Rehellinen mielipide, 1 v 7 kk päiväkotiin? ov
Tilanne on tämä:
Minulla on pian 1 v täyttävä lapsi, jota olen tähän asti hoitanut kotona. Syksyllä pitää alkaa kirjoittamaan gradua ja tekemään viimeisiä pakollisia kursseja ja tenttejä. Suunniltelma on, että hoidamme siskoni kanssa toistemme lapsia kumpikin 2 päivää viikossa eli siis minä saan näin kaksi kokonaista päivää opiskeluaikaa viikossa. Tämän järjestelyn on tarkoitus alkaa syksyllä ja kestää vuoden loppuun.
En haluaisi laittaa lastani vielä alkuvuodestakaan päivähoitoon, mutta en tiedä, onko pakko. Siskoni luultavasti menee kokopäivätyöhön tammikuussa joten hoitojärjestelykään ei luultavasti enää onnistu. Mummoista tms ei ole apua. Tarvitsisin kuitenkin ainakin päivän, pari viikossa opiskeluihin ja ehkä voisin jotain töitä tehdä kotoa käsin (opiskelen kääntäjäksi). En tiedä miten tämä onnistuisi ilman että laitan lapseni ainakin osa-aikaisesti hoitoon, esim kolmena aamupäivänä tai kahtena kokonaisena päivänä viikossa. Keksittekö muita ratkaisuja? Onko 1 v 7 kk auttamattomasti liian pieni päiväkotiin? Pph:ta en halua harkita, en oikein luota heihin.
Yliopistolla on kyllä lapsiparkki, johon voi jättää kolmeksi tunniksi lapsen ammattilaisten hoitoon. Tätä palvelua saa käyttää 2 x 3 tuntia viikossa. Ehkä se voisi olla jonkinlainen apu. Saisinkohan kotiin jonkun hoitamaan lastamme? Paljonkohan se tulisi maksuineen kaikkineen maksamaan?
Jos joku jaksoi lukea niin tosi kiva. Olisiko mielipiteitä?
Kommentit (65)
Vierailija:
eikä kenelläkään ole mitään faktaa jonka mukaan päiväkoti olisi pahasta?Täällä pyörii juuri keskustelu uusimmasta tutkimuksesta (kts. Liisa Keltikangas-Järvinen) joten sinulle LUKUTAITO KUNNIAAN!! Siinä on sinulle faktaa. Lisäksi julkaistu useita tutkimuksia aiheesta - google ja kirjasto auttavat.
Pk- seuralla en laittaisi pientä lasta sinne tarhaan jonka kunta vain osoittaa koska tarhoissa SUURIA EROAJA (kävisin itse katsomassa, puhuisin johtajna kanssa jne.) ja varsinkin kun lapsi pieni ja häneltä tiedon saanti vaikeaa.
Helsingin yliopiston lapsiparkki hyvä (kokemukseni muutaman vuoden takaa).
MLL:n kautta voi löytää hyvän hoitajan joka käy säännöllisesti.
Väestöliiton kautta myös voi kysyä hoitajia myös vakituisempaa (aika kallis).
niin hän ei kai kuitenkaan voi käydä MLL: nimissä pari kertaa viikossa, koska he tarjoavat vaan tilapäistä lastenhoioapua?
ja kolme ammattitaitoista hoitajaa / LTO:a. Päikyssä on selkeä päivärytmi jonka pienikin lapsi oppii nopeasti. Rytmi helpottaa lasta oppimaan päivän kulun ja ennakoimaan, milloin äiti/isä tulee taas hakemaan. Ei lapsella siellä mikään hätä ole. Ihan hyvä paikka viettää päivänsä.
tammikuusta alkaen. Sain paikan, mutta loppujen lopuksi en lasta sinne laittanut. Oli eri alueella, hirmu pieni piha ja lapsia ylipaikoilla. Käytin puistotätiä ja MLL:n hoitajia sen kevään ja kesän, kuopus tuli elokuun lopussa.
Nyt hain samalle esikoiselle paikkaa ja sain kolme sellaista, jotka olisin kelpuuttanut. Vuoden verran katselin ja tutkin eri vaihtoehtoja, soittelin päiväkotien johtajille ja tein hyvät hakemukset. Nyt saatoin jo valkata näistä erittäin hyvistä parhaan.
