaisten luona ja sukulaiset leikittivät meitä lapsia tai veivät katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Mieheni on muistellut, miten ysärillä hänen vanhempansa veivät miehen parivuotiaana muutamaksi viikoksi mummolaan ja lähtivät sitten takaisin Helsinkiin töiden ja lapsivapaan pariin.
Meillä kesälomien (ja ihan sen arjenkin) todellisuus on jotain toista. Lapsilla ei ole tätejä, setiä eikä enoja, jotka olisivat elämässä läsnä. Isovanhemmat eivät todellakaan ole ottaneet samanlaista vastuuta omista lapsenlapsistaan, kuin mitä itse omilta vanhemmiltaan ysärillä saivat omien lastensa kanssa. Pahimmillaan meillekin on hämmästelty, miksi olemme väsyneitä. Meillä isovanhempien luona vierailut eivät ole sitä, että saisimme vaikka parisuhdeaikaa tai kunnolla lepoa. Isovanhemmat jaksavat korkeintaan hetken olla lasten kanssa, mutta kaikki arjen vastuu jää meille vanhemmille. Kaikki lasten ruokailuista, iltarutiineista ja muista jää meille. Ei puhettakaan, että voitaisiin vaikka jättää lapset illaksi mummolaan ja lähteä miehen kanssa kesäteatteriin/syömään/iltakävelylle ilman lapsia.
Muitakaan tukiverkkoja ei ole. Lapsettomia velakavereita ei lasten seura kiinnosta tippaakaan, lasten kummit eivät ole koskaan ehdottaneetkaan lastenhoitoapua ja perheelliset kaverit ovat itsekin uupuneita. Ylipäätään lomat pikkulapsiperheessä ovat raskaita, kun arjen pyörityksestä ei tule yhtään taukoa. Aamusta iltaan on lasten asiat hoidettavana ja jossain välissä pitäisi palautuakin työvuoden rasituksesta. Näin kesäloman loppuessa huokaisen, että pääsee "töihin lepäämään", vaikka sielläkin on paljon hommaa. Töissä sentään saa muutaman tauon päivän aikana.
Kaipaisin täältä vertaistukea, enkä kuittailua. On oikeasti raskasta elää viikkotolkulla niin, että on aina vastuussa kaikesta. Ja puolison kanssa vuorottelukin turhauttaa välillä, kun yhteistä aikaa ei juuri ole. Jos toinen tarvitsee lepoa, on toiset otettava koppia lapsista.
Kommentit (64)
Ihan ensimmäisenä kysyn aloittajalta,että miksi hel..issä hän käy töissä,jos ei sitten kuitenkaan koskaan hanki edes muutaman tunnin lastenhoito apua esim sprltä? Työttäkäyvällä on varaa siihen,työttömällä yhlla ei. En ulisisi yhtään,sinulla on mies,joka kuitenkin auttaa,vaikka parisuhdeaika onkin kortilla. ET kerro minkä ikäosiä ovat vanhimmat laset,montako lasta ja niin edelleen. Jos olet ne lapset hankkinut(ei ole voinut ensimmäisen jälkeen olla yllätys miten raskasta pikkulapsiarki on) niin sitten on varmasti ollut myös suunnitelma oman jaksamisen tukemiseen,eikö? Ai ei? No,siinä sitä sitten ollaan,eipä täältä kyllä empatiaa heru, kun olen yksin ilman tukiverkkoja joutunut totaali yhärinä lapset hoitamaan.
Niin makaa kuin petaa,sanoin itselleni,kun alkoi liikaa veetuttamaan ja se siitä. Nukkumaan ehtii haudassa, ja univelkainenkin pärjää kun pahin vaihe on sen pari kolme vuotta.
Jos alkaa aggressiot nousta levon puutteen takia,on se otettava tosissaan ja sitten todella MAKSETTAVA siitä hoitoavusta,jos ketään läheistä ja ystävää ei ole edes kerran kuussa auttamaan. Mihinkäs ne ystävät muuten teiltä ovat kadonneet? Ei ole tainnut olla aitoja ystäviä sitten alunperinkään? Itse olen laittanut välit katki tyhjien lupausten antajiin ja jos "kummi" ei koskaan hoida lapsia,vie heitä minnekään ym. en käsitä,miksi et laita välejä poikki. Ihan joutavaa touhua,aikuiset ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös työelämä vaatii nykyään enemmän...!
