Matkustelitteko te muut 30-60-vuotiaat lapsuudessa ulkomaille?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, suht tiuhaan tahtiin käytiin ulkomailla. Molemmat vanhemmat ok töissä. Olihan se hauskaa ja avartavaa. Mutta rehellisesti sanottuna, en tiedä oliko se kovin tervettä. Toinen vanhemmista hieman jopa pakkomielteinen matkusteluun. Jos itse olisin ollut vanhempieni asemassa, olisin panostanut enemmän päivittäiseen arkeen ja vähän vähemmän matkoihin. Olisin myös säästänyt enemmän, niin ei olisi tullut myöhemmin niin tiukkaa.

Mielenkiintoinen näkökulma ja olen monesta asiasta samoilla linjoilla. Vanhemmillani selvästi oli jonkin sortin pakkomielle matkustella, olisivat voineet panostaa hieman enemmän kotiin ja arkeen ja harrastuksiin, siihen päivittäiseen elämään, koska se oli joskus retuperällä ja ei ollut varaa esim. harrastaa mitään tai asuttiin ahtaasti eikä sisustettu mitenkään järkevästi. Koin joskus matkailun hieman ahdistavanakin, kun tiesi että sama toistuu esimerkiksi joka joulun aikaan. Saatoin kadehtia muita perheitä, kun vetäytyivät sukulaisineen joulun viettoon ja itse piti pakata laukuit ja lähteä yön selkään. Toki oli hienoa käydä jossain eksoottisessa lämpimässä maassa uimassa sitten ja kertoa luokalle, kun opettaja kysyi mitä kukakin tehnyt lomalla. Mutta kohtuus kaikessa, säästöönkin olisi voinut vähän pistää.

-ap

Mä oon syntynyt -78. Ennen vanhempieni avioeroa / 80-luvulla käytiin vain ehkä kerran Ruotsin risteilyllä. Sitten 90-luvulla käytiin äidin ja isäpuolen kanssa kerran lentäen Kanarialla (tai ehkä Kyproksella) ja kaksi kertaa asuntoautolla Euroopassa. Isän kanssa matkailtiin vain kotimaassa.

Yhden kerran kävimme Ruotsissa. 15 vuotiaana matkustin kielikurssille Englantiin.

Olen syntynyt -73. Vanhemmat olivat töissä, mutta oli isoja taloudellisia hankaluuksia. Mutta kyllä me reissattiin. Käytiin etelässä, Ruotsin Kolmrådenissa ja neukkulassa useammankin kerran. Ettekö te muut käyneet neukkulassa ollenkaan?

Me matkustelimme ympäri Suomea ja Lappiin myös. Joskus mökeissä, joskus teltoissakin yövyimme jos sopivaa vapaata nukkumapaikkaa ei löytynyt. Opin kotimaata tuntemaan ja hyvä juttuhan se oli, vaikka joskus teininä jo syletti vähän lähteä. Ruotsia ja Viroa pitemmällä emme käyneet, rahat ilmeisesti tiukilla silloin, iso asuntolaina niskassa vanhemmillani.

Toisinaan, olen syntynyt 90-luvun alussa. Lapsuudessa käytiin ulkomailla kerran, pari-kolme kertaa vuodessa, mutta ne oli yleensä matkoja Ruotsiin, Tanskaan ja sellaisiin lähempänä oleviin maihin. Joskus käytiin Kreikassa ja Australiassa. Eka Thaimaanmatka päättyi meidän perheessä aika surkeasti tsunamin vuoksi, mutta senkin jälkeen matkustettiin. Siitä vuosi tai pari myöhemmin lähdin toisen vanhemman kanssa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 89 ja lapsena käytiin ulkomailla parin vuoden välein. Sitä varten säästettiin todella paljon. 

