Rakkaus, yksiavioisuus ja seksi

Minä ainakin. Olisin ollut ensirakkauteni kanssa mielelläni elämäni loppuun asti, mutta hän petti ja reagoi väkivaltaisesti jäätyään kiinni. Ei oikein voinut kuin erota, sellaisen tuplapetoksen jälkeen. 

Haavani nuoltuani -ja siihen meni pitkään- tapasin nykyisen mieheni. Ei ole hänelläkään mitään seksihurjasteluja takana. Yksi lyhyt parisuhde, yksi kevyempi seksitapailu josta kumpikaan osapuoli ei toivonut enempää, yksi josta mies olisi toivonut enemmän mutta nainen ei. Näistäkin jo vuosia kun tavattiin.

Seksi on minulle todella tärkeää ja haluan sitä kahdesti päivässä paitsi menkkojen aikaan, mutta ei kenen tahansa kanssa, enkä sinkkuvuosina sitä irtoseksiä harrastanut vaikka sekä livenä että netissä miehet lähestyivät. En tiedä miksi ja milloin alkaisin kaipaamaan muita miehiä jotenkin vaihtelun nimissä. 

Mutta aloituksessa kuvatulla tavalla varmaan käy ihmisille, jotka eivät koe itseään yksiavioisiksi. Sääli, ettei asiasta ole ilmeisesti helppoa olla avoin. Itse olen helpottunut että minulla nyt on mies, jolle uskollisuus ei ole tuollainen päätös ja taistelu vaan itsestäänselvyys, josta ei edes voisi joustaa niin kauan kun rakastaa. 

Löytäisivätpä samankaltaiset toisensa. 

Seksin pitää olla vaunu eikä veturi . Kyllähän vaunu tarvitaan. Kyllähän siinä vaunussa kaikki kuljetetaan, mutta ei se veturi ole. Sama se tunteittenkin kanssa on. Tunteitakin tarvitaan , mutta kyllä ne sieltä tulee

"Mutta aloituksessa kuvatulla tavalla varmaan käy ihmisille, jotka eivät koe itseään yksiavioisiksi. Sääli, ettei asiasta ole ilmeisesti helppoa olla avoin. Itse olen helpottunut että minulla nyt on mies, jolle uskollisuus ei ole tuollainen päätös ja taistelu vaan itsestäänselvyys, josta ei edes voisi joustaa niin kauan kun rakastaa. "

Pari ystävällismielistä kysymystä:

Miten voit tietää mitä miehesi päässä liikkuu? Ei hän välttämättä tiedä tarkalleen itsekään.

Miksi sitoutuminen on vähemmän arvokasta, jos se on vaikeaa ja vaatii ponnistelua?

Et sinä voi valita rakastumista! Se tulee jos on tullakseen etkä voi siihen itse vaikuttaa! Et voi päättää, että rakastun tuohon ihmiseen nyt. Kiintyminen ja rakastuminen on ihan eri maailma!

Vierailija kirjoitti:

Seksin pitää olla vaunu eikä veturi . Kyllähän vaunu tarvitaan. Kyllähän siinä vaunussa kaikki kuljetetaan, mutta ei se veturi ole. Sama se tunteittenkin kanssa on. Tunteitakin tarvitaan , mutta kyllä ne sieltä tulee

Mikä tässä sinun metaforassasi on veturin paikalla? Ymmärtääkseni kirjoitat, että tunteetkin tulevat perässä vaunun lailla.

Onko veturin paikalla sitten jonkinlainen järkiliitto?

Vierailija kirjoitti:

Et sinä voi valita rakastumista! Se tulee jos on tullakseen etkä voi siihen itse vaikuttaa! Et voi päättää, että rakastun tuohon ihmiseen nyt. Kiintyminen ja rakastuminen on ihan eri maailma!

Nyt olet ihan siinä kysymykseni ytimessä. Tiedän ettei rakastumista voi valita.

