Päiväkodin kanssa saa jatkuvasti jankata.
Olemme sanoneet vasta 3kk, että pojan ei tarvitse nukkua päiväunia. Silti joka ikinen kerta annetaan nukkua lähemmäs 2h.
Kommentit (497)
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten valossa, nykyinen suositus on se että lapsi joka päiväkodissa lepohetkellä nukahtaa, tarvitsee ne päiväunet. Häntä ei siis saisi estää nukkumasta tai herättää kovin herkästi. Uni on tarpeen mm. aivojen kehitykselle, muistille ja hyvälle mielialalle.
Päiväkotipäivä ei myöskään ole verrattavissa kotipäivään, vaikka lapsi ei kotona nukahda, on päiväkodin kuormittavuus lapselle ihan omaa luokkaansa.
Jos lapsella on illalla isoja nukahtamisvaikeuksia, olisi perhe hyvä ohjata ensin esim. perheneuvolaan, jossa voidaan pohtia mm. perheen päivärytmiä, vuorovaikutusta ja unihygienaa. Monella perheellä on näissä asioissa isoja haasteita, vaikka sitä ei itse ymmärretä tai haluta myöntää.
Jos toiveet lapsen nukkumiselle on kovin yksilölliset tai hoitohenkilökunnan näkemyksen mukaan lapsen edun vastaiset, ei niitä päiväkodissa usein pystytä tai edes pidä lähteä toteuttamaan. Tilanne on toki aina vaikea myös hoitohenkilökunnalle.
Saisinko linkin tähän uuteen tutkimukseen?

Jos toiveet lapsen nukkumiselle on kovin yksilölliset tai hoitohenkilökunnan näkemyksen mukaan lapsen edun vastaiset, ei niitä päiväkodissa usein pystytä tai edes pidä lähteä toteuttamaan. Tilanne on toki aina vaikea myös hoitohenkilökunnalle.Saisinko linkin tähän uuteen tutkimukseen?
Ei ole antaa, en muista enkä jaksa etsiä. Kerroin vaan miten meidän talossa on ohjeistettu, tätä on käyty läpi viime syksynä viimeksi koulutuksessa ja siellä taisi olla ihan joidenkin unitutkijoiden ym. suositukset taustalla.
Kysehän ei ole siis siitä, etteikö KOSKAAN voisi olla niin, että jollain yksilöllä pitkät päiväunet ei voisi vaikuttaa yöuniin. Mutta näin pienillä lapsilla, ne päiväkodin pienet (aniharva siellä ehtii nukkua posottaa täyttä KAHTA tuntia!) voisi vaikuttaa yöuniin niin, että sitten lapsi valvoo puoleen yöhön. Silloin jos näin on, tulee ensisijaisesti ohjata perhe unineuvonnan piiriin. Ei niin, että me päiväkodissa väkisin estetään lapsen nukkuminen tai revitään hänet ylös heti kun nukahtaa tai on hyvässä unen vaiheessa; se tuntuukin nimittäin aika väkivaltaiselta tehdä niin.
Itse yritän kyllä aina olla sovitteleva ja ymmärtää. Mutta vanhemmat pyytävät myös tekemään asioita, jotka ei ole lapsen etu. Ne tilanteet on aika vaikeita.
Ja tuohon väitteeseen, missä usein sanotaan ettei lapsi tarvitse päiväunia mutta kai se nukahtaa, kun se laitetaan hämärään, hiljaiseen huoneeseen makaamaan ja luetaan satuja ja soitetaan musiikkia. Niin tämänhän pitäisi silloin tapahtua myös siellä kotona, jos se olisi totta. Kyse on juurikin unihygieniasta; mitä tapahtuu jo tunteja ennen nukkumaanmenoa ja juuri ennen nukkumaanmenoa ja nukahtamisen hetkellä. Nää jutut voi perheessä olla aikalailla hakoteillä päiväkotipäivän jälkeen. Täytyy ymmärtää, että meillä on esim. 2-vuotiaita jotka tulee tabletti kädessä päiväkotiin ja he lähtevät se tabletti kädessä myös kotiinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa et aika moni ei pärjää lastensa kanssa kun kielletään nukkumasta päiväkodissa. Uusavuttomuutta. Hankkikaa kotiin hoitaja. Päiväkodissa on rankempaa kuin kotona ja lepohetki on tärkeä ja monet lapsista ovat väsyneitä.
Kannattaa perehtyä vähän unitieteeseen ja miten uni lapsellakin toimii. Yli 2v terve lapsi ei enää tieteellisestä näkökulmasta tarvitse päiväunia, ja yli 45min unisyklit päivällä sotkevat lapsen yöunet aina. Näistä voi aiheutua pahimmillaan jopa kehityshäiriöitä, uni on meille ihmisille sen verran tärkeä juttu.
Päiväunet häiritsevät yöunia käytännössä aina ja kaikilla ihmisillä, vauvat ja taaperot poislukien koska heillä unen fysiologia ei vielä ole aikuisen kaltaista. Viisivuotiaalla jo on.