Toinen -89 syntynyt ja missään ei käyty koskaan. Muutaman kerran lapsuudessa Suomen sisällä kesälomareissu, mutta yleensä ei sitäkään. Ja tällä tarkoitan, että muistan, että ala-asteella käytiin pari kertaa reissussa. Yhdellä kertaa huvipuistossa, toisella kertaa eläinpuistossa ja yhden kerran Valamon luostarissa.

Yläasteella käytiin pari kertaa kahdessa eri huvipuistossa ja yhden kerran pääsin kaverin kyydillä mukaan. Vitsinä se, että alle tunnin päässä on pienempi huvipuisto, mutta ei käyty siellä kertaakaan. En ole vieläkään käynyt, vaikka olen jo 37.

Yhden kerran lukiossa pääsin kielikurssilla Venäjälle, sen jälkeen ei ole ollut mahdollisuuksia minkäänlaiseen reissaamiseen. Ensin köyhä opiskelija, sitten köyhä työtön, sitten työssä mutta ei tarpeeksi lomia eikä kumppania kiinnostanut, sitten olisi ollut rahaa ja aikaa, mutta edelleen kumppania ei kiinnostanut ja yksin en uskaltanut lähteä ulkomaille, kun en koskaan ollut käynyt. Sen jälkeen tulivat lapset ja nyt ei ole aikaa eikä rahaa, koska lapset ja erottu, ja uusi kumppani on köyhä työtön. Kiinnostusta olisi reissata edes kotimaassa, mutta ei ole varaa maksaa neljän ihmisen matkoja yksin. Ei ole passiakaan.

Silloin parikymppisenä olisin kyllä halunnut ulkomaille tai vähintään edes reissata kotimaassa, mutta autottomuus ja pienituloisuus teki tästä hankalaa ja nyt olen jo vähän luovuttanut asian suhteen. Ei sellaista oikein osaa kaivata, mitä ei ikinä ole ollutkaan.

Omat vanhemmat alkoi käydä säännöllisesti 2-3 vuodessa ulkomailla eläkkeellä, eli odottivat ensin että lapset lähtivät jaloista ja sitten reissaamaan. Isäni kävi ennen lapsia hyvin paljonkin ulkomailla, mutta ei vaan meidän kanssa. Ei edes Tallinnassa tai Ruotsissa. Monesti kyllä pyydettiin, mutta vastaus oli jotakuinkin "kuka maksaa". Hyvinhän tuota rahaa tuntuu olevan, kun lainasi puolet asunnon hinnasta (halpa kämppä pikkupaikkakunnalla) ja jäljellekin jäi. En nyt sano, että kaikki rahat olisi pitänyt reissuihin tuhlata, mutta jos itselle rahaa joskus jäisi säästöön, en halua, että omat lapset jää kaikesta elämästä paitsi niin kuin itse jäin.

Eivät ne aina voittoa tuota, muutenhan tuo olisi automaatio.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt -73. Vanhemmat olivat töissä, mutta oli isoja taloudellisia hankaluuksia. Mutta kyllä me reissattiin. Käytiin etelässä, Ruotsin Kolmrådenissa ja neukkulassa useammankin kerran. Ettekö te muut käyneet neukkulassa ollenkaan?

Neukkulassa ja Baltiassa ei halunneet käydä, Pohjoismaissakin vain kerran (Ruotsi, Norja, Tanska). Mentiin aika kauas yleensä, Välimeren maihin, Etelä-Eurooppaan, arabimaihin tai Aasiaan. Viikonloppumatkat oli sitten Keski-Euroopassa.

-ap

Olen 40-vuotias ja olin lentokoneessa ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten. Ulkomailla käytiin, mutta autolla (laivalla).

Ei käyty ulkomailla, ellei Haaparannan ”rasvaretkeä” katsottu ulkomaan matkaksi, heh. Mun vanhemmat oli hyvin vanhanaikaisia. Isovanhemmatkaan eivät käyneet koskaan ulkomailla. Liekkö sieltä perua tämä nuukuus. Isäni olisi halunnut käydä ulkomailla, mutta äiti ei suostunut, koska pelkäsi lentomatkustamista. 

