Miten sinä hoitaisit Suomen työllisyystilannetta?
Itse laskisin eläkeiän rajaksi 62-vuotta
Täysi työntekokielto eläkkeellä, nuoremmat töihin.
Kanadassa mm; tämä malli
Kommentit (293)
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä että eläkeläiset saa tehdä töitä jos kunto sallii ja monille työpaikka on henkireikä. Tanskassa työttömille tarjotaan vapaaehtoistyötä, ja minusta tämä kannattaisi ottaa myös Suomeen käyttöön, jotta ihmiset ei erakoidu ja tapaa muistakin ihmisiä. Painotan sanaa vapaehtoinen ja vapaavalintainen, eikä mikään saneltu työ.
Toinen asia minkä korjaisin, on että kaikki työttömät eivät olisi samalla viivalla, vaan tehdyt työvuodet huomioitaisiin. Myös jokin maximi työvuosi määrä takaisi jonkin vakio tuen pidemmäksi aikaa. Siksi että työvuosia hankittaisiin, eikä tehtäisi töita vain sen verran että pääsee taas tuille.
"tehdyt työvuodet huomioitaisiin"
"vakiotuki pitemmäksi aikaa"
Niin meillähän oli toimiva systeemi eli ansiosidonnaisen lisäpäivät ikääntyneille. Tunnettiin myös eläkeputkena. Tukipäivät nollattiin tekemällä se 6kk jotain velvoitetyötä.
Marinin pelleporukka lakkautti tämän toimivan systeemin jolla suojeltiin heikommassa asemassa olevia. Nyt joku urpo esittää uutena ajatuksena samanlaista systeemiä 👺💩 Demarit, pienen ihmisen puolella. Pellet 🤮🤢
Palauttaisin eläkeputken 55 v->

Eläkeputki on vasta työelämän loppupäässä, sanoisin, että porrastus olisi hyvä taata jollain summalla palkitsemalla jokaisen 10v, 20v, 30 ja 40v työelämässä etapilla. Esimerkiksi perheellinen isä tai äiti saattaisi kaivata kotona oloa välissä jonkin vuoden, tai joku jolla on burnout tai muu ohimenevä elämänvaihe.
Myös osa-aikatyöhön olisi hyvä saada joustavuutta, esim. talonsa maksanut ei välttämättä enää tarvitse niin paljon tuloja kuin ennen.
Yleensä vaatii jonkin diagnosin, että työelämä joustaa..ja se taas luo leiman ja pysyviä poissaoloja. Yleensä tarve on väliaikainen
Yritystukien saamisen ehdoksi, että palkkaavat töihin nimenomaan työttömiä. Niinhän työttömyyskorvauksenkin ehtona on, että hakevat avoimia työpaikkoja.
Asennekampanjaa työttömien ja iäkkäämpien palkkaamisen lisäämiseksi ja sanktioita syrjinnästä. Isot yritykset ja julkiset toimijat voisi aivan hyvin velvoittaa siihen, että tietty prosentti uusista rekryistä pitää olla työttömänä olleita ja/tai iäkkäämpiä mikäli sellaisia pätevistä hakijoista löytyy. (Tai no, hyvin fyysisen työn alalla toimivat firmat vapauttaisin velvoitteesta palkata viisviisplussia, koska heidän työkyky ei monesti sellaiseen tahdo todellisuudessa riittää.)
Työnantajat, joita ei työttömien palkkaaminen oikein "nappaa" tai jotka valittavat siitä, että eivät onnistu löytämään kunnollisia työntekijöitä pitäisi pistää kuntouttavaan työnantajapalveluun, jossa tutkittaisiin oikein, että missä oikein mättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suojaosat takaisin toimeentulotukeen, työttömyyspäivärahaan ja asumistukeen, jotta ihmiset voivat tehdä osa-aikatyötä.
Mikään ei ole estänyt tähänkään mennessä.
Suojaosienko poisto on juurisyy miksi olette kusessa? Lapsellista vastuun välttelyä. Mitään ette silloinkaan saaneet aikaiseksi.
Tekosyitä,tekosyitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapauttaisin työmarkkinat kaikesta sääntelystä. Työnantajalle oikeus sanoa työntekijä irti ilman mitään irtisanomisaikoja eikä tarvitse selitellä syitä potkuille. Palkasta sovitaan pelkästään työntekijän ja työnantajan kesken. Kummasti nousisi työtehokkuus etenkin julkkarin suojatyöpaikoissa kun lusmut ja sarjasaikuttajat saisivat kenkää ja tilalle otettaisiin ahkeria ja työhaluisia ihmisiä. Näin toimien meillä olisi hetkessä massatyöttömyyden sijaan oikeasti kysyntää ihmisten työpanokselle. Verotustakin voitaisiin keventää kautta linjan ja positiivinen kierre olisi selviö.
