Kesäloma lapsiperheessä uuvuttaa, kun tukiverkkoja ei ole
Aina tulee joku kommentoimaan, että mitäs olet perustanut perheen ja niin sitä on ennenkin pitänyt pärjätä itse. Omassa lapsuudessani ysärillä aika pienetkin lapset saatettiin laittaa keskenään ulos, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa. Nykyisin tulisi lasu, jos 5 v vahtisi 2 v ikäistä pihalla ja aikuisia ei olisi läsnä. Omassa lapsuudessani vanhempani kävivät meidän lasten kanssa mummoloissa kolmen viikon välein, vaikka matkaa mummolaan oli 200 km. Isovanhemmat leikkivät meidän lasten kanssa, puuhastelivat ulkona, laittoivat ruokaa ja vanhemmat saivat levätä. Omasta lapsuudestani muistan, miten vierailtiin sukulaisten luona ja sukulaiset leikittivät meitä lapsia tai veivät katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Mieheni on muistellut, miten ysärillä hänen vanhempansa veivät miehen parivuotiaana muutamaksi viikoksi mummolaan ja lähtivät sitten takaisin Helsinkiin töiden ja lapsivapaan pariin.
Meillä kesälomien (ja ihan sen arjenkin) todellisuus on jotain toista. Lapsilla ei ole tätejä, setiä eikä enoja, jotka olisivat elämässä läsnä. Isovanhemmat eivät todellakaan ole ottaneet samanlaista vastuuta omista lapsenlapsistaan, kuin mitä itse omilta vanhemmiltaan ysärillä saivat omien lastensa kanssa. Pahimmillaan meillekin on hämmästelty, miksi olemme väsyneitä. Meillä isovanhempien luona vierailut eivät ole sitä, että saisimme vaikka parisuhdeaikaa tai kunnolla lepoa. Isovanhemmat jaksavat korkeintaan hetken olla lasten kanssa, mutta kaikki arjen vastuu jää meille vanhemmille. Kaikki lasten ruokailuista, iltarutiineista ja muista jää meille. Ei puhettakaan, että voitaisiin vaikka jättää lapset illaksi mummolaan ja lähteä miehen kanssa kesäteatteriin/syömään/iltakävelylle ilman lapsia.
Muitakaan tukiverkkoja ei ole. Lapsettomia velakavereita ei lasten seura kiinnosta tippaakaan, lasten kummit eivät ole koskaan ehdottaneetkaan lastenhoitoapua ja perheelliset kaverit ovat itsekin uupuneita. Ylipäätään lomat pikkulapsiperheessä ovat raskaita, kun arjen pyörityksestä ei tule yhtään taukoa. Aamusta iltaan on lasten asiat hoidettavana ja jossain välissä pitäisi palautuakin työvuoden rasituksesta. Näin kesäloman loppuessa huokaisen, että pääsee "töihin lepäämään", vaikka sielläkin on paljon hommaa. Töissä sentään saa muutaman tauon päivän aikana.
Kaipaisin täältä vertaistukea, enkä kuittailua. On oikeasti raskasta elää viikkotolkulla niin, että on aina vastuussa kaikesta. Ja puolison kanssa vuorottelukin turhauttaa välillä, kun yhteistä aikaa ei juuri ole. Jos toinen tarvitsee lepoa, on toiset otettava koppia lapsista.
Kommentit (988)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin kerran kuussa hotelliretki. Lapset mukana mutta päästiin pois arjesta, lapsille seikkailua ja aamiainen huoneessa. Jo yksi yö erossa siitä arkirumbasta auttoi valtavasti.
Tällainen maksaa helposti 200-300 e.
Mitä sitten? Valitatko mieluummin palstalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä muoria tyttöjä ilman kesäduunia vaikka kuinka paljon jotka osaa hoitaa lapsia ja tulevat 1/2 päiväksi 50eurolla.
Sori, mutta tuollaisella palkalla ei tule kukaan hoitamaan. Epäilen, että 20 e/h on liiankin vähän nykyään.
Kyllä 20€h per tunti löytää ihan aikuisen kevyt yrittäjän kotiin kattoo lapsia ja tekee kevyitä kotitöitä myös. Pitää toki nähdä vähän vaivaa, jos jostakin isosta firmasta pyytää niin maksaa helposti puolet enemmän. Jos asuu ihan maalla maalla niin silloin toki voi olla vaikeampi löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On oikeasti raskasta elää viikkotolkulla niin, että on aina vastuussa kaikesta.