Lapselle ja minulle paljon parempi vaihtoehto.
... Se mitä yksi nainen sanoo, ei ole tutkimus.
Uskomatonta - usein sanotaan että ihmiset eivät kuuntele - tässä keskustelussa ei todellakaan osata sisälukutaito !!!! Lue tutkimus (laitoin vain nimen että löydät haulla ketjun).
Lisäksi kuten kirjoitin on lukuisia tutkimuksia jotka voit etsiä kirjastosta tai google auttaa myös.
ja asutaan Hki 43 - jos se mitä kertoo :D
Eli mikä tahansa muu vaihtoehto on parempi: kotihoito vanhemman kanssa, joka on kotielämään ärtynyt ja taloudellisten ongelmien hermostuttama (tai vaikka ärtynyt siksi, että yrittää tehdä lapsen kanssa työtä/opiskelua, johon ei ole työrauhaa), kotihoito jatkuvasti vaihtuvien maksettujen hoitajien kanssa, päivän pituus ja kodin ilmapiirihän eivät vaikuta jne.
Vierailija:
eikä kenelläkään ole mitään faktaa jonka mukaan päiväkoti olisi pahasta? En ole ainakaan yhdessäkään keskustelussa moiseen törmännyt? Kaikki vaan päivittelee ja valittelee kun ihmiset vie lapsiaan tarhaan alta 3-vuotiaana ja haukkuu kuinka huono juttu se on, mutta yhdeltäkään en ole vielä kuullut, että miksi se on huono juttu. Siis en tarkoita selitystä, että lapsella on parempi kotona äidin kanssa. Vaan miksi lapsella on parempi kotona äidin kanssa jos lapsi on esimerkiksi osa-aikahoidossa? Minä en usko moiseen väitteeseen!Omat lapseni ovat kotona, vielä toistaiseksi, mutta pitää nyt jotain hyvääkin päiväkodista sanoa, kun sitä aina niin haukutaan! Siskoni kaksi lasta ovat päiväkodissa (10 päivää kk) ja molemmat todella pitävät siitä. isompi oli 3-vuotta ja pienenpi 1,5 vuotta kun menivät. Tämä nuorempi oppi tarhassa tosi nopeeta syömään itse, päiväkuivaksi ja puhumaan sujuvasti. Isompi, jota oltiin kasvatettu kotona oli huomattavasti hitaampi niissä asioissa. Eli muiden lasten seuraaminen ja niiden kanssa leikkiminen on taatusti lapsista mielekästä ja jopa näköjään siis hyödyllistä!
Varmasti melkein jokainen olisi lasten kanssa kotona jos se vaan olisi mahdollista, mutta tuo p****n jauhaminen, että osa-aikainen hoito olisi 1,5 vuotiaalle pahasta on aivan naurettavaa. Kenelläkään ei ole yhdenkään asiantuntijan kommenttia tällaisesta! Ihan ovat omassa päässään kehitelleet!!!
Sen jälkeen kun lapsi on oppinut erottamaan häntä hoitavan henkilön, hän alkaa vastustaa eroa tästä. Tämä ns. kiintymyskausi on yleensä kuuden kuukauden ja kolmen ikävuoden vaiheilla ja mikäli lapsella on kehittynyt turvallinen kiintymyssuhde, eroon joutuminen tästä kiintymyskauden aikana on lapselle vaikea seuraavista syistä: lapsi menettää tutun hoitajan ja menetys on sitä suurempi mitä pienempi lapsi on. Lapsen hoito muuttuu; tuttu rytmi ja yksilöllinen huomio eivät toteudu kuten kotihoidossa. Ulkoinen ympäristön muutos lisää eron vaikeutta ; sisarusten on helpompi sopeutua hoitoon, koska heillä on toisistaan tuttua turvaa. (Lahikainen &Sundqvist, 1979, 8-9.)
