Kainuulaisen miehen tuska: Minusta ei koskaan tule isää
Kainuussa alle viisikymppisiä miehiä on noin 2 400 enemmän kuin naisia. Sukupuolten epätasapaino on erityisen voimakas parikymppisten ikäluokassa.
Heikkinen ajatteli parikymppisenä, että aikuisena hänellä on oma ydinperhe. 48-vuotiaana hän käsittelee surua siitä, ettei haave toteutunutkaan.
”Kun mies lähestyy Kainuussa viittäkymppiä, unelman perheestä voi aika lailla haudata.
Kommentit (109)
Kyllä kelpaa esim jos on vajaakuntoinen, pitkäaikaistyötön nainen, niin tuollainen mies kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Työni puolesta tunnen aika hyvän otannan maaseudun poikamiesisäntiä. Pintapuolisesti ihan ok miekkosia, mutta kun pitempään tuntee niin kaikissa on se yksi tietty piirre. Ovat niin tapojensa orjia, että mikään ei saa muuttua vaan kaiken pitää olla niin kuin aina ennenkin on ollut. Uusia tapoja tehdä tai nähdä asioita ei kerta kaikkiaan voi hyväksyä. Vaikka mitään oikeaa estettä ei olisi, niin silti.
Kovasti haikailevat emäntää taloon, mutta kun se emäntä tietenkin toisi muutosta huusholliin niin siihen se sitten jää. Ja siitä haaveilusta jo itsessään on tullut tapa.
Jep, juuri näin. He olettavat että nainen solahtaa siihen hänen elämäänsä. Muuttaa hänen kotipitäjäänsä ja hänen taloonsa ja mökkeilee hänen mökillään. Toki nainen huushollaa ja passaa ja pyöräyttää lapsia siinä sitten ajankulukseen. Odotukset on kuin jostain 1900-luvun alusta jolloin nainen lähti emännäksi miehelle, jota tuskin tunsi edes, ja entinen elämä jäi taakse.
48-vuotiaana kannattaa hyväksyä, ettei lapsia tullut, lopettaa surkuttelu ja siirtyä eteenpäin. Ihan turhaan tuhlaa tuossa vaiheessa elämää enää sellaisen asian suremiseen, jolle ei enää voi mitään. Nyt vain eteenpäin ja etsimään muita, iloa tuovia asioita elämään. Vaikka hänelle ei tullut omia lapsia, ei se tarkoita, etteikö hän voi olla lasten kanssa tekemisissä. Suomesta löytyy monenlaista tukivanhempi tai -kaveruus ja hyväntekeväisyys toimintaa, jonka kautta voi auttaa esim. huonoista tai epävakaista kodeista tulevia lapsia.
Ei saata lohduttaa tässä vaiheessa, mutta loppujen lopuksi se elämä menee niin kuin sen on tarkoitus. Kaikkien ei ole tarkoitus saada lapsia, ja tuntuu, että varsinkin monet miehet haluavat lapsen, mutta he eivät halua olla isiä. Se, että siität jonkun raskaaksi, ei tee sinusta isää - se pitää lunastaa ja oikeasti olla lapsen kanssa läsnä ja kasvattaa siitä tasapainoinen, hyvä ihminen. Usein tulee se kuva, että nämä miehet kyllä haluavat lapsen mutta heillä on ehkä liian ruusuinen kuva siitä, mitä se lapsiperhearki todellisuudessa on - tai sitten kuvittelevat, että naisen on tehtävä kaikki kasvatustyö. En yllättyisi, jos artikkelin miehelläkin olisi ollut tällaisia ajatuksia, hän kun ei esim. yhtään tullut noissa matkustusasioissa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Voin lohduttaa; muutin 10 vuotta sitten landelta pk-seudulle. Ei naisia kiinnosta parisuhde vain seksi ja oma ura.. Sitten soitetaan kun on tullut ikää mittariin ja kuvitellaan että voidaan perhe perustaa nyt. Vielä kirsikkana kakun päälle tuovat vieraan miehen muksut kuvioon. Ei onnistu sori!
Paskat sulle kukaan soittelee missään kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti?