Tämä on kyllä todella hämmentävää, etkö AP todella tajunnut sitä että vanhemmuus on vastuussa olemista ympärivuorokautisesti siihen saakka kun lapset on aikuisia tai pärjäävät omillaan?Ei vanhemmuus ole 24/7 valmiudessa olemista 18 vuoden ajan. Kun lapsi on päiväkodissa/koulussa, ei vanhempi silloin ole lapsen asioita hoitamassa. On aivan eri asia, jos lapsi on kotona.
Itse asiassa silloinkin on hälytystilassa ja päiväkoti ja koulu kuormittaa myös silloin, kun lapsi ei edes ole siellä.
Vierailija kirjoitti:
Helppo tulla pätemään, jos itsellä ei ole käsitystä 2020-luvun vanhemmuudesta ja työelämän paineista. Vanhemmuus ja työelämä on ollut ihan toista luokkaa muutama kymmenen vuotta takaperin.
On ollut hyvin käsitystä 2000-luvun vanhemmuudesta ja työelämän paineista. Nykysukupolvi on vaan ilmeisesti vaan heikompaa ainesta.
Vierailija kirjoitti:
Moni opiskelija tulisi mielellään auttamaan kun ei oo saanut kesätöitä.
Myös reippaita eläkkeellä olevia naisia löytyy avuksi.
Tuntipalkka vaikkapa 5-10 euroa.
Omalla paikkakunnalla on tällainen tyttö, se sitten kävi kaapit läpi ja etti varastettavaa tavaraa. Innokkaasti myös mainosti somessa lastenhoitoapua.
Sen siitä saa, kun on hässitty ja pennut porsittu. Pitäkää hyvänänne!
Kyllä, kesäloma lapsiperheessä on raskas suorite! Pyykit, tiskit, ruokaa pöytään 5x päivässä, ja lomalla haluaisi ehtiä tehdä kotona sellaistakin mitä normaalisti ei ehdi. Meillä on hieman tukiverkkoa mutta ei paljon. Nyt kun lapset on 4 ja 8, jaksan jo. Mies myös osallistuu vuosi vuodelta paremmin. En lukenut ketjua ettei tulisi paha mieli ihmisten kommentoinnista. Mutta tässä itseäni auttavat asiat. 1. Vuorottelu puolison kanssa. Molemmille mahdollisuus päiväuniin, liikuntaan ja kaverimenoihin. 2. Rahalla ratkaiseminen. Esim hotellissa lasten kanssa on se hyvä puoli että ei tarvitse tehdä ruokaa koko ajan. Meillä käy loman läpikin kotisiivooja. Kävin myös itse yhden yön hotellissa ihan vaan lepäämässä hiljaisuudessa. 3. Vertaiset. Kavereiden vanhempien kanssa voi yrittää jakaa lastenhoitovastuuta tai ainakin saada seuraa. Omista äitikavereista saa henkistä tukea. Reissaaminen ja päiväretket toisten perheiden kanssa tuovat vaihtelua ja aikuista seuraa.
Eikö sinun lapsella oli kuitenkin paremmin asiat, kuin ennen 80-ja 90-lukua sinun ja miehesi lapsuudessa, kun nyt sinun käytössäsi on lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus n. 10h päivä, lähes ilmainen, lisäksi oikeus olla kotona palkallisella vapaalla, jos lapsi sairastuu, pitkä 4vk kesäloma jne. joista 80-luvun vanhemmat vain haaveilivat. Olisitko oikeasti valmis luopumaan kaikista saavutetuista eduista ja palaamaan sinne 80-90-luvulle, ainakin siitä veronmaksajat kiittäisi.
Ja mikä tekee tämän päivän lapsenhoidon niin raskaaksi, kun on kertakäyttövaipat, kodinkoneet,, kaupan hyllyt notkahtanut eineksistä, on sisävessat ja vesi tulee kraanasta, lyhyet työpäivät ja pitkät lomat.
Ja ihanko oikesti kuvittelut kaikkien isovanhempin olla perheen tukena tai hoitavan lapsenlapsiaan, kun myös silloin naiset kävivät töissä ja eläkkeelle jäätiin 63v ja myös silloin lapset tehtiin vasta kolmekymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Moni opiskelija tulisi mielellään auttamaan kun ei oo saanut kesätöitä.
Myös reippaita eläkkeellä olevia naisia löytyy avuksi.
Tuntipalkka vaikkapa 5-10 euroa.
Juu, ehdotapa niin kuppasta ja vastuullista hommaa kuin pikkulasten kaitsentaa (joista toisella on vielä jokin keh.vamma, kuten ap kautta rantain ilmaisi) 5eurolla / h, ja katso tuleeko ryntäystä. 😂
Olen 1946 syntynyt. Ei ollut mitään lomamummuja kummaltakaan puolelta eikä tullut edes mieleen kaivata. Kolme lasta tuli hoidettua vaikka mies ei ehkä vielä nykyajan osallistuva isä ollutkaan. Parempi painos kuitenkin vanhempiemme ikäpolven miehistä.