KOROSTAN KOHTAA MITÄ PIENEMPI LAPSI
Anja Lahikainen ja Salme Sundqvist tekivät laajan tutkimuksen alle kolmivuotiaiden ja sitä nuorempien lasten sosiaalisen kehityksen selvittämiseksi päiväkotihoitotilanteessa vuonna 1979. (AIKA VANHA TUTKIMUS) KATSO TARKEMMIN KOKO ARTIKKELI JOS KIINNOSTAA.
Erokokemuksen voimakkuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat lapsen ikä; mitä pienempi lapsi, sitä suuremmat vaikutukset kehitykselle, aikaisemman kiintymyssuhteen laatu; jos lapsella on turvallinen kiintymyssuhde ennen hoitoon lähtöä, ovat eroreaktiot voimakkaammat, mutta peruskiintymyksensä avulla lapsi selviää niistä paremmin kuin turvattomasti kiintynyt lapsi sekä korvaavan hoidon laatu; jos lapsi saa uudessa hoitopaikassa kiintyä yhteen hoitajaan, joka vastaa hoidosta sensitiivisesti, lapsi sopeutuu nopeammin.
HELSINGISSÄ ON TODELLA VAIKEA LÖYTÄÄ PÄIVÄKOTIA JOSSA LAPSI VOISI KIINTYÄ YHTEEN HOITAJAAN (työvuorot ja suuri vaihtuvuus - myös TUTKITTU).
VARHAISKASVATUS TUTKIMUSTA TEKEVÄT USEAT TAHOT SUOMESSA JA MONET MEISTÄ VANHEMMISTA MYÖS LUKEVAT AKTIIVISESTI NÄITÄ TUTKIMUKSIA - TOIVOTTAVASTI NIISTÄ JOTAIN OPPIEN!
Että on parempi ripotella lasta puistotädin, MLL:n tädin ja yliopiston lapsiparkin (jossa varmaan myös henkilökunta vaihtuu) välillä.
Päiväkodissa olisi yksi tuttupaikka ja tuttu rytmi ja tutut kaverit ja tutut 3 hoitajaa, jotka eivät toki kaikki ole paikalla 7-17 mutta ei ole lapsikaan.
se 40 - ihan oikeesti mua kiinnostais tuollanen lapsivaihto. Meilläkin on pähkäilyjä hoitopaikasta, kun en raaskisi laittaa päiväkotiin, olin suunnitellut olevani 3 vuotta ainakin kotona, mutta miehen työ on toisella paikkakunnalla, niin ei onnistu oikein näin enää pitkään.
Kirjoitin siitä Iltikseen. Lapsia saa hemmotella ja heistä kasvaa fiksuja ja huomioon ottavia!
" Ehkä hekin tekevät meille sen leipäpalan kun ovat itsellisiä, empaattisia, kypsiä nuoria ja aikuisia" !
Olen hänen opeillaan kasvattanut lapseni jo ennenkuin kun kuulin hänestä! Jo kolme aikuista!
Hoitajan voi saada kotiin, mikä olisi helpoin ratkaisu. Laita ilmoitus vaikka työkkärin sivuille.
Ne äidit, jotka laittavat pienet lapsensa hoitoon, ovat myös työntämässä muidenkin lapsia päiväkoteihin. Meillä nuorin on menossa päiväkotiin kun täyttää kohta 3v.
Jokainen tehköön omat ratkaisunsa, mutta vastoin omaa tunnetta siitä, mikä on lapselle parasta, ei kannata toimia.
Mutta ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa palkkaa hänelle. Sehän tulisi työnantajamaksuineen kaikkineen maksamaan varmasti lähemmäs 1500 euroa/kk. t. ap
pari päivää viikossa maksaisi. Mutta varmaan sekin lähemmäs 600 euroa...
Kuule, tuskin. Jos lastenhoitaja tienaisi 3 000 euroa kuussa, heitä varmaan olisi jonoiksi asti.
Ja jos menetät kotihoidontuen alle 2-vuotiaalta Helsingistä ja maksat puolet hoitomaksusta, se tekee yhteensä jo 600 - 700 euroa kuussa eli jos otat esim. MLL:n taksoilla hoitajan, saat sillä noin sata tuntia hoitoa kuukaudessa.
Minkä ikäinen lapsi sinulla on? t. ap