Rakkaus, yksiavioisuus ja seksi

Ei perinteisen yksiavioisen parisuhteen tarvitse tietenkään olla vanilja. Voi hyvin olla kinkykin, jos tähän taipumuksia on.

Vierailija kirjoitti:

Ei perinteisen yksiavioisen parisuhteen tarvitse tietenkään olla vanilja. Voi hyvin olla kinkykin, jos tähän taipumuksia on.

Selvä. Halusin nyt kehystää tämän keskustelun perinteisen parisuhteen ympärille. 

Vierailija kirjoitti:

"Mutta aloituksessa kuvatulla tavalla varmaan käy ihmisille, jotka eivät koe itseään yksiavioisiksi. Sääli, ettei asiasta ole ilmeisesti helppoa olla avoin. Itse olen helpottunut että minulla nyt on mies, jolle uskollisuus ei ole tuollainen päätös ja taistelu vaan itsestäänselvyys, josta ei edes voisi joustaa niin kauan kun rakastaa. "

Pari ystävällismielistä kysymystä:

Miten voit tietää mitä miehesi päässä liikkuu? Ei hän välttämättä tiedä tarkalleen itsekään.

Miksi sitoutuminen on vähemmän arvokasta, jos se on vaikeaa ja vaatii ponnistelua?

Miksi sitoutuminen on vähemmän arvokasta, jos se on vaikeaa ja vaatii ponnistelua?

Hyvä kysymys. Joiltakin sitoutuminen tulee ihan luonnostaan, eikä sitä tarvitse erikseen miettiä. Se kuuluu toisia ihmisiä kunnioittavaan elämänasenteeseen.

Jos sitoutuminen taas vaatii itsekuria ja ponnistelua, se voi tuntua valtavalta uhraukselta. Sitten kun tulee joku ryppy rakkauteen, niin tämä ponnistellen sitoutuja kokee helposti antaneensa jotenkin enemmän. Enemmän kuin toinen, tai enemmän kuin on kohtuullista vaatia. Hänestä voi tulla katkera tai kostonhaluinen. Hän saattaa etsiä oikeutusta omille väärille teoilleen, kuten pettämiselle tai parisuhteessa lintsaamiselle.

Uskollinen ihminen ei edes mieti mitään tällaista.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä voi valita rakastumista! Se tulee jos on tullakseen etkä voi siihen itse vaikuttaa! Et voi päättää, että rakastun tuohon ihmiseen nyt. Kiintyminen ja rakastuminen on ihan eri maailma!

Nyt olet ihan siinä kysymykseni ytimessä. Tiedän ettei rakastumista voi valita.

Jos voisi, niin tulisiko sitä valittua, tietäen mistä joutuu luopumaan?

Ehkä ei. Kaikki hyvä sisältää myös riskin.

Hankit lapsen, hän onkin vaikeasti sairas ja kuolee nuorena. Hankit upean moottoripyörän, se varastetaan. Pariudut ihanan ihmisen kanssa, mutta hän onkin lurjus. Menet unelmiesi matkalle, josta vietät 2/3 vatsataudissa hotellissa, jossa on ilmastointi rikki.

Tuolla asenteella ei kannata koskaan tavoitella mitään.

Ihminen ei ole biologialtaan yksiavioinen. 90% naisista haluaa 10% miehistä. Jokainen ymmärtää että tuo kaava ei voi toimia. Ne jotka ei saa mieleistänsä miestä ( sitä joka saa pöksyt kastumaan ja polvet veteliksi) ottavat sitten sen seuraavaksi parhaan vaihtoehdon, tais eivät häntäkään saa niin sitten seuraavaksi parhaan jne jne kunnes natsaa.

Parinvalinnassa jylläävät ikiaikaiset, alkukantaiset vaistot.

Kun parinvalintaa seuraa, niin ei pidä uskoa sitä mitä sanotaan, vaan katsoa miten tosiasiassa toimitaan. 

Luonne, sydän, yhteensopivuus, onhan näitä ominaisuuksia mitkä luetellaan kysyttäessä. Tositilanteessa 160 cm pitkä, finninaama, pullukka mies jää lehdelle soittelemaan olipa luonteensa, sydämensä tai yhteensopivuutensa millaista kultaa tai timanttia tahansa. 

Aivan kuten huomaa hyvin aikaisessa vaiheessa finninaamainen, sairaalloisen ylipainoinen, ohuthiuksinen ja kierosilmäinen nuori nainen että hänen on syytä tyytyä siihen mitä hän sattuu saamaan. Aivan sama millaista parasta a- ryhmää hänen luonteensa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mutta aloituksessa kuvatulla tavalla varmaan käy ihmisille, jotka eivät koe itseään yksiavioisiksi. Sääli, ettei asiasta ole ilmeisesti helppoa olla avoin. Itse olen helpottunut että minulla nyt on mies, jolle uskollisuus ei ole tuollainen päätös ja taistelu vaan itsestäänselvyys, josta ei edes voisi joustaa niin kauan kun rakastaa. "

Pari ystävällismielistä kysymystä:

Miten voit tietää mitä miehesi päässä liikkuu? Ei hän välttämättä tiedä tarkalleen itsekään.

