Miksei kukaan kertonut, että kun saa toisen lapsen, niin

Tosissasiko väität, että jos lapsiin panostaa on sen tunnuttava sitten kanssa todella rankalta? Siitä ei voi kukaan nauttia, ottaa sitä vastaan sellaisenaan.

Meillä ensimmäinen on aikalainen menijä ja hulivili. Ollut vauvasta saakka todella aktiivinen. Jos ei kokoajan ole tekemistä, niin hänen menonsa muuttuu levottomaksi ja alkaa ajantappomekastus. Vauvana hän oli todella tyytymätön, vaati jatkuvaa sylittelyä ja huusi yöt.



Toinen elää tiukassa rytmissä (tarkoittaa, että nukkuu 2 päikkärit ja lähes kokonaiset yöt). Syö ja nukkuu hyvin. On itse aurinko ja ei juuri mistään kitise (lukuunottamatta 1-3kk välistä koliikkia, joka sekin tuli välillä 20-24, joten siihen osasi varautua). Mä luulin ennen tätä kakkosta, että kaikki vauvat/lapset on yhtä " vaikeita" kuin meidän ykkönen. Jos meille olisi syntynyt lapset toisinpäin olisin varmaan ollut todella järkyttynyt kuinka kamalan rankkaa kahden lapsen kanssa on. Näin päin sujuu oikein mukavasti.



Toisaalta, en kyllä ole elämää lasten kanssa kuvitellutkaan kevyeksi. Suurin muutos tietenkin oli sen ykkösen jälkeen " oman vapauden menetys" . Kakkonen ei vaikuttanut enää siihenkään. Meillä ainakin lapset otetaan vastaan niin kuin ovat. Välillä on huonoja ja välillä hyviä päiviä. Välillä mä raastan hiuksiani ja välillä menee monta viikkoa mukavan leppoisasti. Sairastaminen (omat ja lasten) ovat kaikkein rasittavimpia. Toivottavasti ne nyt olisivat ohi.

Vierailija:

työmäärä ei tuplaannu vaan KOLMINkertaistuu??

Paitsi pyykin määrä. Joskus tuntuu että pyykkiä olisi satakertainan määrä ;-)

Esikoinen oli 3v4kk, kun kuopus syntyi. Mitään sen kummempia tai isompia mustasukkaisuusdraamoja meillä ei olla koettu. Kuopus nyt jo kaksivuotias. Lapset eivät paljoa keskenään leiki, mutta iltavillin aikaan viihdyttävät kyllä hyvin toisiaan. Esikoinen rakastaa ja hoivaa välissä pienempäänsä, mutta muutoin touhuilevat pitkälti omiaan.

Työmäärä ei lisääntynyt mitenkään kauheasti. Iltaisin lasten nukuttaminen on suorastaan ihana velvollisuus. Viemme vuoroiltoina esikoisen ja kuopuksen. Molempien iltarutiinit sujahtavat noin vartissa. Siis ne iltasadut ja -laulut. Tästä nautin ehkä eniten. Esikoinen oli pienenä kamala nukutettava. Olen hänestä tätä nykyä nii-in ylpeä.

Ainoa, mikä hidastaa vähän elämää on kuopuksen kellontahtisuus. Aamulla noustaan ylös kuudelta ja illalla on oltava sängyssä kahdeksalta, muutoin menee elämä ihan sekasin. Päiväunet kestävät puolestatoista tunnista kolmeen tuntiin. Ja ruoka on saatava ajallaan. Kuopus on koko ajan nälkäinen. Mikäli ei saa ruokaa, on kuin riiviö. Mikäli ei pääse ajallaan nukkumaan, on kuin seinästä revitty ja huutaa. Joku täällä sanoi, ettei kelloa tarvitse seurata lasten kanssa. Minä sanoisin, että se on niin lapsesta riippuvaista. Toiset lapset tarvii e-r-i-t-t-ä-i-n säännöllisen rymin, toiset on vähemmän rytmikkäitä. Meillä molemmat on kellotettuja lapsia, kuopus voimakkaammin kuin esikoinen.

Esikoinen auttaa monessa jutussa ja on hyvin omatoiminen. Mun työmäärä ei ole edes tuplaantunut. Lapset 7kk ja 3v7kk.

ja lapsistamme näkee etteivät ole pellossa eläneet. Minusta tuntuu, että olette liian suorituspainotteisia, siksi tuntuu rankalta. Koko ajan teillä soi takaraivossa, mitä pitää tehdä, eikä mitä saa tehdä! Ja ei lapsi tarvitse sitä kaikkea hössäämistä, rakkautta ja aitoa välittämistä se tarvitsee, eikä se välity jos äiti jatkuvasti siivoaa ja tyhjentää jotain tiskaria!

joita tekemään voi palkata siivoojan. Minä panostan siihen, että lapseni pääsevät kunnon kouluun, saavat hyvän kaveripiirin ja oikeanlaisia harrastuksia.

