Ajatteleeko joku nykypäivänäkin, että vapaasta halustaan lapseton

Vihaa lapsia avoimesti ja tuo kaikissa käänteissä esiin halunsa pysyä lapsettomana. Sellaista tapaa paljon. Mutta silloin nainen ei varmasti olekaan sinut asian kanssa.

sillä olin koko elämäni (34-vuotiaaksi asti) ollut sitä mieltä, etten hanki lapsia. Osittain mieheni painostuksesta, osittain jostain omasta hämärästä mielenkiinnosta (ei missään nimessä varsinainen vauvakuume), hankin lapsen, joka on nyt 4.



Rakastan lastani, mutta jos saisin päättää uudelleen, en olisi ikinä hankkinut lasta. En ole äitityyppiä, rakastan hiljaisuutta, omaa rauhaa, yksinoloa, ja tuollaista ei äidille suoda. Tein elämäni suurimman virheen (vaikkei tätä av-palstalla tietenkään siaisi sanoa...).



Eli siis kadehdin suuresti vapaaehtoisesti lapsettomia.

Epäitsekkäämpää ihmistä saa kyllä etsiä kissoje ja koirien kanssa!! Aina, kun tulee käymään, hänellä on " tuliaisia" joko lapsille tai koko perheelle. Se voi olla pullapitko kahville tai jokin uutuus tuote heidän firmastaan.



Jos tulee käymään illalla ja mieheni on töissä, hän auttaa laittamaan lapset (3 alle kouluikäistä) nukkumaan. Pesee hampaat, vaihtaa yöpuvut ym. Jututtaa lapsia " oliko kivaa kerhossa" jne. Kun talossa on hiljaista, juttelemme pitkään ja hartaasti =)



Hän vain ei halua omia lapsia. Heillä on eläimiä, se riittää hänen hoivavietilleen :)

omia lapsia. Itse olen sellainen. Teen vapaaehtoistyötä, rakastan paljon sukulaisteni lapsia ja eläimiä yms. Mutta meidän perhe on minä ja mieheni.

Jos päätös on oikein perustein tehty, siis henkilö on aidosti sitä mieltä, ettei halua vanhemmaksi, niin se on ok. tosiet haluavat elää vapaata elämää, jolloin on parempi olla lapseton. Ihan liikaa on olemassa ihmisiä ,joiden ei olisi pitänyt lisääntyä.

Siis sellaisia ihmisiä, jotka sanovat, etteivät edes halua tai aio ikinä lasta yrittää. Se on ihan eri asia, kuin sellaiset lapsettomat, jotka olosuhteiden pakosta katsovat, että lapsen hankintaa pitää lykätä. Ja syy on se, että minusta se nyt yksinkertaisesti on normaalia, että haluaa jälkeläisiä, jo ihan biologiankin kannalta. Mutta; antaa kaikkien kukkien kukkia. Mikään ei varmaan ole surullisempaa kuin se, että lapsi syntyy perheeseen, johon häntä ei haluta.

liian monen elämän tekemällä lapsen vain siksi kun niin kuuluu tehdä.

Lapsen haluaminen se vasta itsekästä onkin.



Terveisin kahden lapsen äiti

Sitten kuitenkin loppujen lopuksi ajattelen että heidän valintansa se on, ja varmasti silloin myös heille se mukavin ratkaisu. Ei lastenteko mikään velvollisuus ole, eikä lapsia edes kannata tehdä jos heistä ei pidä. Parempi kaikille.



Toisaalta he ovat outoja minuun nähden, koska eivät halua sitä mitä minä olen yli kakskymppisenä eniten halunnut. Minulla on myös korkeakoulutus, ura, hyvä aviomies, haaveiden ok-talo, mutta kaikkein eniten olen halunnut noita lapsia. Nyt on yksi jo saatu ja toista odotetaan.



Siis ovat outoja siten, että en pysty ymmärtämään miksi he eivät lapsia halua. Ei muuten.

itselle joku valinta on ollut itsestäänselvä. Mutta onneksi voimme valita. Minulle on ollut itsestäänselvää, ettei lapset ole se mitä elämältä haluan. En täysin ymmärrä tuttaviani, joilla on jo neljäkin lasta. Mutta se on heidän valintansa, ei onneksi ole minulta pois. :)

Paljon kamalampaa itse asiassa on nähdä sellaisia perheitä, joissa lapset ovat selkeästi olleet " se pakollinen paha, jotka vaan kuuluu jossain välissä hankkia" . Onneksi niitäkin tosin on erittäin vähän! Valtaosalla on yleensä sydänkin edes pikkiriikkisen kuiskaillut taustalla jo ennen päätöstä jättää ehkäisy (no, yllärit ovat toki oma lukunsa ;)) ja viimeistään lapsen syntymän jälkeen onneksi valtaosa ymmärtää omien lastensa aidon arvon.



Mutta niinhän se on, että harva osaa kaivata sellaista, mistä ei ole kokemusta. Ehkä biologinen kello voi tosin tässä perhehaaveasiassa tehdä monille lapsetonta elämää ajatelleelle tepposet, mutta ei kaikille. Aika harva tosin pysyy kovin ehdottomana, jos ikää alkaa olla +/-35v, elämässä on ehtinyt nähdä jo maailmaa ja tehdä uraakin ja sopiva isäkandidaatti on oma, rakas aviomies... Yleensä ehdottomimpia ovat ne naiset, joilla ei joko ole hyvää parisuhdetta isänrooliin halukkaan ja kaikin puolin hyvin sopivan miehen kanssa tai jotka ovat vielä nuoria ja ehtivät muuttaa mieltä.



Se on minustakin erikoista, että lapsentekoa lykätään järkisyillä ohi biologisesti järkevän iän. Toisaalta harvemmin kukaan niin tekeekään, ennemmin on kyse samalla myös tunnepuolesta (ei osaa ajatella vielä itselleen lapsia tai pelkää tuntematonta muutosta).

Ei minusta kenenkään pidä väkisin itsestään äitiä/isää tehdä, jos siltä ei kertakaikkiaan yhtään tunnu. Toisaalta sekin on totta, ettei kukaan lapseton oikeasti osaa nähdä, millaista elämä OMAN lapsen kanssa olisi, kun sehän on jotain ihan muuta kuin muiden perheiden elämä ulkopuolisen silmin...



Minusta on ihan yhtä itsekästä haluta lapsia kuin olla niitä haluamatta. Joku itsekäs motiivihan se lapsia haluavillakin takana haaveilleen yleensä on, tuskin kukaan sentään (toivottavasti) lapsia pelkästä velvollisuudentunteesta yhteiskuntaa kohtaan tekee :D



Ja vaikka jokainen tekee valintansa itse, Jumala/kohtalo/sattumahan se lopulta määrää elämän ja kuoleman kysymykset.

lapsen hankkiminen olisi vähemmän itsekästä kuin lapsettomaksi jääminen. Lapsia kai nimenomaan HALUTAAN ITSELLE. Eikö se ole itsekästä?