Päiväkodin kanssa saa jatkuvasti jankata.
Olemme sanoneet vasta 3kk, että pojan ei tarvitse nukkua päiväunia. Silti joka ikinen kerta annetaan nukkua lähemmäs 2h.
Kommentit (497)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivälepo on 45 minuuttia, silloin luetaan satu ja rauhoitutaan päivän tohinoista. Sen jälkeen päivä jatkuu.
Mikä tässä muka on niin väärin.
Väärin on se, että lepoaika on liian myöhään iltapäivällä ja siirtää nukahtamisaikaa iltaisin. Toinen väärä asia on se, että harvalla lapsella se on vain lepoaika nukkumatta, vaan voi venähtää tuntikausien päiväuniksi. Kolmas on se, että henkilökunta syyllistää vanhempia siitä, että eivät osaa laittaa lastaan nukkumaan vaan valvottavat liian pitkään iltaisin. He eivät voi millään myöntää syyn olevan päiväkodissa.
Oma lapseni alkoi nukahtaa iltaisin oikeaan aikaan eli ennen kymmentä, kun päiväLEPOaika vaihdettiin aikaisemmaksi eli ennen lounasta.
Jos lounas oli klo 11, niin milloin siellä oli päivälepo? Silloinko, kun kun on yleensä toimintaa, ulkoilua, retkeilyä, musiikkituokio, kädentaitoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos lapsella on illalla isoja nukahtamisvaikeuksia, olisi perhe hyvä ohjata ensin esim. perheneuvolaan, jossa voidaan pohtia mm. perheen päivärytmiä, vuorovaikutusta ja unihygienaa."
Millä tavalla esimerkiksi perheneuvola voi edistää lapsen nukahtamista iltaisin, kun sen syy on liian pitkät päiväunet? Antamalla päivähoitopaikaan ohjeet nukkumisesta? Täysin väärä päätelmä on se, että vanhemmat pystyisivät pakottamaan lapsen nukkumaan.
Me menimme vähän pitemmälle. Kutsuimme kotiin sen päiväunigurun, joka oli kirjoittamassa paperissa luki "älä herätä nukkuvaa lasta äläkä koiranpentua, niitä tulee luonnevikaisia". Pääsimme hänen ja hoitopaikan työntekijöitten kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että hän tarvitsee lepohetkin aikaisemmin. Hoitopaikan esimies yritti kyllä inttää vastaan. Lapsi sai mennä levähtämään jo johonkin oleskelutilan sohvalle eli samaan tilaan, jossa henkilökunta valmisteli lounasta.
Onko Erkki Tiusanen käynyt teillä? Aikamoista! Tuo henkilö tuli mieleen tuosta päiväunigurusta. Soittiko hän myös haitaria teille?
Juuri hän. Ei soittanut haitaria, mutta nukkui meillä yön.
Ja mitä sen jälkeen tapahtui? Kun hän oli nukkunut teillä? Kävittekö hänen kanssaan päiväkodissa selvittelemässä päiväunien tarpeettomuutta?
Vierailija kirjoitti:
Poika lopetti itse päiväunet heti kun täytti 2v. Yöunet 22-08. Rauhallinen ja perustyytyväinen lapsi. Hän meni päiväkotiin 4v ja siellä oli pakko nukkua. Joskus nukahti tylsyyteen kun piti vaan maata sängyssä 1,5h vaikka ei nukuttanut. Sitten ei yöllä nukuttanut yhtään. 4-6v riittäisi rauhallinen satuhetki ym.
Kyllä jokaisessa ryhmässä lapsi herätetään, jos vanhempi niin toivoo. Jokainen lapsi tulee lepäämään ryhmästä riippuen puolesta tunnista tuntiin. Silloin kuunnellaan kurjaa ja sitten noustaan ylös. Ryhmä missä työskentelen on 21 lasta 3-5v. Näistä 11 herätetään puolen tunnin - 45 min sisällä. Osa on todella itkuista, kun herätetään kesken unien, kun on vasta nukahtanut. Sitten lohdutellaan useampaa itkevää lasta. Mutta heidät nostetaan joka päivä ylös, koska vanhemmat niin toivovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä, että päiväkodissa ei voi olla jokaiselle omia aikatauluja mutta luulisi, että tuo ratkeaa nyt loman aikana. Lepohetki on kuitenkin päiväkodissa lapsille tarpeen ja väsynyt lapsi nukahtaa sinne. Ei siellä ketään pakoteta nukkumaan.
Ehkä voisitte pyytää, että lapsi herätetään ensimmäisten joukossa, jotta saatte väsymyskierteen katkaistua.
Tuo "ei siellä ketään pakoteta nukkumaan" on niin kulunut mantra! Tottakai lapsi nukahtaa jos pimeässä huoneessa makuutetaan tunti ja sitten ei nuku yöllä ja kierre on valmis!!