Tyyppi on pahasti ylipainoinen, omien sanojensa mukaan suurimman osan ajasta töissä ja odottaa, että joku nainen muuttaisi Kuhmoon hänen perässään?
Mitä hänellä on tarjota naiselle, muuta kuin kodinhoitajan paikkaa?
Kuhmo, erityisesti Lentua on niin kaukana kaikesta, että ei sinne kukaan halua pelkästään miehen vuoksi. Ei siellä ole työpaikkoja tai oikein mitään muutakaan.
Hän varmaan itsekin voisi kokonaisvaltaisesti paremmin, jos laittaisi itsensä kuntoon - niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Silloin tulisi elämään muutakin sisältöä, kuin olla katkera siitä, etteivät naiset ole muuttaneet kodinhoitajiksi jonnekin Jumalan persuksen taakse. Täytyy osata ajatella, mitä itse voi antaa kumppanille ja mitä se kumppani mahdollisesti haluaa. Liian moni meistä kuvittelee olevansa joku pääpalkinto, vaikka on järkyttävässä kunnossa ja ei tee mitään parantaakseen omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Uutisessa ja muutamassa kommentissa mainittu "matkailu Pariisissa" ja kiinnostuminen vain "seksistä ja luksuselämästä" on naisia halventavaa eikä ensinnäkään pidä paikkaansa. Maalataan kuva joistain sofiabelorfeista joita on hyvin pieni osa naisista. Tavallisella naisella on aika ahdasta olla pienellä paikkakunnalla, jossa sekä puolisolla että ympäristöllä on jyrkät näkemykset naisen roolista.
Tässä ketjussahan naiset on juuri väittäneet että kuhmo on jumalan seläntakana ja ennemmin suurkaupunkiin. Myös pitää olla luksuselämää laihan ja tuuhea hiuksisen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EIHÄN TUO OLE MYÖHÄSTÄ!
Kyllä se on. Joillain miehillä on kummalliset kuvitelmat että he ovat potentiaalista isämateriaalia vielä viisikymppisenä. Äärimmäisen harvinaista että tuossa iässä vielä esikoisen saisi.
Harvinaista? enemmistö miehistä on isiä tuossa iässä.
Luehan kommentti uudestaan.
Luin uudestaa. Luenko vielä?
-Sauli Niinistö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koittaisi sinkkuäitiä ja alkaisi cuckmieheksi
Tai tekisi kuten muutkin suomalaiset jotka haluaa perheen. Ottaa vaimon ulkomailta.
Kyllä niissä on surulliset lopputulemat.
Ei se aasialaisvaimokaan Kainuuseen sopeudu.
Ainoa mikä on asiassa surullinen on suomalainen kateellinen nainen.
Miksi suomalainen nainen olisi kateellinen miehestä jota ei halua?
Miksi suomalaiset naiset aina haukkuu kun on puhe ulkomaalaisesta vaimosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika ilkeitä kommentteja on tullut, vieläpä oletan että naisilta.
Vielä muutama vuosikymmen sitten oli ihan varteenotettava vaihtoehto jäädä omalle kotiseudulle ja saada sieltä elanto itselleen ja perheelleen. Nyt eletään jo toisenlaista aikaa.
Ovatko kaikki naiset sitten näitä, jotka haluaa vain seksiä ja luksuselämää? En naisena itse usko siihen. Mutta missä nämä "maan hiljaiset" tavalliset naiset sitten ovat?
Minä en tiedä, missä ihmiset nykyään toisiaan tapaa. Mutta ajattelen, että jos nyt näin itse jo vanhempana naisena jäisin yksin ja haluaisin vielä kumppanin itselleni, ehkä lähtisin matkustelemaan. Siellä voi aina tutustua uusiin ihmisiin, sekä omassa seurueessa että perillä. Ihan tavallisilla Tallinnan matkoillakin olen tavannut mukavia vastapuolen edustajia ja ehkä olisi ollut mahdollisuuksia enempäänkin, mutta kun olen ns varattu, niin eipä ne ole eteenpäin kantaneet.
Eihän tuo kuvasta päätellen hullumman näköinen miehenpuolikas ole, niin ettei ainakaan siitä pitäisi kiinni olla.
