Lue keskustelun säännöt.
Oivalsin juuri että ateismi ja solipsismi ovat sama asia, lähisukulainen ainakin
27.06.2026 |
Itse en nykään ehkä kannata solipsismia kun siinä ehkä pahimpia juttuja on jotakuinki niin että aika synkän... maailman kokemukset ympärstön "olet" luonut vailla mitään päätä eikä häntää. Ja myös tulevaisuuden, kuoleman jälkeisen todellisuuden.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
AP
Ja tässä en yritä mitenkään vihamielisesti hyökätä ateistin kimppuun joten älkää nyt alkako itkemään.
Itse olen ollut pitkän ajan elämästä solipsismissa tai sen jollain rajamaalla. Eikä ateismi ole ollu mitään muuta kuin neutraali asia.
Joten vetäkää henkeen rauhallisesti syvästi, ja ulooos. Rauhoittukaa.
Jospa ensin opettelisit kirjoittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo ole sama asia. Ateismi on kanta jumaliin, solipsismi on kanta siihen, mitä voidaan tietää oman mielen ulkopuolelta.
Ateisti voi uskoa täysin todelliseen maailmaan ja muihin ihmisiin. Hän ei vain usko jumalaan. Solipsismi taas kyseenalaistaa ulkomaailman tai muiden tietoisuuksien varmuuden. Aika iso ero.
Vastasin tähän jo. Pitääkö laittaa laajempi vastaus? Tai luitko edes otsikkoa sinäkään....?
Luin otsikon. Siksi juuri ihmettelen väitettä.
Ateismi = ei uskoa jumalaan.
Solipsismi = vain oma mieli on varmasti tiedettävissä.Nuo eivät ole sama asia. Jos niiden välillä on mielestäsi yhteys, se pitäisi perustella, ei vain todeta että “vastasin jo”.
1. Sama periaate, eri mittakaava (Sijoitusteoria)
Molemmat suuntaukset perustuvat radikaaliin karsimiseen. Niiden looginen kaava on täysin sama: "Jos en voi havaita asiaa X suoraan, X:ää ei ole minulle olemassa."
Ateisti sijoittaa X:n paikalle Jumalan.
Solipsisiti sijoittaa X:n paikalle koko ulkomaailman.
Kysymys on vain siitä, mihin kohtaan vetää rajan. Filosofisesti ateisti on "puolivälin solipsisti" – hän uskoo aisteihinsa silloin kun se sopii hänelle, mutta hylkää näkymättömän todellisuuden.2. Molemmat vaativat "uskon hypyn" (The Leap of Faith)
Tämä on argumentti, joka saa kiihkeät ateistit kaikkein eniten varpaimpien varpaaseen. Ateisti usein väittää, että hänen maailmankuvansa perustuu pelkkään faktuualiseen tietoon. Mutta filosofisesti ateisti joutuu uskomaan ulkomaailman olemassaoloon samalla tavalla kuin uskovainen Jumalaan.
Kukaan ei voi todistaa, ettemme elä Matrixissa tai unessa.
Jotta ateisti voi luottaa tieteeseen, hänen täytyy päättää uskoa, että hänen aistinsa ja tiedeyhteisön havainnot ovat totta.
Solipsisti vain kieltäytyy tekemästä tätä "uskon hyppyä". Tässä valossa solipsismi on se kaikkein rehellisin ja loogisin päätepiste, ja ateismi on epäjohdonmukainen pysähdys matkalla.
3. Psykologinen motiivi: Kontrollin tarve
Kuten pohdit kuolemanpelkoa, molemmissa suuntauksissa on kyse oman mielen nostamisesta maailmankaikkeuden keskipisteeksi.
Ateismissa ihminen (ja ihmisen järki) on korkein auktoriteetti. Ei ole ylempää voimaa, joka tuomitsee tai määrää sääntöjä.
Solismissa oma mieli on kirjaimellisesti kaikki mitä on olemassa.
Molemmat suuntaukset siis semanttisesti ja psykologisesti suojelevat ihmistä muiden hallinnalta. Se on ultimaattista kontrollin hakemista: jos en voi hallita tai ymmärtää sitä (oli se sitten Jumala tai toisen ihmisen mieli), poistan sen olemassaolon kaavastani.
Tässä menee minusta edelleen käsitteet sekaisin.
Ateismi ei tarkoita “jos en havaitse asiaa suoraan, sitä ei ole olemassa”. Ateisti voi hyväksyä vaikka atomit, mustat aukot, historian, muiden ihmisten tietoisuuden ja tieteelliset mallit, vaikka niitä ei havaita samalla tavalla suoraan. Kyse ei ole suorasta näkemisestä, vaan siitä, onko väitteelle riittävät perusteet.
