Pyhimys canceloitu

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut kaikkia viestejä, mutta ilmeisesti tyttö haki isähahmoa, pyhimys vastasi ettei hänestä ole isähahmoksi, eli haki jotain muuta roolia. Minähän se muu rooli voisi olla, jos kirjoittelee noin nuoren kanssa? Hm?

Hän oli 12-vuotiaan sielunkumppani ja salainen ystävä. Ihan perus kolmikymppiselle perheenisälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirja on tehty romaanina, miten siitä voisi joutua korvausvastuuseen? 

Voit joutua korvausvastuuseen ja jopa rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikka teos olisi merkitty kaunokirjallisuudeksi eli romaaniksi.

Suomessa sananvapaus on perustuslain turvaama oikeus, mutta se ei ole ehdoton. Se rajoittuu muiden perusoikeuksien, kuten yksityiselämän suojan ja kunnian kunnioittamisen, osalta. Tässä ovat keskeiset lait ja periaatteet, jotka määrittävät vastuun:

1. Tunnistettavuus on avainasemassa

Vaikka vaihtaisit henkilön nimen ja muuttaisit hiusten väriä, oikeus arvioi, onko henkilö tunnistettavissa tietylle lukijakunnalle.

Jos kirjan henkilön ominaisuudet (ammatti, asuinkunta, perhesuhteet, tietyt elämäntapahtumat) vastaavat niin tarkasti todellista henkilöä, että tämän lähipiiri tai työkaverit tunnistavat hänet, oikeus käsittelee asiaa ikään kuin olisit kirjoittanut hänen oikean nimensä.

Tätä kutsutaan joskus "avainromaaniksi".

2. Rikoslaki: Kunnianloukkaus (RL 24:9)

Jos kirja sisältää henkilöstä valheellista tietoa tai esittää häitä halventavalla tavalla, kyseessä voi olla kunnianloukkaus.

Totuusperusta: Jos kirjoitat jotain, joka voidaan todistaa paikkansapitäväksi, se ei yleensä ole kunnianloukkaus (paitsi jos se on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ilman hyväksyttävää syytä).

Arvostelu: Myös todenperäinen arvostelu voi olla rangaistavaa, jos se on esitetty halventavassa tarkoituksessa ja on "arvostelun kohteen ja olosuhteet huomioon ottaen selvästi ylilyönti".

3. Rikoslaki: Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen (RL 24:8)

Tämä on usein vaarallisempi pykälä kirjailijalle kuin kunnianloukkaus.

Jos kirja paljastaa henkilön yksityiselämästä tietoja (esim. sairaushistoria, seksuaalisuus, taloudelliset asiat, perhesalaisuudet), se voi olla rangaistavaa, vaikka tiedot olisivat totta.

Suoja ulottuu myös sellaisiin tietoihin, jotka on tarkoitettu pidettäväksi yksityisinä. Vaikka kirja olisi "fiktiota", jos se paljastaa tunnistettavan henkilön intiimejä salaisuuksia, suoja astuu voimaan.

4. Vahingonkorvauslaki

Rikosoikeudellisen rangaistuksen (sakot) lisäksi henkilö voi vaatia sinulta vahingonkorvausta.

Kärsimyskorvaus: Henkilö voi vaatia korvausta henkisestä kärsimyksestä, jota kirjan julkaiseminen on aiheuttanut.

Taloudellinen vahinko: Jos kirjan vuoksi henkilö esimerkiksi menettää työpaikkansa tai hänen maineensa kärsii niin, että hän menettää tuloja, voit joutua korvaamaan nämäkin.

5. Julkisuuden henkilö vs. Yksityinen henkilö

Oikeuskäytäntö tekee eron sen välillä, kenen elämästä kirjoitetaan.

Julkisuuden henkilöt (poliitikot, julkkiset): Heidän sietokynsänsä on korkeampi. Heille saa osoittaa kovempaakin arvostelua, ja heidän yksityiselämäänsä voidaan käsitellä laajemmin, jos sillä on yleistä mielenkiintoa.

Yksityiset henkilöt: Yksityiselämän suoja on erittäin vahva. Jos kirja kohdistuu "tavalliseen" ihmiseen, joka ei ole hakeutunut julkisuuteen, kynnys loukkaukselle on paljon matalampi.

6. "Vapaamuotoisuus"-lauseke (Disclaimer)

Monet kirjat alkavat lauseella: "Tämä on fiktiota. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ovat sattumaa."

Oikeudellinen painoarvo: Tällainen lauseke ei suojaa automaattisesti vastuulta. Jos tuomioistuin katsoo, että tarkoitus on nimenomaan ollut maalata tunnistettava kuvaus todellisesta henkilöstä ja aiheuttaa hänelle haittaa, lauseke ei pelasta. Se on lähinnä yritys rajata tekijänoikeudellisia kysymyksiä tai varautua vahinkoihin, mutta se ei kumoa rikoslakia.

Miehet, jotka toimivat rikollisesti tai moraalisesti tuomittavasti, ovat yleensä parhaiten perillä lakipykälistä ja siitä missä menee se raja, jota ei saa ylittää.  Tai miten voi luovia itsensä pinteestä, jos sen rajan ylittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko nämä takapuolikeskustelut olla jossain muussa keskustelussa, kun eivät liity tähän asiaan millään tavalla?

Liittyyhän. Aikuinen ukkomies on himoinnut esiteiniä. Suomessa suojaikäraja taitaa olla 16 vuotta. 12-vuotiaan kanssa häslääminen on lailla kiellettyä. Muiden maiden suojarajat ovat varmaankin ihan muuta, mutta Suomessa asiat ovat näin.