Miksi sitoutuminen on vähemmän arvokasta, jos se on vaikeaa ja vaatii ponnistelua?

Miksi sitoutuminen on vähemmän arvokasta, jos se on vaikeaa ja vaatii ponnistelua?

Hyvä kysymys. Joiltakin sitoutuminen tulee ihan luonnostaan, eikä sitä tarvitse erikseen miettiä. Se kuuluu toisia ihmisiä kunnioittavaan elämänasenteeseen.

Jos sitoutuminen taas vaatii itsekuria ja ponnistelua, se voi tuntua valtavalta uhraukselta. Sitten kun tulee joku ryppy rakkauteen, niin tämä ponnistellen sitoutuja kokee helposti antaneensa jotenkin enemmän. Enemmän kuin toinen, tai enemmän kuin on kohtuullista vaatia. Hänestä voi tulla katkera tai kostonhaluinen. Hän saattaa etsiä oikeutusta omille väärille teoilleen, kuten pettämiselle tai parisuhteessa lintsaamiselle.

Uskollinen ihminen ei edes mieti mitään tällaista.

-eri

En ole samaa mieltä kanssasi, mutta kiitän sinua näkemyksesi esittämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et sinä voi valita rakastumista! Se tulee jos on tullakseen etkä voi siihen itse vaikuttaa! Et voi päättää, että rakastun tuohon ihmiseen nyt. Kiintyminen ja rakastuminen on ihan eri maailma!

Nyt olet ihan siinä kysymykseni ytimessä. Tiedän ettei rakastumista voi valita.

Jos voisi, niin tulisiko sitä valittua, tietäen mistä joutuu luopumaan?

Ehkä ei. Kaikki hyvä sisältää myös riskin.

Hankit lapsen, hän onkin vaikeasti sairas ja kuolee nuorena. Hankit upean moottoripyörän, se varastetaan. Pariudut ihanan ihmisen kanssa, mutta hän onkin lurjus. Menet unelmiesi matkalle, josta vietät 2/3 vatsataudissa hotellissa, jossa on ilmastointi rikki.

Tuolla asenteella ei kannata koskaan tavoitella mitään.

Tässä minun ajatushimmelissäni ei niinkään ole kysymys riskistä, jos sillä ymmärretään epävarmuutta, vaan enemmänkin varmuudella eteen tulevasta paradoksista.

Toki keskustelussa useat ihmiset ovat kertoneet, ettei heillä ole mitään vaihtelun- tai romanssinkaipuuta. Ehkä se on todellisuutta heidän kohdallaan, vaikka se onkin vaikeahkoa minun uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa, että löysin täältä tällaisen aloituksen. Just olen pohtinut samaa itsekin. Mulle kävi siis niin, että rakastuin oikein kunnolla, ja ekaa kertaa ikinä pyörittelen päässäni ajatusta sitoutumisesta. Samalla on sitten tullut myös surtua sitä, että jos sitoudun, siinä se sitten on. Mutta. Toisaalta samaan aikaan tiedän jo, että tää tyyppi on mulle paras. Tässä maailmassa ei ole ketään, joka olisi enemmän puoleensavetävä tai enemmän ihana. Joten sitoutuminen ei pelota ja rakastuminen on helppo valita. Tiedän osuneeni jackpottiin. 

Eihän sen parempaa tunnetta olekaan kuin rakastuminen! Nauti siitä. 🙂

Rakastuneena ei kyllä enää järkevä ajattelu onnistu. Sen aika on ehkä sitten joskus, kun kuuma romanttinen rakastuminen muuttaa muotonsa lämpimäksi kiintymysrakkaudeksi.

Ei voi paremmin sanoa!

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei ole biologialtaan yksiavioinen. 90% naisista haluaa 10% miehistä. Jokainen ymmärtää että tuo kaava ei voi toimia. Ne jotka ei saa mieleistänsä miestä ( sitä joka saa pöksyt kastumaan ja polvet veteliksi) ottavat sitten sen seuraavaksi parhaan vaihtoehdon, tais eivät häntäkään saa niin sitten seuraavaksi parhaan jne jne kunnes natsaa.

Parinvalinnassa jylläävät ikiaikaiset, alkukantaiset vaistot.