Oman ikäisen varmaankin saisi, mutta onhan hän nyt kaljuuntuneena ja ylipainoisena ei-niin-houkutteleva lisääntymisikäisille naisille.
Naisilla on aika kovat kriteerit.
Miehillä on vain kaksi. laiha ja nuori ja silti naiset itkee.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että avautui, josko herättäisi pari-kolmekymppiset miehet (ja naiset) toimimaan jos haaveilevat parisuhteesta ja lapsista, tai ylipäänsä miettimään ja listaamaan elämänsä arvoja ja prioriteetteja. Myös realistinen aikataulun tarkastaminen on paikallaan. Naisten hedelmällisyys lähtee äkkilaskuun kolmenkympin korvilla ja sitä ennen on hyvä ollut varata aikaa kumppaniin tutustumiseen. Keskimäärin naiset preferoi kumppanikseen samanikäisiä. 35v (sinkku)miehellä on perhehaaveissa jo kiire, asioita pitää tehdä nyt eikä vasta miettiä.
Väärin naiset haluaa itseään vanhemmat miehet.
Parisuhde kuviot tulisi alkaa jo 16 vuotiaana ja avioliitto ja lapset ennen 25.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tapailemiani naisia on ollut vaikea saada Kuhmoon. Suhteet eivät ole syventyneet, sillä olen tehnyt aina liikaa töitä ja lähtenyt lataamaan akkuja mieluummin mökille kuin deitin toivomaan Pariisiin tai Barcelonaan"
Ei sitten ymmärtänyt että elämä on kompromisseja jos parisuhteen haluaa?
eli mielestäsi ei ole kohtuutonta useiden tuhansien eurojen treffi matkat pariisiin?
Kesämökki ja sen ylläpito, vene jne. ei maksa mitään?
Toisekseen kirjoitin kompromissista. Ja mikä ihmeen "treffimatka"?
Jos deitti haluaa barceloonaan tai pariisiin niin eikös deitti ole treffi kumppani?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku haluaa, että Kainuuseen tulee nainen elämään hänen kanssaan, niin syytetään persuksi. Varmaan joku keskustalainen syyttämässä.
Keskusta ei oke vuosikymmeniin tehnyt yhtään mitään maaseudun miesten hyväksi.
Keskusta on lobannut miesten työpaikkoja Kainuuseen ym. syrjäseuduille luullen että se tuo näille miehille onnellisen elämän. Mutta kävikin päinvastoin. Miehet työllistyi, naiset ei. Kuvitteliko Keskustan poliitikot että naiset jää sinne kotirouviksi?
Esimerkiksi Savonlinnassa on tehty vähän samaa koulutuspuolella, naisia houkutteleva opettajankoulutus lakkautettiin mutta insinöörikoulutusta lisättiin.
Siis onko tämä jutun mies tarjoamassa naisille opettajan työtä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin lohduttaa; muutin 10 vuotta sitten landelta pk-seudulle. Ei naisia kiinnosta parisuhde vain seksi ja oma ura.. Sitten soitetaan kun on tullut ikää mittariin ja kuvitellaan että voidaan perhe perustaa nyt. Vielä kirsikkana kakun päälle tuovat vieraan miehen muksut kuvioon. Ei onnistu sori!
Oho. Ja minä kun kuvittelin ettei miehiä kiinnosta muu kuin seksi ja ura. Sitten viisikymppisinä herätään ulisemaan Hesarissa ja tehdään omista paskoista valinnoista dokumentti.
Miehiä on kahdenlaisia. Kunnon miehiä jotka haluaa perheen ja panomiehiä. Naiset määrittelee miehiksi ainoastaan jälkimmäiset.
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan on menty heti alussa väärään suuntaan. Miksi edes lähteä treffeille ihmisen kanssa jolla on erilaiset näkemykset ja haaveet vapaa-ajan vietosta. Ajanhukkaa ja tulee vaan turhia pettymyksiä.
Mielestäni hän ei syytellyt ketään vaan totesi reilusti että oma elämäntyyli varmaan ollut iso syy sinkkuuteen.
erikoista ettei suomesta löydy ketään naista jolla samanlainen elämäntyyli.