Eikä kukaan ole häslännyt alle rajan. Himoa sen sijaan ei ole vielä osattu kriminalisoida 

Groomaus on kiellettyä. Ja vain psykopaatti kokee asiat niin, että laki määrittää, mitä saa tehdä ja mitä ei. Muilla on etiikka ja moraali. 

Vastasin kyseiseen viestiin. En tiedä mistä sinä puhut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut kaikkia viestejä, mutta ilmeisesti tyttö haki isähahmoa, pyhimys vastasi ettei hänestä ole isähahmoksi, eli haki jotain muuta roolia. Minähän se muu rooli voisi olla, jos kirjoittelee noin nuoren kanssa? Hm?

Hän oli 12-vuotiaan sielunkumppani ja salainen ystävä. Ihan perus kolmikymppiselle perheenisälle.

ja mm. Michael Jacksonille. Yhdistävä tekijä on musiikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirja on tehty romaanina, miten siitä voisi joutua korvausvastuuseen? 

Voit joutua korvausvastuuseen ja jopa rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikka teos olisi merkitty kaunokirjallisuudeksi eli romaaniksi.

Suomessa sananvapaus on perustuslain turvaama oikeus, mutta se ei ole ehdoton. Se rajoittuu muiden perusoikeuksien, kuten yksityiselämän suojan ja kunnian kunnioittamisen, osalta. Tässä ovat keskeiset lait ja periaatteet, jotka määrittävät vastuun:

1. Tunnistettavuus on avainasemassa

Vaikka vaihtaisit henkilön nimen ja muuttaisit hiusten väriä, oikeus arvioi, onko henkilö tunnistettavissa tietylle lukijakunnalle.

Jos kirjan henkilön ominaisuudet (ammatti, asuinkunta, perhesuhteet, tietyt elämäntapahtumat) vastaavat niin tarkasti todellista henkilöä, että tämän lähipiiri tai työkaverit tunnistavat hänet, oikeus käsittelee asiaa ikään kuin olisit kirjoittanut hänen oikean nimensä.

Tätä kutsutaan joskus "avainromaaniksi".

2. Rikoslaki: Kunnianloukkaus (RL 24:9)

Jos kirja sisältää henkilöstä valheellista tietoa tai esittää häitä halventavalla tavalla, kyseessä voi olla kunnianloukkaus.

Totuusperusta: Jos kirjoitat jotain, joka voidaan todistaa paikkansapitäväksi, se ei yleensä ole kunnianloukkaus (paitsi jos se on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ilman hyväksyttävää syytä).

Arvostelu: Myös todenperäinen arvostelu voi olla rangaistavaa, jos se on esitetty halventavassa tarkoituksessa ja on "arvostelun kohteen ja olosuhteet huomioon ottaen selvästi ylilyönti".

3. Rikoslaki: Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen (RL 24:8)

Tämä on usein vaarallisempi pykälä kirjailijalle kuin kunnianloukkaus.

Jos kirja paljastaa henkilön yksityiselämästä tietoja (esim. sairaushistoria, seksuaalisuus, taloudelliset asiat, perhesalaisuudet), se voi olla rangaistavaa, vaikka tiedot olisivat totta.

Suoja ulottuu myös sellaisiin tietoihin, jotka on tarkoitettu pidettäväksi yksityisinä. Vaikka kirja olisi "fiktiota", jos se paljastaa tunnistettavan henkilön intiimejä salaisuuksia, suoja astuu voimaan.

4. Vahingonkorvauslaki

Rikosoikeudellisen rangaistuksen (sakot) lisäksi henkilö voi vaatia sinulta vahingonkorvausta.

Kärsimyskorvaus: Henkilö voi vaatia korvausta henkisestä kärsimyksestä, jota kirjan julkaiseminen on aiheuttanut.

Taloudellinen vahinko: Jos kirjan vuoksi henkilö esimerkiksi menettää työpaikkansa tai hänen maineensa kärsii niin, että hän menettää tuloja, voit joutua korvaamaan nämäkin.

5. Julkisuuden henkilö vs. Yksityinen henkilö

Oikeuskäytäntö tekee eron sen välillä, kenen elämästä kirjoitetaan.

Julkisuuden henkilöt (poliitikot, julkkiset): Heidän sietokynsänsä on korkeampi. Heille saa osoittaa kovempaakin arvostelua, ja heidän yksityiselämäänsä voidaan käsitellä laajemmin, jos sillä on yleistä mielenkiintoa.

Yksityiset henkilöt: Yksityiselämän suoja on erittäin vahva. Jos kirja kohdistuu "tavalliseen" ihmiseen, joka ei ole hakeutunut julkisuuteen, kynnys loukkaukselle on paljon matalampi.

6. "Vapaamuotoisuus"-lauseke (Disclaimer)

Monet kirjat alkavat lauseella: "Tämä on fiktiota. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ovat sattumaa."

Oikeudellinen painoarvo: Tällainen lauseke ei suojaa automaattisesti vastuulta. Jos tuomioistuin katsoo, että tarkoitus on nimenomaan ollut maalata tunnistettava kuvaus todellisesta henkilöstä ja aiheuttaa hänelle haittaa, lauseke ei pelasta. Se on lähinnä yritys rajata tekijänoikeudellisia kysymyksiä tai varautua vahinkoihin, mutta se ei kumoa rikoslakia.

