Kun mun äitini kuolee niin mulla ei ole ketään joka kyselisi vointia

Itseasiassa ei hänen tarvitse kuolla vaan se riittää, että hän sairastuu muistisairauteen joka etenee vauhdikkaasti niin välistä jää kokonaan ne samojen asioiden kyselyt ja lampaista huolehtimiset ym. 

Sama täällä. Kun äiti kuoli niin ei oikeasti ketään kiinnosta. Ns ystävillä on kiirettä omassa elämässä, työ, harrastus, joillakin lapset. Ne ei osaa mitenkään ymmärtää tätä tilannetta. Nyt ollaan sitten omien henkisten apujen varassa. Olen montakymmentä vanhusta auttanut vuosien varrella, nyt en enää jaksaa koska pitäisi vaan antaa mutta kukaan ei anna takaisin(henkisesti).

Miten nää ihmiset jotka joskus on välittäneet niin vaikka he tietää että toinen on yksinäinen. Niin silti haluavat pitää yhteyttä enää harvoin. 

Ilman huonoa omaatuntoa

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miten nää ihmiset jotka joskus on välittäneet niin vaikka he tietää että toinen on yksinäinen. Niin silti haluavat pitää yhteyttä enää harvoin. 

Ilman huonoa omaatuntoa

 

Ap

Ihmisillä on paljon stressiä omassa elämässä. Tai sitten voi olla että lähipiirissä on niin suuria haasteita, mahdollisesti eri ihmisillä että niistä ei vaan voi kantaa  huolta tai omakin elämä menee pieleen. Äitini puhui aikoinaan että kaikkien on kannettava vastuu elämästään, eikä hän kykene kaikkea hoitamaan. Tuo kuulosti silloin tylylle, mutta nyt olen itse esim. vastaavassa tilanteessa. Tiedän että lähipiirissä ei mene kaikilla hyvin, mutta en vaan jaksa kantaa niistä stressiä ja miettiä miten ongelmat ratkeaisivat.

Yksin ei ole pakko jäädä, Suomi on täynnä erilaisia yhteisöjä, harrastuspiirejä, yhdistyksiä, vapaaehtoistoimintaa, vertaistukiryhmiä, kansalaisopistoja, vammaisten tukiryhmiä, vertaistukiryhmiä erilaisiin sairauksiiin kuten syöpäyhdistykset, sydänpotilaille omansa jne. Ja nyt kun on nettikin useimmilla, niin eikähän sieltä löydy. Pitää vaan hakea oman kiinnostuksen mukaan, on eulojia, puutarhan haraastajia, sanaristikoiden tekijöitä, sudokun ystävät  ja ties mitä.

Ei kukaan tule aikuista ihmistä kotoa hakemaan, etsivä nuorisotyö toki voi etäsiä nuoria syrjäytyneitä, mutta aikuisille ei ole tällaista palvelua. Pitää vaan ihan itse ylittää se kynnys. Tsemppiä siihen, jostakin on aloitettava. Ei vikana ole surkea Suomi , vaan ihan jokaisen itsensä on se ensimmäinen askel. Meitä on moneksi ja varmaan meitä yksinäisiäkin on paljon, mutta pitää vaan rohkeasti lähteä etsimään muitakin yksinäisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Miten nää ihmiset jotka joskus on välittäneet niin vaikka he tietää että toinen on yksinäinen. Niin silti haluavat pitää yhteyttä enää harvoin. 

Ilman huonoa omaatuntoa

 

Ap

Voi olla niin että heille on tullut itselle huolia ja murheita, oman tai läheisen terveys reistailee, työttömyyttä jne. 

Vierailija kirjoitti:

Kenekä syy on se, ettei sinulla ole ystäviä? Ole hyvä, mene vessaasi ja katso peiliin.

En ole ap, mutta itselläni on ystäviä. Heillä on kuitenkin oma elämänsä, viisikymppisiä kun ollaan. Työ ja lapset ja ikääntyvät vanhemmat. 

Olen tällä viikolla puhunut kaksi puhelua ja ollut yksin koko ajan. 

Ap, ymmärrän sinua täysin. Oma elämäni lähti luhistumaan juuri siinä vaiheessa, kun ei enää ollut ketään, kenelle minun vointini olisi ollut sen verran merkittävä, että tekisi mitään sen eteen. Itse olen kyllä senkin jälkeen ollut muiden tukena.

Vierailija kirjoitti:

Miten nää ihmiset jotka joskus on välittäneet niin vaikka he tietää että toinen on yksinäinen. Niin silti haluavat pitää yhteyttä enää harvoin. 

Ilman huonoa omaatuntoa

 

Ap

Ehkä heitä ahdistaa. 

