Helppo tapa pitää koti siistinä
Kommentit (74)
En haluaisi edes kylään sellaiseen kotiin, missä ei ole päivittäisiä elämisen jälkiä vaivauduttu siivoamaan. 😱 Seuraan yhtä sellaista tubettajaa, joka asuu pienessä asunnossa. Hän siivoaa vain kerran viikossa, jynssää kaiken mahdollisen yhtenä päivänä, koska ei tee mitään viikolla. Hyi ja yöks. Ihmettelen aina, miten hän voi asua niin viikot, vaikka kuitenkin sitten kerran viikossa siivoaa niin putipuhtaaksi kaiken ja nauttii siitä, että on puhdasta. Seuraan myös toista tubettajaa, joka asuu isossa omakotitalossa. Hän tekee kotona paljon ruokaa työnsä ohessa ja kuvaa sitä ruoanlaittoaan nettiin. Hän siivoaa aina jälkensä samantien ja koti on aina perussiisti.
Ja kun vanhana mietit mitä olet elämälläsi tehnyt: noh siivonnut!
Onko siinä jotain paheksuttavaa? Aika moni siivoaa myös työkseen sen oman kotinsa lisäksi.
Minusta kodin siisteys on täysin riippvainen elämäntilanteesta, eikä siihen ole oikeaa tai väärää ratkaisua, vaan jokainen ratkaisee sen itse, sen hetkisten voimavarojen ja olosuhteinen mukaan, mikä juuri sillä hetkellä elämässä on tärkeintä.
esim. jos perheessä pieniä lapsia, tärkeintä on antaa hyvää hoitoa ja syliä lapsille ja unohtaa se kodin siivous, kunhan perusarki pyörii hyvin, eikä sillä ole mitään väliä miltä koti näyttää.
Sama jos perhettä kohdannt jokin sairaus, parisuhde-tai taloushuolet yms.
Sitten kun elämä on mallillaan tai kun pääsee eläkkeelle, silloin voi keskityyä vaikka kodinhoitoon ja pitää ne maton hapsut suorana ja pedit pedattuna.
Vierailija kirjoitti:
Ja kun vanhana mietit mitä olet elämälläsi tehnyt: noh siivonnut!
Onko siinä jotain paheksuttavaa? Aika moni siivoaa myös työkseen sen oman kotinsa lisäksi.
On se vähän säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Missä se helppo osuus oli?
Kai se on siinä, että vähän vaan päivässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kun vanhana mietit mitä olet elämälläsi tehnyt: noh siivonnut!
Kun siivoaa joka päivä 10 - 15 minuuttia, siihen ei kulu koko elämä.
Ai jaa, et kertonut asuvasi 12m2 yksiössä!
Asun 125 m2 omakotitalossa. En ole kova sotkemaan. Huomenna pesen matot painepesurilla pihallani. Joten päivittäiseen siivoamiseen en laske maton pesua. Lattian saan mopattua aika hyvin vartissa.
Ei se moppaaminen riitä. Sitä ennen on imuroitava ja se on itse asiassa se eniten aikaa vievä askare. Jos oikeasti haluaa pölytöntä ja roskatonta, on imuroitava kaikki sohvan ja sänkyjen alustat ja siirreltävä tuolien jalkoja pois tieltä jne. Ei moppi niitä roskia ja murusia pois kerää.
Siihen sitä aikaa eniten menee. Ja siihen, että vie tyynyt, torkkupeitot ja vastaavat ja matot sun muut pihalle, karistelee niistä pölyt ja muut ulkoilmaan.
Tietysti voi elää ilman mitään tekstiilejä. Siitä vaan jos siitä tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Tavarat saman tien käytön jälkeen takaisin omalle paikalleen. Se on yksinkertainen ohje mutta monille mahdoton tehtävä.
Ja minimalismi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavarat saman tien käytön jälkeen takaisin omalle paikalleen. Se on yksinkertainen ohje mutta monille mahdoton tehtävä.
Joo, täytyy sanoa, että se on mun kotona asuvalle kehitysvammaiselle tytölle vaikea asia. Käytännössä pitäisi kulkea koko ajan perässä muistuttamassa. Kodin tunnelmasta tulee äkkiä aika raskas sillä lailla.
Kyllä hänkin voi kehittyä.
Vierailija kirjoitti:
Ja kun vanhana mietit mitä olet elämälläsi tehnyt: noh siivonnut!
😂 Joo ei. N. 20 min päivässä, usko pois muutakin ehtii tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä eukko siivoaa joka päivä
Meillä on se joka sotkii. En ymmärrä minkälaisessa läävässä nainen haluaa asua
Vierailija kirjoitti:
Totta. Astioiden pesu, Imurointia, pöytien/tasojen pyyhkimisiä ja tietysti wc.n pytyn, lavuaarin ja hanojen pesu. Päivittäin.