Miehet, jotka toimivat rikollisesti tai moraalisesti tuomittavasti, ovat yleensä parhaiten perillä lakipykälistä ja siitä missä menee se raja, jota ei saa ylittää.  Tai miten voi luovia itsensä pinteestä, jos sen rajan ylittää.

Tuskin se sukupuolta katsoo? Suurempi tekijä on se, että miehet eivät valita, naiset valittaa ja tekee ilmoituksia. Tästä on olemassa vahva tieteellinen näyttö-

Vierailija kirjoitti:

Tästä yritin tehdä aloituksen, mutta se on poistettu. En kyllä ymmärrä, miksi. Asia kiinnostaa ihan yleisesti, ei vain tämän HS:n jutun kannalta. 

Olen miettinyt, mikä voisi olla kulttuurisesti hyväksytty tapa ns. palata, jos julkisuuden henkilöllä on on taustalla jotakin huonoa, minkä suuri yleisö tuomitsee, joskus rikostuomiokin. 

Tarkennan, että minusta on hyvä, että erilaisista haitallisista ilmiöistä puhutaan, myös sellaisista, joiden katsotaan usein kuuluvan "yksityiselämän" piiriin (tai ainakin haitallisesti toimineet katsovat ja monesti lainvalvojat lähtevät tähän mukaan). Jako yksityiseen ja julkiseen on monesti naisille ja lapsille / uhreille haitallinen, koska haitallinen toiminta on usein seksuaalista ja/tai tapahtuu lähisuhteissa, ja jos se mielletään tekijän yksityisasiaksi, tämä estää haitallisia asioita kokeneista puhumasta kokemastaan ja myös yhdistymästä muuttavaksi voimaksi henkilökohtainen on poliittista -tyyliin.

Mutta millaiset olisivat ne askeleet, joilla pahoin toiminut voisi ns. palata ihmisten kirjoihin, sitä joskus mietin. Monestihan nämä lähtevät raivoisaan puolustautumiseen ja vähättelyyn ja hyökkäykseenkin, mikä tuskin pitemmällä aikavälillä auttaa ketään. Mitä tapahtuisi, jos joku myöntäisi, että olen toiminut haitallisesti ja haluan pyytää anteeksi ja korjata tapani. Onko olemassa mitään tietä takaisin ja jonkinlaiseen sovintoon vai onko vain kohdattava seuraukset, ts. esimerkiksi se, että töitä ei enää tule ja iso osa kansasta vihaa?

Lisään vielä, että olen koko sydämestäni esim. #metoon puolella, mutta ihan kaikki toiminta, jota on kritisoitu ja vaadittu tilille, ei ole ollut esimerkiksi rikollista vaan muuten kärsimystä aiheuttavaa.

Miksi näille pitäisi järjestää joku tie takaisin? Ei ole lähtökohtaisesti olemassa mitään turvaa kenelläkään muullakaan. Voit olla töissä firmassa kymmeniä vuosia ja antaa kaikkesi ja silti saada potkut ja elää työttömänä siitä eteenpäin. Ei artistilla ole mitään erityisoikeuksia jatkaa suosittuna artistina elämänsä loppuun. Yleisö voi kyllästyä, levy-yhtiö voi tiputtaa listoiltaan. Yleisö voi myös todeta eettisistä syistä, että ei kiitos. Tällöin artisti voi elää säästöillään ja/tai ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, kenties aloittaa alusta uudella alalla aivan kuten kaikki muutkin ihmiset. Maailma ei ole näille julkimoille mitään velkaa.

Hyvä, että näitä tulee esiin ja keikat peruuntuu jne. niin se ehkä toimii pelotteena muillekin, että miten kohdella nuoria fanejaan ja naisia yleensäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Tästä yritin tehdä aloituksen, mutta se on poistettu. En kyllä ymmärrä, miksi. Asia kiinnostaa ihan yleisesti, ei vain tämän HS:n jutun kannalta. 

Olen miettinyt, mikä voisi olla kulttuurisesti hyväksytty tapa ns. palata, jos julkisuuden henkilöllä on on taustalla jotakin huonoa, minkä suuri yleisö tuomitsee, joskus rikostuomiokin. 

Tarkennan, että minusta on hyvä, että erilaisista haitallisista ilmiöistä puhutaan, myös sellaisista, joiden katsotaan usein kuuluvan "yksityiselämän" piiriin (tai ainakin haitallisesti toimineet katsovat ja monesti lainvalvojat lähtevät tähän mukaan). Jako yksityiseen ja julkiseen on monesti naisille ja lapsille / uhreille haitallinen, koska haitallinen toiminta on usein seksuaalista ja/tai tapahtuu lähisuhteissa, ja jos se mielletään tekijän yksityisasiaksi, tämä estää haitallisia asioita kokeneista puhumasta kokemastaan ja myös yhdistymästä muuttavaksi voimaksi henkilökohtainen on poliittista -tyyliin.

Mutta millaiset olisivat ne askeleet, joilla pahoin toiminut voisi ns. palata ihmisten kirjoihin, sitä joskus mietin. Monestihan nämä lähtevät raivoisaan puolustautumiseen ja vähättelyyn ja hyökkäykseenkin, mikä tuskin pitemmällä aikavälillä auttaa ketään. Mitä tapahtuisi, jos joku myöntäisi, että olen toiminut haitallisesti ja haluan pyytää anteeksi ja korjata tapani. Onko olemassa mitään tietä takaisin ja jonkinlaiseen sovintoon vai onko vain kohdattava seuraukset, ts. esimerkiksi se, että töitä ei enää tule ja iso osa kansasta vihaa?