Siihen vain ajauduttiin lasten kanssa. Minä en ole koskaan elänyt kellokaulassa. Yhtäkkiä huomasin meillä lasten olevan nälkäisiä tiettyyn aikaan. Kummankin päikkärit osuvat tiettyyn aikaan. Näin vain kävi. Rytmin meillä sanelee isän herääminen töihin, jolloin myös esikoinen pomppaa pystyyn. Silloin kun nukutaan myöhemmin toistuu rytmi viiveellä.



On ollut myös helpottavaa tuntea oman perheen " rytmi" . Ei tule ylläreinä nälkäraivarit tms. kun pystyy kelloa vilkaisemalla ennakoimaan. Eikä tarvitse arvailla mikä lapsella saattaa olla hätänä, kun tietää hänen tarpeidensa rytmin.

Vierailija:

joita tekemään voi palkata siivoojan. Minä panostan siihen, että lapseni pääsevät kunnon kouluun, saavat hyvän kaveripiirin ja oikeanlaisia harrastuksia.

Miten ois panostaminen välittämiseen? Oletko sellaisesta kuullutkaan?

siis todellakaan ei tarvi koko aikaa olla sen lapsen kanssa. naurettavan näköistä, kun näkee jossain uimahallissa ja puistossa yhden-kahden lapsen äitejä, jotka niin sitä taapero-paaperoa hyssäävät, että ei anna sen kokeilla mitään, esim. kiivetä liukumäkeä ylös, tai itse yrittää uimista, vaan aina äiti pitää kädestä kiinni.

Kyllä monilapsisilla perheillä lapset kasvavat itsenäisimmiksi ja toisia huomioon ottaviksi ihan erilla tavalla.

Eikä mun elämä ole mitään mollottamista, vaan todella nauttimista, ja lasten kanssa käymme kivoissa harrastuksissa, osa itse ja osa vanhempien kanssa.

toisensa poissulkevia? Tai esimerkiksi partio ja välittäminen? Sehän nimenomaan on välittämistä, että vanhempi on vanhempi ja huolehtii kaikesta tuollaisesta niin, että lapsi saa olla lapsi ja onnellinen? Ja näkee aikuisena, että hänestä on nimenomaan välitetty ja hänen hyvinvoinnistaan huolehdittu.

Meilläkin on lapsilla ikäeroa tuo samat 3v 4kk ja kaikki on mennyt käsittämättömän hyvin. Nyt nuo pienokaiset ovat 7- ja 4-vuotiaita, ja esikoinen on jo menossa tokalle luokalle, hui! Leikit sujuvat yhdessä ja erikseen, ja pelaillaan yms. koko perhe yhdessäkin edelleen paljon. Mitään voimakasta mustasukkaisuutta ei ole ollut missään vaiheessa, ehkä ikäero on auttanut (ja se, että lapset on eri sukupuolta, niin he eivät ehkä niin helposti tunne tulevansa verratuksi keskenään?).

Ehkä suurin muutos on ollut huomion jakaminen tasapuolisesti ja konkreettisessa työmäärässä pyykkimäärän tuplaantuminen. Muuten kaksilapsisen perheen arki on yllättänyt ihan alusta asti pelkästään positiivisesti yksilapsiseen arkeen verrattuna :)

Vierailija:

Esikoinen oli 3v4kk, kun kuopus syntyi. Mitään sen kummempia tai isompia mustasukkaisuusdraamoja meillä ei olla koettu. Kuopus nyt jo kaksivuotias. Lapset eivät paljoa keskenään leiki, mutta iltavillin aikaan viihdyttävät kyllä hyvin toisiaan. Esikoinen rakastaa ja hoivaa välissä pienempäänsä, mutta muutoin touhuilevat pitkälti omiaan.

Työmäärä ei lisääntynyt mitenkään kauheasti. Iltaisin lasten nukuttaminen on suorastaan ihana velvollisuus. Viemme vuoroiltoina esikoisen ja kuopuksen. Molempien iltarutiinit sujahtavat noin vartissa. Siis ne iltasadut ja -laulut.

Meidän taapero-paapero on niin pieni, että helposti liukastuu esim. uimahallissa, koska lähtee ilman aikuisenohjausta juoksentelemaan. Mulle ainakin on tärkeetä, ettei meidän kaveri lyö päätänsä kaakelilattiaan. Ja lapseni saa kokeilla ihan mitä haluaa. Niissä, mitkä ovat vaikeita asioita niin äiti auttaa. Ensiksi tehdään yhdessä ja sitten kun osaa, niin tehköön yksin.

pojat 3v. ja 5v. mikäli vaan toinen on kotona, niin helpolla pääsee, kotona on silloin rauhallista. ei tarvitse kahta auttaa samanaikaisesti.

meillä vielä toinen on erityislapsi ja toinen ehtivä ja tekeväinen.

no nyt tiedetään ettei kolmatta tule.

silti naurua talossa enemmän, kun on kaksi lasta.