Meillä lasten unikouluttaja (maksullinen, otin häneen yhteyttä) kirjoitti tästä päiväkotiin, kun he vänkäsivät vastaan, että kolmevuotiaan aivot tarvitsevat päiväunet. Lähetti sen myös johtajalle ja tähän loppui nillitys ja lapsi päästetään nyt puolentunnin jälkeen pois nukkarista ja ei tarvitse nukkua ja saa nyt nukkua 11h yöunet ja olemme koko perhe onnellisia. Ennen tätä valvoimme puolille öin, koska "lapsen täytyy saada nukkua päiväkodissa". Unikouluttajan mielestä meillä oli kotona juuri oikea rytmi päiviin ja lapsen yöuni on se kaikken tärkein asia.
Kannattaa käyttää.
Siis lapsi nukkuu yhdentoista tunnin yöunet? Milloin hän ehtii tavata vanhempiaan tai leikkiä kotona? Jos kotiin tullaan klo 17, syödään illallinen ja iltapala melkein samantien, niin lapsi on unessa klo 20. Olettaen että herätys on aamulla seitsemältä.
En ymmärrä miten tuossa joku näkee jotain ongelmaa? Meillä kotiin tullaan klo 16:00, päivällinen klo 17:00, iltapala klo 19:00 ja nukkumaan mennään about 20:30. Lapsi herää aamulla seitsemältä. Ruokapöydässä ei notkuta tunteja, vaan syödään reippaasti, käydään päivällisen jälkeen ulkona, ennen päivällistä ehtii pelailemaan (huom. lautapelejä ja muistipelejä tai tehdä palapelejä), juttelemaan päivästä ja sylittelemään, iltapalan jälkeen ehtii vielä tunnin lukemaan iltasatuja ja sylittelemään. Tai lapsi leikkii, jos haluaa ennemmin leikkiä. Hyvin ehtii tekemään vaikka mitä ja olemaan lapsen kanssa, lapsi saa hyvät yöunet ja herää aamulla pirteänä yleensä aivan itse ilman herättelyjä. Pitäisikö siis lapsen nukkumaanmenoa myöhästyttää sen takia, että lapsen pitäisi saada olla unentarvettaan vastaan vieläkin enemmän vanhemman kanssa :D? Olen ymmärtänyt että lähes kaikilla päiväkoti-ikäisillä normaali nukkumaanmenoaika on siinä klo 20-20:30, tämäkö on väärä aika päikyn mielestä koska lapsi muka saa liian vähän aikaa sitten vanhemmalta :D?
Ihanan lyhyet työpäivät teillä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kans ongelmaa päiväunien kanssa päiväkodissa. Sanoin että ei voi antaa nukkua kolmatta tuntia,koska muuten se on hereillä kotona vielä keskiyöllä ja herätys päiväkotiin on kuiten viiden jälkeen. Ei ne uskonut,sanoivat että ei voi antaa kaikken nukkua eri aikataululla. Tottakai se heille oli helpompaa kun lapset nukkui. Mutta vasta silloin kun päiväkodissa nukahti aamupalan jälkeen hiekkalaatikolle,muuttivat nukkumista lyhyemmäksi. Se kun meni heille hankalaksi,kun yksi nukkuu hiekkalaatikolla. Sit olin,niin mähän sanoin. Ei heillä kiinnostanut oliko meillä kotona hankalaa,heillä kiinnosti se oman työpäivän helppous. Mut onneks noinkin ajat on ohi.
Vanhemmat voi hankkia lapsilleen ihan millaisen hoitopaikan vaan, ihan vapaasti. Monessa päiväkodissa mennään niiden omilla ehdoilla.
Eikö varhaiskasvatuslaki määrääkään päiväkodin toiminnasta ja siitä, että on tehtävä yhteistyötä vanhempien kanssa YHDESSÄ ja lapsen tarpeet on otettava huomioon? Mitäs virkaa koko vasulla sitten on?
Kyllä, mutta ei se tarkoita että lähdetään jokaiseen vanhempien kotkotukseen mukaan. Muuten saisi jokaisella lapsella olla oma hoitaja, että pystytään kaikkien vaatimukset täyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin päiväkodeissa kiertävänä huvittaa aina ne listat seinällä missä on herätysajat eri lapsille.
Klo 13 Ville, Kalle, Martti
Klo 13.15 Martta, Liisa, Maija
Klo 13.30 Leila, Laila
Mikko saa nukkua 45min., Minna 30 min.
Jepjep...
Miksi niitä herätetään? Miksei siellä alunperinkin olla väkisin nukuttamatta? Ai niin, se päiväkahvi.
Oletko oikeasti noin yksinkertainen?
Ja kuinkas monta taukoa sinulla on päivässä, plus se rauhallinen lounastauko tietysti.
Ja varhaiskasvattajille et sallisi sitä 1 ainokaista taukoa sen liki 8h päivän aikana? Yhtä 10min taukoa lainatakseni kvtes:siä? Eikä sekään joka päivä onnistu.
Oikeasti??