Esim. omassatyössäni huomaa, että tahti kiihtynyt vuosi vuodelta, YT:t pyörii säännöllisesti =samat työt potää tehdä pienemmällä porukalla.
Ja moni muukin asia tökkii, ennen lomarahavapaata tai jopa palkatonta sai milloin tarvitsi (toki pl. "suosituimmat" ajat, kun osan pitää olla töissä) nykyään yksittäinen päivä hirveän shown takana.
Väsyttää, ja joka kuukausi joku kollega jää saikulle, veikkaan burnouttia useimpien kohdall syyksi, osa niin sanonutkin.
Pikkulapsiaika on rankkaa vanhemmille. On nyt ja oli ennenkin.
Mun lapset on syntyneet -87-97 ja en kyllä tunnista tuota, että 5-vuotias olisi voitu jättää vahtimaan pienempiään kuten ap väittää. Kyllä silloinkin piti hankkia hoitaja lapsille. Ja yhden käden sormilla voin laskea ne kerrat, kun isovanhemmat pääsivät apuun (kaikki olivat työelämässä ja usean sadan km päässä). Kuten myöskin kaikki tädit, sedät ja enot. Nyt olen onneksi eläkkeellä oleva lähimummo ja voin auttaa lapsenlapseni hoidossa. Joten toivottavasti lapseni perheellä on tässä suhteessa helpompaa.
Tiedän, että kaikilla ei ole helppoa. Silti en ymmärrä tuota asennetta, että edellisellä sukupolvella olisi noin yleisesti ollut sen helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin kerran kuussa hotelliretki. Lapset mukana mutta päästiin pois arjesta, lapsille seikkailua ja aamiainen huoneessa. Jo yksi yö erossa siitä arkirumbasta auttoi valtavasti.
Tällainen maksaa helposti 200-300 e.
Töissä käyvällä ON kyllä varaa,jos on varaa ne lapsetkin tehdä. Taitaa olla aika huoleton hulda tuo aloittaja. Aloittaja ei kerro mitään arjestaan,itkee vain väsymystään,ei kerro onko lapsilla päivähoitopaikka,edes osapäivähoito,miten hän on suunnitellut arjen pyörityksen töiden lomassa,kuka kantaa kodin arjesta päävastuun? Jos aloittaja naisena joutuu kuitenkin kantamaan suurimman henkisen vastuun lapsista, niin eipä ihme että väsyttää ja kiukuttaa. Mies ei todennäköisesti hoida osuuttaan kuin pakon edessä tai vähintään puolet vähemmän metatyötä-nämä kaatuvat aina naisen niskaan. PArisuhdeaika EI auta tuossa tilanteessa mitään-se synnyttää vain riitoja,kun on väsymys,purkamattomat kiukut ja selvittämättömät asiat päällä. Että älä aloittaja elä missään utopiassa ja tee miehelle tämä erittäin selväksi: teillä on parisuhteelle aikaa sitten,kun lapset aloittavat koulun. Näin se vain menee. Ja silloinkin tuo aika on alkuun usein vain riitelyä ja toisen uudelleen löytämisen yritystä. Jos te selviätte pikkulapsivuosista, saatte levätä vaiheessa,joka on ennen murrosikää. Se on ihana suvantoaihe,jolloin saatte lapsistanne niiin paljon iloa elämäänne, kun jatkuva pienestä huolehtiminen on takana. Ei tarkoita etteikö tulisi huolehtia vielä monta vuotta lapsistanne,mutta uskokaa pois-se helpottaa ja kaikkeen tottuu. Vaatimukset alemmas ja koska kyse töissäkyävistä ihmisistä,te pääsette pois siitä pikkulasten maailmasta joka ikinen päivä. Te ette ymmärrä,miten onnekkaita olette,joten suu suppuun ja kiitollisuutta sekä suhteellisuudentajua peliin. Tilanteenne ei ole lainkaan huono tai erityinen-teidän on vain löydettävä sisältänne se,mikä saa teidät jaksamaan edes tunnin kerrallaan.