Kun parinvalintaa seuraa, niin ei pidä uskoa sitä mitä sanotaan, vaan katsoa miten tosiasiassa toimitaan. 

Luonne, sydän, yhteensopivuus, onhan näitä ominaisuuksia mitkä luetellaan kysyttäessä. Tositilanteessa 160 cm pitkä, finninaama, pullukka mies jää lehdelle soittelemaan olipa luonteensa, sydämensä tai yhteensopivuutensa millaista kultaa tai timanttia tahansa. 

Aivan kuten huomaa hyvin aikaisessa vaiheessa finninaamainen, sairaalloisen ylipainoinen, ohuthiuksinen ja kierosilmäinen nuori nainen että hänen on syytä tyytyä siihen mitä hän sattuu saamaan. Aivan sama millaista parasta a- ryhmää hänen luonteensa on.

Menee vähän aiheesta ohi.

Minun esimerkissäni pohjalla on ihan todellisena koettua rakkautta (olkoot se sitten miten itsepetokseen perustuvaa tahansa).

Silti rakkauden huuman laannuttua joutuu nokatusten omien pohjattomien himojensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä valitsisin, ja olen päälle kolmekymppinen mies.

Kysyntää oli jo nuorena hyvin runsaasti joten itsetunto oli kohdallaan ja minkäänlaista painetta naida jokaista halukasta vastaantulevaa naista ei ollut, vaan päätin odottaa että kohdalle sattuu se joka "vie jalat alta". No tällainen tapaus tuli vastaan vähän ennen kun täytin 18, alusta asti hyvä henkinen yhteys ja monipuolinen sekä todella aktiivinen seksielämä ovat pitäneet suhteen virkeänä lapsiperhearjen keskellä. Hän on huippuhyvä äiti ja todella sydämellinen, lojaali ja intohimoinen puoliso joten miksi edes miettisin mitään muuta vaihtoehtoa? Ei kukaan muu voi tarjota minulle sitä mitä häneltä saan.

Eikä mua irtosuhteet ole muutenkaan koskaan innostunut, en ole oppinut koskaan ymmärtämään mitä niistä saa muuta kun tauteja ja morkkiksen. 

Mutta me ollaan kaikki erilaisia, itse valitsin kerralla oikein niin ei vaimo ole alkanut tympimään missään vaiheessa eikä mitään "vaihtelu virkistää" -ajatuksia ole missään vaiheessa ilmaantunut.

Hmm... Itse asiassa veikkaan, että kysyntä ja hyvä itsetunto vaikuttavat hyvin paljon asiaan. Harvalla miehellä on edes toista-, puhamattakaan että molempia noista.

Naisten perässä juokseminen on yritys rakentaa omaa egoa, jotta tuntisi itsensä kelvolliseksi sukupuolensa edustajaksi. 

Sinulla lienee, jos ei nyt ihan ainutlaatuinen, niin kuitenkin epätyypillinen näkökulma miehen elämään.

Ainakaan toistaiseksi en ole vielä törmännyt vastaavaan. Vaimokin sanoi että ei ole ennen nähnyt sellaista itsevarmuutta mikä mulla oli ja se teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. 

Ja onhan se naisellekkin turvallinen valinta, en ole koskaan ollut mustasukkainen, kontrolloiva tai väkivaltainen toisin kun suurin osa miehistä joiden touhuja olen valitettavasti joutunut seuraamaan.

Ostan kukkia lähes viikottain, kehun, laitan ruokaa, hemmottelen, hieron, tuen, kannustan ja osoitan haluni häntä kohtaan päivittäin. Hän tietää että se on aitoa koska en ole sitoutunut häneen epätoivosta vaan siksi että haluan olla juuri hänen miehensä.

Minun mielestäni on suurempi saavutus pitää rakastamani nainen tyytyäisenä  17 vuotta kun että mulla olisi ollut 10 eri parisuhdetta ja satakunta irtosuhdetta siihen päälle. 

Tiedän itsekkin ettei näkökulmani asioihin ole mieheksi mitenkään normaali, olen omassa tuttavapiirissäni ainoa joka näin ajattelee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä valitsisin, ja olen päälle kolmekymppinen mies.

Kysyntää oli jo nuorena hyvin runsaasti joten itsetunto oli kohdallaan ja minkäänlaista painetta naida jokaista halukasta vastaantulevaa naista ei ollut, vaan päätin odottaa että kohdalle sattuu se joka "vie jalat alta". No tällainen tapaus tuli vastaan vähän ennen kun täytin 18, alusta asti hyvä henkinen yhteys ja monipuolinen sekä todella aktiivinen seksielämä ovat pitäneet suhteen virkeänä lapsiperhearjen keskellä. Hän on huippuhyvä äiti ja todella sydämellinen, lojaali ja intohimoinen puoliso joten miksi edes miettisin mitään muuta vaihtoehtoa? Ei kukaan muu voi tarjota minulle sitä mitä häneltä saan.