Olen itseasiassa monta kertaa tehnyt täyden työpäivän ilman yhtäkään kunnon taukoa ja olen syönyt samalla kun olen tehnyt töitä. Monesti tällaiset päivät venyvät vielä illan puolelle ja jos on aivan horroria, niin töitä on tehtävä myös yöllä. Luuleeko varhaiskasvattajat, että joka työpaikassa on mahdollista pitää pitkiä lakisääteisiä taukoja?
Miksi varhaiskasvattajat eivät pyri vaikuttamaan työoloihinsa ja työmitoitukseen liittonsa kautta? Miksi hyväksytte askat työolot ja puratte vihanne sitten lapsiin ja vanhempiin, vaikka ongelma olisi työoloissa ja koko alassa ylipäätänsä?
Hoitajat ovat VASTUUSSA lapsesi TURVALLISUUDESTA koko päivän ajan. Ja fakta on, että huonosti voivia lapsia on aina vain enemmän isossa ryhmässä. Ja jos ja kun pienikin haaveri tulee niin vanhemmat kimpussa kuinka hoitajat ei hoida tehtäväänsä. Joten sinun ja hoitajan töitä ei voi vertailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on aivan turha jankata. Päiväkodissa nukutaan päiväunet vaikka kuinka sinä länkyttäisit. Ei se muutu miksikään. Jos lapsesi on niin väsynyt että nukahtaa 45 minuutin lepohetkejllä, annamme hänen nukkua reilun tunnin. Emme keskustele asiasta kanssasi.
Ei ole turha jankata, kun vanhempien jankkauksella mm.meidän päiväkotiin perustettiin hereillä oleville omat tekemiset ja nukkuvat nukkuu. Kyllä kannatti jankata, kun monessa perheessä helpottui elämä kerta heitolla.
Yllättäen ihan sama henkilökuntamäärä riittää, kun vanhat akat ei saaneetkaan päättää. Monessa päiväkodissa jo on näin. Nuorempia hoitajia ei tunnu haittaavan, iloisina kertoivat asiasta.
Niinhän teille kerrottiin. Oikeasti minkäänlaisia resursseja tuohon ei ole olemassa, eikä tule.
Kyllä ne lapset osaa ihan itse kertoa, että heillä on virkkula ja muilla nukkula. Ei ne lapset mitään mykkiä ole.
No niille lapsille nyt on helppo kertoa mitä tahansa. Olit tänään orkkulassa jossa ei nukuta ( lapsi nukkui vain tunnin mutta hänelle kerrotaan että lepäsi).
En tiedä kuinka tyhmiä lapsia sinulla on, mutta kyllä meillä ihan jo 3vuotiaskin on osannut todella laajasti kertoa asioista, eikä ole mitenkään höynäytettävissä, että makasiko sängyssä nukkumassa vai eikö maannut..
Tälläiset hönövanhemmat ovat juuri parhaita kun voi laittaa lapsen sanomaan mitä vain ja vanhemmat vain lässyttävät miten fiksu heidän "Saara", "Lauri", "Lilja" tmv. on kun osasi kertoa mitä teki päiväkodissa. :) Hyviä ja oiiiikein piiiitkiä päikkäreitä teille!
Pyydän aina lasta itse kertomaan vanhemmalle, kuinka päivä on mennyt ja mitä olemme puuhanneet. Monella vastaus on en muista. Sitten yhdessä muistellaan ja kerrotaan. Samat lapset monesti kotona kertovat omia totuuksia päivästä ja vanhempi sitten hoitajan kimpussa kun tuo ja tuo on tehnyt tai sanonut meidän lapselle sitä ja tätä. Ja kun lapsen kanssa sitä päivän aikana selvitellään niin onkin hoitajalle, ettei mitään ole käynyt. Ja kun vanhemmalle kerrot, kenen kanssa lapsi leikkinyt niin kysyy että miksi kun sehän aina kiusaa meidän lasta. Ja samaisen lapsen parhaimpia leikkikavereita hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten valossa, nykyinen suositus on se että lapsi joka päiväkodissa lepohetkellä nukahtaa, tarvitsee ne päiväunet. Häntä ei siis saisi estää nukkumasta tai herättää kovin herkästi. Uni on tarpeen mm. aivojen kehitykselle, muistille ja hyvälle mielialalle.
Päiväkotipäivä ei myöskään ole verrattavissa kotipäivään, vaikka lapsi ei kotona nukahda, on päiväkodin kuormittavuus lapselle ihan omaa luokkaansa.
Jos lapsella on illalla isoja nukahtamisvaikeuksia, olisi perhe hyvä ohjata ensin esim. perheneuvolaan, jossa voidaan pohtia mm. perheen päivärytmiä, vuorovaikutusta ja unihygienaa. Monella perheellä on näissä asioissa isoja haasteita, vaikka sitä ei itse ymmärretä tai haluta myöntää.
Jos toiveet lapsen nukkumiselle on kovin yksilölliset tai hoitohenkilökunnan näkemyksen mukaan lapsen edun vastaiset, ei niitä päiväkodissa usein pystytä tai edes pidä lähteä toteuttamaan. Tilanne on toki aina vaikea myös hoitohenkilökunnalle.