Mä en ole ainakaan pyykeissä huomannut eroa lasten määrässä. Konehan ne pesee. Kuivumaan ripustaminenkaan ei vie kuin hetken ja muksut auttaa. Kaappeihin viikkaaminenkaan ei vie kuin hetken.

Kun harva oikeasti kokee sitä noin negatiivisesti...



Ja kyllä mua ainakin oli varoiteltu " faktoista" etukäteen: ei saa enää nukkua koskaan, kun esikoinen ei nuku päiväunia ja kuopus valvottaa öisin, pitää varautua hurjaan mustasukkaisuuteen, omaa tai miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa ei ole enää juuri ollenkaan jne. Mutta vielä mitä! Edes nämä tiedot ei ole pitäneet paikkansa, vauva-vaihe etenkin tuntui paljon helpommalta nyt kuin aikanaan pelkän esikoisen kanssa eikä mustasukkaisuutta ole juurikaan näkynyt.



Varmasti kyse on tuuristakin, mutta myös omalla asenteella voi vaikuttaa paljon.

Toinen lapsi syntyi, kun ensimmäinen oli 2v.9kk ikäinen, eikä siinä mitään huomattavaa työmäärän lisääntymistä tullut, ainoastaan univelkaa, kun vauva huusi yöt pari ensimmäistä kuukautta.

Kolmannenkaan syntymä ei ollut sen ihmeellisempää, hän jopa nukkui hyvin ja vanhemmat lapset leikkivät hyvin keskenään (2v.3kk ja 5v.).

Neljäs lapsi sitten aiheutti jo omalla luonteensa mukaisesti hämminkiä siitä asti, kun alkoi liikkua pystyssä 7 kk:n ikäisenä.

Tottakai yhden lapsen kanssa on siinä mielessä helpompaa, että lähdöt sujuvat ripeämmin ja yhden voi ottaa mukaan melkein mihin vaan, mutta monen pienen lapsen kanssa tulee oltua enemmän kotona ja lähiympäristössä.

" viihdyttämässä" vauvaa. Eka vuosi on kohta takana ja aivan ihanaa aikaa. Isompi on kuskannut vaippoja roskiin (ja kestikset pesuun) todella tyytyväisenä isonveljen roolista.



Saattavat toista tuntia leikkiä yhdessä todella tyytyväisinä. Taitaa aika paljon vaikuttaa asiaan lasten ikäero ja luonne.

Vierailija:

mitä te teette niille pyykeille, jos ne on suurin stressi?

Mä en ole ainakaan pyykeissä huomannut eroa lasten määrässä. Konehan ne pesee. Kuivumaan ripustaminenkaan ei vie kuin hetken ja muksut auttaa. Kaappeihin viikkaaminenkaan ei vie kuin hetken.

Pelkästään lakanat ja pyyhkeet tuo oman lisänsä per lapsi, ja siihen lisätän sitten vielä leikki-ikäisen sotkuuntuvat vaatteet koululaisen ja kahden aikuisen vaatteiden lisäksi. Ei se silti muakaan

stressaa

, mutta kun nyt kerran työmäärämuutoksia kysyttiin, niin pyykkimäärän kasvaminen on ehkä näkyvin muutos kotitöissä. Ruoan laittamisessa on samantekevää tekeekö kolmelle vai neljälle ja siivota olisi pitänyt kuitenkin kaikki huoneet - nyt on sentään kaksi pientä apuria ;)

-54

Esikoinen uhmasi, yritti kiusata vauvaa, pissasi muutaman kerran lattialle jne. Tiesin, että jonkinasteista mustasukkaisuutta olisi edessä, olin jopa varautunut pahempaan eli tuo vaihe ei niin kauhean rankalta tuntunut kun sitä osasi odottaa. Kun vauva oli 3kk pahin mustasukkaisuus oli jo takanapäin. Uusi mustasukkaisuuden vaihe tuli, kun vauva lähti kävelemään, mutta se tuli kuitenkin hieman lievempänä.



Mitenkään erityisen rankkaa tämä ei kuitenkaan ole mielestäni ollut. Muuten minulla ei olisikaan neljää lasta.

Vierailija:

toisensa poissulkevia? Tai esimerkiksi partio ja välittäminen? Sehän nimenomaan on välittämistä, että vanhempi on vanhempi ja huolehtii kaikesta tuollaisesta niin, että lapsi saa olla lapsi ja onnellinen? Ja näkee aikuisena, että hänestä on nimenomaan välitetty ja hänen hyvinvoinnistaan huolehdittu.

Ja minusta se näkyy sun vastauskessasi, ensin mieleen tulee juuri nuo sun mainitsemat asiat, ei rakkaus eikä välittäminen!!!! Ja sitten kun sulle siitä huomautetaan, yhtäkkiä, ylläty, yllätys, ne ovatkin tärkeitä. Anteeksi vaan mutta en usko sua!