Kyllä ne vanhemmuuden vaatimukset oli paljon matalammat viime vuosituhannella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 lasta, nyt 9-19v ja ei ole ollut apuja meilläkään ikinä kun kaikki sukulaiset kaukana, mutta en ole muuta odottanutkaan. Sama tilanne oli myös itselläni lapsena. Omat vanhemmat hoiti, ei kaukana asuvat isovanhemmat ikinä, vaikka rakkaita ja tärkeitä olivatkin. Siitä sainkin hyvän mallin vanhemmiltani kuinka ihan hyvin sitä pärjää lopulta, vaikka välillä rankkaa onkin esim. lasten sairastaessa ja miehen ollessa matkatyössä.
Nykyvanhemmat suorittaa vanhemmuutta aivan liikaa. Ei tarvi koko ajan olla tekemässä ja menemässä ja lapsia viihdyttämässä. Ottakaa rennommin niin jaksaa paremmin.
Ei kyse aina ole mistään tekemisistä ja viihdyttämisistä. Meillä esimerkiksi kuormittaa se, että lapsi on ns. erityinen. Diagnoosia ei vielä näin pienellä (5 v) ole, mutta elo hänen kanssaan on kuormittavaa. Samasta asiasta saattaa joutua sanomaan sen sata kertaa, lapsi kaipaa arjen asioissa apua (osa tämänikäisistä on todella omatoimisia), ruokailun kanssa on haastetta ja lapsella on haasteita tunnesäätelyn kanssa. Väistämättä tällainen kuormittaa. Päiväkotiarki kuitenkin antaa vanhemmille jonkinlaisen tauon lapsen kanssa olosta, vaikka vanhemmat olisivatkin tauon aikana töissä.
Sata kertaa lapselle sanominen, syömishaasteet ja tunnesäätelyn haasteet ovat läsnä ihan normilapsillakin. Älä tee ongelmaa asiasta, joka on ihan normaalia. Lapset harjoittelee vasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas , itse oli 90 luvulla yksinhuoltaja eikä ollut tukiverkkoja. Ihan sitä kuule itse lapsista huolehdi 24/7 enkä edes olettanut saavani apua. Joten en kyllä ymmärrä mikä on ongelma jos perheessä on kaksi vanhempaa? Mitä ihme lomailua kaipaatte, toinen ulos lasten kanssa ja toinen lepää sen ajan. Ihme valitusta, niin itse kuitenkin olette ne lapset tehneet/ halunneet
Mahtavan rakentava viesti! Että kun et apua saanut/tarvinnut, ei sitä pidä muidenkaan saaman. Eikä, herrajestas sentään, toivoakaan!
Tässä kommentissa kuule on varmasti kyse siitä,että aplla ei ole täyttä todellisuudentajua sen suhteen,kuinka paljon paljon paljon raskaampaa voisi olla,eli hän tosiaan tekee kärpäsestä härkäsen. sellaisen mielestä,joka on ollut moninverroin kovemmilla kuin hän itse ja silti kuin ihmeen kaupalla selvinnyt edes jotenkuten-kaikki eivät selviä. Jos apsta tuntuu että psyyke ei kestä,on olemassa esim. mielipalvelu, jonne voi soittaa anonyymisti. Se kummasti helpottaa jaksamien suhteen,kun saat purkaa pääsi sisällön jollekulle,ihan sama tajuaako kaikkea vai ei. VIelä 90-luvullakaan ei tosiaan ollut mitään esim nettiauttajia tai puhelinlinjoja,jonne olisi voinut soitella-ihmiset todella jaksoivat miten jaksoivat ja moni ei sitten enää laman tultua jaksanutkaan,vaan alkoholismin ja itsemu rhien piikki oli todella nosteessa,mutta lastensuojelua ei kiinnostellut pas kaakaan mitä lapsille kuului. Mitäpä te 2000-luvulla syntyneet toisaalta ymmärtäisittekään,kun kaiken on oltava niin kivutonta ja helppoa? Kyllä huomaa,kuinka suomalainen kuttuuri on muuttunut vain parissa vuosikymmenessä-eikä kaikessa parempaan todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin kerran kuussa hotelliretki. Lapset mukana mutta päästiin pois arjesta, lapsille seikkailua ja aamiainen huoneessa. Jo yksi yö erossa siitä arkirumbasta auttoi valtavasti.