Perhe ymmärtää tasan tarkkaan sen haasteen, mitä viimeisenä puolen yön aikaan hereillä oleva päivähoitoikäinen lapsi aiheuttaa. Päiväkodeissa tätä ei myönnetä. Ihmetellään vaan, että kuinka sen lapsen nukahtaminen muka kotona on niin vaikeaa, kun päivähoidossa nukahtaa helposti. Kyllä nukahtaa kotonakin iltaisin jo yhdeksältä silloin, kun ei ole ollut hoidossa.
Miksi kukaan ei tutki päiväunen OIKEAA AIKAA? Monesko kerta tässäkin keskustelussa on kertoa, että eri aikaan heräävät ja hoitoon tulevat tarvitsevat päiväunet eri aikaan. Ei luulisi olevan isoissa päiväkodeissa vaikeaa muodostaa aikainen ja myöhäinen ryhmä erikseen.
"Jos lapsella on illalla isoja nukahtamisvaikeuksia, olisi perhe hyvä ohjata ensin esim. perheneuvolaan, jossa voidaan pohtia mm. perheen päivärytmiä, vuorovaikutusta ja unihygienaa."
Millä tavalla esimerkiksi perheneuvola voi edistää lapsen nukahtamista iltaisin, kun sen syy on liian pitkät päiväunet? Antamalla päivähoitopaikaan ohjeet nukkumisesta? Täysin väärä päätelmä on se, että vanhemmat pystyisivät pakottamaan lapsen nukkumaan.
Me menimme vähän pitemmälle. Kutsuimme kotiin sen päiväunigurun, joka oli kirjoittamassa paperissa luki "älä herätä nukkuvaa lasta äläkä koiranpentua, niitä tulee luonnevikaisia". Pääsimme hänen ja hoitopaikan työntekijöitten kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että hän tarvitsee lepohetkin aikaisemmin. Hoitopaikan esimies yritti kyllä inttää vastaan. Lapsi sai mennä levähtämään jo johonkin oleskelutilan sohvalle eli samaan tilaan, jossa henkilökunta valmisteli lounasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kans ongelmaa päiväunien kanssa päiväkodissa. Sanoin että ei voi antaa nukkua kolmatta tuntia,koska muuten se on hereillä kotona vielä keskiyöllä ja herätys päiväkotiin on kuiten viiden jälkeen. Ei ne uskonut,sanoivat että ei voi antaa kaikken nukkua eri aikataululla. Tottakai se heille oli helpompaa kun lapset nukkui. Mutta vasta silloin kun päiväkodissa nukahti aamupalan jälkeen hiekkalaatikolle,muuttivat nukkumista lyhyemmäksi. Se kun meni heille hankalaksi,kun yksi nukkuu hiekkalaatikolla. Sit olin,niin mähän sanoin. Ei heillä kiinnostanut oliko meillä kotona hankalaa,heillä kiinnosti se oman työpäivän helppous. Mut onneks noinkin ajat on ohi.
Vanhemmat voi hankkia lapsilleen ihan millaisen hoitopaikan vaan, ihan vapaasti. Monessa päiväkodissa mennään niiden omilla ehdoilla.
Eikö varhaiskasvatuslaki määrääkään päiväkodin toiminnasta ja siitä, että on tehtävä yhteistyötä vanhempien kanssa YHDESSÄ ja lapsen tarpeet on otettava huomioon? Mitäs virkaa koko vasulla sitten on?
Kyllä, mutta ei se tarkoita että lähdetään jokaiseen vanhempien kotkotukseen mukaan. Muuten saisi jokaisella lapsella olla oma hoitaja, että pystytään kaikkien vaatimukset täyttämään.
Onko se teille vaan vanhempien kotkotusta, kun vaaditaan lapselle asiallista hoitoa? Se on tullut jos selväksi, että lapset ovat hoitopaikkoja varten, eivät hoitopaikat lapsia varten.
Kun joku on joskus päättänyt, että päiväuniaika on klo 12.30, niin siitä ei poiketa, vaikka hoitopaikassa olisi jo aamuviideltä heränneitä lapsia, jotka ovat väsyneitä jo kymmeneltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa et aika moni ei pärjää lastensa kanssa kun kielletään nukkumasta päiväkodissa. Uusavuttomuutta. Hankkikaa kotiin hoitaja. Päiväkodissa on rankempaa kuin kotona ja lepohetki on tärkeä ja monet lapsista ovat väsyneitä.
Kannattaa perehtyä vähän unitieteeseen ja miten uni lapsellakin toimii. Yli 2v terve lapsi ei enää tieteellisestä näkökulmasta tarvitse päiväunia, ja yli 45min unisyklit päivällä sotkevat lapsen yöunet aina. Näistä voi aiheutua pahimmillaan jopa kehityshäiriöitä, uni on meille ihmisille sen verran tärkeä juttu.