Jos voisi, niin tulisiko sitä valittua, tietäen mistä joutuu luopumaan?

Tuo esitetty skenaario ei ole paha. Mutta minulla siitä teki pahan se, että nainen - nykyään exä - oli estoinen ja seksuaalisessa mielessä äärettömän tylsä ja rajoittunut yksilö. Vuosia panin häntä puoliväkisin fantasioiden samalla jostain seksipedosta ja valehtelin itselleni, että tällainen ilman käsiä runkkaaminen on ihan normaalia pitkissä suhteissa.

No ei ole. Ja erohan siitä lopulta tuli. Mutta edelleen harmittaa, että suuri osa parhaista vuosista meni ns. hukkaan tuollaisen kumppanin kanssa. Jos nainen olisi ollut ns. normaali, niin ei mitään ongelongelmaa sitoutua yhteen.

M53

Vierailija kirjoitti:

Tuo esitetty skenaario ei ole paha. Mutta minulla siitä teki pahan se, että nainen - nykyään exä - oli estoinen ja seksuaalisessa mielessä äärettömän tylsä ja rajoittunut yksilö. Vuosia panin häntä puoliväkisin fantasioiden samalla jostain seksipedosta ja valehtelin itselleni, että tällainen ilman käsiä runkkaaminen on ihan normaalia pitkissä suhteissa.

 

No ei ole. Ja erohan siitä lopulta tuli. Mutta edelleen harmittaa, että suuri osa parhaista vuosista meni ns. hukkaan tuollaisen kumppanin kanssa. Jos nainen olisi ollut ns. normaali, niin ei mitään ongelongelmaa sitoutua yhteen.

M53

Ero tuli siksi, että seksi oli tylsää? Muita ongelmia ei ollut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksin pitää olla vaunu eikä veturi . Kyllähän vaunu tarvitaan. Kyllähän siinä vaunussa kaikki kuljetetaan, mutta ei se veturi ole. Sama se tunteittenkin kanssa on. Tunteitakin tarvitaan , mutta kyllä ne sieltä tulee

Mikä tässä sinun metaforassasi on veturin paikalla? Ymmärtääkseni kirjoitat, että tunteetkin tulevat perässä vaunun lailla.

Onko veturin paikalla sitten jonkinlainen järkiliitto?

Jos on yhteinen päätös ja tahto, niin kyllä ne vaunut liikkeelle saadaan.  Jos vain vaunu ,eli seksi tai heilahtelevat tunteet,  niin eivät ne  junaa kuljeta. 

Kyllä minä valitsisin, ja olen päälle kolmekymppinen mies.

Kysyntää oli jo nuorena hyvin runsaasti joten itsetunto oli kohdallaan ja minkäänlaista painetta naida jokaista halukasta vastaantulevaa naista ei ollut, vaan päätin odottaa että kohdalle sattuu se joka "vie jalat alta". No tällainen tapaus tuli vastaan vähän ennen kun täytin 18, alusta asti hyvä henkinen yhteys ja monipuolinen sekä todella aktiivinen seksielämä ovat pitäneet suhteen virkeänä lapsiperhearjen keskellä. Hän on huippuhyvä äiti ja todella sydämellinen, lojaali ja intohimoinen puoliso joten miksi edes miettisin mitään muuta vaihtoehtoa? Ei kukaan muu voi tarjota minulle sitä mitä häneltä saan.

Eikä mua irtosuhteet ole muutenkaan koskaan innostunut, en ole oppinut koskaan ymmärtämään mitä niistä saa muuta kun tauteja ja morkkiksen. 

Mutta me ollaan kaikki erilaisia, itse valitsin kerralla oikein niin ei vaimo ole alkanut tympimään missään vaiheessa eikä mitään "vaihtelu virkistää" -ajatuksia ole missään vaiheessa ilmaantunut.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä valitsisin, ja olen päälle kolmekymppinen mies.