Lisään vielä, että olen koko sydämestäni esim. #metoon puolella, mutta ihan kaikki toiminta, jota on kritisoitu ja vaadittu tilille, ei ole ollut esimerkiksi rikollista vaan muuten kärsimystä aiheuttavaa.

Suomessa ei käytännössä mitenkään. Suomi on todella pieni maa. Ymmärrän mitä ajat takaa, ja olen pohtinut samaa itsekin, koska tällaiset keissit tuhoavat sen tekijän uran täysin. Vaikka minäkin olen #metoon puolella ja uhri myös miesten naisiin kohdistamiin rikoksiin, olen usein miettinyt millainen seuraus ja rangaistus on tekijälle kohtuullinen. Usa:ssa voit vaihtaa nimeä, osavaltiota ja jos ei seksuaalirikostuomiota, aloittaa alusta. Suomen kokoisessa maassa ei voi. Käytännössä ainoa vaihtoehto on muuttaa pois, toiseen maahan, tai kestää loppuelämän häpeä ja työttömyys.

Uskoon tulo ja kirkon piiriin hakeutuminen on käytännössä ainoa keino osoittaa muuttuneensa. Siellä ihminen hyväksytään synteineen. Mutta mitään anteeksianto -mekanismia ei muilla mielestäni ole, vaikka seuraamukset voivat joissakin tapauksissa olla kohtuuttomat. Viisas ja älykäs miettii nämä etukäteen. Koska loppupeleissä on omasta kyvystä ajatella hyvin ja järkevästi itsensä kannalta, jos ei myötätunto ulotu muihin ja uhreihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirja on tehty romaanina, miten siitä voisi joutua korvausvastuuseen? 

Ei mitenkään. Nämä asiat käydään läpi kustantamossa ja tarvittaessa konsultoidaan lakimiestä.

Eiköhän kirjan kanssa ole kaikki aivan fine. Muusikkohan yritti puuttua sen julkaisuun, mutta kustannusyhtiö seisoi kirjailijansa rinnalla ja julkaisi kirjan. 

Siinä kohtaa AIVAN VARMASTI kustannusyhtiön toimesta tarkistettiin, ettei kirja sisällä mitään, mistä voisi esimerkiksi seurata oikeusjuttu, vaikka muusikko miten haluaisi ryhtyä hankalaksi.

Korjataan sen verran että siinä on laskettu että kirjan myyntituotot ylittää mahdolliset vahingonkorvaukset. Se kun ei Suomen laki salli kunnianloukkausta vaikka loukattu olisikin jonkun mielestä väärin toiminut. Pidän käräjöintiä ihan todennäköisenä

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että näitä tulee esiin ja keikat peruuntuu jne. niin se ehkä toimii pelotteena muillekin, että miten kohdella nuoria fanejaan ja naisia yleensäkin. 

Kunhan vain perustuu totuuteen. Muuten käy niin, että tähän maahan ei tule yksikään artisti esiintymään. Ei tarvita halleja, se lienee hyvä puoli siinä tapauksessa.

Korvausvelvollisuus koskee vain vahinkoa eli jos alun perin ei ole vahinkoa ja sitten alkaa aiheuttaa sitä tahallaan saadakseen vahingonkorvaukset, se korvaa ne vahingot - jos voittaa oikeudessa. Eli itse tehdyn vahingon kasvattamisen ainoa motiivi olisi rankaista toista, ei hyötyä itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirja on tehty romaanina, miten siitä voisi joutua korvausvastuuseen? 

Voit joutua korvausvastuuseen ja jopa rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikka teos olisi merkitty kaunokirjallisuudeksi eli romaaniksi.

Suomessa sananvapaus on perustuslain turvaama oikeus, mutta se ei ole ehdoton. Se rajoittuu muiden perusoikeuksien, kuten yksityiselämän suojan ja kunnian kunnioittamisen, osalta. Tässä ovat keskeiset lait ja periaatteet, jotka määrittävät vastuun:

1. Tunnistettavuus on avainasemassa

Vaikka vaihtaisit henkilön nimen ja muuttaisit hiusten väriä, oikeus arvioi, onko henkilö tunnistettavissa tietylle lukijakunnalle.

Jos kirjan henkilön ominaisuudet (ammatti, asuinkunta, perhesuhteet, tietyt elämäntapahtumat) vastaavat niin tarkasti todellista henkilöä, että tämän lähipiiri tai työkaverit tunnistavat hänet, oikeus käsittelee asiaa ikään kuin olisit kirjoittanut hänen oikean nimensä.

Tätä kutsutaan joskus "avainromaaniksi".

2. Rikoslaki: Kunnianloukkaus (RL 24:9)

Jos kirja sisältää henkilöstä valheellista tietoa tai esittää häitä halventavalla tavalla, kyseessä voi olla kunnianloukkaus.

Totuusperusta: Jos kirjoitat jotain, joka voidaan todistaa paikkansapitäväksi, se ei yleensä ole kunnianloukkaus (paitsi jos se on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ilman hyväksyttävää syytä).

Arvostelu: Myös todenperäinen arvostelu voi olla rangaistavaa, jos se on esitetty halventavassa tarkoituksessa ja on "arvostelun kohteen ja olosuhteet huomioon ottaen selvästi ylilyönti".

3. Rikoslaki: Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen (RL 24:8)

Tämä on usein vaarallisempi pykälä kirjailijalle kuin kunnianloukkaus.

Jos kirja paljastaa henkilön yksityiselämästä tietoja (esim. sairaushistoria, seksuaalisuus, taloudelliset asiat, perhesalaisuudet), se voi olla rangaistavaa, vaikka tiedot olisivat totta.