Päiväunet häiritsevät yöunia käytännössä aina ja kaikilla ihmisillä, vauvat ja taaperot poislukien koska heillä unen fysiologia ei vielä ole aikuisen kaltaista. Viisivuotiaalla jo on.
Meillä lasten unikouluttaja (maksullinen, otin häneen yhteyttä) kirjoitti tästä päiväkotiin, kun he vänkäsivät vastaan, että kolmevuotiaan aivot tarvitsevat päiväunet. Lähetti sen myös johtajalle ja tähän loppui nillitys ja lapsi päästetään nyt puolentunnin jälkeen pois nukkarista ja ei tarvitse nukkua ja saa nyt nukkua 11h yöunet ja olemme koko perhe onnellisia. Ennen tätä valvoimme puolille öin, koska "lapsen täytyy saada nukkua päiväkodissa". Unikouluttajan mielestä meillä oli kotona juuri oikea rytmi päiviin ja lapsen yöuni on se kaikken tärkein asia.
Kannattaa käyttää.
Siis lapsi nukkuu yhdentoista tunnin yöunet? Milloin hän ehtii tavata vanhempiaan tai leikkiä kotona? Jos kotiin tullaan klo 17, syödään illallinen ja iltapala melkein samantien, niin lapsi on unessa klo 20. Olettaen että herätys on aamulla seitsemältä.
En ymmärrä miten tuossa joku näkee jotain ongelmaa? Meillä kotiin tullaan klo 16:00, päivällinen klo 17:00, iltapala klo 19:00 ja nukkumaan mennään about 20:30. Lapsi herää aamulla seitsemältä. Ruokapöydässä ei notkuta tunteja, vaan syödään reippaasti, käydään päivällisen jälkeen ulkona, ennen päivällistä ehtii pelailemaan (huom. lautapelejä ja muistipelejä tai tehdä palapelejä), juttelemaan päivästä ja sylittelemään, iltapalan jälkeen ehtii vielä tunnin lukemaan iltasatuja ja sylittelemään. Tai lapsi leikkii, jos haluaa ennemmin leikkiä. Hyvin ehtii tekemään vaikka mitä ja olemaan lapsen kanssa, lapsi saa hyvät yöunet ja herää aamulla pirteänä yleensä aivan itse ilman herättelyjä. Pitäisikö siis lapsen nukkumaanmenoa myöhästyttää sen takia, että lapsen pitäisi saada olla unentarvettaan vastaan vieläkin enemmän vanhemman kanssa :D? Olen ymmärtänyt että lähes kaikilla päiväkoti-ikäisillä normaali nukkumaanmenoaika on siinä klo 20-20:30, tämäkö on väärä aika päikyn mielestä koska lapsi muka saa liian vähän aikaa sitten vanhemmalta :D?
Ihanan lyhyet työpäivät teillä!
Meillä? Mies menee töihin aikaisemmin ja luonnollisesti pääsee aikaisemmin. Minä aloitan työni kahdeksan jälkeen ja saatan tehdä töitä vielä puolen yön aikaan, jatkan kun lapsi on nukahtanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten valossa, nykyinen suositus on se että lapsi joka päiväkodissa lepohetkellä nukahtaa, tarvitsee ne päiväunet. Häntä ei siis saisi estää nukkumasta tai herättää kovin herkästi. Uni on tarpeen mm. aivojen kehitykselle, muistille ja hyvälle mielialalle.
Päiväkotipäivä ei myöskään ole verrattavissa kotipäivään, vaikka lapsi ei kotona nukahda, on päiväkodin kuormittavuus lapselle ihan omaa luokkaansa.
Jos lapsella on illalla isoja nukahtamisvaikeuksia, olisi perhe hyvä ohjata ensin esim. perheneuvolaan, jossa voidaan pohtia mm. perheen päivärytmiä, vuorovaikutusta ja unihygienaa. Monella perheellä on näissä asioissa isoja haasteita, vaikka sitä ei itse ymmärretä tai haluta myöntää.
Jos toiveet lapsen nukkumiselle on kovin yksilölliset tai hoitohenkilökunnan näkemyksen mukaan lapsen edun vastaiset, ei niitä päiväkodissa usein pystytä tai edes pidä lähteä toteuttamaan. Tilanne on toki aina vaikea myös hoitohenkilökunnalle.Saisinko linkin tähän uuteen tutkimukseen?
Ei ole antaa, en muista enkä jaksa etsiä. Kerroin vaan miten meidän talossa on ohjeistettu, tätä on käyty läpi viime syksynä viimeksi koulutuksessa ja siellä taisi olla ihan joidenkin unitutkijoiden ym. suositukset taustalla.
Kysehän ei ole siis siitä, etteikö KOSKAAN voisi olla niin, että jollain yksilöllä pitkät päiväunet ei voisi vaikuttaa yöuniin. Mutta näin pienillä lapsilla, ne päiväkodin pienet (aniharva siellä ehtii nukkua posottaa täyttä KAHTA tuntia!) voisi vaikuttaa yöuniin niin, että sitten lapsi valvoo puoleen yöhön. Silloin jos näin on, tulee ensisijaisesti ohjata perhe unineuvonnan piiriin. Ei niin, että me päiväkodissa väkisin estetään lapsen nukkuminen tai revitään hänet ylös heti kun nukahtaa tai on hyvässä unen vaiheessa; se tuntuukin nimittäin aika väkivaltaiselta tehdä niin.