Solipsismi taas kyseenalaistaa koko ulkomaailman ja muiden mielten varmuuden. Ateismi kohdistuu jumalväitteeseen. Se on eri mittakaava.
Jos pelkkä skeptinen kysymys “mistä voimme tietää?” tekee ateismista solipsismin sukulaisen, niin samalla logiikalla tiede, oikeudenkäynti ja arkinen lähdekritiikkikin ovat solipsismia. Silloin käsite venyy aika hyödyttömäksi.
Eli ei, ateisti ei ole puolivälin solipsisti vain siksi, ettei hyväksy jumalväitettä. Hän voi hyväksyä ulkomaailman parhaana ja toimivimpana selityksenä kokemukselle, mutta silti katsoa, ettei jumalalle ole riittäviä perusteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo ole sama asia. Ateismi on kanta jumaliin, solipsismi on kanta siihen, mitä voidaan tietää oman mielen ulkopuolelta.
Ateisti voi uskoa täysin todelliseen maailmaan ja muihin ihmisiin. Hän ei vain usko jumalaan. Solipsismi taas kyseenalaistaa ulkomaailman tai muiden tietoisuuksien varmuuden. Aika iso ero.
Vastasin tähän jo. Pitääkö laittaa laajempi vastaus? Tai luitko edes otsikkoa sinäkään....?
Luin otsikon. Siksi juuri ihmettelen väitettä.
Ateismi = ei uskoa jumalaan.
Solipsismi = vain oma mieli on varmasti tiedettävissä.Nuo eivät ole sama asia. Jos niiden välillä on mielestäsi yhteys, se pitäisi perustella, ei vain todeta että “vastasin jo”.
Et lukenut vastausta, luit kyllä ilmeisesti otsikon, mutta et ketjua kun viittasin ilmiselvästi että vastasin ketjussa jo kaltaisesi kysymyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo ole sama asia. Ateismi on kanta jumaliin, solipsismi on kanta siihen, mitä voidaan tietää oman mielen ulkopuolelta.
Ateisti voi uskoa täysin todelliseen maailmaan ja muihin ihmisiin. Hän ei vain usko jumalaan. Solipsismi taas kyseenalaistaa ulkomaailman tai muiden tietoisuuksien varmuuden. Aika iso ero.
Vastasin tähän jo. Pitääkö laittaa laajempi vastaus? Tai luitko edes otsikkoa sinäkään....?
Luin otsikon. Siksi juuri ihmettelen väitettä.
Ateismi = ei uskoa jumalaan.
Solipsismi = vain oma mieli on varmasti tiedettävissä.Nuo eivät ole sama asia. Jos niiden välillä on mielestäsi yhteys, se pitäisi perustella, ei vain todeta että “vastasin jo”.
Et lukenut vastausta, luit kyllä ilmeisesti otsikon, mutta et ketjua kun viittasin ilmiselvästi että vastasin ketjussa jo kaltaisesi kysymyksiin.
Luin sen, mitä tässä perusteluna esitettiin. Ongelma ei ole se, etten olisi huomannut että väitettä on selitetty, vaan se, ettei selitys tee ateismista ja solipsismista samaa asiaa tai edes kovin läheisiä.
Se, että molemmissa voi esiintyä skeptisyyttä, ei vielä riitä.
“Kaltaisesi” on aika turha henkilöön menevä lisä. Pysytään väitteessä: miten jumalväitteen hylkääminen johtaa solipsismiin tai tekee niistä lähisukulaisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo ole sama asia. Ateismi on kanta jumaliin, solipsismi on kanta siihen, mitä voidaan tietää oman mielen ulkopuolelta.
Ateisti voi uskoa täysin todelliseen maailmaan ja muihin ihmisiin. Hän ei vain usko jumalaan. Solipsismi taas kyseenalaistaa ulkomaailman tai muiden tietoisuuksien varmuuden. Aika iso ero.
Vastasin tähän jo. Pitääkö laittaa laajempi vastaus? Tai luitko edes otsikkoa sinäkään....?
Luin otsikon. Siksi juuri ihmettelen väitettä.
Ateismi = ei uskoa jumalaan.
Solipsismi = vain oma mieli on varmasti tiedettävissä.Nuo eivät ole sama asia. Jos niiden välillä on mielestäsi yhteys, se pitäisi perustella, ei vain todeta että “vastasin jo”.