Suoja ulottuu myös sellaisiin tietoihin, jotka on tarkoitettu pidettäväksi yksityisinä. Vaikka kirja olisi "fiktiota", jos se paljastaa tunnistettavan henkilön intiimejä salaisuuksia, suoja astuu voimaan.

4. Vahingonkorvauslaki

Rikosoikeudellisen rangaistuksen (sakot) lisäksi henkilö voi vaatia sinulta vahingonkorvausta.

Kärsimyskorvaus: Henkilö voi vaatia korvausta henkisestä kärsimyksestä, jota kirjan julkaiseminen on aiheuttanut.

Taloudellinen vahinko: Jos kirjan vuoksi henkilö esimerkiksi menettää työpaikkansa tai hänen maineensa kärsii niin, että hän menettää tuloja, voit joutua korvaamaan nämäkin.

5. Julkisuuden henkilö vs. Yksityinen henkilö

Oikeuskäytäntö tekee eron sen välillä, kenen elämästä kirjoitetaan.

Julkisuuden henkilöt (poliitikot, julkkiset): Heidän sietokynsänsä on korkeampi. Heille saa osoittaa kovempaakin arvostelua, ja heidän yksityiselämäänsä voidaan käsitellä laajemmin, jos sillä on yleistä mielenkiintoa.

Yksityiset henkilöt: Yksityiselämän suoja on erittäin vahva. Jos kirja kohdistuu "tavalliseen" ihmiseen, joka ei ole hakeutunut julkisuuteen, kynnys loukkaukselle on paljon matalampi.

6. "Vapaamuotoisuus"-lauseke (Disclaimer)

Monet kirjat alkavat lauseella: "Tämä on fiktiota. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ovat sattumaa."

Oikeudellinen painoarvo: Tällainen lauseke ei suojaa automaattisesti vastuulta. Jos tuomioistuin katsoo, että tarkoitus on nimenomaan ollut maalata tunnistettava kuvaus todellisesta henkilöstä ja aiheuttaa hänelle haittaa, lauseke ei pelasta. Se on lähinnä yritys rajata tekijänoikeudellisia kysymyksiä tai varautua vahinkoihin, mutta se ei kumoa rikoslakia.

Miehet, jotka toimivat rikollisesti tai moraalisesti tuomittavasti, ovat yleensä parhaiten perillä lakipykälistä ja siitä missä menee se raja, jota ei saa ylittää.  Tai miten voi luovia itsensä pinteestä, jos sen rajan ylittää.

Tuskin se sukupuolta katsoo? Suurempi tekijä on se, että miehet eivät valita, naiset valittaa ja tekee ilmoituksia. Tästä on olemassa vahva tieteellinen näyttö-

Suurin osa naisista, jotka ovat joutuneet joko fyysisen tai seksuaalisen väkivallan uhriksi, ei tee koskaan rikosilmoitusta tekijästä. Joten ihan kukkua kirjoittelet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12 vuotias on ihan lapsi

Juu, ja vastuu on tietty aikuisella. Mutta tuosta tarinasta näkee, ettei tuollaiset fanit ole terveitä päästään. Ei kannattaisi lähteä keskustelemaan. Eikä etenkään tekemään mitään enempää.

Se että 12-22-vuotiasta leimataan täällä mt-ongelmien takia sekopääksi on aika väärin myös. Aivot kehittyy vielä. 

Persoonallisuushäiriötä ei voi diagnosoida pysyväksi ennen kuin on 30-vuotias koska varsinkin epävakaa persoonallisuus on helppo sekoittaa nuoruuden kypsymättömyyteen. Diagnooseja myös puretaan. 

Täällä puhutaan niin kuin hän olisi aivan seinähullu. 

Hän on käynyt kuitenkin terapiassa ja kouluttautunut. Mitään parantumatonta hänellä tuskin on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirja on tehty romaanina, miten siitä voisi joutua korvausvastuuseen? 

Voit joutua korvausvastuuseen ja jopa rikosoikeudelliseen vastuuseen, vaikka teos olisi merkitty kaunokirjallisuudeksi eli romaaniksi.

Suomessa sananvapaus on perustuslain turvaama oikeus, mutta se ei ole ehdoton. Se rajoittuu muiden perusoikeuksien, kuten yksityiselämän suojan ja kunnian kunnioittamisen, osalta. Tässä ovat keskeiset lait ja periaatteet, jotka määrittävät vastuun:

1. Tunnistettavuus on avainasemassa

Vaikka vaihtaisit henkilön nimen ja muuttaisit hiusten väriä, oikeus arvioi, onko henkilö tunnistettavissa tietylle lukijakunnalle.

Jos kirjan henkilön ominaisuudet (ammatti, asuinkunta, perhesuhteet, tietyt elämäntapahtumat) vastaavat niin tarkasti todellista henkilöä, että tämän lähipiiri tai työkaverit tunnistavat hänet, oikeus käsittelee asiaa ikään kuin olisit kirjoittanut hänen oikean nimensä.

Tätä kutsutaan joskus "avainromaaniksi".

2. Rikoslaki: Kunnianloukkaus (RL 24:9)

Jos kirja sisältää henkilöstä valheellista tietoa tai esittää häitä halventavalla tavalla, kyseessä voi olla kunnianloukkaus.

Totuusperusta: Jos kirjoitat jotain, joka voidaan todistaa paikkansapitäväksi, se ei yleensä ole kunnianloukkaus (paitsi jos se on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ilman hyväksyttävää syytä).