Itse yritän kyllä aina olla sovitteleva ja ymmärtää. Mutta vanhemmat pyytävät myös tekemään asioita, jotka ei ole lapsen etu. Ne tilanteet on aika vaikeita.
Ja tuohon väitteeseen, missä usein sanotaan ettei lapsi tarvitse päiväunia mutta kai se nukahtaa, kun se laitetaan hämärään, hiljaiseen huoneeseen makaamaan ja luetaan satuja ja soitetaan musiikkia. Niin tämänhän pitäisi silloin tapahtua myös siellä kotona, jos se olisi totta. Kyse on juurikin unihygieniasta; mitä tapahtuu jo tunteja ennen nukkumaanmenoa ja juuri ennen nukkumaanmenoa ja nukahtamisen hetkellä. Nää jutut voi perheessä olla aikalailla hakoteillä päiväkotipäivän jälkeen. Täytyy ymmärtää, että meillä on esim. 2-vuotiaita jotka tulee tabletti kädessä päiväkotiin ja he lähtevät se tabletti kädessä myös kotiinpäin.
Aivan, eli tähän ei todellisuudessa ollut antaa mitään oikeaa faktaa. Kiitos rehellisyydestä kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä on aivan turha jankata. Päiväkodissa nukutaan päiväunet vaikka kuinka sinä länkyttäisit. Ei se muutu miksikään. Jos lapsesi on niin väsynyt että nukahtaa 45 minuutin lepohetkejllä, annamme hänen nukkua reilun tunnin. Emme keskustele asiasta kanssasi.
Ei ole turha jankata, kun vanhempien jankkauksella mm.meidän päiväkotiin perustettiin hereillä oleville omat tekemiset ja nukkuvat nukkuu. Kyllä kannatti jankata, kun monessa perheessä helpottui elämä kerta heitolla.
Yllättäen ihan sama henkilökuntamäärä riittää, kun vanhat akat ei saaneetkaan päättää. Monessa päiväkodissa jo on näin. Nuorempia hoitajia ei tunnu haittaavan, iloisina kertoivat asiasta.
Niinhän teille kerrottiin. Oikeasti minkäänlaisia resursseja tuohon ei ole olemassa, eikä tule.
Kyllä ne lapset osaa ihan itse kertoa, että heillä on virkkula ja muilla nukkula. Ei ne lapset mitään mykkiä ole.
No niille lapsille nyt on helppo kertoa mitä tahansa. Olit tänään orkkulassa jossa ei nukuta ( lapsi nukkui vain tunnin mutta hänelle kerrotaan että lepäsi).
En tiedä kuinka tyhmiä lapsia sinulla on, mutta kyllä meillä ihan jo 3vuotiaskin on osannut todella laajasti kertoa asioista, eikä ole mitenkään höynäytettävissä, että makasiko sängyssä nukkumassa vai eikö maannut..
Tälläiset hönövanhemmat ovat juuri parhaita kun voi laittaa lapsen sanomaan mitä vain ja vanhemmat vain lässyttävät miten fiksu heidän "Saara", "Lauri", "Lilja" tmv. on kun osasi kertoa mitä teki päiväkodissa. :) Hyviä ja oiiiikein piiiitkiä päikkäreitä teille!
Pyydän aina lasta itse kertomaan vanhemmalle, kuinka päivä on mennyt ja mitä olemme puuhanneet. Monella vastaus on en muista. Sitten yhdessä muistellaan ja kerrotaan. Samat lapset monesti kotona kertovat omia totuuksia päivästä ja vanhempi sitten hoitajan kimpussa kun tuo ja tuo on tehnyt tai sanonut meidän lapselle sitä ja tätä. Ja kun lapsen kanssa sitä päivän aikana selvitellään niin onkin hoitajalle, ettei mitään ole käynyt. Ja kun vanhemmalle kerrot, kenen kanssa lapsi leikkinyt niin kysyy että miksi kun sehän aina kiusaa meidän lasta. Ja samaisen lapsen parhaimpia leikkikavereita hoidossa.
Meillä on lapsi osannut kertoa oikeita, todellisia tapahtumia ja päiväkodista on tullut varmistus, että lapsi on osannut kertoa oikein. Varmistus on myös saattanut tulla lapsen ystävän vanhemmalta, joka on saattanut nähdä saman tapahtuman mistä lapsi on puhunut. Työntekijät ovat myös palavereissa saattanut viitata samoihin tapahtumiin tai juttuihin, mistä lapsi on puhunut. Hieman erikoista, jos työntekijät luulevat, että kaikki lapset puhuvat ihan höpöjä eivätkä osaisi kertoa omasta päivästään oikein.