Eikä mua irtosuhteet ole muutenkaan koskaan innostunut, en ole oppinut koskaan ymmärtämään mitä niistä saa muuta kun tauteja ja morkkiksen. 

Mutta me ollaan kaikki erilaisia, itse valitsin kerralla oikein niin ei vaimo ole alkanut tympimään missään vaiheessa eikä mitään "vaihtelu virkistää" -ajatuksia ole missään vaiheessa ilmaantunut.

Hmm... Itse asiassa veikkaan, että kysyntä ja hyvä itsetunto vaikuttavat hyvin paljon asiaan. Harvalla miehellä on edes toista-, puhamattakaan että molempia noista.

Naisten perässä juokseminen on yritys rakentaa omaa egoa, jotta tuntisi itsensä kelvolliseksi sukupuolensa edustajaksi. 

Sinulla lienee, jos ei nyt ihan ainutlaatuinen, niin kuitenkin epätyypillinen näkökulma miehen elämään.

Ainakaan toistaiseksi en ole vielä törmännyt vastaavaan. Vaimokin sanoi että ei ole ennen nähnyt sellaista itsevarmuutta mikä mulla oli ja se teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. 

Ja onhan se naisellekkin turvallinen valinta, en ole koskaan ollut mustasukkainen, kontrolloiva tai väkivaltainen toisin kun suurin osa miehistä joiden touhuja olen valitettavasti joutunut seuraamaan.

Ostan kukkia lähes viikottain, kehun, laitan ruokaa, hemmottelen, hieron, tuen, kannustan ja osoitan haluni häntä kohtaan päivittäin. Hän tietää että se on aitoa koska en ole sitoutunut häneen epätoivosta vaan siksi että haluan olla juuri hänen miehensä.

Minun mielestäni on suurempi saavutus pitää rakastamani nainen tyytyäisenä  17 vuotta kun että mulla olisi ollut 10 eri parisuhdetta ja satakunta irtosuhdetta siihen päälle. 

Tiedän itsekkin ettei näkökulmani asioihin ole mieheksi mitenkään normaali, olen omassa tuttavapiirissäni ainoa joka näin ajattelee. 

Unohdit mainita vaatimattoman. 😉

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä valitsisin, ja olen päälle kolmekymppinen mies.

Kysyntää oli jo nuorena hyvin runsaasti joten itsetunto oli kohdallaan ja minkäänlaista painetta naida jokaista halukasta vastaantulevaa naista ei ollut, vaan päätin odottaa että kohdalle sattuu se joka "vie jalat alta". No tällainen tapaus tuli vastaan vähän ennen kun täytin 18, alusta asti hyvä henkinen yhteys ja monipuolinen sekä todella aktiivinen seksielämä ovat pitäneet suhteen virkeänä lapsiperhearjen keskellä. Hän on huippuhyvä äiti ja todella sydämellinen, lojaali ja intohimoinen puoliso joten miksi edes miettisin mitään muuta vaihtoehtoa? Ei kukaan muu voi tarjota minulle sitä mitä häneltä saan.

Eikä mua irtosuhteet ole muutenkaan koskaan innostunut, en ole oppinut koskaan ymmärtämään mitä niistä saa muuta kun tauteja ja morkkiksen. 

Mutta me ollaan kaikki erilaisia, itse valitsin kerralla oikein niin ei vaimo ole alkanut tympimään missään vaiheessa eikä mitään "vaihtelu virkistää" -ajatuksia ole missään vaiheessa ilmaantunut.

Hmm... Itse asiassa veikkaan, että kysyntä ja hyvä itsetunto vaikuttavat hyvin paljon asiaan. Harvalla miehellä on edes toista-, puhamattakaan että molempia noista.

Naisten perässä juokseminen on yritys rakentaa omaa egoa, jotta tuntisi itsensä kelvolliseksi sukupuolensa edustajaksi. 

Sinulla lienee, jos ei nyt ihan ainutlaatuinen, niin kuitenkin epätyypillinen näkökulma miehen elämään.

Ainakaan toistaiseksi en ole vielä törmännyt vastaavaan. Vaimokin sanoi että ei ole ennen nähnyt sellaista itsevarmuutta mikä mulla oli ja se teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. 

Ja onhan se naisellekkin turvallinen valinta, en ole koskaan ollut mustasukkainen, kontrolloiva tai väkivaltainen toisin kun suurin osa miehistä joiden touhuja olen valitettavasti joutunut seuraamaan.

