Tuttava teki itsemurhan ja syytti viestissä siitä muita
Tuttava teki itsemurhan ja syytti siitä muita jättämässään viestissä.
Onko oikeesti muiden syy, että joutuu yllättäen turvautumaan tämmöiseen?
Minä en ymmärrä psykologiaa niin pitkälle
Kommentit (128)
Tuttavaperheen mies teki aivan yllättäen itsemurhan. Kaikki olivat aivan ihmeissään, myös perhe. Sitten kun asioita alettiin selvittää perunkirjoituksessa, kävi ilmi, että mies oli tehnyt ihan kummallisia velkoja, väärennellyt toisten ihmisten nimiä papereihin, tehnyt kaikenlaisia hämärähommia ja ajanut firmansa selvitystilaan. Perhe ei tiennyt mitään, elivät ihan tavallista elämää, ei edes mitään luksusta. Mutta koti oli velkojen takia menossa pakkomyyntiin.
Ketä ulkopuolista tuostakin nyt voisi syyttää?
No vaimoa tietysti, sehän on selvä. Paitsi että vaimo ei ollut millään tavalla ajanut miestä tuohon. Jokainen, joka heidät tunsi, ymmärsi asian. Miehellä oli ollut jonkinlaista peliriippuvuutta, mutta senkin piti olla jo takanapäin.
Vierailija kirjoitti:

Tuossa tilanteessa ei ketään muuta kuin itseään mutta ymmärräthän sinä että kaikki eivät ole samanlaisia tilanteita. Vai ymmärrätkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
I t se mu rha on oma valinta. Raukkamaista syyttää muita.
Yleensä se paha olo mikä itsemurhaan ajaa, on kyllä muiden aiheuttamaa.
Ei ole.
Ratkaisuun päätyy enimmäkseen psykoottista masennusta sairastavat, muuten vaan psykoottiset ja bipot masennusvaiheessa. Nuo mielenterveysongelmat eivät ole "kenenkään syy", vaan vakavia sairauksia.
Itsekin olen ollut vakavasti masentunut ja itsetuhoinen. Mutta ei se kenenkään muun syy ollut.
Edelleen, henkisesti tasapainoista ihmistä ei niin pysty kiusaamaankaan, että se elämänsä päättäisi. Halu elää on terveessä ihmisessä niin suuri, että ihmisiä selvisi jopa kuolemanleireiltä hengissä, minkä jälkeen ne rakensivat itselleen uuden elämän.
Tuo on totta, mistä johtuu että keskitysleiriltäkin selviää ja haluaa elää... Sitten taas hyvissäkin olosuhteissa ei aina haluta
Se on sanoinkuvaamattoman surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut niin pahan exän ja hänen nyksänsä terrorin alla että harkitsin im vakavasti. En kostaakseni vaan koska koin olevani täydessä umpikujassa. Olisi se siinä tapauksessa ollut muiden aiheuttamaa.
Aikuisella ihmisellä on aina valinnan mahdollisuus. Jäätkö tilanteeseen vai lähdetkö pois pahojen asioiden vaikutuspiiristä. Haetko apua vai luovutatko. Syytteletkö toisia vai otatko vastuuta.
Siinä taas yksi joka ei ole koskaan elänyt vastaavassa tilanteessa ja katsoo olevansa pätevä neuvomaan.
Ei se pois lähteminen mitään auta, jos exä ja nyksä ovat ottaneet elämäntehtäväkseen pilata elämäsi. Kaveripiirin kanssa suunnitellulla nettikiusaamisella, ahkeralla mustamaalaamisella, uhkailuilla, feikkiprofiileilla, sosiaalisten suhteiden sabotoinnilla yms. pääsee jo aika pitkälle. Tilanne voi myös riistäytyä täysin käsistä, jos osa porukasta uskoo valheita ja alkaa väkivaltaiseksi. Kivasti laajeneva tuhon kierre siitä sit syntyy, kun pelkäävät jäävänsä kiinni levittämistään valheista ja muista tempuistaan ja seuraavat sinua, ettet vaan paljasta totuutta.
Märta Tikkanen kirjoitti, kuinka hänen alkoholistimiehensä uhkaili perhettään jatkuvasti itsemurhalla, mikä on joittenkin narsistien vastenmielinen tapa yrittää hallita muita ihmisiä. Vaimo piilotteli veitsiä ja partakoneenteriä ja yritti kaikin tavoin toimia niin, ettei mies pääsisi tekemään sitä itselleen.
Kunnes hän sitten viimein tajusi, että jos mies oikeasti haluaa tappaa itsensä, ei sitä kukaan voi estää. Ja lopetti kaikki estämisyritykset.
Sen jälkeen mies ei enää uhkaillut itsemurhalla.
Henrik Tikkanen kuoli myöhemmin syöpään, ei itsemurhaan.