Kysyntää oli jo nuorena hyvin runsaasti joten itsetunto oli kohdallaan ja minkäänlaista painetta naida jokaista halukasta vastaantulevaa naista ei ollut, vaan päätin odottaa että kohdalle sattuu se joka "vie jalat alta". No tällainen tapaus tuli vastaan vähän ennen kun täytin 18, alusta asti hyvä henkinen yhteys ja monipuolinen sekä todella aktiivinen seksielämä ovat pitäneet suhteen virkeänä lapsiperhearjen keskellä. Hän on huippuhyvä äiti ja todella sydämellinen, lojaali ja intohimoinen puoliso joten miksi edes miettisin mitään muuta vaihtoehtoa? Ei kukaan muu voi tarjota minulle sitä mitä häneltä saan.

Eikä mua irtosuhteet ole muutenkaan koskaan innostunut, en ole oppinut koskaan ymmärtämään mitä niistä saa muuta kun tauteja ja morkkiksen. 

Mutta me ollaan kaikki erilaisia, itse valitsin kerralla oikein niin ei vaimo ole alkanut tympimään missään vaiheessa eikä mitään "vaihtelu virkistää" -ajatuksia ole missään vaiheessa ilmaantunut.

Hmm... Itse asiassa veikkaan, että kysyntä ja hyvä itsetunto vaikuttavat hyvin paljon asiaan. Harvalla miehellä on edes toista-, puhamattakaan että molempia noista.

Naisten perässä juokseminen on yritys rakentaa omaa egoa, jotta tuntisi itsensä kelvolliseksi sukupuolensa edustajaksi. 

Sinulla lienee, jos ei nyt ihan ainutlaatuinen, niin kuitenkin epätyypillinen näkökulma miehen elämään.

"Miten voit tietää mitä miehesi päässä liikkuu? Ei hän välttämättä tiedä tarkalleen itsekään."

Mieheni tuntee itsensä kyllä erittäin hyvin. Hänellä on hyvä itsetuntemus ja itsetunto. 

Siihen vastaaminen taas että mistä minä tiedän, no... Minähän voin sanoa mitä jo tiesitkin; olemme mieheni kanssa puhuneet näistä asioista syvällisesti ja usein ja tästä olen käsitykseni muodostanut. Toisen ihmisen pään sisälle ei voi nähdä, mutta samantien voisin sitten alkaa pelkäämään että hän on ped... tai alkkis tai vaikka homo, mutta niin syvällä kaapissa ettei itsekään tiedä sitä. Jos mennään sillä logiikalla että en voi tietää jos hänen sanansa ja tekonsa eivät käy tiedoksi. Hieman turhaa ehkä. 

"Miksi sitoutuminen on vähemmän arvokasta, jos se on vaikeaa ja vaatii ponnistelua?"

Eihän se olekaan. Olen vain itse todella tyytyväinen, että on samoin ajatteleva puoliso. Aiempi kumppanini oli tällaista ponnistelevaa mallia, joskaan se eroavaisuus asenteessa ei ajanut pettämiseen vaan hänen huono itsetuntonsa. Eli en näe toista arvokkaampana vaan koen kerran petetyksi tulleena helpottavaksi, että mieheni ei kykenisi mihinkään satunnaiseen irtoseksiin ja on yleensäkin hyvin nirso. 

Eli hän sitten jos suhteemme täysin romuttuisi, haluaisi todennäköisesti erota tai saattaisi rakastua toiseen ja sitten viimeistään potkaisisi erovaiheen käyntiin. 

Olisi hirveä tilanne minulle, mutta ei kuitenkaan mikään petoskuppasähläys taikka raastava tilanne jossa toinen yrittää neuvotella parinvaihtoa tai avointa suhdetta tietäen, etten ole sellaiseen soveltuva. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä voi valita rakastumista! Se tulee jos on tullakseen etkä voi siihen itse vaikuttaa! Et voi päättää, että rakastun tuohon ihmiseen nyt. Kiintyminen ja rakastuminen on ihan eri maailma!