...ja "reservien" ollessa tätä luokkaa, palkat saataisiin näppärästi pysymään kurissa tyyliin "tämä tästä maksetaan ja jos ei kelpaa, oven takana on muita jonossa"
Ja miten poikkeaisi nykytilanteesta?
Halpatyövoima ulos ja omalle väelle töitä.
Vierailija kirjoitti:
Taisit juuri vastata itse kysymykseen. Miksi kukaan ei halua muuttaa Varkauteen tai Lieksaan :)
Pointti on juurikin siinä, että hoidetaan arvonsa menettäneet alueet takaisin kuntoon, koko maa asutuksi ja arvonpalautus muualle Suomeen.
Rahaa on kun sitä ei keskitetä vain kehäkolmosen sisään (puhalleta kuplaan) ja luoda mielikuvaa rikkaammasta Suomesta (lue velkaisemmasta).
Kaikki mitä sinne on kaadettu, on menetetty muualta Suomesta ja asuntojen arvoista
Minä kun aina luulin, että Helsinki pumppaa sitä itse ansaitsemaansa rahaa maakunnille eikä toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Sote-työpaikat takaisin. Hyödyttää kaikkia, kun sosiaali -ja terveydenhuolto toimii täydellä potentiaalilla. Ihmiset saavat nopeammin ja paremmin apua ja kuntoutuvat nopeammin takaisin opiskelu-ja työelämään ja jaksavat vanhempina paremmin, jolloin tulevat veronmaksajat eli lapset voivat paremmin ja käyttävät itse todennäköisemmin tulevaisuudessa yhteiskunnan palveluja ( mt, päihde ym.). Julkisen sektorin työntekijät ovat se iso keskiluokka, joka kuluttaa. Eli ostovoima nousisi ja siitä hyötyisivät firmat, myös ne pienyritykset ( kampaajat, hierojat).
Osa-aikatyö tehtäisiin kannattavammaksi.
Työelämän asenne osatyökykyisiä kohtaan muuttuisi paremmaksi eli osatyökykyiset pääsisivät paremmin töihin.
innovatiivisuus olisi yhteiskunnassa iso arvo. Niin kouluissa ja työpaikoilla. Kannustettaisiin innovatiivisuuteen ja luovuuteen ja yritysten kansainvälisille markkinoille pyrkimiseen.
Tuossa muutama mikä tuli äkkiä ensimmäisenä mieleen.
Millä tämä julkisten työntekijöiden armeija, jotka voivat käydä kampaajalla ja hierojalla, on tarkoitus rahoittaa tilanteessa, jossa budjetti on 11 miljardia alijäämäinen?
Veroja kiristämällä? Lisää velkaantumalla? Jokin muu keino?
Vierailija kirjoitti:
Kaikille ammattialoille avustavan työn tekijät takaisin. Niistä leikkaaminen oli typerin päätös ikinä. Kun sairaalassa, varhaiskasvatuksessa, kouluissa, vanhustenhoidossa jne olisi lisäkäsiä tekemässä sen työn, mitä "lähes kuka tahansa" pystyy tekemään, olisi kaikkien hyvinvointi parempaa ja ammattilaisten työn tehokkuus kasvaisi hurjasti. Ei ole mitään järkeä, että erikoistuneen työn ammattilainen tyhjentää roskiksia tai jakaa ruokaa oman työnsä ohella.
Tämän myötä - osa-aikainenkin työ kannattavaksi. Tosi moni vajaasti työkykyinen pystyisi ja haluaisi tehdä lyhyempää päivää tai muutamaa päivää viikossa.
Yrittäminen ja etenkin pienyrittäminen kannattavaksi. Yelit sen verran mataliksi tai vapaaehtoisiksi, että jotain jäisi käteenkin. Moni tykkäisi tehdä, mutta ei ole mahdollisuutta.
Työttömille tukien päälle kaiken pikkuhomman tekeminen kannustimiseksi siihen, että saa vähän ylimääräistä rahaa, kun tekee jotain, jokin järkevä tuloraja siihen. Ei ole mitään hyötyä, että ihminen joutuu elämään passivoituna kädestä suuhun. Se lannistaa.