Ostan kukkia lähes viikottain, kehun, laitan ruokaa, hemmottelen, hieron, tuen, kannustan ja osoitan haluni häntä kohtaan päivittäin. Hän tietää että se on aitoa koska en ole sitoutunut häneen epätoivosta vaan siksi että haluan olla juuri hänen miehensä.

Minun mielestäni on suurempi saavutus pitää rakastamani nainen tyytyäisenä  17 vuotta kun että mulla olisi ollut 10 eri parisuhdetta ja satakunta irtosuhdetta siihen päälle. 

Tiedän itsekkin ettei näkökulmani asioihin ole mieheksi mitenkään normaali, olen omassa tuttavapiirissäni ainoa joka näin ajattelee. 

Unohdit mainita vaatimattoman. 😉

Vaimon mielestä olen tyypillinen horoskooppimerkkini edustaja ja en siksi ole kovinkaan vaatimaton, vaikken itse noihin usko niin onhan se huvittavaa miten kuvaava se horoskooppi kohdallani on.

Haluan vain tuoda avoimesti esiin sen ettei me kaikki miehet olla toksisia ja petollisia, sitoutumiskammoisia tai tunnevammaisia tai että meidän itsetunnon pitäisi olla siitä kiinni kuinka monen kanssa ollaan oltu sängyssä.  Itse olen ylpeä vaimostani ja siitä suhteesta mikä ollaan yhdessä rakennettu, ja sen suhteen vaaliminen menee mulla kaiken muun edelle.🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä valitsisin, ja olen päälle kolmekymppinen mies.

Kysyntää oli jo nuorena hyvin runsaasti joten itsetunto oli kohdallaan ja minkäänlaista painetta naida jokaista halukasta vastaantulevaa naista ei ollut, vaan päätin odottaa että kohdalle sattuu se joka "vie jalat alta". No tällainen tapaus tuli vastaan vähän ennen kun täytin 18, alusta asti hyvä henkinen yhteys ja monipuolinen sekä todella aktiivinen seksielämä ovat pitäneet suhteen virkeänä lapsiperhearjen keskellä. Hän on huippuhyvä äiti ja todella sydämellinen, lojaali ja intohimoinen puoliso joten miksi edes miettisin mitään muuta vaihtoehtoa? Ei kukaan muu voi tarjota minulle sitä mitä häneltä saan.

Eikä mua irtosuhteet ole muutenkaan koskaan innostunut, en ole oppinut koskaan ymmärtämään mitä niistä saa muuta kun tauteja ja morkkiksen. 

Mutta me ollaan kaikki erilaisia, itse valitsin kerralla oikein niin ei vaimo ole alkanut tympimään missään vaiheessa eikä mitään "vaihtelu virkistää" -ajatuksia ole missään vaiheessa ilmaantunut.

Hmm... Itse asiassa veikkaan, että kysyntä ja hyvä itsetunto vaikuttavat hyvin paljon asiaan. Harvalla miehellä on edes toista-, puhamattakaan että molempia noista.

Naisten perässä juokseminen on yritys rakentaa omaa egoa, jotta tuntisi itsensä kelvolliseksi sukupuolensa edustajaksi. 

Sinulla lienee, jos ei nyt ihan ainutlaatuinen, niin kuitenkin epätyypillinen näkökulma miehen elämään.

Ainakaan toistaiseksi en ole vielä törmännyt vastaavaan. Vaimokin sanoi että ei ole ennen nähnyt sellaista itsevarmuutta mikä mulla oli ja se teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. 

Ja onhan se naisellekkin turvallinen valinta, en ole koskaan ollut mustasukkainen, kontrolloiva tai väkivaltainen toisin kun suurin osa miehistä joiden touhuja olen valitettavasti joutunut seuraamaan.

Ostan kukkia lähes viikottain, kehun, laitan ruokaa, hemmottelen, hieron, tuen, kannustan ja osoitan haluni häntä kohtaan päivittäin. Hän tietää että se on aitoa koska en ole sitoutunut häneen epätoivosta vaan siksi että haluan olla juuri hänen miehensä.

Minun mielestäni on suurempi saavutus pitää rakastamani nainen tyytyäisenä  17 vuotta kun että mulla olisi ollut 10 eri parisuhdetta ja satakunta irtosuhdetta siihen päälle. 

Tiedän itsekkin ettei näkökulmani asioihin ole mieheksi mitenkään normaali, olen omassa tuttavapiirissäni ainoa joka näin ajattelee. 

Unohdit mainita vaatimattoman. 😉

Vaimon mielestä olen tyypillinen horoskooppimerkkini edustaja ja en siksi ole kovinkaan vaatimaton, vaikken itse noihin usko niin onhan se huvittavaa miten kuvaava se horoskooppi kohdallani on.