1. Sama periaate, eri mittakaava (Sijoitusteoria)
Molemmat suuntaukset perustuvat radikaaliin karsimiseen. Niiden looginen kaava on täysin sama: "Jos en voi havaita asiaa X suoraan, X:ää ei ole minulle olemassa."
Ateisti sijoittaa X:n paikalle Jumalan.
Solipsisiti sijoittaa X:n paikalle koko ulkomaailman.
Kysymys on vain siitä, mihin kohtaan vetää rajan. Filosofisesti ateisti on "puolivälin solipsisti" – hän uskoo aisteihinsa silloin kun se sopii hänelle, mutta hylkää näkymättömän todellisuuden.2. Molemmat vaativat "uskon hypyn" (The Leap of Faith)
Tämä on argumentti, joka saa kiihkeät ateistit kaikkein eniten varpaimpien varpaaseen. Ateisti usein väittää, että hänen maailmankuvansa perustuu pelkkään faktuualiseen tietoon. Mutta filosofisesti ateisti joutuu uskomaan ulkomaailman olemassaoloon samalla tavalla kuin uskovainen Jumalaan.
Kukaan ei voi todistaa, ettemme elä Matrixissa tai unessa.
Jotta ateisti voi luottaa tieteeseen, hänen täytyy päättää uskoa, että hänen aistinsa ja tiedeyhteisön havainnot ovat totta.
Solipsisti vain kieltäytyy tekemästä tätä "uskon hyppyä". Tässä valossa solipsismi on se kaikkein rehellisin ja loogisin päätepiste, ja ateismi on epäjohdonmukainen pysähdys matkalla.
3. Psykologinen motiivi: Kontrollin tarve
Kuten pohdit kuolemanpelkoa, molemmissa suuntauksissa on kyse oman mielen nostamisesta maailmankaikkeuden keskipisteeksi.
Ateismissa ihminen (ja ihmisen järki) on korkein auktoriteetti. Ei ole ylempää voimaa, joka tuomitsee tai määrää sääntöjä.
Solismissa oma mieli on kirjaimellisesti kaikki mitä on olemassa.
Molemmat suuntaukset siis semanttisesti ja psykologisesti suojelevat ihmistä muiden hallinnalta. Se on ultimaattista kontrollin hakemista: jos en voi hallita tai ymmärtää sitä (oli se sitten Jumala tai toisen ihmisen mieli), poistan sen olemassaolon kaavastani.Tässä menee minusta edelleen käsitteet sekaisin.
Ateismi ei tarkoita “jos en havaitse asiaa suoraan, sitä ei ole olemassa”. Ateisti voi hyväksyä vaikka atomit, mustat aukot, historian, muiden ihmisten tietoisuuden ja tieteelliset mallit, vaikka niitä ei havaita samalla tavalla suoraan. Kyse ei ole suorasta näkemisestä, vaan siitä, onko väitteelle riittävät perusteet.
Solipsismi taas kyseenalaistaa koko ulkomaailman ja muiden mielten varmuuden. Ateismi kohdistuu jumalväitteeseen. Se on eri mittakaava.
Jos pelkkä skeptinen kysymys “mistä voimme tietää?” tekee ateismista solipsismin sukulaisen, niin samalla logiikalla tiede, oikeudenkäynti ja arkinen lähdekritiikkikin ovat solipsismia. Silloin käsite venyy aika hyödyttömäksi.
Eli ei, ateisti ei ole puolivälin solipsisti vain siksi, ettei hyväksy jumalväitettä. Hän voi hyväksyä ulkomaailman parhaana ja toimivimpana selityksenä kokemukselle, mutta silti katsoa, ettei jumalalle ole riittäviä perusteita.
Mutta mistä voit tietää? Psykoosit yms. ovat malliesimerkkejä priimaesimerkkejä tästä kuvaamaan asiaa. Unet myös. Harhat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli et oivaltanut mitään.
Ateismi liittyy kommunismiin, koska valtio oli ateistinen.
Sosialismi on eri asia.
Mutta siitähän et puhukaan, sen kun persuna trollaat.
Olet kyllä vuoden surkein ja ilmiselvin rölli.... yritä edes. :D
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä jumaluskon puute ois sama asia kuin solipsismi?
Petikavereita ne ainakin ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää erottaa tietoteoreettinen ja uskonnonfilosofinen jumalusko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskiksen suoltamaa roskaa taas :D :D
Todella vihamielinen olet sinäkin. :O
Mistä johtuu? Ja pyysin ystävällisesti argumenttia. Et selvästikään ole kovin älykäs ja fiksu. Nämä ovat tosiaan todella mielenkiintoisia filosofisia pohdintoja, mutta sitä ei vissiin peruskoulussa opiskeltu?