Mikä on ratkaisu jos resursseja ei ole, ei ole ketään kasvattajaa vahtimassa lapsia toisessa huoneessa? Meillä on kaksi hoitajaa joilla on kahvitaukonsa ja itse olen opettaja ja mulla kahvitauon lisäksi sak-aika ja palaverit, en ehdi leikittää lapsia nukkari aikana.
Hoitajamitoitus on minimi. Enemmänkin väkeä voidaan palkata, kahvitauko on max 20 min eikä jokaisella hoitajalla ole joka iltapäivä palavereja.
Meillä vaihtui pomo viime vuonna, samalla katosi palaverit ja samaan aikaan pidettävät kahvitauot. Enää ei taukotilassa ole aikakauslehtiä, omat puhelimet pois työaikana ja työaika on lapsia varten. Suunnittelu uudistettiin, se tehdään nyt keskitetysti. Jää paljon enemmän aikaa lapsille, kun päätetään, että ei ole tarpeen käydä joka päivä läpi lasten vanhempien vaatteita, autoja, aikatauluja jne. ja pitää muka-palavereja. Terapeuttien kanssa ei tarvitse kokoontua viittä kertaa ennen kuin terapeutti kohtaa lapsen jne.

Miksi lasten vanhempien vaatteet ja autot pitäisi käydä läpi? Onko se sen takia, että jos vaatteet vaikkapa ovat liian likaiset tai auto huonokuntoinen niin tehdään lasu?
Että joku jaksaa jankata lasuista!
No lopeta se jankkaaminen! Ongelma ratkaistu! Miten tyhmiä ihmiset oikeen on ja menit vielä lisääntymään..
Vierailija kirjoitti:
Että joku jaksaa jankata lasuista!
Vauvapalsta on paikka missä puhutaan lapsiperheiden arjesta. Joten aika erikoista jos lasuista ei saisi puhua.

Jotkut luulevat, että päiväkodeissa tehdään jatkuvasti lasuja. Olen ollut päiväkodissa töissä kolmekymmentä vuotta, eikä yhtään lasua ole tehty.

Sama, 15v alalla enkä yhtään lasua ole tehnyt.
Päiväkodin tehtävä on laitostaa lapsi koulua ja työelämää varten.
Tämä oli kyllä ihan uutta. Missä kouluissa ja työpaikoilla voisi nukkua 3 h päikkärit? 😀 Ja opettaja tai työpaikan pomo sanoo kuuluvaan ääneen, että nyt kaikki päiväunille!
Antakaa lapsen nukkua päiväunet. Päiväkodin arki rasittaa lasta ihan eri tavalla kuin kotona oleminen, ympäristössä on niin paljon ärsykkeitä. Lapsi voi mennä kotona myöhemmin nukkumaan. Aamulla voit pukea lapsen jos hän on väsynyt tai kantaa yöpuvussa autoon ja ottaa vaatekassin mukaan päiväkotiin, siellä on aikaa pukea.
En tiedä olenko vastannut tähän tai johonkin muuhun päiväkotien nukutusta koskevaan ketjuun. Mutta meidän kohdalla 3-vuotiaan nukutus piti lopettaa päiväkodissa. Sanoin jo kun hän aloitti, että tyttö on lopettanut päikkärit reilusti alle 2-vuotiaana, mutta minulle myhäiltiin miten paljon rankempaa pk-elämä on kuin kotihoito - ja varmasti tarvitsee unet yms. Pari viikkoa taisi mennä ja sitten kyllästyivät. Tyttö piti koko porukkaa hereillä puhumalla ja laulamalla itsekseen. Hän oli aina tosi virkeä tapaus. Ei kaikki lapset ole samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että joku jaksaa jankata lasuista!
Vauvapalsta on paikka missä puhutaan lapsiperheiden arjesta. Joten aika erikoista jos lasuista ei saisi puhua.
Ei lapsiperheiden arki ole sitä, että täytyy pelätä ja odottaa koska ja mistä tehdään lastensuojeluilmoitus.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodin tehtävä on laitostaa lapsi koulua ja työelämää varten.
Tämä oli kyllä ihan uutta. Missä kouluissa ja työpaikoilla voisi nukkua 3 h päikkärit? 😀 Ja opettaja tai työpaikan pomo sanoo kuuluvaan ääneen, että nyt kaikki päiväunille!
Ei missään päiväkodissa nukuta 3h päikkäreitä. Klo 11 on ruokailu ja ennen kuin lepohuoneessa ollaan niin klo on lähemmäs 12. Kukaan ei nukahda samalla sekunnilla kun pään laskee tyynyyn. Meillä luetaan puoli tuntia ja hereillä olevat ja herätettävät nousevat ylös. 13.30 avataan ovet ja loputkin nukkuvat alkavat nousta ylös, kun klo 14 on välipala. Eli n. 1,5 h nukkuvat max ketkä nukkuvat.