Vierailija kirjoitti:
"Jos lapsella on illalla isoja nukahtamisvaikeuksia, olisi perhe hyvä ohjata ensin esim. perheneuvolaan, jossa voidaan pohtia mm. perheen päivärytmiä, vuorovaikutusta ja unihygienaa."
Millä tavalla esimerkiksi perheneuvola voi edistää lapsen nukahtamista iltaisin, kun sen syy on liian pitkät päiväunet? Antamalla päivähoitopaikaan ohjeet nukkumisesta? Täysin väärä päätelmä on se, että vanhemmat pystyisivät pakottamaan lapsen nukkumaan.
Me menimme vähän pitemmälle. Kutsuimme kotiin sen päiväunigurun, joka oli kirjoittamassa paperissa luki "älä herätä nukkuvaa lasta äläkä koiranpentua, niitä tulee luonnevikaisia". Pääsimme hänen ja hoitopaikan työntekijöitten kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että hän tarvitsee lepohetkin aikaisemmin. Hoitopaikan esimies yritti kyllä inttää vastaan. Lapsi sai mennä levähtämään jo johonkin oleskelutilan sohvalle eli samaan tilaan, jossa henkilökunta valmisteli lounasta.
Onko Erkki Tiusanen käynyt teillä? Aikamoista! Tuo henkilö tuli mieleen tuosta päiväunigurusta. Soittiko hän myös haitaria teille?

Tämähän on mielenkiintoinen kommentti. Milloin hän kävi teillä ja mikä oli lopputulos? Vuonna 1992 hän kävi meidän alueella vanhempainillassa ja oli silloin sitä mieltä, että päiväunet ovat tarpeen, eikä lasta pidä herättää kesken unien. Hän kulki villasukat jalassa soitellen haitaria puheensa lomassa
Meillä päiväkodin kanssa erilainen kokemus. Oon aika varovaisesti ottanut uniasiaa esille, tosin siitä näkökulmasta että on ollut illalla haastetta nukahtaa ja jos olisi mahdollista hieman lyhentää unien määrää. Toki oon myös sanonut että luotan täysin heidän arvioon ja jos lapsi vaikuttaa heidän mielestä selkeästi väsyneeltä tai tuo unien lyhentäminen haastaa siellä lapsen päivää, niin ilman muuta antavat nukkua pidempään.
Ovat kuitenkin todella ihanasti tulleet vastaan ja ottaneet kantaa, että ei myöskään ole tarkoituksenmukaista, jos sen 5v:n kanssa täytyy odotella pitkään unen tuloa, kun usein seuraavana aamuna täytyisi nousta varhain. Jos unia on päädytty lyhentämään, ollaan päivittäin juteltu että miten kotona ja päiväkodissa on sujunut jaksamisen osalta.
Aikanaan isoimman lapsen ollessa pieni päikyssä oli eri työntekijät ja silloin haastetta tässä asiassa oli. Lapsen annettiin nukkua todella pitkään hoitopäivän aikana, ja kuitenkin kyse juurikin tällaisesta viisivuotiaasta. Kyllähän se kolme, jopa neljättä tuntia, vaikutti aivan suoraan siihen että ei lapsi saanut unen päästä kiinni tavalliseen tapaan vaan kukkui hereillä myöhään. Seuraavana aamuna taas sitten klo 6 herätys, ja taas väsytti - kierre oli valmis. Jouduin lopulta sanoa todella tiukasti, ja kyllä asiaan sitten reagoitiin. Luulen että tuossa oli kyse vain siitä, että toin asiaa esille turhan hienovaraisesti ja tilanne ei alkuun heille hahmottunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kans ongelmaa päiväunien kanssa päiväkodissa. Sanoin että ei voi antaa nukkua kolmatta tuntia,koska muuten se on hereillä kotona vielä keskiyöllä ja herätys päiväkotiin on kuiten viiden jälkeen. Ei ne uskonut,sanoivat että ei voi antaa kaikken nukkua eri aikataululla. Tottakai se heille oli helpompaa kun lapset nukkui. Mutta vasta silloin kun päiväkodissa nukahti aamupalan jälkeen hiekkalaatikolle,muuttivat nukkumista lyhyemmäksi. Se kun meni heille hankalaksi,kun yksi nukkuu hiekkalaatikolla. Sit olin,niin mähän sanoin. Ei heillä kiinnostanut oliko meillä kotona hankalaa,heillä kiinnosti se oman työpäivän helppous. Mut onneks noinkin ajat on ohi.
Vanhemmat voi hankkia lapsilleen ihan millaisen hoitopaikan vaan, ihan vapaasti. Monessa päiväkodissa mennään niiden omilla ehdoilla.
Eikö varhaiskasvatuslaki määrääkään päiväkodin toiminnasta ja siitä, että on tehtävä yhteistyötä vanhempien kanssa YHDESSÄ ja lapsen tarpeet on otettava huomioon? Mitäs virkaa koko vasulla sitten on?