Nyt olet ihan siinä kysymykseni ytimessä. Tiedän ettei rakastumista voi valita.

Jos voisi, niin tulisiko sitä valittua, tietäen mistä joutuu luopumaan?

Tuohon en osaa vastata. Olen kerran rakastunut katsomalla täysin vierasta naista silmiin! Koko elämäni meni uusiksi sillä hetkellä. Siis olin naimisissa ja minulla oli lapsi. Ihan hirveä valinta, mutta tunne vei!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo esitetty skenaario ei ole paha. Mutta minulla siitä teki pahan se, että nainen - nykyään exä - oli estoinen ja seksuaalisessa mielessä äärettömän tylsä ja rajoittunut yksilö. Vuosia panin häntä puoliväkisin fantasioiden samalla jostain seksipedosta ja valehtelin itselleni, että tällainen ilman käsiä runkkaaminen on ihan normaalia pitkissä suhteissa.

 

No ei ole. Ja erohan siitä lopulta tuli. Mutta edelleen harmittaa, että suuri osa parhaista vuosista meni ns. hukkaan tuollaisen kumppanin kanssa. Jos nainen olisi ollut ns. normaali, niin ei mitään ongelongelmaa sitoutua yhteen.

M53

Ero tuli siksi, että seksi oli tylsää? Muita ongelmia ei ollut?

Oli toki muitakin ongelmia, varsinkin suhteen loppupuolella. Mutta  jos seksi olisi ollut hyvää, niiniin muista olisi ehkä päästy yli.

Hauskaa, että löysin täältä tällaisen aloituksen. Just olen pohtinut samaa itsekin. Mulle kävi siis niin, että rakastuin oikein kunnolla, ja ekaa kertaa ikinä pyörittelen päässäni ajatusta sitoutumisesta. Samalla on sitten tullut myös surtua sitä, että jos sitoudun, siinä se sitten on. Mutta. Toisaalta samaan aikaan tiedän jo, että tää tyyppi on mulle paras. Tässä maailmassa ei ole ketään, joka olisi enemmän puoleensavetävä tai enemmän ihana. Joten sitoutuminen ei pelota ja rakastuminen on helppo valita. Tiedän osuneeni jackpottiin. 

Vierailija kirjoitti:

"Miten voit tietää mitä miehesi päässä liikkuu? Ei hän välttämättä tiedä tarkalleen itsekään."

 

Mieheni tuntee itsensä kyllä erittäin hyvin. Hänellä on hyvä itsetuntemus ja itsetunto. 

Siihen vastaaminen taas että mistä minä tiedän, no... Minähän voin sanoa mitä jo tiesitkin; olemme mieheni kanssa puhuneet näistä asioista syvällisesti ja usein ja tästä olen käsitykseni muodostanut. Toisen ihmisen pään sisälle ei voi nähdä, mutta samantien voisin sitten alkaa pelkäämään että hän on ped... tai alkkis tai vaikka homo, mutta niin syvällä kaapissa ettei itsekään tiedä sitä. Jos mennään sillä logiikalla että en voi tietää jos hänen sanansa ja tekonsa eivät käy tiedoksi. Hieman turhaa ehkä. 

 

"Miksi sitoutuminen on vähemmän arvokasta, jos se on vaikeaa ja vaatii ponnistelua?"

 

Eihän se olekaan. Olen vain itse todella tyytyväinen, että on samoin ajatteleva puoliso. Aiempi kumppanini oli tällaista ponnistelevaa mallia, joskaan se eroavaisuus asenteessa ei ajanut pettämiseen vaan hänen huono itsetuntonsa. Eli en näe toista arvokkaampana vaan koen kerran petetyksi tulleena helpottavaksi, että mieheni ei kykenisi mihinkään satunnaiseen irtoseksiin ja on yleensäkin hyvin nirso. 