Arvostelu: Myös todenperäinen arvostelu voi olla rangaistavaa, jos se on esitetty halventavassa tarkoituksessa ja on "arvostelun kohteen ja olosuhteet huomioon ottaen selvästi ylilyönti".

3. Rikoslaki: Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen (RL 24:8)

Tämä on usein vaarallisempi pykälä kirjailijalle kuin kunnianloukkaus.

Jos kirja paljastaa henkilön yksityiselämästä tietoja (esim. sairaushistoria, seksuaalisuus, taloudelliset asiat, perhesalaisuudet), se voi olla rangaistavaa, vaikka tiedot olisivat totta.

Suoja ulottuu myös sellaisiin tietoihin, jotka on tarkoitettu pidettäväksi yksityisinä. Vaikka kirja olisi "fiktiota", jos se paljastaa tunnistettavan henkilön intiimejä salaisuuksia, suoja astuu voimaan.

4. Vahingonkorvauslaki

Rikosoikeudellisen rangaistuksen (sakot) lisäksi henkilö voi vaatia sinulta vahingonkorvausta.

Kärsimyskorvaus: Henkilö voi vaatia korvausta henkisestä kärsimyksestä, jota kirjan julkaiseminen on aiheuttanut.

Taloudellinen vahinko: Jos kirjan vuoksi henkilö esimerkiksi menettää työpaikkansa tai hänen maineensa kärsii niin, että hän menettää tuloja, voit joutua korvaamaan nämäkin.

5. Julkisuuden henkilö vs. Yksityinen henkilö

Oikeuskäytäntö tekee eron sen välillä, kenen elämästä kirjoitetaan.

Julkisuuden henkilöt (poliitikot, julkkiset): Heidän sietokynsänsä on korkeampi. Heille saa osoittaa kovempaakin arvostelua, ja heidän yksityiselämäänsä voidaan käsitellä laajemmin, jos sillä on yleistä mielenkiintoa.

Yksityiset henkilöt: Yksityiselämän suoja on erittäin vahva. Jos kirja kohdistuu "tavalliseen" ihmiseen, joka ei ole hakeutunut julkisuuteen, kynnys loukkaukselle on paljon matalampi.

6. "Vapaamuotoisuus"-lauseke (Disclaimer)

Monet kirjat alkavat lauseella: "Tämä on fiktiota. Kaikki yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ovat sattumaa."

Oikeudellinen painoarvo: Tällainen lauseke ei suojaa automaattisesti vastuulta. Jos tuomioistuin katsoo, että tarkoitus on nimenomaan ollut maalata tunnistettava kuvaus todellisesta henkilöstä ja aiheuttaa hänelle haittaa, lauseke ei pelasta. Se on lähinnä yritys rajata tekijänoikeudellisia kysymyksiä tai varautua vahinkoihin, mutta se ei kumoa rikoslakia.

Pointtina on tosiaan se, onko tunnistettavissa siitä kirjasta.

Näinhän ei tässä nimenomaisessa tapauksessa ole tapahtunut.

Teon vakavuudesta ja laajuudestahan tuo palaamisen mahdollisuus riippuu. Esim. Axl Smith ei varmaan palaa Suomeen koskaan eikä voi saada minkäänlaista uraa täällä enää, mutta Roope Salminen on otettu pikkuhiljaa takaisin ja Hirviniemeäkin ollaan ehkä vähitellen ottamassa.

Onhan heidän teoissaan aste-eroja. Tämän tähtiartistin teossa on ainakin ne raskauttavat asianhaarat, että kohdistui lapseen eikä hän tunnu jälkikäteenkään hahmottavan, mikä kaikki siinä oli väärin eikä olevan varsinaisesti pahoillaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tästä yritin tehdä aloituksen, mutta se on poistettu. En kyllä ymmärrä, miksi. Asia kiinnostaa ihan yleisesti, ei vain tämän HS:n jutun kannalta. 

Olen miettinyt, mikä voisi olla kulttuurisesti hyväksytty tapa ns. palata, jos julkisuuden henkilöllä on on taustalla jotakin huonoa, minkä suuri yleisö tuomitsee, joskus rikostuomiokin. 

Tarkennan, että minusta on hyvä, että erilaisista haitallisista ilmiöistä puhutaan, myös sellaisista, joiden katsotaan usein kuuluvan "yksityiselämän" piiriin (tai ainakin haitallisesti toimineet katsovat ja monesti lainvalvojat lähtevät tähän mukaan). Jako yksityiseen ja julkiseen on monesti naisille ja lapsille / uhreille haitallinen, koska haitallinen toiminta on usein seksuaalista ja/tai tapahtuu lähisuhteissa, ja jos se mielletään tekijän yksityisasiaksi, tämä estää haitallisia asioita kokeneista puhumasta kokemastaan ja myös yhdistymästä muuttavaksi voimaksi henkilökohtainen on poliittista -tyyliin.

Mutta millaiset olisivat ne askeleet, joilla pahoin toiminut voisi ns. palata ihmisten kirjoihin, sitä joskus mietin. Monestihan nämä lähtevät raivoisaan puolustautumiseen ja vähättelyyn ja hyökkäykseenkin, mikä tuskin pitemmällä aikavälillä auttaa ketään. Mitä tapahtuisi, jos joku myöntäisi, että olen toiminut haitallisesti ja haluan pyytää anteeksi ja korjata tapani. Onko olemassa mitään tietä takaisin ja jonkinlaiseen sovintoon vai onko vain kohdattava seuraukset, ts. esimerkiksi se, että töitä ei enää tule ja iso osa kansasta vihaa?

