Lue keskustelun säännöt.
Kun mun äitini kuolee niin mulla ei ole ketään joka kyselisi vointia
28.06.2026 |
Aika karua. Mä luulin aiemmin et olis ees yksi ystävä mut hänkin etääntynyt. Mä asun yksin, en ole töissä, ei ystäviä
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Ei multa kysele nytkään ja asun perheeni kanssa. Mä kysyn päivittäin, kun kohdataan.
Mä olen kyllä sitä mieltä, että yksinolo (ei yksinäisyys) on oma valinta. Saa itsekin olla omatoiminen jos kaipaa ihmisiä ympärilleen. Ei voi vaan kotona odottaa, että joku tulee ovelle ja jää.
Esim sairas tai muuten järkyttävään elämäntilanteeseen joutunut jää usein melko yksin. Ystävistä kaikkoaa usein lähes kaikki, vain muutama jää jäljelle, jos sitäkään. Siitä tuleekin sanonta, että vaikeuksissa näet, kuka on oikeasti ystäväsi.
Eikä siinä vaikeassa tilanteessa olevalla ole resursseja lähteä samaan aikaan etsimään ja rakentamaan sosiaalisia suhteita, vaikka hän ihmisenä luonteeltaan ja kyvyiltään olisi siihen kykenevä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kantsii siis allaa tutustua ihmisiin. Yksinäisyys on täysin itseaiheutettua, jos jalat ja pää toimivat.
Passiivinen ihmispaska syrjäytyy. Incelit luulee että on jonkun muun vastuulla järkätä heille ihmissuhteita, vaikka se on jokaisen oma tehtävä.
Minä kysyn, kerro nyt sitten vihdoin, että mitä sinulle kuuluu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä on koko ajan näitä juttuja ,jotka on tyhjää täynnä. Jos haluatte vastauksia, niin voisi kai asiaa avata vähän.
Asuuko kaupungissa vai maalla. Minkä ikäinen, mies vai nainen. Terve vai sairas. Pystyykö liikkumaan. Jne....
Mitä niillä on väliä? Aiotko sitten julistaa että eihän nyt nuori/vanha terve/sairas, mies/nainen voi olla yksinäinen? Pitääkö olla joku syy eli mikä ihmisessä SINUN mielestäsi on vialla? Ihan kaikenlaisia ihmisiä on yksinäisiä eli millään määreillä ei ole väliä. Olisit voinut vaikka lohduttaa tai ottaa osaa,eikä kaivella syitä joilla tuomita.
Olipas katkeraa jäpitystä. Kysyin noita sen takia, että osaisin sanoa jotain järkevää. On lähes mahdoton antaa mitään näkemystä, jos edessä on vaan tyhjä taulu.
Ei sitten tullut mieleen, että tossa voisi olla ihan joku ajatus takana. Näit ensimmäiseksi asiassa vain huonoja puolia. Meni vielä kaiken lisäksi niin pieleen, kun vaan voi.
Puutun nyt täältä sivusta kommentilla, mutta eihän se taulu ihan tyhjä ollut. Tiesit tilanteen, et syytä.
Kyllä, mutta kaikki muu oli avoin. Aloituksessa ei tainnut olla sukupuolta, ei edes ikähaarukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten nää ihmiset jotka joskus on välittäneet niin vaikka he tietää että toinen on yksinäinen. Niin silti haluavat pitää yhteyttä enää harvoin.
Ilman huonoa omaatuntoa
Ap
Ihmisillä on paljon stressiä omassa elämässä. Tai sitten voi olla että lähipiirissä on niin suuria haasteita, mahdollisesti eri ihmisillä että niistä ei vaan voi kantaa huolta tai omakin elämä menee pieleen. Äitini puhui aikoinaan että kaikkien on kannettava vastuu elämästään, eikä hän kykene kaikkea hoitamaan. Tuo kuulosti silloin tylylle, mutta nyt olen itse esim. vastaavassa tilanteessa. Tiedän että lähipiirissä ei mene kaikilla hyvin, mutta en vaan jaksa kantaa niistä stressiä ja miettiä miten ongelmat ratkeaisivat.
Ja näin muodostui yksi ongelma lisää - ihminen ongelmissa jää yksin, kun kukan ei halua olla hänen kanssaan.
Tuosta juuri kirjoitin aiemmin, että minun kanssani kyllä ollaan, kunhan leikin, että olen terve ja normaalissa elämäntilanteessa. Eli jo se, ettei odota muuta kuin sitä, ettei oma tilanne ole tabu, on liikaa.
Itse en ota stressiä toisten elämäntilanteista, koska meillä jokaisella on omat stressimme. Minulle saa avoimesti kertoa, kuinka vaikeaa on, en kuormitu siitä. Autan, jos pystyn. Jos en pysty, en auta. Hermostoni ei nosta paniikkia tai ahdistusta tai mitään muutakaan toisten ongelmista.
Suurin osa ihmisistä on tosiaan niin herkkänahkaisia että vähän kun toisessa ihmisessä tulee esiin jotain normista poikkeavaa he lähtevät lipettiin. Olen todennut että ystävyyssuhteistakin valtava osa on todella epäaitoja tämän vuoksi, ainakin itselleni koska en istu normiin. Tiedän olevani hyväntahtoinen empaattinen ihminen, mutta paljon joudun feikkaamaan että kelpaan kaveriksi. En oikein jaksa enää. Ihmiset on typerä laji.