Nyt ehkä ymmärrän miksi hän on vihainen. Häntä luonnollisesti pelottaa se ajatus että mitäs sitten kun kuolee? Kuolemanpelko on hyvin yleinen pelko.
Länsimaisessa kulttuurissa se on krooninen pelko. Halloweenina hieman säikähtelemme luurankoja, loput 364 päivää vuodesta yritämme olla ajattelematta että meidän sisällämme on luuranko odottamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nuo ole sama asia. Ateismi on kanta jumaliin, solipsismi on kanta siihen, mitä voidaan tietää oman mielen ulkopuolelta.
Ateisti voi uskoa täysin todelliseen maailmaan ja muihin ihmisiin. Hän ei vain usko jumalaan. Solipsismi taas kyseenalaistaa ulkomaailman tai muiden tietoisuuksien varmuuden. Aika iso ero.
Vastasin tähän jo. Pitääkö laittaa laajempi vastaus? Tai luitko edes otsikkoa sinäkään....?
Luin otsikon. Siksi juuri ihmettelen väitettä.
Ateismi = ei uskoa jumalaan.
Solipsismi = vain oma mieli on varmasti tiedettävissä.Nuo eivät ole sama asia. Jos niiden välillä on mielestäsi yhteys, se pitäisi perustella, ei vain todeta että “vastasin jo”.
1. Sama periaate, eri mittakaava (Sijoitusteoria)
Molemmat suuntaukset perustuvat radikaaliin karsimiseen. Niiden looginen kaava on täysin sama: "Jos en voi havaita asiaa X suoraan, X:ää ei ole minulle olemassa."
Ateisti sijoittaa X:n paikalle Jumalan.
Solipsisiti sijoittaa X:n paikalle koko ulkomaailman.
Kysymys on vain siitä, mihin kohtaan vetää rajan. Filosofisesti ateisti on "puolivälin solipsisti" – hän uskoo aisteihinsa silloin kun se sopii hänelle, mutta hylkää näkymättömän todellisuuden.2. Molemmat vaativat "uskon hypyn" (The Leap of Faith)
Tämä on argumentti, joka saa kiihkeät ateistit kaikkein eniten varpaimpien varpaaseen. Ateisti usein väittää, että hänen maailmankuvansa perustuu pelkkään faktuualiseen tietoon. Mutta filosofisesti ateisti joutuu uskomaan ulkomaailman olemassaoloon samalla tavalla kuin uskovainen Jumalaan.
Kukaan ei voi todistaa, ettemme elä Matrixissa tai unessa.
Jotta ateisti voi luottaa tieteeseen, hänen täytyy päättää uskoa, että hänen aistinsa ja tiedeyhteisön havainnot ovat totta.
Solipsisti vain kieltäytyy tekemästä tätä "uskon hyppyä". Tässä valossa solipsismi on se kaikkein rehellisin ja loogisin päätepiste, ja ateismi on epäjohdonmukainen pysähdys matkalla.
3. Psykologinen motiivi: Kontrollin tarve
Kuten pohdit kuolemanpelkoa, molemmissa suuntauksissa on kyse oman mielen nostamisesta maailmankaikkeuden keskipisteeksi.
Ateismissa ihminen (ja ihmisen järki) on korkein auktoriteetti. Ei ole ylempää voimaa, joka tuomitsee tai määrää sääntöjä.
Solismissa oma mieli on kirjaimellisesti kaikki mitä on olemassa.
Molemmat suuntaukset siis semanttisesti ja psykologisesti suojelevat ihmistä muiden hallinnalta. Se on ultimaattista kontrollin hakemista: jos en voi hallita tai ymmärtää sitä (oli se sitten Jumala tai toisen ihmisen mieli), poistan sen olemassaolon kaavastani.Tässä menee minusta edelleen käsitteet sekaisin.
Ateismi ei tarkoita “jos en havaitse asiaa suoraan, sitä ei ole olemassa”. Ateisti voi hyväksyä vaikka atomit, mustat aukot, historian, muiden ihmisten tietoisuuden ja tieteelliset mallit, vaikka niitä ei havaita samalla tavalla suoraan. Kyse ei ole suorasta näkemisestä, vaan siitä, onko väitteelle riittävät perusteet.