 

Haluan vain tuoda avoimesti esiin sen ettei me kaikki miehet olla toksisia ja petollisia, sitoutumiskammoisia tai tunnevammaisia tai että meidän itsetunnon pitäisi olla siitä kiinni kuinka monen kanssa ollaan oltu sängyssä.  Itse olen ylpeä vaimostani ja siitä suhteesta mikä ollaan yhdessä rakennettu, ja sen suhteen vaaliminen menee mulla kaiken muun edelle.🙂

Hyvä. Kannustan sellaisia tekoja joilla tuodaan miehiä ja naisia yhteen.

Itsekin yritän toimia saman päämäärän eteen, tosin hieman eri rintamasuunnassa.

Uskon, että on eduksi, jos ihmiset suostuvat tunnistamaan ja hyväksymään inhimillisiä heikkouksia sekä itsessään että muissa.

Esimerkistä käykööt vaikka heikko itsetunto. Jos sen tunnistaa itsessään (tai vaikka kumppanissaan), kyllä sen kanssa voi elää. Eikä sitä kannata käyttää lyömäaseena toista vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä valitsisin, ja olen päälle kolmekymppinen mies.

Kysyntää oli jo nuorena hyvin runsaasti joten itsetunto oli kohdallaan ja minkäänlaista painetta naida jokaista halukasta vastaantulevaa naista ei ollut, vaan päätin odottaa että kohdalle sattuu se joka "vie jalat alta". No tällainen tapaus tuli vastaan vähän ennen kun täytin 18, alusta asti hyvä henkinen yhteys ja monipuolinen sekä todella aktiivinen seksielämä ovat pitäneet suhteen virkeänä lapsiperhearjen keskellä. Hän on huippuhyvä äiti ja todella sydämellinen, lojaali ja intohimoinen puoliso joten miksi edes miettisin mitään muuta vaihtoehtoa? Ei kukaan muu voi tarjota minulle sitä mitä häneltä saan.

Eikä mua irtosuhteet ole muutenkaan koskaan innostunut, en ole oppinut koskaan ymmärtämään mitä niistä saa muuta kun tauteja ja morkkiksen. 

Mutta me ollaan kaikki erilaisia, itse valitsin kerralla oikein niin ei vaimo ole alkanut tympimään missään vaiheessa eikä mitään "vaihtelu virkistää" -ajatuksia ole missään vaiheessa ilmaantunut.

Hmm... Itse asiassa veikkaan, että kysyntä ja hyvä itsetunto vaikuttavat hyvin paljon asiaan. Harvalla miehellä on edes toista-, puhamattakaan että molempia noista.

Naisten perässä juokseminen on yritys rakentaa omaa egoa, jotta tuntisi itsensä kelvolliseksi sukupuolensa edustajaksi. 

Sinulla lienee, jos ei nyt ihan ainutlaatuinen, niin kuitenkin epätyypillinen näkökulma miehen elämään.

Ainakaan toistaiseksi en ole vielä törmännyt vastaavaan. Vaimokin sanoi että ei ole ennen nähnyt sellaista itsevarmuutta mikä mulla oli ja se teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. 

Ja onhan se naisellekkin turvallinen valinta, en ole koskaan ollut mustasukkainen, kontrolloiva tai väkivaltainen toisin kun suurin osa miehistä joiden touhuja olen valitettavasti joutunut seuraamaan.

Ostan kukkia lähes viikottain, kehun, laitan ruokaa, hemmottelen, hieron, tuen, kannustan ja osoitan haluni häntä kohtaan päivittäin. Hän tietää että se on aitoa koska en ole sitoutunut häneen epätoivosta vaan siksi että haluan olla juuri hänen miehensä.

Minun mielestäni on suurempi saavutus pitää rakastamani nainen tyytyäisenä  17 vuotta kun että mulla olisi ollut 10 eri parisuhdetta ja satakunta irtosuhdetta siihen päälle. 

Tiedän itsekkin ettei näkökulmani asioihin ole mieheksi mitenkään normaali, olen omassa tuttavapiirissäni ainoa joka näin ajattelee. 

Unohdit mainita vaatimattoman. 😉

Vaimon mielestä olen tyypillinen horoskooppimerkkini edustaja ja en siksi ole kovinkaan vaatimaton, vaikken itse noihin usko niin onhan se huvittavaa miten kuvaava se horoskooppi kohdallani on.

 

Haluan vain tuoda avoimesti esiin sen ettei me kaikki miehet olla toksisia ja petollisia, sitoutumiskammoisia tai tunnevammaisia tai että meidän itsetunnon pitäisi olla siitä kiinni kuinka monen kanssa ollaan oltu sängyssä.  Itse olen ylpeä vaimostani ja siitä suhteesta mikä ollaan yhdessä rakennettu, ja sen suhteen vaaliminen menee mulla kaiken muun edelle.🙂

Hyvä. Kannustan sellaisia tekoja joilla tuodaan miehiä ja naisia yhteen.