Lisään vielä, että olen koko sydämestäni esim. #metoon puolella, mutta ihan kaikki toiminta, jota on kritisoitu ja vaadittu tilille, ei ole ollut esimerkiksi rikollista vaan muuten kärsimystä aiheuttavaa.

Tämä on hyvä kysymys ja miellyttävää kattavaa pohdiskelua sinulta.

Yksi keissi Amerikassa oli tämä koomikko Louis CK. Häntä syytettiin seksuaalisesta ahdistelusta. Sitten hän palasi töihinsä. Tämä herätti silloin raivoa, että miksi hän saa palata ja jatkaa. En tiedä mitä nämä kritikoijat olisivat tässä tilanteessa halunneet? Ikuisen työkiellon? 

Se muiden paheksunta ja raivo ei ole helposti mitenkään kontrolloitavissa oleva asia. Se ei ole samalla tavalla on ja off kuin vaikkapa vankilatuomio. Joka sekin voi tosin viedä maineen pysyvästi, mutta siinä on selkeämmin sellainen aspekti, että tuomio on istuttu ja on virallisesti (ainakin teoriassa) hyvitetty kaikki tehty. 

Eli vastauksena kysymykseesi, kyllä se on aika paljon tuuristakin kiinni varmaan, miten somessa ja/tai tuomioistuimessa tuomittu voi koskaan palata takaisin töihinsä. Esimerkiksi en usko Jari Sillanpään palaavan koskaan. Sitten taas Aku Hirviniemi on onnistunut palaamaan. Tosin heidän keissinsä erilaisia. 

Se on vaan niin, että kun tämä some-kansan raivo tulee ulos pullosta, ei tiedä mihin se johtaa. Se on kaoottinen luonnonvoima. Se on osittain positiivinen asia, koska se on luonut pelkoa kiinnijäämisestä ja tuhosta, ja siksi osa teoista jää tekemättä. Mutta siinä on elementteinä myös aina tällaista halua moralisoida ja tuhota itseä korkeammalla olevia ihmisiä ja saada siitä vahingoniloa. 

Yksi oivaltava havainto tästä kaikesta on ollut se, että joidenkin mukaan olemme länsimaissa näiden sometuomioistuinten myötä siirtyneet aiemmin länsimaille vieraaseen häpeäkulttuuriin (kuten Aasian maissa), vaikka alkuperäinen länsimainen malli on ollut kristillisperäinen syyllisyys/synti -kulttuuri eli sisäistetty syntisyys. Nyt kun on maallistuttu, on tämän perisynnin korvannut sitten somella tuotettu häpeä. 

Ehdottomasti #metoo kannatettava asia. Se on sitten tuottanut myös näitä virheellisiäkin tuomioita somessa ja tämä on toki traagista, koska helposti ei maine puhdistu koskaan. Mitä tähän voi sanoa. Maailma ei ole täydellinen. En todellakaan tarkoita, että aina roiskuu kun rapataan ja tarkoitus pyhittää keinot. Mutta sanon vaan, että tämä on se maailma jossa eletään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä yritin tehdä aloituksen, mutta se on poistettu. En kyllä ymmärrä, miksi. Asia kiinnostaa ihan yleisesti, ei vain tämän HS:n jutun kannalta. 

Olen miettinyt, mikä voisi olla kulttuurisesti hyväksytty tapa ns. palata, jos julkisuuden henkilöllä on on taustalla jotakin huonoa, minkä suuri yleisö tuomitsee, joskus rikostuomiokin. 

Tarkennan, että minusta on hyvä, että erilaisista haitallisista ilmiöistä puhutaan, myös sellaisista, joiden katsotaan usein kuuluvan "yksityiselämän" piiriin (tai ainakin haitallisesti toimineet katsovat ja monesti lainvalvojat lähtevät tähän mukaan). Jako yksityiseen ja julkiseen on monesti naisille ja lapsille / uhreille haitallinen, koska haitallinen toiminta on usein seksuaalista ja/tai tapahtuu lähisuhteissa, ja jos se mielletään tekijän yksityisasiaksi, tämä estää haitallisia asioita kokeneista puhumasta kokemastaan ja myös yhdistymästä muuttavaksi voimaksi henkilökohtainen on poliittista -tyyliin.

Mutta millaiset olisivat ne askeleet, joilla pahoin toiminut voisi ns. palata ihmisten kirjoihin, sitä joskus mietin. Monestihan nämä lähtevät raivoisaan puolustautumiseen ja vähättelyyn ja hyökkäykseenkin, mikä tuskin pitemmällä aikavälillä auttaa ketään. Mitä tapahtuisi, jos joku myöntäisi, että olen toiminut haitallisesti ja haluan pyytää anteeksi ja korjata tapani. Onko olemassa mitään tietä takaisin ja jonkinlaiseen sovintoon vai onko vain kohdattava seuraukset, ts. esimerkiksi se, että töitä ei enää tule ja iso osa kansasta vihaa?

Lisään vielä, että olen koko sydämestäni esim. #metoon puolella, mutta ihan kaikki toiminta, jota on kritisoitu ja vaadittu tilille, ei ole ollut esimerkiksi rikollista vaan muuten kärsimystä aiheuttavaa.