Tällainen maksaa helposti 200-300 e.
Töissä käyvällä ON kyllä varaa,jos on varaa ne lapsetkin tehdä. Taitaa olla aika huoleton hulda tuo aloittaja. Aloittaja ei kerro mitään arjestaan,itkee vain väsymystään,ei kerro onko lapsilla päivähoitopaikka,edes osapäivähoito,miten hän on suunnitellut arjen pyörityksen töiden lomassa,kuka kantaa kodin arjesta päävastuun? Jos aloittaja naisena joutuu kuitenkin kantamaan suurimman henkisen vastuun lapsista, niin eipä ihme että väsyttää ja kiukuttaa. Mies ei todennäköisesti hoida osuuttaan kuin pakon edessä tai vähintään puolet vähemmän metatyötä-nämä kaatuvat aina naisen niskaan. PArisuhdeaika EI auta tuossa tilanteessa mitään-se synnyttää vain riitoja,kun on väsymys,purkamattomat kiukut ja selvittämättömät asiat päällä. Että älä aloittaja elä missään utopiassa ja tee miehelle tämä erittäin selväksi: teillä on parisuhteelle aikaa sitten,kun lapset aloittavat koulun. Näin se vain menee. Ja silloinkin tuo aika on alkuun usein vain riitelyä ja toisen uudelleen löytämisen yritystä. Jos te selviätte pikkulapsivuosista, saatte levätä vaiheessa,joka on ennen murrosikää. Se on ihana suvantoaihe,jolloin saatte lapsistanne niiin paljon iloa elämäänne, kun jatkuva pienestä huolehtiminen on takana. Ei tarkoita etteikö tulisi huolehtia vielä monta vuotta lapsistanne,mutta uskokaa pois-se helpottaa ja kaikkeen tottuu. Vaatimukset alemmas ja koska kyse töissäkyävistä ihmisistä,te pääsette pois siitä pikkulasten maailmasta joka ikinen päivä. Te ette ymmärrä,miten onnekkaita olette,joten suu suppuun ja kiitollisuutta sekä suhteellisuudentajua peliin. Tilanteenne ei ole lainkaan huono tai erityinen-teidän on vain löydettävä sisältänne se,mikä saa teidät jaksamaan edes tunnin kerrallaan.
Oletko yhtään lukenut uutisia viime vuosina? Melkoinen osa lapsiperheistä elää köyhyydessä tai keikkuu köyhyysrajalla. Siinä ei hotellihuoneita hankita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nytpä heräs kysymys,mikset jättäny sitten lapsia vielä vaikka päiväksi tai kahdeksi hoitoon päiväkotiin, saatte omaa aikaa jos muuta keinoa ei ole. Enkä tarkoita että lapsille ei ollenkaan lomaa,mutta jos oman loman aloittaa vaikka torstaina ja lapset hoidossa to ja pe ja lapsilla alkaa loma maanantaina. Jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole olemassa ja saa edes yhden päivän tai kaksi olla kahden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveää että joku edes läpällä luulottelee että kummi ottaisi hoitoon😲🙄.
Se on vaan nyt niin että itse hoidatte muksunne. Kellään muulla ei ole siihen velvoitetta.
Vierailija kirjoitti:
Hirveää että joku edes läpällä luulottelee että kummi ottaisi hoitoon😲🙄.
Se on vaan nyt niin että itse hoidatte muksunne. Kellään muulla ei ole siihen velvoitetta.
Nii ellei makseta sit voi miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin kerran kuussa hotelliretki. Lapset mukana mutta päästiin pois arjesta, lapsille seikkailua ja aamiainen huoneessa. Jo yksi yö erossa siitä arkirumbasta auttoi valtavasti.
Tällainen maksaa helposti 200-300 e.