Itsekin yritän toimia saman päämäärän eteen, tosin hieman eri rintamasuunnassa.

Uskon, että on eduksi, jos ihmiset suostuvat tunnistamaan ja hyväksymään inhimillisiä heikkouksia sekä itsessään että muissa.

Esimerkistä käykööt vaikka heikko itsetunto. Jos sen tunnistaa itsessään (tai vaikka kumppanissaan), kyllä sen kanssa voi elää. Eikä sitä kannata käyttää lyömäaseena toista vastaan.

Siinä olet ihan oikeassa että ongelma pitää hyväksyä ja tunnistaa jotta sitä voi yrittää korjata. Jos löytää oikeanlaisen kumppanin niin itsetunto- ongelmillakin on tapana korjaantua, vääränlainen kumppani taas ruokkii ongelmaa entisestään.

Oma kehittämiskohteeni on itseilmaisu, sanon toisinaan jotain sellaista mikä on mahdollista tulkita myös toisella tavalla sen sijaan mitä sillä itse tarkoitin.

Vierailija kirjoitti:

"Mitä ihmettä saisin jostain toisen tuntemattoman panemisesta?"

Ihmisethän ovat usein vaihtelunhaluisia. Eivät esimerkiksi syö lempiruokaansa joka päivä.

Väittäisin vielä, että useimmiten, vaikka seksi onkin tämän kysymyksen keskiössä, se ei ole varsinainen pointti. Jännitys, romantiikka ja oman viehätysvoiman koeponnistaminen ovat ne mitä ihminen kaipaa.

Toki olen lievästi kateellinen sinulle, jos aidosti et noita asioita kaipaa.

Tässä on varmaan mielikuvituksellakin osansa. Ääripäiden esimerkit: yksi löytää saman kumppanin kanssa loputtomasti uusia, erilaisia puolia ja syvyyksiä, toinen taas vaihtaa ihmisestä toiseen mutta "ruoka" on pohjimmiltaan aina samaa.

Oma kokemukseni menee enemmän tuohon ensimmäiseen suuntaan, ja tuntuu hassulta sellainen ajatus että jännitys ja romantiikka olisivat vain kumppanin vaihtamiseen liittyvä ilmiö. Olen kyllä onnellinen ja kiitollinen että itselläni toimii näin päin, en tiedä olisinko ikinä pystynyt kokeilemaan ja kokemaan kaikkea sitä mitä olen kokenut, jos kumppanina ei olisi ollut kymmenien vuosien aikana suhdetta kanssani syventänyt rakastettuni.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei ole biologialtaan yksiavioinen. 90% naisista haluaa 10% miehistä. Jokainen ymmärtää että tuo kaava ei voi toimia. Ne jotka ei saa mieleistänsä miestä ( sitä joka saa pöksyt kastumaan ja polvet veteliksi) ottavat sitten sen seuraavaksi parhaan vaihtoehdon, tais eivät häntäkään saa niin sitten seuraavaksi parhaan jne jne kunnes natsaa.

Parinvalinnassa jylläävät ikiaikaiset, alkukantaiset vaistot.

Kun parinvalintaa seuraa, niin ei pidä uskoa sitä mitä sanotaan, vaan katsoa miten tosiasiassa toimitaan. 

Luonne, sydän, yhteensopivuus, onhan näitä ominaisuuksia mitkä luetellaan kysyttäessä. Tositilanteessa 160 cm pitkä, finninaama, pullukka mies jää lehdelle soittelemaan olipa luonteensa, sydämensä tai yhteensopivuutensa millaista kultaa tai timanttia tahansa. 

Aivan kuten huomaa hyvin aikaisessa vaiheessa finninaamainen, sairaalloisen ylipainoinen, ohuthiuksinen ja kierosilmäinen nuori nainen että hänen on syytä tyytyä siihen mitä hän sattuu saamaan. Aivan sama millaista parasta a- ryhmää hänen luonteensa on.

Ihminen sekä on että ei ole yksiavioinen. Meissä on kerrostumia eri kehityskausilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mitä ihmettä saisin jostain toisen tuntemattoman panemisesta?"

Ihmisethän ovat usein vaihtelunhaluisia. Eivät esimerkiksi syö lempiruokaansa joka päivä.

Väittäisin vielä, että useimmiten, vaikka seksi onkin tämän kysymyksen keskiössä, se ei ole varsinainen pointti. Jännitys, romantiikka ja oman viehätysvoiman koeponnistaminen ovat ne mitä ihminen kaipaa.

Toki olen lievästi kateellinen sinulle, jos aidosti et noita asioita kaipaa.