Aika neurootikko pitää olla että pesee wc:n päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Minusta kodin siisteys on täysin riippvainen elämäntilanteesta, eikä siihen ole oikeaa tai väärää ratkaisua, vaan jokainen ratkaisee sen itse, sen hetkisten voimavarojen ja olosuhteinen mukaan, mikä juuri sillä hetkellä elämässä on tärkeintä.
esim. jos perheessä pieniä lapsia, tärkeintä on antaa hyvää hoitoa ja syliä lapsille ja unohtaa se kodin siivous, kunhan perusarki pyörii hyvin, eikä sillä ole mitään väliä miltä koti näyttää.
Sama jos perhettä kohdannt jokin sairaus, parisuhde-tai taloushuolet yms.
Sitten kun elämä on mallillaan tai kun pääsee eläkkeelle, silloin voi keskityyä vaikka kodinhoitoon ja pitää ne maton hapsut suorana ja pedit pedattuna.
Pakko olla vähän eri mieltä; itselle kodin perussiisteys on tärkeää myös kiireaikaan ja itse asiassa erityisesti silloin. Kun korjaa jälkensä samantien (esim. keittiö ruuanlaiton jälkeen, ulkovaatteet naulakkoon/koriin/kengät kappiin, pyykit narulta kaappiin, sängyn petaus aamulla, roskat roskiin samalla kun mennään ulos) niin koti pysyy siistinä vähällä vaivalla ja itsellä on kivampi olo, sotku lisää stressiä ja kiireessä koen että on helpompi pitää yllä siisteyttä kuin venyä mihinkään suursiivoukseen, jolle on tarvetta jos asenne on se ettei ole mitään väliä miltä koti näyttää.
Se perussiisteys ei tarkoita siis mitään maton hapsujen suoristelua tietenkään.
Vierailija kirjoitti:
Ja kun vanhana mietit mitä olet elämälläsi tehnyt: noh siivonnut!
Olen huolehtinut aivojeni terveydestä:
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/sotku-kuormittaa-aivoja?utm_term…
Huomaan että meillä sotkua tulee lähinnä, kun osa perheenjäsenistä jättää tavaroita levälleen. Esimerkiksi astiat pöydälle, kengät hujanhajan,.. tällaista. Pöydän pyyhkiminen ym peruskaura on nopeampaa, jos tavarat laitetaan käytön jälkeen omille paikoilleen ja koti on helppo pitää siistimpänä. Imuroin 1-2x päivä ne tilat joissa eniten ollaan - eteinen, keittiö, olohuone, toinen WC. Pientä järjestelyä siinä sivussa vähän koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Tavarat saman tien käytön jälkeen takaisin omalle paikalleen. Se on yksinkertainen ohje mutta monille mahdoton tehtävä.
Minulle ei. Olen arjalainen enkä mikään ali-ihminen, saatikka va lepakoloinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta. Astioiden pesu, Imurointia, pöytien/tasojen pyyhkimisiä ja tietysti wc.n pytyn, lavuaarin ja hanojen pesu. Päivittäin.
Aika neurootikko pitää olla että pesee wc:n päivittäin.
Mutta siellä voi muhia joku kammottava tauti, tai kehittuä superbakteeri joka leviää maailmanlaajuiseksi uhaksi!
Rutiineillä homma pysyy hoidossa. Itselläni on aina siistiä. Periaate on, että päivittäin heti sotkut pois. Ruokailun jälkeen siis aina keittiö siistiksi, wc ylläpitosiivous päivittäin. Aina tavarat paikoilleen.
Helpoimmalla pääsee kun hommaa naisen siivoamaan. Eikös ne tee sitä mielellään.
Vierailija kirjoitti:
Rutiineillä homma pysyy hoidossa. Itselläni on aina siistiä. Periaate on, että päivittäin heti sotkut pois. Ruokailun jälkeen siis aina keittiö siistiksi, wc ylläpitosiivous päivittäin. Aina tavarat paikoilleen.
Ruokaa laittaessa voi jo samalla siistiä keittiötä. Ei siis päästää sitä pommiksi ja sitten vasta aloittaa. Itselläni on työpiste keittiön vieressä, joten käytännössä sekä kokkaan että siivoan samalla kun teen myös töitä. Tai opiskelen.
Totta. Astioiden pesu, Imurointia, pöytien/tasojen pyyhkimisiä ja tietysti wc.n pytyn, lavuaarin ja hanojen pesu. Päivittäin.