Töissä käyvällä ON kyllä varaa,jos on varaa ne lapsetkin tehdä. Taitaa olla aika huoleton hulda tuo aloittaja. Aloittaja ei kerro mitään arjestaan,itkee vain väsymystään,ei kerro onko lapsilla päivähoitopaikka,edes osapäivähoito,miten hän on suunnitellut arjen pyörityksen töiden lomassa,kuka kantaa kodin arjesta päävastuun? Jos aloittaja naisena joutuu kuitenkin kantamaan suurimman henkisen vastuun lapsista, niin eipä ihme että väsyttää ja kiukuttaa. Mies ei todennäköisesti hoida osuuttaan kuin pakon edessä tai vähintään puolet vähemmän metatyötä-nämä kaatuvat aina naisen niskaan. PArisuhdeaika EI auta tuossa tilanteessa mitään-se synnyttää vain riitoja,kun on väsymys,purkamattomat kiukut ja selvittämättömät asiat päällä. Että älä aloittaja elä missään utopiassa ja tee miehelle tämä erittäin selväksi: teillä on parisuhteelle aikaa sitten,kun lapset aloittavat koulun. Näin se vain menee. Ja silloinkin tuo aika on alkuun usein vain riitelyä ja toisen uudelleen löytämisen yritystä. Jos te selviätte pikkulapsivuosista, saatte levätä vaiheessa,joka on ennen murrosikää. Se on ihana suvantoaihe,jolloin saatte lapsistanne niiin paljon iloa elämäänne, kun jatkuva pienestä huolehtiminen on takana. Ei tarkoita etteikö tulisi huolehtia vielä monta vuotta lapsistanne,mutta uskokaa pois-se helpottaa ja kaikkeen tottuu. Vaatimukset alemmas ja koska kyse töissäkyävistä ihmisistä,te pääsette pois siitä pikkulasten maailmasta joka ikinen päivä. Te ette ymmärrä,miten onnekkaita olette,joten suu suppuun ja kiitollisuutta sekä suhteellisuudentajua peliin. Tilanteenne ei ole lainkaan huono tai erityinen-teidän on vain löydettävä sisältänne se,mikä saa teidät jaksamaan edes tunnin kerrallaan.
Oletko yhtään lukenut uutisia viime vuosina? Melkoinen osa lapsiperheistä elää köyhyydessä tai keikkuu köyhyysrajalla. Siinä ei hotellihuoneita hankita.
Aloittajalla ja hänen miehellään on TYÖPAIKAT ja säännölliset tulot-tätä ei todellakaan ole kaikilla,eli he ovat onnekkaita. Etkö osaa lukea? Jos ei ole senvertaa järkeä päässä,että osaa hoitaa menot tulojen mukaan,on tilanne se,että on kannattavampaa jäädä työttömäksi tai sairaslomalle tai jopa laittaa luottotietonsa viemäristä alas muutamaksi vuodeksi.VAikka se kuulostaa karmealta,niin TÄMÄ on se kylmä fakta,joka Suomessa nykypoliittisessa tilanteessa vallitsee ellet ole oikeasti varakas ja päätät tehdä lapsia tähän maailmaan-joten älä selitä mitään mistään lapsiperheiden ahdingosta minulle. Olen ollut täysin yksin vastuussa lapsistani n. 20 vuotta ja onneksi vanhempi heistä täyttää parin päivän kuluttua 18-vuotta. Vihdoinkin myös minä pääsen opiskelemaan,harrastamaan,ehkä jopa voin työllistyä oman yritykseni avulla. Tässä maassa on sellaisia selviytyjiä,joiden realiteeteista "lapsiperheiden ahdingosta" itkevät eivät oikeasti käsitä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsiaika on rankkaa vanhemmille. On nyt ja oli ennenkin.
Mun lapset on syntyneet -87-97 ja en kyllä tunnista tuota, että 5-vuotias olisi voitu jättää vahtimaan pienempiään kuten ap väittää. Kyllä silloinkin piti hankkia hoitaja lapsille. Ja yhden käden sormilla voin laskea ne kerrat, kun isovanhemmat pääsivät apuun (kaikki olivat työelämässä ja usean sadan km päässä). Kuten myöskin kaikki tädit, sedät ja enot. Nyt olen onneksi eläkkeellä oleva lähimummo ja voin auttaa lapsenlapseni hoidossa. Joten toivottavasti lapseni perheellä on tässä suhteessa helpompaa.