Minä taas rakastin kotiäitiaikaa, silloin ehti tehdä vaikka mitä. Ei kiireitä aamuja, aina sään salliessa lounaseväät mukaan ja ulos luontoon. Kummallakin lapsella oli oma ruokatermos keittoa varten. Parin tunnin ulkoilun jälkeen maittoivat päiväunet. Iltapäivisin käytiin milloin kirjastossa, milloin kaupungilla tai ilmaistapahtumissa. Ja kun mieheni tuli töistä, lähti hän lasten kanssa ulos, jolloin tein ruokaa ja hoitelin rästiasioita. Parina iltana kävin harrastuksissa, mieheni omissaan. Oli meillä silloinkin kausikortit HSOn konsertteihin. Tuttu lapsenvahti tuli silloin "töihin".
Vierailija kirjoitti:
Minä taas rakastin kotiäitiaikaa, silloin ehti tehdä vaikka mitä. Ei kiireitä aamuja, aina sään salliessa lounaseväät mukaan ja ulos luontoon. Kummallakin lapsella oli oma ruokatermos keittoa varten. Parin tunnin ulkoilun jälkeen maittoivat päiväunet. Iltapäivisin käytiin milloin kirjastossa, milloin kaupungilla tai ilmaistapahtumissa. Ja kun mieheni tuli töistä, lähti hän lasten kanssa ulos, jolloin tein ruokaa ja hoitelin rästiasioita. Parina iltana kävin harrastuksissa, mieheni omissaan. Oli meillä silloinkin kausikortit HSOn konsertteihin. Tuttu lapsenvahti tuli silloin "töihin".
Nythän ei puhutakaan kotilusmuista, vaan normaaleista perheenäideistä, jotka käy töissä.
Päivähoito maksaa kyllä esimerkiksi ap:n perheelle jo ihan täydet eli ei todellakaan ole ilmainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä muoria tyttöjä ilman kesäduunia vaikka kuinka paljon jotka osaa hoitaa lapsia ja tulevat 1/2 päiväksi 50eurolla.
Sori, mutta tuollaisella palkalla ei tule kukaan hoitamaan. Epäilen, että 20 e/h on liiankin vähän nykyään.
Kyllä 20€h per tunti löytää ihan aikuisen kevyt yrittäjän kotiin kattoo lapsia ja tekee kevyitä kotitöitä myös. Pitää toki nähdä vähän vaivaa, jos jostakin isosta firmasta pyytää niin maksaa helposti puolet enemmän. Jos asuu ihan maalla maalla niin silloin toki voi olla vaikeampi löytää.
Ja vielä veronmaksajat maksavat suurimman osan palkasta. Kotitalosvähennys luotiin juuri 90-luvulla, kun luovuttiin kodinhoidosta, kun uskottiin, että perheet itse osaavat palkata mieleisen lastenhoitajan tai siivoojan, mutta nykyää ei taida niin olla, kun haikaillaan kodinhoitajien perään, vaikka ennen kodinhoitajan työstä jouduttiin maksamaan. Nykyään vain mikään ei tunnu riittävän tai ainakaan sitä ei ole tarpeeksi, kun aina lasi vajaa. Lapset pitäisi kipata jo synnytysosastolta muiden hoidettavaksi ja huollettavaksi.
Kahden vanhemman perheessä kotitalosvähennys on 2x 2100€/v eli 4200€
Eikö nykyisin lapset edes leiki jos vanhempi ei ole koko ajan mukana? Lapseni saattoivat rakennella legoilla ja kutsuivat sitten valmista katsomaan. Tytär jo ekaluokalla kirjoitti ja piirsi ja teki lehtiä jotka tietysti me vanhemmat luimme. Keksivät näytelmiä, piirsivät pääsylippuja, sitten valmista esiintymistä katsottiin keittiön tuoleista tehdystä katsomasta jne.
Ja minä kuulin että on vapaaehtoisia ihmisiä, jotka toimivat yksinäisille ja apua tarvitseville ns. varamummeina ja ehkä pappoina myös. Kuulin sukulaiselta, että hän on alkanut " tukimummiksi" ja hänelle nyt etsitään sopiva perhe, en tiedä sitten onko jonkun yhdistyksen kautta.
Ei vanhemmuus ole 24/7 valmiudessa olemista 18 vuoden ajan. Kun lapsi on päiväkodissa/koulussa, ei vanhempi silloin ole lapsen asioita hoitamassa. On aivan eri asia, jos lapsi on kotona.