Ihan varmasti maksaisi itsensä takaisin valtiolle, kun halukkaille ihmisille olisi työpaikkoja joista tienaisi sen verran että pärjäisi elämässään. Mt-kustannukset, päihdeongelmat ja työttömyyskustannukset vähenisivät. Toimeton ihminen on onneton ihminen ja se näkyy masennustilastoissa.
Lisäksi korjaisin yhteisöllisyyttä ja kuuluvuuden tunnetta järjestötyön ja vapaaehtoisen toiminnan (kuten kylätoimikuntien, taloyhtiö/kortteliporukoiden jne) kautta; kun ihmiset viihtyisivät yhdessä ja huolehtisivat toinen toisistaan naapuriapua ja kaverin auttamista ajatellen, se parantaisi hyvinvointia aivan valtavasti.
Työttömänä en todellakaan kaipaa mitään kannustimia mihinkään aktivointiin tai muuta. Työpaikkaa olen vailla enkä mitään muuta.
Mulla olisi projekteja joista saisin lisätuloja arviolta 50 - 1000e kuussa mutta eihän se käy. Erehdyt jotain tekemään niin työkkäri kertoo että olet nyt yrittäjä ja työttömyyskorvausta et enää saa. Naurettavaa. Työttömänä ei todellakaan kannata olla omatoimisesti aktiivinen, siitä seuraa sanktioita .
Vierailija kirjoitti:
Palkkoja pitäisi tosiaan saada suomessa ylös, palkat on jääneet jälkeen muista maista. Palkan pitää olla niin hyvä, että sillä saa siedettävän hyvälaatuisen elämän eikä niin, että sillä just ja just selviää hengissä. Kulttuuriin tarvittaisiin iso muutos myös, jotta päästäisiin euroopan tasolle eli lasten tulisi asua opiskelu aika vähintään kotona, jotta eivät lähtisi köyhänä maailmalle ja elämä ala heti velkaisena. Näin voisi välttyä opintolainojen ottamiselta ainakin ensimmäisen koulutuksen kuten lukion ja ammattikoulun aikana.
Miten yritykset saadaan palkkaamaan yhä enevissä määrin uutta henkilöstöä? No palkkoja nostamalla tietenkin, alalla kuin alalla. Aloitetaanko vaikkapa lääkäreistä ja sairaanhoitajista? Vai oliko tässä taas ajatuksena vientiteollisuus ensin?
Jokaisen työttömän pitäisi saada toimia yrittäjä ilman että menettää tukensa ja sitten kun yritys alkaa oikeasti tuottamaan jotain niin voi ryhtyä oikeasti yrittäjäksi.
Minusta kysymys on tällä kertaa väärä. Pitäisi kysyä, että miksi yritysten halukkuus kasvaa ja työllistää on niin heikkoa? Tässä on vastaus siihen, miten ihmiset saisi menemään töihin. Olisi työpaikka, johon mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vapauttaisin työmarkkinat kaikesta sääntelystä. Työnantajalle oikeus sanoa työntekijä irti ilman mitään irtisanomisaikoja eikä tarvitse selitellä syitä potkuille. Palkasta sovitaan pelkästään työntekijän ja työnantajan kesken. Kummasti nousisi työtehokkuus etenkin julkkarin suojatyöpaikoissa kun lusmut ja sarjasaikuttajat saisivat kenkää ja tilalle otettaisiin ahkeria ja työhaluisia ihmisiä. Näin toimien meillä olisi hetkessä massatyöttömyyden sijaan oikeasti kysyntää ihmisten työpanokselle. Verotustakin voitaisiin keventää kautta linjan ja positiivinen kierre olisi selviö.
Ainoa ongelma on, että jos edes persu-Kokoomus hallitus ei pysty päättämään työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumisesta, irtisanomissuojan poistamisesta ja sosiaaliturvan asteittaisesta alasajosta... kuka siihen sitten pystyy? Kuuluvatko nämä asiat edes Kokoomuksen ja persujen tavoitelistalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisit juuri vastata itse kysymykseen. Miksi kukaan ei halua muuttaa Varkauteen tai Lieksaan :)
Pointti on juurikin siinä, että hoidetaan arvonsa menettäneet alueet takaisin kuntoon, koko maa asutuksi ja arvonpalautus muualle Suomeen.
Rahaa on kun sitä ei keskitetä vain kehäkolmosen sisään (puhalleta kuplaan) ja luoda mielikuvaa rikkaammasta Suomesta (lue velkaisemmasta).
