Lue keskustelun säännöt.
Kun mun äitini kuolee niin mulla ei ole ketään joka kyselisi vointia
28.06.2026 |
Aika karua. Mä luulin aiemmin et olis ees yksi ystävä mut hänkin etääntynyt. Mä asun yksin, en ole töissä, ei ystäviä
Kommentit (62)
Paljon on meitä yksinäisiä, joilla ei ole ketään, kuka kuulumisia kyselee. Niin se elämä menee ihan toisin, kuin mitä nuorena ajatteli, että olisi oma perhe, puoliso ja lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika pitkälle sama kokemus. Yksinäisyys on Suomessa liian yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Paljon on meitä yksinäisiä, joilla ei ole ketään, kuka kuulumisia kyselee. Niin se elämä menee ihan toisin, kuin mitä nuorena ajatteli, että olisi oma perhe, puoliso ja lapsia.
Nuorena ollaan ylpeitä veloja. Ja sitten kun on jo myöhäistä niin totuus iskee päin kasvoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljon on meitä yksinäisiä, joilla ei ole ketään, kuka kuulumisia kyselee. Niin se elämä menee ihan toisin, kuin mitä nuorena ajatteli, että olisi oma perhe, puoliso ja lapsia.
Nuorena ollaan ylpeitä veloja. Ja sitten kun on jo myöhäistä niin totuus iskee päin kasvoja!
Ja sinäpä kuulostat onnelliselta!
Vierailija kirjoitti:
Paljon on meitä yksinäisiä, joilla ei ole ketään, kuka kuulumisia kyselee. Niin se elämä menee ihan toisin, kuin mitä nuorena ajatteli, että olisi oma perhe, puoliso ja lapsia.
Se on oma valinta jossei kellekään läheinen osaa olla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteessa voi myös käydä niin ettei tule puolisolta kysyttyä Mitä sinulle kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, jos asut Helsingissä niin täällä on paljon ilmaisia tapahtumia, kerro niin ehdottelee mielenkiintoisa paikkoja ihmisten joukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka on ystäviä ja tuttavia, eivät he kysele vointeja samoin kuin äiti.
Vierailija kirjoitti:
Sanon vaan että tää suomessa yksin jättäminen ja yksin pärjääminen on kyllä jotain ihan kamalaa. Ei mitään yhteisöllisyyttä ole. Varsinkin jos susta ei hyödytä mitenkään.
Ap
On se itsestäkin kiinni. Ei mullakaan "ystäviä" mutta tuttuja tulee melkein missä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kenekä syy on se, ettei sinulla ole ystäviä? Ole hyvä, mene vessaasi ja katso peiliin.
En ole Ap mutta samankaltaisessa tilanteessa. Ei kukaan koskaan ole ollut kiinnostunut minun asioista muuten kuin hyötymismielessä. Tiedän että syy on minun. En ole sympatiaa keräävä ja ajatukseni ovat outoja. Eivät kuitenkaan useinkaan pitkässä juoksussa vääriä.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa voi myös käydä niin ettei tule puolisolta kysyttyä Mitä sinulle kuuluu.
Voiko hölmömpää kysymystä olla kun "mitä sulle kuuluu"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta ei kysy edes äiti tai isä, vaikka hyvinvoivia ovat ja elossa. Sen sijaan surkuttelevat vain sisarukseni asioita silloin, kun jaksan kuunnella. Monesti en ja sanon ettei kiinnosta. Miksi pitäisi kiinnostaa, kun ketään ei kiinnosta minun asiat. Nyt kun mietin en muista milloin puolisokaan olisi kysynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa voi myös käydä niin ettei tule puolisolta kysyttyä Mitä sinulle kuuluu.
Voiko hölmömpää kysymystä olla kun "mitä sulle kuuluu"
Mitä hölmöä siinä on? Sehän se vasta osoittaakin, että välittää toisesta ja siitä, miten tällä menee.
Minäkin yksinäinen. Perhe on, mutta ei ystäviä eikä muita läheisiä. Mulla ei sisaruksia myöskään, äiti on ja hänen kanssaan oon tekemisissä. Aikuisiällä ystävien löytäminen vaikeaa. Pitäis kuitenkin olla jonkinlainen yhteys, ei sitä jokaisen kanssa synny vaikka kuinka ihmisiin tutustuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa voi myös käydä niin ettei tule puolisolta kysyttyä Mitä sinulle kuuluu.
Voiko hölmömpää kysymystä olla kun "mitä sulle kuuluu"
Et siis ymmärtänyt, sanon sen toisin: Miten voit? Miehet ovat helpommin asioita piilottelevia.
Mä oon siis eronnut just ja pitkälti oltiin vaan miehen kanssa mutta nyt on aika pitkälti jäänyt yksin kaiken kanssa. Lapset vielä sen ikäisiä ettei kysele vointeja, tai kyseleekö koskaan, sitä en tiedä. Kyllä aika yksinäistä on ja monet itkut tullut itkettyä.
Ap
Etsin rakkautta ja parisuhdetta teini-ikäisestä nelikymppiseksi, ja jouduin toteamaan, olen kuin ET - vain äiti on minua voinut rakastaa.
En etsi enää, mutta kieltämättä, kun äitini täältä poistuu, ei taida enää ketään kiinnostaa olenko olemassa vai en. No, teen 87 vuotiaan äitini eteen mitä hän pyytää tai tarvitsee ja kunhan saan hänen asiansa loppuun asti hoidettua, pohdin omaa elämääni sitten, jos on enää pohdittavaa.
Jospa voi vielä tutustua. Mutta ne fiksut on aika piilossa.