Vierailija kirjoitti:
Kenekä syy on se, ettei sinulla ole ystäviä? Ole hyvä, mene vessaasi ja katso peiliin.
Ööö olisiko mahdollista että ihmisillä olisi erilaisia elämäntilanteita kuin muilla öö
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kantsii siis allaa tutustua ihmisiin. Yksinäisyys on täysin itseaiheutettua, jos jalat ja pää toimivat.
Olen tutustunut ihmisiin, joilla eivät toimi jalat tai pää, mutta ei se poista sitä, että ne toimivat ihmiset ympäriltä puuttuvat. Jos haluaisi yrittää palata takaisin normaalien kirjoihin tai edes kokea tavallista elämää, ettei ihan syrjäydy, se ei onnistu, jos ei ole normaaliin maailmaan mitään kosketuspintaa jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä on koko ajan näitä juttuja ,jotka on tyhjää täynnä. Jos haluatte vastauksia, niin voisi kai asiaa avata vähän.
Asuuko kaupungissa vai maalla. Minkä ikäinen, mies vai nainen. Terve vai sairas. Pystyykö liikkumaan. Jne....
Mitä niillä on väliä? Aiotko sitten julistaa että eihän nyt nuori/vanha terve/sairas, mies/nainen voi olla yksinäinen? Pitääkö olla joku syy eli mikä ihmisessä SINUN mielestäsi on vialla? Ihan kaikenlaisia ihmisiä on yksinäisiä eli millään määreillä ei ole väliä. Olisit voinut vaikka lohduttaa tai ottaa osaa,eikä kaivella syitä joilla tuomita.
Olipas katkeraa jäpitystä. Kysyin noita sen takia, että osaisin sanoa jotain järkevää. On lähes mahdoton antaa mitään näkemystä, jos edessä on vaan tyhjä taulu.
Ei sitten tullut mieleen, että tossa voisi olla ihan joku ajatus takana. Näit ensimmäiseksi asiassa vain huonoja puolia. Meni vielä kaiken lisäksi niin pieleen, kun vaan voi.
Puutun nyt täältä sivusta kommentilla, mutta eihän se taulu ihan tyhjä ollut. Tiesit tilanteen, et syytä.
Kyllä, mutta kaikki muu oli avoin. Aloituksessa ei tainnut olla sukupuolta, ei edes ikähaarukkaa.
Ok. Ymmärrän nyt tarpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missäs sun isäs on? Eikö sitäkään kiinnosta?
Kuinkahan monen prosentin lapsista isät eivät ole kiinnostuneita. Ihan liian monen.
On totta, että omien vanhempien kuolema jättää niin valtavan aukon elämään, ettei sitä tajua ellei itse ole kokenut. Tuo tytär tai poika voi olla jo vahvasti keski-ikäinen, mutta hän on loppuun asti vanhempiensa lapsi. Rakkaus ja kiitollisuus elämän lahjasta jäävät jäljelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On totta, että omien vanhempien kuolema jättää niin valtavan aukon elämään, ettei sitä tajua ellei itse ole kokenut. Tuo tytär tai poika voi olla jo vahvasti keski-ikäinen, mutta hän on loppuun asti vanhempiensa lapsi. Rakkaus ja kiitollisuus elämän lahjasta jäävät jäljelle.
Ja jos se tapahtuu niin, että jäljelle jäävällä ei ole ollut riittävän vahva verkosto muuten, hän jää tyhjä päälle. On surullisesti joitain aikuisia lapsia, jotka eivät ole lähteneet maailmaan sosiaalistumaan syystä tai toisesta ja kun vanhemnat/ suku ympäriltä kuolee, huomaa olevansa yksin.
Vierailija kirjoitti:
On totta, että omien vanhempien kuolema jättää niin valtavan aukon elämään, ettei sitä tajua ellei itse ole kokenut. Tuo tytär tai poika voi olla jo vahvasti keski-ikäinen, mutta hän on loppuun asti vanhempiensa lapsi. Rakkaus ja kiitollisuus elämän lahjasta jäävät jäljelle.
Nykyään vanhemmiksi tullaan jopa nelikymppisenä, siis paljon iäkkäämpina kuin vuosikymmeniä aiemmin. Vanhemmat myös menetetään tällöin nuoremmassa iässä, musta tää on aihe josta ei tarpeeksi puhuta.
Omani olivat just yli 40v kun minut saivat ja se on vaikuttunut elämääni todella paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikinä ei tiedä että missä järjestyksessä täältä lähtee mut kyllä mä kans havahduin samantyyppiseen asiaan noin vuosi sitten. Sisaruksia on mutta heillä on omat perheet ja ihan oma elämä. On mulla yksi hyvä ystävä mut nähdään harvoin ku ei asuta samalla paikkakunnalla. Onneksi aina jatketaan siitä mihin jäätiin niin ihan luontevasti :) Ja tiedän et hän on siellä kuitenkin. Parisuhde olis kiva mut ihastun kerran 10 vuodessa niin et uskallan päästää toisen niin lähelle et voisin edes ajatella sitä realistisesti. Mihinkään kädenlämpöiseen suhteeseen en ala. N30+
Missäs sun isäs on? Eikö sitäkään kiinnosta?