Kaikki mitä sinne on kaadettu, on menetetty muualta Suomesta ja asuntojen arvoista
Joku todellisuudesta irtaantunut boomeri elää taas vuonna 1963. Kuka sen rakentamisen maksaa? Pääosin rakennusfirmat rakentavat taloja alueille, jossa odottavat niiden menevän kaupaksi (eli nykyään ei juuri minnekään). Ihmiset voivat myös rakentaa tai rakennuttaa itse taloja kaavoitetuille alueille.
Jos neliöhinta paikassa x on 5000 €, ja paikassa y 500 €, ei sinne paikkaan y mikään firma halua rakentaa yhtään mitään, jos myyntihinta ei kata edes osaa kustannuksista.
Höpisit myös jotain "kaikki työ on arvokasta"-soopaa. Ei ole. Jos tilaan viisi lavaa soraa takapihalle, ja vien ne kottikärryillä 50 km päähän, se on työtä. Se ei vaan ole arvokasta tai tuottavaa työtä, vaan resurssien hukkaamista, jota tässä maassa tehdään jo tarpeeksi. Kaiken maailman risusavotat ja muut kuuluvat tuohon kastiin.
Arvovalinta, ja paljonko on omaisuutta kertynyt? Velatonta sellaista?
Jos olet asunut etelässä niin varmasti tajuat että se ympäristö tee ketään onnelliseksi ja muutaman kymmenen neliön kämpät ei ole kenenkään onnellisuuden määritelmä.
En muuten ole buumeri vaan millenniali.
Tuo kupla kyllä poksahtaa pian, yli miljoona haluaisi muuttaa pois tutkimusten mukaan, jos olisi mahdollisuus (lue töitä)
No jos tuo kerran tapahtuu orgaanisesti, voi Hki/Tre/Oulu lopettaa loputkin syrjäseutujen tekohengityksestä. 20 neliön kanakopit ovat epäinhimillisiä, enkä itse edes asu Pk-seudulla. Siellä olen kyllä asunut, kuten isommissakin paikoissa.
Perusta vaan uusi startup-firmasi jonnekin Köyliöön. Varmasti saat hyvin tekijöitä ja investointeja :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisit juuri vastata itse kysymykseen. Miksi kukaan ei halua muuttaa Varkauteen tai Lieksaan :)
Pointti on juurikin siinä, että hoidetaan arvonsa menettäneet alueet takaisin kuntoon, koko maa asutuksi ja arvonpalautus muualle Suomeen.
Rahaa on kun sitä ei keskitetä vain kehäkolmosen sisään (puhalleta kuplaan) ja luoda mielikuvaa rikkaammasta Suomesta (lue velkaisemmasta).
Kaikki mitä sinne on kaadettu, on menetetty muualta Suomesta ja asuntojen arvoista
Minä kun aina luulin, että Helsinki pumppaa sitä itse ansaitsemaansa rahaa maakunnille eikä toisinpäin.
Conclusion: Helsingistä siis oma maa, kun muun maan olosuhteet ei kiinnosta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapauttaisin työmarkkinat kaikesta sääntelystä. Työnantajalle oikeus sanoa työntekijä irti ilman mitään irtisanomisaikoja eikä tarvitse selitellä syitä potkuille. Palkasta sovitaan pelkästään työntekijän ja työnantajan kesken. Kummasti nousisi työtehokkuus etenkin julkkarin suojatyöpaikoissa kun lusmut ja sarjasaikuttajat saisivat kenkää ja tilalle otettaisiin ahkeria ja työhaluisia ihmisiä. Näin toimien meillä olisi hetkessä massatyöttömyyden sijaan oikeasti kysyntää ihmisten työpanokselle. Verotustakin voitaisiin keventää kautta linjan ja positiivinen kierre olisi selviö.
Ainoa ongelma on, että jos edes persu-Kokoomus hallitus ei pysty päättämään työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumisesta, irtisanomissuojan poistamisesta ja sosiaaliturvan asteittaisesta alasajosta... kuka siihen sitten pystyy? Kuuluvatko nämä asiat edes Kokoomuksen ja persujen tavoitelistalle?
Ei kuulu listalle.

Eli se niistä veronalennuksista sitten. Ainakin jos alkuperäisen kommentin julkaisijaa on uskominen.
Autistit johtoon ja RUK-miehet pois. Amerikassa johtaja on autisti ja RUK-mies alikoulutettua tykinruokaa.