Kun jäin ihan yksin ja muutenkin todella vaikeaan tilanteeseen, minun kanssani kyllä puhuttiin ja oltiin mielellään, kunhan ei puhuya niistä vaikeista asioista ja suostun leikkimään, ettei niitä ole. Itselleen he perustelevat tämän, että tarjoavat minulle mukavan hetken. 

Vierailija kirjoitti:

Yksin ei ole pakko jäädä, Suomi on täynnä erilaisia yhteisöjä, harrastuspiirejä, yhdistyksiä, vapaaehtoistoimintaa, vertaistukiryhmiä, kansalaisopistoja, vammaisten tukiryhmiä, vertaistukiryhmiä erilaisiin sairauksiiin kuten syöpäyhdistykset, sydänpotilaille omansa jne. Ja nyt kun on nettikin useimmilla, niin eikähän sieltä löydy. Pitää vaan hakea oman kiinnostuksen mukaan, on eulojia, puutarhan haraastajia, sanaristikoiden tekijöitä, sudokun ystävät  ja ties mitä.

Ei kukaan tule aikuista ihmistä kotoa hakemaan, etsivä nuorisotyö toki voi etäsiä nuoria syrjäytyneitä, mutta aikuisille ei ole tällaista palvelua. Pitää vaan ihan itse ylittää se kynnys. Tsemppiä siihen, jostakin on aloitettava. Ei vikana ole surkea Suomi , vaan ihan jokaisen itsensä on se ensimmäinen askel. Meitä on moneksi ja varmaan meitä yksinäisiäkin on paljon, mutta pitää vaan rohkeasti lähteä etsimään muitakin yksinäisiä. 

Yleensä se on sairaus, joka estää sen aktiivisen hakeutumisen. Ja tässä kontekstissa superujous lasketaan mukaan sairauksiin. 

Ap, onko lapsuustraumaa? Sellaisen ihmisen yksinäisyys voi olla niin eksistentiaalisella tasolla, ettei "tavallinen" ihminen koe sitä koskaan. 

Olen töissä, on puoliso, alaikäiset lapset, äiti, isä, sisarukset, kummilapsia, kavereita/tuttuja, ei varsinaisesti ystäviä, mutta ei mun vointia kyllä kukaan kysele. Minä kyllä kyselen aina välillä muilta. 

Vierailija kirjoitti:

Sanon vaan että tää suomessa yksin jättäminen ja yksin pärjääminen on kyllä jotain ihan kamalaa. Ei mitään yhteisöllisyyttä ole. Varsinkin jos susta ei hyödytä mitenkään.

 

Ap

Laita itse pystyyn yhteisö. Kysele jostain kaverinhakukanavalta samassa tilanteessa olevia lähistöltä. Käsittääkseni näin on monet, jotka ovat rohkaistuneet yrittämään, saaneet kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

No mulla on sama tilanne. En kyllä usko, että eläisin kauheen vanhaksi. Kaikki on Jumlan käsissä.

No eikä ole, kuin omissa käsissäsi. Jos et ole tyytyväinen elämääsi, niin muuta sitä.

Vierailija kirjoitti:

Miten täällä on koko ajan näitä juttuja ,jotka on tyhjää täynnä.  Jos haluatte vastauksia, niin voisi kai asiaa avata vähän.

Asuuko kaupungissa vai maalla. Minkä ikäinen, mies vai nainen. Terve vai sairas. Pystyykö liikkumaan. Jne....

Mitä niillä on väliä? Aiotko sitten julistaa että eihän nyt nuori/vanha terve/sairas, mies/nainen voi olla yksinäinen? Pitääkö olla joku syy eli mikä ihmisessä SINUN mielestäsi on vialla? Ihan kaikenlaisia ihmisiä on yksinäisiä eli millään määreillä ei ole väliä. Olisit voinut vaikka lohduttaa tai ottaa osaa,eikä kaivella syitä joilla tuomita.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon siis eronnut just ja pitkälti oltiin vaan miehen kanssa mutta nyt on aika pitkälti jäänyt yksin kaiken kanssa. Lapset vielä sen ikäisiä ettei kysele vointeja, tai kyseleekö koskaan, sitä en tiedä. Kyllä aika yksinäistä on ja monet itkut tullut itkettyä. 

 

Ap

Hylkäsitkö itse ystäväsi, kun löysit miehen? Itselle on monta kaveria tippunut kyydistä tällä tavalla. Itse olen aina pitänyt huolta siitä, että elämä ei pyöri yhden ihmisen ympärillä.