Vierailija kirjoitti:
Uutisessa ja muutamassa kommentissa mainittu "matkailu Pariisissa" ja kiinnostuminen vain "seksistä ja luksuselämästä" on naisia halventavaa eikä ensinnäkään pidä paikkaansa. Maalataan kuva joistain sofiabelorfeista joita on hyvin pieni osa naisista. Tavallisella naisella on aika ahdasta olla pienellä paikkakunnalla, jossa sekä puolisolla että ympäristöllä on jyrkät näkemykset naisen roolista.
Tämä tässä näin.
J0 1980-luvulla maaseudulla oli pulaa naisista. Naiset halusivat kaupunkiin, maaseudulle jäävät miehet jäivät sinne pitämään huolta maatilastaan tai metsätilastaan. Osa miehistä kävi etsimässä itselleen sitten vaimoa ulkomailta ja saivatkin. Osa jäi murehtimaan sitä ettei löydä naista.
Tuossakin kyse oli siitä, että vaimon saajat lähtivät etsimääö vaimoa, kuka mistäkin. myös sis suomesta löysivät, että ei pidä esimerkistäni olettaa, että vain ulkomailta löytyisi vaimo maaseudun miehelle.
Vierailija kirjoitti:
"Tapailemiani naisia on ollut vaikea saada Kuhmoon. Suhteet eivät ole syventyneet, sillä olen tehnyt aina liikaa töitä ja lähtenyt lataamaan akkuja mieluummin mökille kuin deitin toivomaan Pariisiin tai Barcelonaan"
Ei sitten ymmärtänyt että elämä on kompromisseja jos parisuhteen haluaa?
Tai että kannattaisi vaihtaa sitä naistyyppiä mitä tapailee. Itselle tuollainen mies olisi ollut ihan unelma, koska itsekin olen ahkera tekemään töitä ja ihan parasta lomailua olisi mennä jonnekin selkoseen tai ainakin lähteä perukkaan. Viihdyn toki hyvin yksinkin, mutta ei sopiva seura haittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan on menty heti alussa väärään suuntaan. Miksi edes lähteä treffeille ihmisen kanssa jolla on erilaiset näkemykset ja haaveet vapaa-ajan vietosta. Ajanhukkaa ja tulee vaan turhia pettymyksiä.
Mielestäni hän ei syytellyt ketään vaan totesi reilusti että oma elämäntyyli varmaan ollut iso syy sinkkuuteen.
erikoista ettei suomesta löydy ketään naista jolla samanlainen elämäntyyli.
Millä tavalla sama? Pitää haluta juuri Kuhmoon ja harrastaa lähes viisikymppisenä partiota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutisessa ja muutamassa kommentissa mainittu "matkailu Pariisissa" ja kiinnostuminen vain "seksistä ja luksuselämästä" on naisia halventavaa eikä ensinnäkään pidä paikkaansa. Maalataan kuva joistain sofiabelorfeista joita on hyvin pieni osa naisista. Tavallisella naisella on aika ahdasta olla pienellä paikkakunnalla, jossa sekä puolisolla että ympäristöllä on jyrkät näkemykset naisen roolista.
Tässä ketjussahan naiset on juuri väittäneet että kuhmo on jumalan seläntakana ja ennemmin suurkaupunkiin. Myös pitää olla luksuselämää laihan ja tuuhea hiuksisen miehen kanssa.
Kyllä jos Kuhmoon haluaa naisen, niin syytä on iskeä se paikallinen nainen tai pitää olla melkoisen hieno omakotitalo järven rannalla.
Kumpikin tietysti vaatii, että miehellä on jotain muutakin annettavaa, kuin oma tylsä seura.
Tietysti 48 vuotiaan pitää unohtaa kaikki ikärajasäännöt, jos sellaisia on ollut omassa päässä. Omista kavereista yksin on jääneet ne joilla on tarkat kriteerit vaikkapä iän suhteen (+- kaksi vuotta oma ikä).
Todellisuudessa hyvin säilynyt 48 vuotias voi saada vielä 20 v pirkon, mutta voivat olla jo hieman omalaatuisia yksilöitä.