Solipsismi taas kyseenalaistaa koko ulkomaailman ja muiden mielten varmuuden. Ateismi kohdistuu jumalväitteeseen. Se on eri mittakaava.
Jos pelkkä skeptinen kysymys “mistä voimme tietää?” tekee ateismista solipsismin sukulaisen, niin samalla logiikalla tiede, oikeudenkäynti ja arkinen lähdekritiikkikin ovat solipsismia. Silloin käsite venyy aika hyödyttömäksi.
Eli ei, ateisti ei ole puolivälin solipsisti vain siksi, ettei hyväksy jumalväitettä. Hän voi hyväksyä ulkomaailman parhaana ja toimivimpana selityksenä kokemukselle, mutta silti katsoa, ettei jumalalle ole riittäviä perusteita.
Mutta mistä voit tietää? Psykoosit yms. ovat malliesimerkkejä priimaesimerkkejä tästä kuvaamaan asiaa. Unet myös. Harhat.
Psykoosit, unet ja harhat juuri osoittavat, että kokemus voi erehtyä.
Se, että joskus havainto voi pettää, ei tarkoita että kaikki havainnot ovat yhtä epäluotettavia. Unet yleensä katkeavat, ovat sisäisesti epävakaita ja eivät jaa jatkuvaa yhteistä todellisuutta muiden kanssa. Psykoosit ja harhat taas tunnistetaan poikkeamiksi suhteessa laajempaan, jaettuun todellisuuteen. Juuri siksi niitä voidaan kutsua harhoiksi.
Ateisti voi hyväksyä ulkomaailman parhaana selityksenä kokemuksen jatkuvuudelle ja jaettavuudelle, mutta silti hylätä jumalväitteen riittämättömien perusteiden takia. Tämä ei ole solipsismia vaan ihan tavallista fallibilismia: tieto voi olla perusteltua ilman absoluuttista varmuutta.
Jatkakaahan keskustelua, asiallista. Minun pitää nyt lähteä mutta palaan vielä.
Ateismia ja Solipsismi ovat oleellisesti samankaltaisia. Joitakin pieniä eroja niissä on ainakin siinä miten niitä soveltaa.
1. Sama periaate, eri mittakaava (Sijoitusteoria)
Molemmat suuntaukset perustuvat radikaaliin karsimiseen. Niiden looginen kaava on täysin sama: "Jos en voi havaita asiaa X suoraan, X:ää ei ole minulle olemassa."
Ateisti sijoittaa X:n paikalle Jumalan.
Solipsisiti sijoittaa X:n paikalle koko ulkomaailman.
Kysymys on vain siitä, mihin kohtaan vetää rajan. Filosofisesti ateisti on "puolivälin solipsisti" – hän uskoo aisteihinsa silloin kun se sopii hänelle, mutta hylkää näkymättömän todellisuuden.
2. Molemmat vaativat "uskon hypyn" (The Leap of Faith)
Tämä on argumentti, joka saa kiihkeät ateistit kaikkein eniten varpaimpien varpaaseen. Ateisti usein väittää, että hänen maailmankuvansa perustuu pelkkään faktuualiseen tietoon. Mutta filosofisesti ateisti joutuu uskomaan ulkomaailman olemassaoloon samalla tavalla kuin uskovainen Jumalaan.
Kukaan ei voi todistaa, ettemme elä Matrixissa tai unessa.
Jotta ateisti voi luottaa tieteeseen, hänen täytyy päättää uskoa, että hänen aistinsa ja tiedeyhteisön havainnot ovat totta.
Solipsisti vain kieltäytyy tekemästä tätä "uskon hyppyä". Tässä valossa solipsismi on se kaikkein rehellisin ja loogisin päätepiste, ja ateismi on epäjohdonmukainen pysähdys matkalla.
3. Psykologinen motiivi: Kontrollin tarve
Kuten pohdit kuolemanpelkoa, molemmissa suuntauksissa on kyse oman mielen nostamisesta maailmankaikkeuden keskipisteeksi.
Ateismissa ihminen (ja ihmisen järki) on korkein auktoriteetti. Ei ole ylempää voimaa, joka tuomitsee tai määrää sääntöjä.
Solismissa oma mieli on kirjaimellisesti kaikki mitä on olemassa.
Molemmat suuntaukset siis semanttisesti ja psykologisesti suojelevat ihmistä muiden hallinnalta. Se on ultimaattista kontrollin hakemista: jos en voi hallita tai ymmärtää sitä (oli se sitten Jumala tai toisen ihmisen mieli), poistan sen olemassaolon kaavastani.