Tiedän, että kaikilla ei ole helppoa. Silti en ymmärrä tuota asennetta, että edellisellä sukupolvella olisi noin yleisesti ollut sen helpompaa.
Minä leikin jo 4-vuotiaana yksin ulkona, minusta tuli omatoiminen ja reipas. Ulkona minulla oli samanikäisiä kavereita. Siitä on nykyään hyötyä lääkärin ammatissani.
Vierailija kirjoitti:
Hirveää että joku edes läpällä luulottelee että kummi ottaisi hoitoon😲🙄.
Se on vaan nyt niin että itse hoidatte muksunne. Kellään muulla ei ole siihen velvoitetta.
Onko sinulla millainen käsitys siitä,mitä tarkoittaa,kun joku suostuu tai jotkut jopa haluavat väenvängällä ryhtyä kummeiksi? Ymmärrätkö sinä todella,mitä se lupaus merkitsee? Saa kertoa. Vinkkinä: Se EI merkitse sitä,että vauvan tullessa maailmaan,omaa "kummiutta" hehkutetaan somessa tuntitolkulla,jotta saadaan mahdollisimman paljon ihailua ja tykkäyksiä,ja sitten unohdetaan koko lapsen ja hänen äitinsä olemassaolo, kun "ei nyt vaan huvita".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas , itse oli 90 luvulla yksinhuoltaja eikä ollut tukiverkkoja. Ihan sitä kuule itse lapsista huolehdi 24/7 enkä edes olettanut saavani apua. Joten en kyllä ymmärrä mikä on ongelma jos perheessä on kaksi vanhempaa? Mitä ihme lomailua kaipaatte, toinen ulos lasten kanssa ja toinen lepää sen ajan. Ihme valitusta, niin itse kuitenkin olette ne lapset tehneet/ halunneet
Mahtavan rakentava viesti! Että kun et apua saanut/tarvinnut, ei sitä pidä muidenkaan saaman. Eikä, herrajestas sentään, toivoakaan!
Tässä kommentissa kuule on varmasti kyse siitä,että aplla ei ole täyttä todellisuudentajua sen suhteen,kuinka paljon paljon paljon raskaampaa voisi olla,eli hän tosiaan tekee kärpäsestä härkäsen. sellaisen mielestä,joka on ollut moninverroin kovemmilla kuin hän itse ja silti kuin ihmeen kaupalla selvinnyt edes jotenkuten-kaikki eivät selviä. Jos apsta tuntuu että psyyke ei kestä,on olemassa esim. mielipalvelu, jonne voi soittaa anonyymisti. Se kummasti helpottaa jaksamien suhteen,kun saat purkaa pääsi sisällön jollekulle,ihan sama tajuaako kaikkea vai ei. VIelä 90-luvullakaan ei tosiaan ollut mitään esim nettiauttajia tai puhelinlinjoja,jonne olisi voinut soitella-ihmiset todella jaksoivat miten jaksoivat ja moni ei sitten enää laman tultua jaksanutkaan,vaan alkoholismin ja itsemu rhien piikki oli todella nosteessa,mutta lastensuojelua ei kiinnostellut pas kaakaan mitä lapsille kuului. Mitäpä te 2000-luvulla syntyneet toisaalta ymmärtäisittekään,kun kaiken on oltava niin kivutonta ja helppoa? Kyllä huomaa,kuinka suomalainen kuttuuri on muuttunut vain parissa vuosikymmenessä-eikä kaikessa parempaan todellakaan.
Et näköjään ymmärtänyt aloitusta. Ohis
Minusta lapset on herttaisia ja voisin hoitaakin mutta aika outoahan se olisi jos vieras täti äkkiä tunkisi mukaanne. ?
Meillä oli sama tilanne. Vanhin lapsi oli erityinen, joten lapsia ei voinut jättää ventovieraalle hoitajalle, ja tutut eivät myöskään halunneet olla avuksi. Mutta kuten joku kirjoitti, pikkulapsiajan jälkeen helpottaa, kun lapset alkavat olla kavereidensa kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Ravintoköyhää.