 

Eli hän sitten jos suhteemme täysin romuttuisi, haluaisi todennäköisesti erota tai saattaisi rakastua toiseen ja sitten viimeistään potkaisisi erovaiheen käyntiin. 

Olisi hirveä tilanne minulle, mutta ei kuitenkaan mikään petoskuppasähläys taikka raastava tilanne jossa toinen yrittää neuvotella parinvaihtoa tai avointa suhdetta tietäen, etten ole sellaiseen soveltuva. 

Noiden kahden pitkän viestisi jälkeen luulen ymmärtäväni paremmin mitä tarkoitat kirjoittaessasi...

 "Löytäisivätpä samankaltaiset toisensa."

Varmaan olettekin miehesi kanssa samasta puusta veistettyjä. Olen myös samaa mieltä siitä, että samanlaisten ihmisten on helpompi arvostaa toisiaan. Minullakin on puolisoni kanssa pitkähkö suhde, joka ei tietääkseni sisällä mitään petostelua. Meitä molempia taas yhdistää sellainen tietty jännityksen ja romantiikankaipuu, joka on pidettävä vakan alla, jos ei halua suhteesta luopua. Se on selvästi uhraus, mutta sellainen jonka molemmat ovat olleet valmiita tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa, että löysin täältä tällaisen aloituksen. Just olen pohtinut samaa itsekin. Mulle kävi siis niin, että rakastuin oikein kunnolla, ja ekaa kertaa ikinä pyörittelen päässäni ajatusta sitoutumisesta. Samalla on sitten tullut myös surtua sitä, että jos sitoudun, siinä se sitten on. Mutta. Toisaalta samaan aikaan tiedän jo, että tää tyyppi on mulle paras. Tässä maailmassa ei ole ketään, joka olisi enemmän puoleensavetävä tai enemmän ihana. Joten sitoutuminen ei pelota ja rakastuminen on helppo valita. Tiedän osuneeni jackpottiin. 

Eihän sen parempaa tunnetta olekaan kuin rakastuminen! Nauti siitä. 🙂

Rakastuneena ei kyllä enää järkevä ajattelu onnistu. Sen aika on ehkä sitten joskus, kun kuuma romanttinen rakastuminen muuttaa muotonsa lämpimäksi kiintymysrakkaudeksi.

No ei minulle ainakaan ole tullut mieleen koskaan mitään ongelmaa, tai ajatusta, että nyt ei enää ikinä panna muita. Rakastuin  vajaa 30 vuotta sitten, ja ollaan siitä asti oltu toistemme ainoat. Seksiä on, ja hyvää, ja muutenkin ollaan toistemme parhaat ystävät. Mitä ihmettä saisin jostain toisen tuntemattoman panemisesta? Orkun varmaan, mutta ei se sen parempi olisi kuin vaimon kanssa. Niinkuin joku yllä sanoi, nämä ovat joko tosi nuorten ongelmia, tai sitten ihmisten, joille yksiavioisuus on ongelma. Voi tietysti olla ongelma myös jos seks on suhteessa liian vähän, tai se on huonoa.

M47

"Mitä ihmettä saisin jostain toisen tuntemattoman panemisesta?"

Ihmisethän ovat usein vaihtelunhaluisia. Eivät esimerkiksi syö lempiruokaansa joka päivä.

Väittäisin vielä, että useimmiten, vaikka seksi onkin tämän kysymyksen keskiössä, se ei ole varsinainen pointti. Jännitys, romantiikka ja oman viehätysvoiman koeponnistaminen ovat ne mitä ihminen kaipaa.

Toki olen lievästi kateellinen sinulle, jos aidosti et noita asioita kaipaa.

Jos elämässään yhdenkin kerran rakastuu oikein todella, niin se on niin suuri lahja elämältä,  että kaikki eivät sitä koskaan edes koe. Jos sen rakkauden saa ja jos sen kanssa hommat synkkaa, niin se voittaa kaikki irtosuhteet.