Kyllä, mutta ei se tarkoita että lähdetään jokaiseen vanhempien kotkotukseen mukaan. Muuten saisi jokaisella lapsella olla oma hoitaja, että pystytään kaikkien vaatimukset täyttämään.
Onko se teille vaan vanhempien kotkotusta, kun vaaditaan lapselle asiallista hoitoa? Se on tullut jos selväksi, että lapset ovat hoitopaikkoja varten, eivät hoitopaikat lapsia varten.
Kun joku on joskus päättänyt, että päiväuniaika on klo 12.30, niin siitä ei poiketa, vaikka hoitopaikassa olisi jo aamuviideltä heränneitä lapsia, jotka ovat väsyneitä jo kymmeneltä.
Lapsi ei saa nukahtaa, kun illalla venyy nukahtaminen. Monella näillä toinen vanhempi on kotona ja toinen tuo lapsen seitsemältä hoitoon. Ja haetaan neljän jälkeen. Miksi ette pidä lasta kotona, kun siellä ei tule nukkumisen kanssa ongelmia??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kans ongelmaa päiväunien kanssa päiväkodissa. Sanoin että ei voi antaa nukkua kolmatta tuntia,koska muuten se on hereillä kotona vielä keskiyöllä ja herätys päiväkotiin on kuiten viiden jälkeen. Ei ne uskonut,sanoivat että ei voi antaa kaikken nukkua eri aikataululla. Tottakai se heille oli helpompaa kun lapset nukkui. Mutta vasta silloin kun päiväkodissa nukahti aamupalan jälkeen hiekkalaatikolle,muuttivat nukkumista lyhyemmäksi. Se kun meni heille hankalaksi,kun yksi nukkuu hiekkalaatikolla. Sit olin,niin mähän sanoin. Ei heillä kiinnostanut oliko meillä kotona hankalaa,heillä kiinnosti se oman työpäivän helppous. Mut onneks noinkin ajat on ohi.
Vanhemmat voi hankkia lapsilleen ihan millaisen hoitopaikan vaan, ihan vapaasti. Monessa päiväkodissa mennään niiden omilla ehdoilla.
Eikö varhaiskasvatuslaki määrääkään päiväkodin toiminnasta ja siitä, että on tehtävä yhteistyötä vanhempien kanssa YHDESSÄ ja lapsen tarpeet on otettava huomioon? Mitäs virkaa koko vasulla sitten on?
Kyllä, mutta ei se tarkoita että lähdetään jokaiseen vanhempien kotkotukseen mukaan. Muuten saisi jokaisella lapsella olla oma hoitaja, että pystytään kaikkien vaatimukset täyttämään.
Onko se teille vaan vanhempien kotkotusta, kun vaaditaan lapselle asiallista hoitoa? Se on tullut jos selväksi, että lapset ovat hoitopaikkoja varten, eivät hoitopaikat lapsia varten.
Kun joku on joskus päättänyt, että päiväuniaika on klo 12.30, niin siitä ei poiketa, vaikka hoitopaikassa olisi jo aamuviideltä heränneitä lapsia, jotka ovat väsyneitä jo kymmeneltä.
Klo 10 on toimintaa. Voidaan olla retkellä eikä päiväkodilla ollenkaan. Osa ulkoilee, osalla voi olla salissa liikuntaa. Ei sieltä riitä henkilökuntaa yhden kanssa lähtemään lepäämään aamupäivällä. Toki voitte hallitukselle viestiä ja toivetta pistää, että muutosta tarvitaan. Unohtakaa se pedagogiikka mitä koko aika korostetaan. Ja antakaa aikaa antaa yksillöllistä huomiota jokaiselle lapselle. Ja että pystytään toteuttamaan 21 lapsen vanhemman toiveet.
Vierailija kirjoitti:
Jos lomalla lapsesi nukahtaa päivällä autoon, eikä muuten nuku yleensä päiväunia niin saako illalla miten unta? Omalla lapsella tapana ottaa autossa pienet unet eikä ole vaikuttanut iltaan.
Tähän olisi kiva saada kommentteja. Meillä myös nukahtaa lähes aina autoon, muttei meillä iltauniin vaikuta. Miten muilla tuo autossa otetut torkut vaikuttaa?
Toinen, että mihin aikaan teillä lomalla lapset menneet nukkumaan ja mihin aikaan nousee ylös? Jos kotona ei nuku päikkäreitä? Joko teillä palattu päiväkotiin, vaikuttaako yöuniin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lomalla kun nukutaan vähän miten sattuu, herätään myöhään ja loman viimeisenä päivänä hoksataan, että huomenna täytyykin herätä aikaisin töihin ja päiväkotiin. Mutta mitäs kun uni ei lapselle tulekaan, aamulla viedään pökkyräinen lapsi päiväkotiin ja hänpä nukahtaa ruokapöytään ja kannetaan sänkyyn. Eli kierre on valmis.
Eihän vika ole silloin päiväunissa, vaan kodin iltarutiineissa.
Aika monessa kodissa rutiineissa olisi parannettavaa. Mutta helpompi syyttää päiväkotia kuin katsoa peiliin.