Mutta vanhemmat tykkäävät hieman paisutella asioita mistä eivät edes mitään tiedä ja syyllistää hoitajia.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä olenko vastannut tähän tai johonkin muuhun päiväkotien nukutusta koskevaan ketjuun. Mutta meidän kohdalla 3-vuotiaan nukutus piti lopettaa päiväkodissa. Sanoin jo kun hän aloitti, että tyttö on lopettanut päikkärit reilusti alle 2-vuotiaana, mutta minulle myhäiltiin miten paljon rankempaa pk-elämä on kuin kotihoito - ja varmasti tarvitsee unet yms. Pari viikkoa taisi mennä ja sitten kyllästyivät. Tyttö piti koko porukkaa hereillä puhumalla ja laulamalla itsekseen. Hän oli aina tosi virkeä tapaus. Ei kaikki lapset ole samanlaisia.
Väitätkö, että lastasi ei laitettu ollenkaan lepohetkelle? Epäilen tätä kyllä suuresti. Lasta ei voi yksin pitää ryhmätilassa eikä ole mahdollisuuksia yksittäistä lasta jäädä yhden hoitamaan. Mutta ihan normaalia on, että lapsia on lepohuoneessa ketkä eivät nukahda ja saattavat siellä pitää ääntä/laulaa ja jutella.
Vierailija kirjoitti:
Antakaa lapsen nukkua päiväunet. Päiväkodin arki rasittaa lasta ihan eri tavalla kuin kotona oleminen, ympäristössä on niin paljon ärsykkeitä. Lapsi voi mennä kotona myöhemmin nukkumaan. Aamulla voit pukea lapsen jos hän on väsynyt tai kantaa yöpuvussa autoon ja ottaa vaatekassin mukaan päiväkotiin, siellä on aikaa pukea.
Olen monesti ottanut lapsia vastaan yöpuku päällä. Jopa talvella. Joskus ei lapsi halunnut pukea aamulla niin vanhempi oli sentään saanut haalarin pakkasella päälle, alla oli pelkkä vaippa ja lapsi alasti. Aloitettiin päivä sitten ensimmäiseksi pukeutumalla. Ja tämä ei ollut yksittäinen kerta vaan kaava, kun vanhempi ei jaksa itkua ja huutoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä, että päiväkodissa ei voi olla jokaiselle omia aikatauluja mutta luulisi, että tuo ratkeaa nyt loman aikana. Lepohetki on kuitenkin päiväkodissa lapsille tarpeen ja väsynyt lapsi nukahtaa sinne. Ei siellä ketään pakoteta nukkumaan.
Ehkä voisitte pyytää, että lapsi herätetään ensimmäisten joukossa, jotta saatte väsymyskierteen katkaistua.
Tuo "ei siellä ketään pakoteta nukkumaan" on niin kulunut mantra! Tottakai lapsi nukahtaa jos pimeässä huoneessa makuutetaan tunti ja sitten ei nuku yöllä ja kierre on valmis!!
Mikä on ratkaisu jos resursseja ei ole, ei ole ketään kasvattajaa vahtimassa lapsia toisessa huoneessa? Meillä on kaksi hoitajaa joilla on kahvitaukonsa ja itse olen opettaja ja mulla kahvitauon lisäksi sak-aika ja palaverit, en ehdi leikittää lapsia nukkari aikana.
Hoitajamitoitus on minimi. Enemmänkin väkeä voidaan palkata, kahvitauko on max 20 min eikä jokaisella hoitajalla ole joka iltapäivä palavereja.
Meillä vaihtui pomo viime vuonna, samalla katosi palaverit ja samaan aikaan pidettävät kahvitauot. Enää ei taukotilassa ole aikakauslehtiä, omat puhelimet pois työaikana ja työaika on lapsia varten. Suunnittelu uudistettiin, se tehdään nyt keskitetysti. Jää paljon enemmän aikaa lapsille, kun päätetään, että ei ole tarpeen käydä joka päivä läpi lasten vanhempien vaatteita, autoja, aikatauluja jne. ja pitää muka-palavereja. Terapeuttien kanssa ei tarvitse kokoontua viittä kertaa ennen kuin terapeutti kohtaa lapsen jne.
Opettajille kuuluu SAK aika, sitä ei voi johtaja ottaa pois. 5 tuntia viikossa, käytännössä tunti päivässä. Ja kun ryhmässä kaksi opettajaa niin hoitaja on monesti yksin ryhmässä.

Ei opettajat voi olla samaan aikaan SAK-ajalla. Niin se vain on.