Tässä on varmaan mielikuvituksellakin osansa. Ääripäiden esimerkit: yksi löytää saman kumppanin kanssa loputtomasti uusia, erilaisia puolia ja syvyyksiä, toinen taas vaihtaa ihmisestä toiseen mutta "ruoka" on pohjimmiltaan aina samaa.

Oma kokemukseni menee enemmän tuohon ensimmäiseen suuntaan, ja tuntuu hassulta sellainen ajatus että jännitys ja romantiikka olisivat vain kumppanin vaihtamiseen liittyvä ilmiö. Olen kyllä onnellinen ja kiitollinen että itselläni toimii näin päin, en tiedä olisinko ikinä pystynyt kokeilemaan ja kokemaan kaikkea sitä mitä olen kokenut, jos kumppanina ei olisi ollut kymmenien vuosien aikana suhdetta kanssani syventänyt rakastettuni.

Sivusta siis tämä.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei ole biologialtaan yksiavioinen. 90% naisista haluaa 10% miehistä. Jokainen ymmärtää että tuo kaava ei voi toimia. Ne jotka ei saa mieleistänsä miestä ( sitä joka saa pöksyt kastumaan ja polvet veteliksi) ottavat sitten sen seuraavaksi parhaan vaihtoehdon, tais eivät häntäkään saa niin sitten seuraavaksi parhaan jne jne kunnes natsaa.

Parinvalinnassa jylläävät ikiaikaiset, alkukantaiset vaistot.

Kun parinvalintaa seuraa, niin ei pidä uskoa sitä mitä sanotaan, vaan katsoa miten tosiasiassa toimitaan. 

Luonne, sydän, yhteensopivuus, onhan näitä ominaisuuksia mitkä luetellaan kysyttäessä. Tositilanteessa 160 cm pitkä, finninaama, pullukka mies jää lehdelle soittelemaan olipa luonteensa, sydämensä tai yhteensopivuutensa millaista kultaa tai timanttia tahansa. 

Aivan kuten huomaa hyvin aikaisessa vaiheessa finninaamainen, sairaalloisen ylipainoinen, ohuthiuksinen ja kierosilmäinen nuori nainen että hänen on syytä tyytyä siihen mitä hän sattuu saamaan. Aivan sama millaista parasta a- ryhmää hänen luonteensa on.

Ei pidä sellaisenaan paikkaansa. Osalle ihmisistä varmasti on noin, ehkä jopa enemmistölle, mutta sitten on meitäkin jotka rakastumme syvästi ja hyvinkin seksuaalisesti tutustumisen myötä, mikäli toinen on sisimmältään se oikea. Silloin kumppanin ulkomuotokin alkaa näyttää siltä rakkaimmalta, ihanimmalta ja haluttavimmalta. Käsittääkseni ihmiset usein rakastuvat vastasyntyneisiin lapsiinsa tällä tavoin (vaikka objektiivisesti ottaen monet vauvat ovat varsin rumia kaikkien muiden silmissä), mutta osalla meistä tämä yhdistyy myös romanttis-eroottiseen rakkauteen joka kohdistuu kumppaniin.

Ap maalaa kovin synkän kuvan rakastumisesta. Että jos niin käy, menettää ja luopuu jostain merkittävästä ja isosta tulevaisuudessa. Tuli heti mieleen 2 pointtia. Ensinnäkin rakastuminen, rakastaminen ja rakastettuna oleminen on ihanaa. Parhaimmillaan täyttä ja tyydyttävää elämää johon ei kaipaa muuta. Toiseksi ap on sitä mieltä että tuo tilanne on lopullinen ja muuttumaton. Mikään ei ole. Jos mikään ei muutu koskaan, kaikki pysähtyy. Universumi ei toimi niin. On aivan sallittua minusta rakastua ja silti tiedostaa että vaikka se onkin ihanaa, asiat voivat muuttua. Rakastumiselle harvoin voi mitään, se vie mennessään mutta ei se ole välttämättä lopullista. Se että JOS sille mahtaisi jotain... Luulen että itse ainakin valitsisin rakastumisen riskeistä huolimatta. Seksiähän täällä tietysti tyrkytetään joka väliin mutta en nyt pistä sille niin merkittävästi painoa tässä jutussani.

Vierailija kirjoitti:

Jos elämässään yhdenkin kerran rakastuu oikein todella, niin se on niin suuri lahja elämältä,  että kaikki eivät sitä koskaan edes koe. Jos sen rakkauden saa ja jos sen kanssa hommat synkkaa, niin se voittaa kaikki irtosuhteet. 

Näin. Tällainen yhteys on jotain ihan muuta kuin arkinen arviointi toisen haluttavuudesta. Kyseessä on jollain lailla transsendentti tila.