Miksi näille pitäisi järjestää joku tie takaisin? Ei ole lähtökohtaisesti olemassa mitään turvaa kenelläkään muullakaan. Voit olla töissä firmassa kymmeniä vuosia ja antaa kaikkesi ja silti saada potkut ja elää työttömänä siitä eteenpäin. Ei artistilla ole mitään erityisoikeuksia jatkaa suosittuna artistina elämänsä loppuun. Yleisö voi kyllästyä, levy-yhtiö voi tiputtaa listoiltaan. Yleisö voi myös todeta eettisistä syistä, että ei kiitos. Tällöin artisti voi elää säästöillään ja/tai ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, kenties aloittaa alusta uudella alalla aivan kuten kaikki muutkin ihmiset. Maailma ei ole näille julkimoille mitään velkaa.

Media on kohdellut esimerkiksi Dannyä nuorine, vaikka juuri ja juuri täysi-ikäisine naisineen kautta vuosikymmenet hellästi. Mistä se kertoneekaan tässä yhteiskunnassa. Näin sitä naiset kohoavat levyttämään: "Katri Helenan ja Dannyn ... suhde oli 1960-luvulla ... joka kesti noin puolesta vuodesta vuoteen. Suhde alkoi Katri Helenan ollessa tekemässä eroa ensimmäisestä avioliitostaan". Ei ole ansioksi kummallekaan.

Nämä miehet, jotka tekevät rikosilmoituksen kunnianloukkaksesta, toimittuaan itse ensi väärin tai rikollisesti, usein pitkäaikaisesti ja pysyvää haittaa uhrille tuottaen, ovat ihan oma lukunsa. Narsisti-sosiopaatteja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä yritin tehdä aloituksen, mutta se on poistettu. En kyllä ymmärrä, miksi. Asia kiinnostaa ihan yleisesti, ei vain tämän HS:n jutun kannalta. 

Olen miettinyt, mikä voisi olla kulttuurisesti hyväksytty tapa ns. palata, jos julkisuuden henkilöllä on on taustalla jotakin huonoa, minkä suuri yleisö tuomitsee, joskus rikostuomiokin. 

Tarkennan, että minusta on hyvä, että erilaisista haitallisista ilmiöistä puhutaan, myös sellaisista, joiden katsotaan usein kuuluvan "yksityiselämän" piiriin (tai ainakin haitallisesti toimineet katsovat ja monesti lainvalvojat lähtevät tähän mukaan). Jako yksityiseen ja julkiseen on monesti naisille ja lapsille / uhreille haitallinen, koska haitallinen toiminta on usein seksuaalista ja/tai tapahtuu lähisuhteissa, ja jos se mielletään tekijän yksityisasiaksi, tämä estää haitallisia asioita kokeneista puhumasta kokemastaan ja myös yhdistymästä muuttavaksi voimaksi henkilökohtainen on poliittista -tyyliin.

Mutta millaiset olisivat ne askeleet, joilla pahoin toiminut voisi ns. palata ihmisten kirjoihin, sitä joskus mietin. Monestihan nämä lähtevät raivoisaan puolustautumiseen ja vähättelyyn ja hyökkäykseenkin, mikä tuskin pitemmällä aikavälillä auttaa ketään. Mitä tapahtuisi, jos joku myöntäisi, että olen toiminut haitallisesti ja haluan pyytää anteeksi ja korjata tapani. Onko olemassa mitään tietä takaisin ja jonkinlaiseen sovintoon vai onko vain kohdattava seuraukset, ts. esimerkiksi se, että töitä ei enää tule ja iso osa kansasta vihaa?

Lisään vielä, että olen koko sydämestäni esim. #metoon puolella, mutta ihan kaikki toiminta, jota on kritisoitu ja vaadittu tilille, ei ole ollut esimerkiksi rikollista vaan muuten kärsimystä aiheuttavaa.

Miksi näille pitäisi järjestää joku tie takaisin? Ei ole lähtökohtaisesti olemassa mitään turvaa kenelläkään muullakaan. Voit olla töissä firmassa kymmeniä vuosia ja antaa kaikkesi ja silti saada potkut ja elää työttömänä siitä eteenpäin. Ei artistilla ole mitään erityisoikeuksia jatkaa suosittuna artistina elämänsä loppuun. Yleisö voi kyllästyä, levy-yhtiö voi tiputtaa listoiltaan. Yleisö voi myös todeta eettisistä syistä, että ei kiitos. Tällöin artisti voi elää säästöillään ja/tai ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, kenties aloittaa alusta uudella alalla aivan kuten kaikki muutkin ihmiset. Maailma ei ole näille julkimoille mitään velkaa.

Eihän tuo pääse enää luokanopettajaksikaan.

Kauas lapsista ja nuorista tuommonen äijä 45 v.

Neljä lasta tosin olisi hoidettavaa, 13 - 3 -vuotiaita tyttöjä.

Kokopäiväinen koti-isä.

Vaan uskaltaako lapsia sille?

Metsät on täynnä mustikoita. Menee keräämään. Paino ja pöhötys vähenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että näitä tulee esiin ja keikat peruuntuu jne. niin se ehkä toimii pelotteena muillekin, että miten kohdella nuoria fanejaan ja naisia yleensäkin. 

Kunhan vain perustuu totuuteen. Muuten käy niin, että tähän maahan ei tule yksikään artisti esiintymään. Ei tarvita halleja, se lienee hyvä puoli siinä tapauksessa.

No eikä käy! Miten tää edes liittyy asiaan? 

Muusikko on Hesarissa itse myöntänyt tämän salaisen ystävyyden. 

Lue Suomen Journalistiliiton ohjeet toimittajille. Tää ei ole mikään USA jossa sananvapaus tarkoittaa sitä että voi sanoa ja kirjoittaa ihan mitä lystää.