Ihme itsesäälissä rypeviä ankeuttajia tässä ketjussa. Persikka ylös sohvasta ja tekemään asioille jotain ja pikavauhtia. En ole ikinä ymmärtänyt tätä ihmistyyppiä, joka vaan surkuttelee, mutta ei yritä muuttaa tilannettaan yhtään mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten nää ihmiset jotka joskus on välittäneet niin vaikka he tietää että toinen on yksinäinen. Niin silti haluavat pitää yhteyttä enää harvoin. 

Ilman huonoa omaatuntoa

 

Ap

Voi olla niin että heille on tullut itselle huolia ja murheita, oman tai läheisen terveys reistailee, työttömyyttä jne. 

Tai ihan vaan eivät kestä mitään negatiivista kun itsellä menee elämä kuin vettä vaan. Oma sisareni on just tällainen, elää niin omassa kuplassaan ettei ymmärrä eikä kykene asettumaan toisen asemaan vaikka vuosia olisin kertonut omista kivuistani ja miten ne estävät elämästä normaalia elämää. Ihmettelee miksi en reissaa, käy kylässä, lenkkeile, harrasta, kävele reippaasti ja ole iloinen, tee suursiivousta ja remppaa. Kyllä se elämä opettaa noillekin typeryksille jonain päivänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon siis eronnut just ja pitkälti oltiin vaan miehen kanssa mutta nyt on aika pitkälti jäänyt yksin kaiken kanssa. Lapset vielä sen ikäisiä ettei kysele vointeja, tai kyseleekö koskaan, sitä en tiedä. Kyllä aika yksinäistä on ja monet itkut tullut itkettyä. 

 

Ap

Hylkäsitkö itse ystäväsi, kun löysit miehen? Itselle on monta kaveria tippunut kyydistä tällä tavalla. Itse olen aina pitänyt huolta siitä, että elämä ei pyöri yhden ihmisen ympärillä.

Tämä on minusta kamalaa että ystävät katkoo välit kun löytävät miehen elämäänsä. Sitten eron jälkeen ollaan kinuamassa takaisin vaikka ei vuosiin ole yhteyttä pitäneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon siis eronnut just ja pitkälti oltiin vaan miehen kanssa mutta nyt on aika pitkälti jäänyt yksin kaiken kanssa. Lapset vielä sen ikäisiä ettei kysele vointeja, tai kyseleekö koskaan, sitä en tiedä. Kyllä aika yksinäistä on ja monet itkut tullut itkettyä. 

 

Ap

Hylkäsitkö itse ystäväsi, kun löysit miehen? Itselle on monta kaveria tippunut kyydistä tällä tavalla. Itse olen aina pitänyt huolta siitä, että elämä ei pyöri yhden ihmisen ympärillä.

Tämä on minusta kamalaa että ystävät katkoo välit kun löytävät miehen elämäänsä. Sitten eron jälkeen ollaan kinuamassa takaisin vaikka ei vuosiin ole yhteyttä pitäneet.

Ihan näin vierestä. Vaikutatte aika ikäville ihmisille kun kirjoittelette tuollaista jälkiviisastelua tähän ketjuun. Tuskin teiltä tulisi sympatiaa vaikka olisitte "ystäviä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten nää ihmiset jotka joskus on välittäneet niin vaikka he tietää että toinen on yksinäinen. Niin silti haluavat pitää yhteyttä enää harvoin. 

Ilman huonoa omaatuntoa

 

Ap

Voi olla niin että heille on tullut itselle huolia ja murheita, oman tai läheisen terveys reistailee, työttömyyttä jne. 

Tai ihan vaan eivät kestä mitään negatiivista kun itsellä menee elämä kuin vettä vaan. Oma sisareni on just tällainen, elää niin omassa kuplassaan ettei ymmärrä eikä kykene asettumaan toisen asemaan vaikka vuosia olisin kertonut omista kivuistani ja miten ne estävät elämästä normaalia elämää. Ihmettelee miksi en reissaa, käy kylässä, lenkkeile, harrasta, kävele reippaasti ja ole iloinen, tee suursiivousta ja remppaa. Kyllä se elämä opettaa noillekin typeryksille jonain päivänä. 

Komppaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ihme itsesäälissä rypeviä ankeuttajia tässä ketjussa. Persikka ylös sohvasta ja tekemään asioille jotain ja pikavauhtia. En ole ikinä ymmärtänyt tätä ihmistyyppiä, joka vaan surkuttelee, mutta ei yritä muuttaa tilannettaan yhtään mitenkään.

Olen yhteiskunnassa ns. menestyjä joten sinun on turha tulla soittamaan siinä suhteessa suutasi. Osa ihmisistä ovat hyväksikäyttäjiä ja toinen osa tukijoita. Tukijat harvemmin saavat tukea kun tarvitsevat. Hyväksikäyttäjillä on omat kiireet.