Vierailija kirjoitti:

Eivät ne aina voittoa tuota, muutenhan tuo olisi automaatio.

Heh, meni väärään ketjuun.

Olen 52 vuotias mies ja kävin ensimmäisen kerran ulkomailla Välimerellä vasta 4 vuotta sitten. Tuon jälkeen käynyt vuosittain. 

Muistelen noin puolet luokkalaisista oli joskus käyny Kanarialla tai Roodoksella - noi oli ne perus kohteet.

Lähes kaikki oli käyny Tallinnassa ja Tukholmassa joskus.

Pari ei ollu käyny missään koskaan - pari oli käyny enemmänkin.

vm. 90

Teininä aika monilla oli luokkaretkiä, joten silloin pääsi monet niistäkin, jotka eivät itse olleet päässeet perheen kanssa. Meillä ei perheenä matkustettu, mutta kävin riparin, joka oli viikon leiri Saksassa, ja koulun kanssa tehtiin ysin päättäjäisluokkaretki Puolaan.  Lukiossa, kun luin ranskaa, käytiin Nizzassa ja Monacossa opettajan ja ryhmän kanssa.

N34

Jos ei automatkailua Ruotsiin ja Norjaan lasketa, niin ei matkusteltu mihinkään. Vanhemmat eivät ole vieläkään käyneet missään, eikä ole rahasta kiinni.

Kerran pääsin Tukholmaan, kerran Ahvenanmaalle ja kerran Uumajaan. Serkku pääsi jopa Norjaan ja yksi tuttu Leningradiin.

Sen kauemmas ei 70-80-luvulla Pohjanmaalla matkustellut juuri kukaan. Ala-asteella yksi tyttö oli käynyt Espanjassa, ja se oli suuri ihme. Yläasteella yksi tyttö käytti jostain Lontoosta ostettuja (oikeasti aika kivoja) vaatteita, ja voi sitä pilkkaa, mikä hän oikein luuli olevansa. 

Lukion jälkeen pääsin ekan kerran interrailille, ja sen jälkeen maailma alkoi aueta.

Ei, ellei Tukholman risteilyjä lasketa.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei automatkailua Ruotsiin ja Norjaan lasketa, niin ei matkusteltu mihinkään. Vanhemmat eivät ole vieläkään käyneet missään, eikä ole rahasta kiinni.

Oma isäni ainakin piti matkailua suorastaan hulluutena, eikä käsittänyt mitä näkemistä ulkomailla olisi, että siitä oikein maksettaisiin.

Olen 51-vuotias eli 1975 syntynyt. Ekan kerran kävin laivalla 1985 ja autoreissulla Ruotsissa 1986 ja sitten 1987 Espanjassa. Elintaso nousi kasarilla niin paljon, että puolet luokkakavereistakin teki jo ekan etelänlomansa juuri silloin 1986-1988. ihan tämmöiset metallimies-siivooja -perheet. Meillä oli vähän parempiosainen perhe, mutta toki paljon opintolainaa oli vielä ja vanhemmat oli tyhjästä aloittaneet. Siitä sitten matkoja tuli pikkuhiljaa enemmän. Kävin kielikurssilla 1990, pääsin kaverin kanssa Amerikkaa kiertämään ylioppilaslahjaksi 1994, oli joku Lontoon reissu ja Kreikan reissu. Nämä siis juuri siinä 90-luvun taiteessa ja lama-aikana, koska lama ei koskenut mitenkään meidän perhettä. 

Lähdin yliopistoon opiskelemaan 1994 suoraan tuoreena ylioppilaana ja äiti vei minut Turkkiin 1996 muuten vaaan ja poikakaverin kanssa tehtiin jokunen reppureissu Euroopassa. Nykyään teen 3-5 matkaa vuodessa.